Syömisen vaikeus

Meillä on Eevi aina ollut todella hyvä syömään. Ei ole nirsoillut oikeastaan minkään ruoan kanssa ja usein pyysi ison annoksen jälkeen vielä lisääkin, vähän jo murehdin paljonko noin pieni ihminen voi ruokaa sisälleen vetää halkeamatta. Aikasemmin Eevi olikin ehkä enemmän mallia normaali vauvanpyöreä kuin kukkakeppi, ainakin housujen kanssa oli ongelmaa, kun masun kohdalta monet kinnasivat.

Tuossa puolisen vuotta sitten pituuskasvu yltyi ja neiti alkoi hoikistua, söi kuitenkin edelleen hyvin, mutta kulutti varmasti kaiken mitä suuhunsa laittoi. Hänhän on luonteeltaan pieni sähikäinen, joka juoksee aina joka paikkaan eikä ole koskaan paikallaan. 3- vuotis neuvolakäynnillä täti kyseli syömisestä kun pituutta oli tullut reilusti, mutta painoa vuodessa vain kilo. Mitään hälyyttävää ei käyrillä kuitenkaan vielä ollut ja kehityskin on normaalia, mutta itseä asia jäi kuitenkin vähän vaivaamaan.

Nyt tässä muutaman kuukauden aikana syömisestä onkin tullut yhtä taistelua. Ennen niin hyvin maittavat ruoat menevät alas tiukan taiston jälkeen. Tuntuu, ettei toisella ole koskaan nälkä ja ruokaa tökitään ja pökitään lautasella kunnes se on aivan kylmää. Ruokailun aikana pitää toistaa kymmenen kertaa "koita nyt syödä, syöpäs nyt reippaasti.." Oma ruokailu menee lähinnä toisen houkuttelemiseen, että suuhun saisi menemään edes jotain. En tiedä sitten olinko aikaisemmin tottunut niihin hevoskuorman kokoisiin annoksiin, mitä neiti veti ja nyt muiden silmään normaalit annokset näyttävät minusta kovin pikkuriikkisiltä. Niitäkään ei kuitenkaan tahdota syödä, ei vaikka olisi sitä lempi ruokaa.

Ja toisaalta tiedän, että joissakin perheissä ongelma on 10 kertaa pahempi. Joissain lapsen päivän ruoka koostuu muutamasta haukkaisusta leipää ja parista hedelmästä tms ja siihen nähden siis kyllähän sitä ruokaa nyt enemmän menee meillä. Eevi on kuitenkin pirteä, aktiivinen ja terveen oloinen, joten sen puoleen ei hätää.

Ja tosiaan, monesti olen itse kommentoinut samojen asoiden kanssa painiville, että "lapsi näyttää terveeltä ja hyvinvoivalta ja kyllä se syö kun on nälkä jne jne.." mutta enpä ole aikaisemmin ajatellut kuinka stressaava tilanne on itselle äitinä. Itseä ärsyttää ja ahdistaa kun asiasta on muodostunut näin vaikea. Jotenkin ajattelee, että äidin perustehtäviä on se ravinnonsaannin turvaaminen lapselle ja mietin, että missä se vika nyt on. Olisi niin kiva kun ruokailuhetket olisivat mukavia ja leppoisia perheen yhteisiä hetkiä, eikä sitä, että toista koko ajan komennetaan syömään ja olemaan kunnolla.

Hyvä vertaistuki olisi tässä tilanteessa nyt paikallaan, onko teillä tullut noita "syömälakkoja" jossakin vaiheessa ja miten niistä on selvitty?Mietin, että onko tässä(kin) nyt kyseessä pienoista kapinointia tuohon pikkuveljen tuomaan muutokseen ja samalla yhdistettynä sitä 3-vuotiaan uhmaa, joka meillä ainakin on ollut aika mahdoton.

46 kommenttia

  1. Moikkelis! Meillä oli "taistelua" syömisen kanssa kun neiti oli 3v. Paino siis jopa laski! Tutkimuksissa käytiin useammastikin, mutta mitään ei löytynyt. Itse olin todella huolestunut tilanteesta, tyttö olisi elänyt pelkällä maidolla :( Noh, se oli ohimenevä vaihe ja taas maistuu :) Mutta siis kesti puolisen vuotta, jona aikana paino laski reilu puoli kiloa. Tsemppiä! <3

    VastaaPoista
  2. *Virtuaali olalle taputus*
    Kuulostaa aivan meidän J:ltä, psitsi että hän on aina inhonnut ruokaa -tai siis siitä asti kun äidinmaito lopetettiin. Hän oli käytännössä täysimetyksellä ja erittäin pulskassa kunnossa yli 1-vuotiaaksi, sitten oli pakko siirtyä pelkkään "oikeaan" ruokaan ja lapsi hoikistui silmissä. Nyt meillä on lapsi mallia kukkakeppi, joka syö erittäin huonosti. Tai oikeastaan syö hyvin kun on sitä lempiruokaa, joita on noin 5 kpl, mutta määrä kasvaa pikkuhiljaa. Pikkuhiljaa.

    Välillä tuntuu ettei lapsi syö mitään ja nääntyy, mutta eipä ole 10 vuodessa nääntynyt ja ehkä olen itse oppinut olemaan vähemmän huolissani, kun lapsi kuitenkin muuten kasvaa ja on terve. Kai osa ihmisistä on vain pienempiruokaisia sitten, ainakin osan elämästään.

    Padmé oli mahtava syömäri (lue: söi mitä vain ja kuinka paljon vain ja milloin vain), mutta hänelle on nyt myös tullut siihen vaikeutta. En tiedä onko uhma, opittu käytös vai mikä mutta on ruvennut sanomaan ettei tykkää siitä ja ei tykkää tuosta eikä mikään tunnu välillä kelpaavan. Joulun päivät oli käytännössä syömättä (onneksi olen kuullut että moni muukin lapsi on ollut :D) kun ei mikään uponnut. Tyttö on myös hoikistunut paljon mutta jaksaa olla ja leikkiä, eikä ole sairaskaan niin... minkäs teet? Paitsi tarjoat ruokaa, rohkaiset ja pysyt positiivisena -niillä me mennään eteenpäin :)

    VastaaPoista
  3. meillä on Mimon kanssa syöminen ollut aika jonkinlaista taistelua.

    ¨kaveri syö kyllä kaikkea melkein mutta määrällisesti niiin vähän että en uskoisi että sillä elää jos ei kaverilla olisi energiaa ja korkeampi hemppa kun meidän iskällä!

    Kaikki muu millä ruokailun voi keskeyttää tehdään ja pakolliset ikävuosilusikalliset vaan menee välillä.

    Stressiä on pukannut asian tiimoilta välillä mutta olen tullut siihen tulokseen että se on osa jonkunlaista tietoisuutta siitä että vain sinä voit kontrolloida omia asioitasi.Kukaan ei tunge sinulle sitä ruokaa mahaan vaan sinä itse olet se joka päättää ja se valtataistelu voi olla kiinnostavampaa kuin syöminen vaikka nälkäkin olisi.

    Ratkaisua en tiedä. :( elämme prosessia

    VastaaPoista
  4. Vastaa pikaisesti. Ihan sama homma meillä Erinin kanssa. Ennen söi mitä vaan ja hyvällä ruokahalulla, mutta nyt viimeiset puoli vuotta ovat ruokailut olleet kauheaa taistelua. Ja siis nirsoilua on tullut. Ehkä paheni kun vauva syntyi, joten pistän sen ja uhman piikkiin. Erin hakee ehkä hiukka huomiota tuolla syömättömyydellään. Pitäisi muka syöttää jne... Toivottavasti menee pian ohi molemmilla!

    VastaaPoista
  5. Vertaistukea täältäkin suunnalta! Tosin meijän isompi neiti on ollut vauvasta asti painon suhteen -20% käyrällä. Meijän isompi neiti on aina syönyt tosi kehnosti, ja nyt sen huomaa, kun pikkusisko 1v3kk syö isompia satseja kuin isompi.. Ja pikkusiskokin on hoikka, -10% käyrällä.

    Välillä on todella turhauttavaa, kun neiti syö lämmintä ruokaa vain muutaman haarukallisen. Hedelmät uppoaisivat todella hyvin, mutta pelkästään niillä ei elä :/ Neuvolan mukaan vanhemman velvollisuus on vain tarjota lapselle terveellistä ruokaa ja lapsi itse päättää määrät, mitä syö. Tuputtaakaan ei saisi, mutta ainakin itse tunnustan syyllistyväni siihen, sillä muuten ruokamäärät olisivat vielä pienemmät. Multitabs Miniä ollaan annettu 1v iästä lähtien (lääkärin suosituksesta), kun neiti on niin huono syömään. Toisaalta, neidin kasvu on ollut koko ajan tasaista (hidasta), 3v neuvolassa mitat olivat 94.5cm/12.8kg.

    VastaaPoista
  6. Meilläkin on sama homma oikeastaan molemmilla, vain tietyt jutut kelpaa ja sitten jos niitä ei saa, niin ei syödä ollenkaan. Olenkin nyt päättänyt, että tästä lähin meillä syödään tai ollaan syömättä, jos ei kelpaa. Välillä menee vain 3 pastaa tai yksi kurkunsiivu. Herkut kyllä kelpaisivat, mutta niitä tähän huusholliin ei osteta enää!!

    Tsemppiä Sini täältäkin, *repii hiuksiin****

    VastaaPoista
  7. Tästä samaisesta aiheesta on minullakin postausta tulossa. Meillä nimittäin kuopus on todella nirso ruokien suhteen ja eläisi lähes pelkästään maitotuotteilla. Lämmintä ruokaa ei käytännössä syö ollenkaan.

    Tyttö syö hyvin kaikkea ja isoja annoksia. Eskarissakin ihmeteltiin, että miten niin pieneen tyttöön mahtuukin niin paljon ruokaa ;-).

    Esikoinen on meillä myöskin nirsoilija. Pienempänä kaikki kelpasi, mutta n. 5 vuoden tienoilla alkoi nirsoilemaan. Jos hän saisi valita, niin olisi varmastikin kasvissyöjä, mutta hampurilaiset, tortillat ym. herkut kyllä maistuvat. Muut liha- tai kalapuolen sapuskat taas eivät. Koulun terkkari määräsi hänet juuri rautakuurille, kun hemoglobiini oli ihan suositusten alarajoilla. Kasvisruokia ja niitä muutamaa lempparia syö kyllä tosi hyvin.

    Ruoanlaitto onkin minulle yhtä painajaista, sillä koko perheelle mieluista ruokaa ei tahdo löytyä. Aina on joku, joka nipottaa. Jos eivät muut, niin ainakin se pienimmäinen.

    Tsemppiä vaan sinne! Toivottavasti Eevillä tuo olisi vain ohimenevää.

    VastaaPoista
  8. Meilläkin on ollu molempien poikien kans "syömälakkokausi", jolloin ovat syöneet hyvin vähän ja mikään ei tunnu kelpaavan. Kuuluu varmasti jollain lailla tuohon ikään. Parhaiten on menny ohi, kun ei oo kiinnittäny siihen suurta huomiota. Vaikka toki itteä on aina ärsyttäny se, kun ruokahetket on vaikeita, mut kyllähän se oma suhtautuminen siihen vaikuttaa. Ajan kanssa varmasti meneepi ohi. Voimahalit!
    -Reetu

    VastaaPoista
  9. Kommentoin nyt ensimmäistä kertaa vaikka olen lukenut blogiasi jo pitkän aikaa (ihanaa kun blogisi tuli taas julkiseksi:). Meillä on esikoistyttöni (nyt 4,5v.) kanssa ollut syöminen yhtä taistelua puolitoista vuotta eli vajaa 3-vuotiaasta asti. Hänkin söi ennen hyvin ja paljon eikä nirsoillut. Nyt tuntuu että pikkuveli (2v.) syö tuplasti enemmän ja aivan kuin teilläkin, koko ruokailu menee kehotellessa toista syömään loppuun asti. Todelliset herkkuruoat menevät ihan kohtalaisen hyvin mutta muut sitten takkuilevatkin oikein olan takaa ja syöminen voi kestää tunninkin. Äidistä se on todellakin stressaavaa. Välillä olen jättänyt välipalan väliin ja sitten onkin iltaruoka maistunut paremmin mutta olisi niin ihanaa nähdä lapsi joka syö hyvällä ruokahalulla. Mutta yritän olla stressaamatta ruokapöydässä vaikka yritykset varmasti usein menevät pieleen ja tyttö aistii äidin hermostuksen. Luulen että ruokahaluongelmat ovat kuitenkin ohimeneviä ja teillä niin kuin meilläkin voi mustasukkaisuus aiheuttaa pientä kapinointia. Tsemppiä teille täältä Ranskanmaalta!
    Heidi

    VastaaPoista
  10. Täällä poika 4,5 vuotta ja joskus reilu puolivuotta suursyömäri alkoi ilmoitella, ettei tykkää porkkanasta jne. Päiväkodilla (missä oli tässä vaiheessa ollut jo pari vuotta) olikin kuulema ryhmässä muutama vuotta vanhempi todellinen "ei tykkää- tämä on pahaa"-tapaus ja sieltä kai kopioitu. Mutta koko syksyn on myös nirsoillut ja syönyt vähän (herkkuja söisi, os saisi, vaikka sata kiloa). Puhuinkin asiasta hoidossa, missä sanoivat ettei syö enää niin paljon kuin ennen, mutta keskimääräistä enemmän. Eli ehkäpä sitä on vaikea suhteuttaa teilläkin, jos ennen meni kaksi isoa annosta ja nyt yksi normaali. Pahin kasvupyrähdys (ja siten ruoantarve) ehkä vain mennyt ohi ja lisäksi normaalit (?) tämänikäisten valtataistelut/nirsoilut?

    Ja Jonspe, ihan teidän tytön mitat on normaalin rajoissa: http://www.sairaslapsi.com/frame.cfm/cms/id=631/sprog=4/grp=9/menu=1/

    VastaaPoista
  11. Meillä on vanhempi poika ollut aina laiha ja huono syömään. Nuorempi poika taas oli välillä aikamoinen pallero, paino meni +25 käyrällä. Nyt on hänenkin syöminen yhtä heikkoa kuin isoveljen, ja paino pudonnut 0-käyrälle. Mikä on tietenkin ihan hyvä asia että on normaalipainoinen, kun ei nyt tosta kovasti laihtuisi.

    Isoveljeä on joskus seurattu neuvolassa hitaan painonnousun takia, 1-2v tuli vuodessa kanssa vaan yks kilo, ja taisi painaa 2vuotiaana 11,8kg.

    Mutta täällä on myös äiti mallia kukkakeppi, joten en osaa sillä tavalla huolestua. Itse olin aina huono syömään ja ronkeli kuin mikä, söin ehkä viittä eri ruokaa. Pituutta on kuitenkin kertynyt 176cm, eikä ole mitään vakavia puutostilojakaan =) kouluaikoina meidän vanha terkkari väitti äidilleni usein että minulla on anoreksia, äiti ei vaan uskonut kun karkit, jätski ja sipsit upposivat kuitenkin kovalla vauhdilla.

    VastaaPoista
  12. Meillä on myös ollut tuota syömättömyyttä välillä. Aada on ollut pienenä todella hyvä syömään ja kuulostaa siis samalta mitä Eevi on ollut. Esim. vuosi sitten söi päiväkodissa aina joka päivä 2 annosta, kun eivät osanneet laittaa tarpeeksi isoa annosta. Pikkuhiljaa ruoan tarve on vähentynyt, koska kasvu hidastuu. Välillä on tullut vaiheita ettei ruoka olekaan maistunut juuri lainkaan ja kun ruoka on jäänyt syömättä. Sitten on napostellut vähän väliä kaikkea muuta. En ole siihen kiinnittänyt mitenkään huomiota kun ei ole ruoka maistunut, muutaman kerran vaan yrittänyt tarjota. Sitten taas jonakin päivänä onkin maistunut hyvin.
    Suosittelen, että koitat olla huomioimatta ruokailua mitenkään. Ja tämä minkä varmaan moni moni muukin on sanonut, että kyllä lapsi syö sitten kun sillä on nälkä! Ei saa tehdä ruokailusta mitään numeroa ja repiä hiuksia, koska lapsi vaistoaa sen ja ottaa sen sitten tavaksi. Varsinkin kun on uhmaikä ja toinen huomion viejä talossa :)
    Tsemppiä! <3

    VastaaPoista
  13. Voi kuinka kuulostaa tutulta. Meidän neiti söi kanssa kuin "hevonen", mutta 3,5v iästä lähtien eli viimeiset 6kk aika huonosti.

    Ruokailutilanteet ovat rasittavia. Koko ajan keksitään jotain muuta tekemistä kuin syöminen.Kaikki ruoka on pahaa, vaikka sitä ei ole edes maistettu. Viime aikoina olen alkanut tekemään niin, että sanon kerran syömisestä, jos ei tehoan tulee vielä yksi varoitus. kolmannella kerralla lautanen lähtee pois ja ruokailu päättyy.

    Monta kertaa on itketty miten nälkä on ja haluan syödä. Olen sanonut siihen vaan, että seuraavalla ruualla sitten. Nyt tämä ruokailu on päättynyt.

    Nyt tuntuu, että syöminen on vähän helpottunut. Meille tuli myös vauva 6kk sitten, joten siinä myös yksi syy asiaan.Ja tietty ikä.

    Tsemppiä taistoon! Kyllä kai se joskus helpottaa, tai niin haluan uskoa!

    VastaaPoista
  14. No voihan! Meillä on esikoinen ja keskimmäinen melkoisia syömäreitä, mutta on heilläkin molemmilla välillä kausia, ettei ruoka niinkään uppoa. Välillä taas syödään kuin pienet hevoset, ja mielestäni tämä edeltää aina kasvupyrähdystä. Tiedä sitten, kuvittelenko vain.

    Neelu sen sijaan on melkoinen nirppis kiinteiden syönnin suhteen. Tissimaidolla mennään vieläkin 80%. Nyt on sentäs alkanut paremmin syömään, kun on annettu sormiruokaa ja lusikkaa omaan käteen. Hyvin tuo kuitenkin kasvaa.

    Tuosta painonnoususta. Meillä E oli melkoinen pullero jonnekin 3v asti. Sen jälkeen paino on noussut vain 1-1,5kg / vuosi, vaikka pituutta tullut näemmä 10-12cm lisää. Kummasti siinä pallerotkin hoikistuu ja pömppikset katoaa :)

    Tsemppiä ruokahetkiin!

    VastaaPoista
  15. Voi kuinka ihanan paljon kommentteja täällä on ja kaikissa ihan täyttä asiaa!Kiitos!Palaan paremmalla ajalla vastailemaan teille kaikille!

    VastaaPoista
  16. Minäkin blogiasi seuraan vaikka harvoin tulee mitään kommentoitua.
    Mutta, tämä aihe osui ja upposi ja on jokseenkin helpottavaa huomata ettei ole asian kanssa yksin.:)
    Mun esikoisen on ollut aina hyvä syömään, en ainakaan muista että 8 vuoden aikana olis tarvinnut ruoasta juuri taistella.
    Mutta tyttö 2,5v on tässä jo jonkun aikaa ollut epäluuloinen/ennakkoluuloinen mitä syömiseen tulee, ei tykkää enää lihasta(!?), eli kastikkeet ovat aika nou nou, keitoistakin koittaa ronkkia..
    Itselle tosiaan tulee ikävä fiilis kun minä ainakin huomaan ajattelevani jo ennen pöytään istumista että "saas nähdä miten käy".. No, on kovasti yritetty olla tekemättä asiasta numeroa, ei kyllä tipu leipääkään sitten tai muita "herkkuja" vaan sitä syödään/ei syödä mitä tarjolla on.
    Onneksi se ruoka on alkanut kelpaamaan ns. seuraavalla kerralla, eli jos lounas ei maistu niin muutaman tunnin kuluttua maistuu aika kivasti kun on tietysti jo ihan kunnon nälkäkin.
    Ja ei, emme pidä mitään armeijamaista kuria tai lasta nälässä mutten halua lähteä siihenkään että lapsi napsii sitten pitkin päivää välipaloja.
    Meilläkään kun ei ole onneksi huolta siitä että painoa olis liian vähän.:)
    Mutta siis, välillä raastaa niin hermoja ja etenkin kun kyläillessä tarjotaan heti pullaa käteen jos ei ruoka maistu, mutta en viitsi pahoittaa mummojen mieltä.. Mielummin sitten omani!;)
    Mutta tuon ikäinen kun osaa kuitenkin jo temppuilla tässä(kin) asiassa ja toki ois välillä niiiiin paljon helpompaa vain antaa periksi, vaan ojasta allikkoon siinä mentäis sitten vaan.

    Huh, tais tulla pitkä vuodatus.. Tsemppiä tsemppiä, samojen asioiden kanssa siis painitaan!

    -Miisku

    VastaaPoista
  17. Meillä poika oli pienenä nirso. Välillä söi paremmin, nyt se on taas ihan tappelua. Vauvanpurkit ei kelpaa, omatekoinenkin silloin tällöin. Herkkuja kyllä syö mutta ruokailun kans menee aina mulla hermot. Mut kun en viiti olla sitten tarjoamatta. Onpahan ainakin yritetty :)

    VastaaPoista
  18. Meillä on ollu ainainen ongelma meiän 5vee pojan kans syömisen suhteen! Syö ihan mitättömiä määriä ruokaa, aina ei suostu edes maistelee. Jos on sen lempiruokaa ni sillon kyl yleensä uppoaa lautasellinen ja lisääki pyytää, mut muuten ei ruoka tunnu maistuvan, juuri koskaan! Se on todella rasittavaa kun saa joka ruualla maanitella ja houkutella toista syömään..kaiken lisäksi tuo poika on tosi hoikka ja laiha, että ei ois pahitteeksi vaikka sais vähän lihaa luitten ympärille. Mut kuitenki tuokin lapsi on kasvanu tasaseen tahtiin ja herkut yms kyl uppoais, että ei syytä huoleen ;) Tsemppiä sinne ruokataisteluihin!

    VastaaPoista
  19. Samassa tilanteessa ollaan oltu.. ja nirsoilu jatkuu edelleen vaikka pikkuveli on jo kaksi. Nyyh ja ei kivaa.

    Jos Popista tykkäät niin käy kurkkaamssa uutta kevät mallistoa blogissani..
    Piristystä ehkä?

    Riikka

    VastaaPoista
  20. Meillä Dansku on ollut aina huono syömään. Ei vauvanakaan tainnut koskaan(tai tosi harvoin) syödä sellaista isoa ruokapurkkia eikä vielä taaperonakaan. Painoa tulee meillä aina vuodessa vain se kilo ja sitä siis tulee hitaasti.

    Meillä on ruokailut olleet AINA taistelua ja on ihan pakko lähes pakottaa syömään. Tuntuu, että Dansku oikein inhoaa ruokaa eikä ruoka ole hänellle muuta kuin rasite. Hän ei varmasti söisi yhtäkään lusikallista ruokaa, jos hän saisi päättää.

    Hän ei myöskään enää suostu syömään itse(muutama lusikka saattaa itse mennä, sitten loppuu kiinnostus) vaan häntä pitää syöttää, jos haluaa, että jotain menee mahaankin asti.

    Itse olen pienenä ollut tosi nirso, superpieni ja laiha enkä ole kanssa paljoa syönyt, mutta on se kamalaa kattoo kun toinen on pelkkää luuta ja nahkaa eikä koskaan nauti ruokailusta/ruoasta.

    VastaaPoista
  21. Meilläkin on tytön ruokahalu vaihdellut, vaikkakaan koskaan en ole varsinaisesti ollut huolissani. Enemminkin kyllä yllätyn, jos väliin tulee sellainen "iso nälkä"-kausi.

    Tuo houkuttelu ja neuvottelu on kyllä tuttua meilläkin. "Syö vielä 4, kun olet neljävuotias" jne on tuttua neuvottelua meilläkin. Joskus jälkiruoaksi luvatulla herkullakin kiristetään, mutta nyt tyttö on oppinut sen, että sanoo säästävänsä tilaa sille herkulle...Huoh. Vaikea tuosta on hermostuakaan, sillä niinhän me aikuisetkin tuppaamme tehdä jos tiedossa on hyvää jälkkäriä. Siispä meillä ei usein jälkiruokia harrasteta ettei se ruoka jäisi sen takia syömättä.

    Täytyy vaan luottaa siihen, että jos pano ja pituus on käyrillä, niin kyllä se ravinnontarve tulee täytettyä. Todennäköisesti painokin korjautuu lievästä alamäestä itsensä jossain vaiheessa.

    Ja sitä paitsi, onhan Eevin äitikin siro ja hentonen. ;-)

    VastaaPoista
  22. Onhan se stressaavaa mutta tuo kuulostaa vain "vaiheelta", jospa se ruokahalu sieltä taas löytyy kunhan asiasta lakataan vauhkoamasta :D Eli keskustele ihan normaalisti vaikka miehen kanssa äläkä keskity yhtään Eevin syömiseen ruokaillessa, kyllä se siitä.

    Meillä on tyttö nyt 3.v joka on ollut huono syömään vauvasta asti. Tissi ei maistunut, tutteli ei maistunut, aina sellaisia linnunannoksia. Neuvolatätikin oli heti kun mahdollista tuputtamassa soseita jotta paino olisi saatu alakäyriltä. Mutta kun ei niin ei. Siis valehtelematta päivän ruoka-annos saattoi olla vaikka puolikas omena, puolikas jogurtti ja 2 ruokalusikallista makaronia..Perunaa tuo ei ole suostunut koskaan syömään tuhansista yrityksistä huolimatta.

    Tarhaanmeno 2,8 vuotiaana muutti oikeastaan kaiken. Tyttö ei vieläkään ole niitä ahnaimpia syömäreitä mutta syö, ihan oikeasti syö! Voit kuvitella mikä olo ja kiitollisuus oli tarhan tätejä kohtaan jotka saivat hetkessä (stressaamatta) muutettua tytön syömistavat. Olen aivan vakuuttunut siitä että aiheutin puoli ongelmaa itse kyttäämiselläni ja tuputtamisellani.

    -Nola

    VastaaPoista
  23. Joillakin lapsilla taitaa osua huonomman syönnin kausi juuri tuohon 3-4 vuoden ikään, ainakin töissä päiväkodissa olen tuon huomannut.
    Lisäksi on tarkkaa ettei ruuan osat koske toisiaan tai sekoitu lautasella. Tuon ikäiset ovat myös tosi taitavia nyppimään epäilyttävät osat syrjään ja muutenkin maistamaan pitää toisia houkutella pitkään, ovat ennakkoluuloista väkeä. Hyvin on tehonnut kehoitus että maista uutta juttua vain ihan kielen päällä.

    Hyvä konsti on myös pistää alun alkaen aika pieniä annoksia, jotta tulee onnistumisen kokemuksia syömisestä ja tietty kovasti kehua urheaa maistajaa/reipasta syöjää. Monesti kysyn myös lapselta itseltään että mitä luulet että paljonko vielä jaksat syödä ja lähes aina haluavat syödä enemmän kuin mitä olisin ehdottanut itse :)

    5-v. ja eskariryhmässä huonommin syövät ovatkin monesti taas ihan reippaita ruokailijoita, taitaa osua jokin kasvupyrähdys niille main. Lisäksi monella auttaa tarkkaavaisuuden kehittyminen, kun pystyy kahteen hommaan yhtäaikaa , juttelemaan muiden kanssa ja silti syömään ruokansa silloin tuntuu että ruokakin maistuu paremmin.

    VastaaPoista
  24. Meillä kaikki lapset ovat aika nirsoja. Muistan, että mulle ope on sanonut ala-asteella, että jos ruokailusta saisi arvosanan, niin mä saisin 4 . Muistan hyvin kuinka ahdistavia tilanteita oli vieraassa paikasa, kun piti ottaa tuntemattomia ruokia ja tiesi että todennäköisesti ne eivät maistu. Jos lohduttaa, niin mä olen selvinnyt hengissä aikuiseksi ja nyt paria ruokaa lukuunottamatta kaikki kelpaa liiankin hyvin.

    Äitinä kyllä tiedän, kuinka turhauttavaa on taistella jonkun kanssa jatkuvasti ruoasta. Meillä ainakin mielipide ruoasta vaihtelee päivän mukaan.

    VastaaPoista
  25. Meillä S:n kanssa viime viikkoina ruokailut olleet juurikin tuollaisia. Itseä se stressaa, kun mikään ei kelpaa. Ok, mannapuuroa olen parina iltana keittänyt, kun koko päivänä ei ole syöty kuin vähän leipää, kurkkua ja mandariineja, sitä onkin sitten uponnut iso kulhollinen. Mietin jo että onko tulossa kipeäksi vai mikä... Itsehän ei meillä enää oikein "osata" syödä, koska V:aakin syötetään niin häntäkin pitää. No josko se taas tästä. Tänään ruoka on maittanut oikein kunnolla ja on tullut itse pyytämään ruokaa. No 3 seuraavaksi päiväksi voin "siirtää tämän ongelman" J:lle, kun olen itse töissä. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  26. Meillä on sama tilanne. Perheessämme on 3,5 vuotias poika ja 5kk vauva. Ennen ruoka maistui pojalle, mutta viime aikoina syöminen on joka kerta ollut yhtä taistelua! Itse ei voi syödä rauhassa, kun täytyy koko ajan vain hokea "Syö nyt!", "Alappa syödä!" ja muuta yhtä tehotonta. Poika höpöttää ja vääntelehtii, ja ruoka ei vain katoa lautaselta. Raivostuttavaa!

    Luotan siihen, että tämä on vain jokin vaihe, joka menee itsestään ohi.. Onneksi on muitakin kohtalotovereita! :)

    VastaaPoista
  27. Heips pitkästä aikaa!

    Tuo syömisen kanssa "taistelu" on niin tuttua meilläkin.

    Vanhempi, vähän reilu 3 vee tyttö, on myös nyt alkanut syödä tosi huonosti. Osittain olen laittanut sen sairastelun piikkiin, koska meillä on todellakin sairasteltu paljon.

    Tyttö oli vauvana oikea "himosyömäri" ja heti ensimmäisestä lusikallisesta alkaen rakasti kiinteitä ruokia. Sitten reilun vuoden ikäisenä hän alkoi yhtäkkiä laihtua, vaikka söikin mielestäni entiseen malliin. Hän kävi silloin kerran viikossa neuvolassa punnituksilla ja joka kerta paino oli vaan laskenut. Lisäksi hän kävi vaikka missä allergia- jne. tutkimuksissa, mutta mitään syytä tuolle laihtumiselle ei löytynyt. Nyt hänen painonsa on ollut tasaisesti nollakäyrän tuntumassa, yleensä vähän sen alapuolella. Mutta silmiinpistävä muutos tuossa syömisessä on siis nyt tapahtunut. Hän tykkää kyllä varsin erikoisistakin mauista (homejuusto, fetajuusto jne...), mutta nuo ruokamäärät ovat aivan olemattomia välillä. Monesti hän vain haaveilee ruokapöydässä.

    Mutta sitten vielä suurempi "murheenkryynini" onkin reilu 2 vee poikani. Hän on ollut vauvasta asti erittäin heikko syömään. Vasta vuoden iässä sain hänelle menemään vähän perunaa, vaikka olin siis sitä yrittänyt hänelle syöttää jo viisikuukautisesta lähtien.

    Hänen painonsa on nyt pitkään ollut - 15 % painokäyrällä ja hän on käynyt painontarkkailussa neuvolassa nyt jo pitkän aikaa. Hänen hemoglobiininsa on ollut sen verran alhainen, että hän on syönyt sen vuoksi rautaa. Seuraava punnitus onkin taas ensi viikolla. Onneksi neuvolassa on silti vielä ainakin toistaiseksi suhtauduttu asiaan melko ymmärtäväisesti ja sanottu, että luultavasti hän on "rakeenteeltaan" vaan sellainen, että hän on tosi pitkä ja hoikka ja tulee aina olemaankin sellainen.

    Mutta ei hän myöskään paljoakaan syö ja on vain vähän ruokia, mistä hän pitää. Hän ei ole eläissään suostunut syömään (edes maistamaan) voita, eikä mitään juustoja. Lihat menevät erittäin heikosti. Yleensä ne jäävät lautaselle kokonaan. Tässä onkin opittu jo "kätkemisen maailmanmestareiksi"...

    Meillä on aina tarjottu monipuolista kotiruokaa lapsille. Lasten ollessa vauvoja tein kaikki lastenruoat aina itse. Mutta väkisin siis ei lapsen suuhun voi ruokaa tunkea.

    Olen huomannut, että tuo syömättömyys on kyllä vaikuttanut pojan jaksamiseen ja yleisvointiin. Välillä hän aina valittelee väsymystä, vaikka nukkuu aina pitkät yöunet ja päiväunet. Tuon väsymyksen ja laihuuden vuoksi myös häntä on tutkittu, mutta mitään ruoka-aineallergioita ei ole löydetty.

    Voimia sinulle kovasti "syömistaisteluihin". Täällä ollaan hengessä mukana! Niin tuttua!

    -Elina-

    VastaaPoista
  28. Meidän nuorimmainen, nyt vähän vajaa 4 v. söi elämänsä ekat kolme vuotta kaiken mitä edestään löysi, jopa pihalta kastemadot laittoi suuhunsa, rouskutti ja nieli :) Oli aika isokokoinen vielä 2-vuotiaana, sitten paino alkoi tasaantua ja nyt alkaa olla jo ihan hoikka, koska syöminen lähestulkoon loppui viime kesänä. Lapsi syö vuorokaudessa ehkä kolmasosan siitä mitä ennen. Syö kuitenkin joka kerta pari lusikallista ja jaksaa erittäin hyvin leikkiä, juosta, nukkua jne. joten en ole huolissani. Älä sinäkään ole!

    VastaaPoista
  29. Sellainen vielä, että minusta ruokatapojen noudattamista voi ja pitää vaatia, eli pöydässä ei pelleillä, mutta en lähtisi maanittelemaan ketään syömään, ei siitä tule kuin syömishäiriöitä!

    VastaaPoista
  30. Meillä on ollut Telman kanssa aikamoista veivaamista ihan pienestä saakka... Kun kiinteät aloitettiin niin alusta asti yökkimistä ja puistatuksia, niin kaupan, kuin kotitekoisillekin soseille. Jossain vaiheessa ehkä vuoden ikäisenä oli jopa niinkin että hän söi tasan 2 eri purkkia mielellään mitä kaupasta sai ja kaiken muun kakoi pois (mm. juurikin kaikki mikä sisälsi perunaa). Nyt ikää 3v9kk ja hyyyvin hitaasti on mielestäni alkanut tilanne paranemaan. Edelleenkin pöydässä kyllä pyöritään ja haaveillaan ja hipelletään kaikkea mikä nyt on pöydälle jäänyt ja kysellään miksi aurinko menee nukkumaan ja vesi tulee rännistä yms. :D. Kerhossahan hän ei suostunut aluksi syömään yhtään mitään, mutta tässä uudessa kerhossa on otettu mielestäni loistolinja, eli he laittavat pieniä annoksia jotta tulisi sitten juuri niitä onnistumisen kokemuksia ja näin on kyllä sitten tapahtunutkin eli Telma on syönyt lautasen jopa tyhjäksi siellä ja sitä on sitten muisteltu vielä kotonakin monta päivää miten upeasti sujui ja näkee kyllä että Telmaakin harmittaa jos on oikeasti outoa ruokaa kerhossa mitä meillä ei koskaan syödä, eikä maistu ja hän sanoo sitten kun menen hakemaan että tällä kertaa maistoi vain ruokaa, mutta kehun kyllä maistamisestakin aina. Koska T on niiiiin maailman ennakkoluuloisin ollut aina uusien ruokien suhteen. Melkein kokoajan on joku ruoka mitä ei sillä hetkellä syödä (viimeisimmät: jauheliha, porkkana, sipuli, näkyvät mausteet (yrtit)). Ja ihan tavis keitetty peruna ei oikein oo vieläkään kovin kummosta tytön mielestä. Mutta uskoisin kuitenkin että Eevillä se on nyt vaan vaihe ja menee ohi, ja saattaapi tosiaan liittyä tuohonkin sitä pikkuveljen tuomaa muutosta.

    Mutta kyllä mua naurattaa kun Paavo on taas meillä aivan eri maata, hän syö ihan mitä vaan ja hyvin pienestä lähtien kotiruoka on ollut ykkösenä, yhellekään palaselle ei ole koskaan yökkinyt ja myös hinku itse syömiseen on ollut jo kauan suuri. Niin että siinäku pilkon Telmalle pienempiä paloja kuin yksivuotiaalle ja asetan pian neljävuotiaalle lusikallista joskus valmiiksi lautaselle (myönnän! häpeällistä...) niin että näinkö päin tämä nyt menikin... :D

    VastaaPoista
  31. Riihitonttu: Voi hyvinkin olla just tuo ikä, ehkä se tästä!

    anana: Kiitos!Ja ninhän se on, että muutakaan ei voi tehdä, mutta välillä se vaan äidillä ottaa koville vaikka lapsi ei ole moksiskaan.

    Hanna: Niinpä. Ja yritän aina muistaa sen lapsenkin puolen asiasta, en mäkään hirveästi tykkäisi jos mulle tuputettaisiin koko ajan ruokaa ja hoettaisiin syösyösyö!, mutta silti sitä tulee tuohon välillä sorruttua..

    Sirkku: Ehkä se on tuo just, meilläkin Eevi on ruvennut pyytämään välillä, että häntä syötetään ja haluaa istua syttötuolissa kun Aatukin.

    Jonspe: Myönnän mäkin syyllistyväni tuohon tuputtamiseen välillä vaikka ei saisi. Jotenkin siinä tilanteessa ei aina osaa oikein ajatella järkevästi kun pinna kiristyy..Noh, eikö se tästä. Meillä oli aikalailla samat mitat Eevillä 3v.

    Kotiäiti: Meillä ei juuri sanota ettei tykkäisi jostain ruoasta vaan ei vain syödä, en tiedä mistä siis johtuu.

    Happy Little Me: Meilläkin herkkua on tortillat ja ne yleensä uppoaa mukisematta. Ei niitäkään kuitenkaan ihan joka päivä viitsi syödä.

    Reetu: Niihän sitä pitäisikin, että olisi huomioimatta koko kapinaa. Näin sanottuna helppoa, mutta käytännössä vähän vaikeampaa, mutta yritetään!

    Heidi: Kiva kun kommentoit!Ja tosiaan varmasti Eevikin aistii muutoksen äidissä ja hakee sitä huomiota sitten tällälailla. Ja kun olen joskus sortunut niihin pahimpiin lahjomis synteihinkin (tiedän, ettei saisi...) eli luvataan sitten joku herkku lopuksi jos syö kaikki ja tietysti toinen oppii, että kannattaa eka kiukutella ja sit vasta syödä niin saa herkkuja.

    Anonyymi: Voi olla tuotakin eli kun ennen söi ihan hirmu paljon nin nyt syö ehkä sitten "vaan" normaalin annoksen. Ja hoidossa syömisen kanssa ei ole ongelmaa, siellä syö tosi reippaasti ihan kaikkia ruokia ja monesti se onkin niin, että kun näkee muiden lasten syövän hyvin niin itsekin syö.

    Vera: En tiedä onko tää mulle nyt joku vaikeampi pala purtavaksi sillä itse syön melkein mitä vaan ja rakastan ruokaa ja jos olen nälkäinen, olen kiukkuinen kuin ampiainen. Itse syön aina ihan kunnon miesten annoksia, niin paljon siitä puuhasta pidän! Ehkä tämä ruokarakkaus ei sitten periytynytkään tyttärelle ;)

    Jenni: Noinhan se menee, ei saisi hermostua eikä tuputtaa eikä uhkailla eikä lahjoa eikä noteerata mitenkään...mutta välillä se vain on vähän hankalaa ;) Opetellaan!

    VastaaPoista
  32. Voi Sini!
    Kiitos postauksestasi ! Meillä on jälleen kerran sama tilanne ja iha hulluna saa stressata, en todellakaan iloitse siitä että joku muu kärsii samasta mutta on lohduttavaa kuulla ettei olla ainoita.
    Mä todellakin tiedän kuinka stressaavaa se on kun lapsi ei syö ja paino ei nouse! Ja sekin kun lapsi syö, mutta paino ei silti nouse.. :/

    Meillä Lumia oli 1v asti "pullukka" ja kulki plus-käyrällä painon suhteen, vaikka silloin ei kiinteitä syönyt juuri lainkaan. Sitrten yhtäkkiä alkoi syödä viisi kertaa enemmän päivässä kuin ennen ja mitäs kummaa, seuraavassa neuvolassa paino on pudonnut plus-käyrältä pitkästi miinuskäyrälle ja vaakakin näyttää miltei puoli kiloa vähemmän kuin edelliskerralla. Se oli kamalaa!
    Mä olin tottunut koko ekan vuoden stressaamaan pituuskasvua, mutta tuo painon stressaus on ihan toista luokkaa vielä kun sen pituuden..

    Sitten meillä vaihtuikin pituuskontrollit painokontrolleiksi, tytölle tuli pituutta kyllä hyvin ja varmaan olikin sekä se, että kävelemään opittua suurentunut liikkuminen se painon pudotuksen syy. Ruoka kuitenkin maistui HYVIN sinne vajaa pari vuotiaaksi asti, ihan kaikki meni ennakkoluulottomasti- jopa peruna jota tyttö ei ollut ennen syönyt. Mutta paino ei noussut, 2vuotiaana tyttö painoi pari sataa grammaa enemmän kuin vuosi sitten.

    Nooh, sitten viime keväänä vajaa parivuotiaana tuli ihan totaali lakko syömisen suhteen. Lumiasta tuli ihan supernirso, ja hän saattoi tosissaan syödä esim kahden päivän aikana yhteensä yhden leipäpalan. Maidon juonnin tyttö lopetti 1,5v ja samalla ihan kaikki maitotuotteet, raejuustoa söi reilu pari vuotiaaksi mutta ei sillä raejuustolla kalkintarvetta täytetä. Peruna ja lähes kaikki lihat oli totaalibannissa, oikeastaan vaan kasvikset ja salaatit upposivat, ja leipä ja nekin hyvin minimaalisesti. Saattoi mennä viikkoja niin että Lumia söi joka aterialla vain sen yhden lusikan, joka on pakko "maistaa", ei hippuakaan enemmän.

    VastaaPoista
  33. Minä yritin ihan kaikkeni, uhkailla, kiristää, lahjoa.. hyvällä ja pahalla, saatettiin parhaillaan istua parikin tuntia pöydän ääressä. Neuvolasta ei hirveesti tukea saatu vaan kommentit oli usein sieltä että pakkohan se lapsi on saada syömään, vaikka väkisin. Maidon juontia/kalkin saantia stressasin eniten ja siitä etenkin neuvolassa sitten sanottiin että pakko on saada maitotuotteita menemään, mutta kun en minä vkisin saa. 2vuotiaana sitten saatiin viimein lupa kalkkitabletteihin ja edes vähän stressi sen suhteen lieveni. Sukulaisilta toki kaikki kommentit myös kuultu ja paljon sitä syyllistämistä että mä luovutan liian helpolla, että pakko on vaikka väkisin syöttää. Mutta miten sä syötät väkisin? En mä oikein siitäkään diggaa ja itse ainakin omasta lapsuudesta muistan että se pakottaminen vain pahensi asiaa ja tuli ihan kammo koko syömistä kohtaan. Siihen en siis oo lähtenyt, kaiken muun kyllä yrittänyt. Oon asian suhteen itkenyt ja valvonut öitä, kokenut itseni totaalisen epäonnistuneeksi äitinä jne.. nyt syksyllä hoidona lettua Lumia alkoi vähän paremmin syödä, mutta nyt on taas tullut hoidostakin jo pari kuukautta viestiä että lapsi ei syö mitään. Eikä syö kotonakaan.

    Paino on noussut reilusti alle kilon 1,5vuoden aikana ja painokontrolli ois taas loppukuusta. Ja samalla lääkäri katsoo ja miettää mitä seuravaaksi tutkitaan ja täytyykö allergioita alkaa tutkia, toistaiseksi on tehty vasta keliakiakokeet kun meillä sitä suvussa paljon on. Lumia kuitenkin näyttää minusta sopusuhtaiselta, on iloinen ja energinen joten en usko että mitään voi pahasti olla vialla. Jos hän olisi nääntymässä en usko että jaksaisi touhuta niin vaikka vaikea on uskoa sitäkään miten tuo lapsi on edes elossa tuolla määrällä mitä hän taas viime aikoina on syönyt. Nyt oon yrittänyt olla tekemättä ruokailusta sen suurempaa numeroa, totta kai kannustan että söisit nyt vielä vähän ym ym mutta en istuta väkisin pöydässä, en hoe montaa kertaa että pitää syödä enkä painosta, en kerro kerta toisensa jälkeen miksi pitää syödä ja mitä tapahtuu jos ei syö. Nyt parin päivän aikana onkin ruokapöydässä ihan huomaamatta lautaselta mennyt enemmänkin kuin yksi lusikallinen ja tästäkään ei olla suurta numeroa tehty. Aina kuitenkin kehutaan syömisestä, söipä yhden lusikan tai puoli lautasellista. Ehkäpä tää koko asian huomiotta jättäminen nyt auttaisi, meillä kun "painostaminen" missä tahansa asiassa aina vaan saa tytön toimimaan just päinvastaisella tavalla (esim pottailun suhteen ja siinäkin asian huomiotta jättäminen korjasi tilanteen).

    Mutta Sini, mä todellakin tiedän mistä sä puhut. Se että lapsi ei syö, on ihan kamalaa, ja kuneihän sitä tosiaan pakottaakaan voi. Mä yritän kuitenkin luottaa omiin silmiini ja äidin vaistooni, niin kauan kuin lapsi näyttää ja touhuaa energisesti ja iloisesti, on kaiken pakko olla kutakuinkin hyvin. Ja niin, kyllä lapsi syö kun on nälkä ja pyytää sitten ruokaa. Siihen on vain pakko uskoa ja koitaa olla stressaamatta vaikka helppoa se ei ole.

    Hengessä mukana ollaan, toivottavasti Eevi alkaa pian syödä ja sinä pääset stressistä ♥

    VastaaPoista
  34. Anonyymi: Pöydässä leikkimistä tai ruualla sotkemista en hyväksy yhtään, sitä Eevi harvoin tekeekään. Hän ei oikeastaan leiki ruoalla, mutta ikäänkuin on syövinään, mutta ei kuitenkaan syö. Saattaa lauleskella ja höpötellä kaikkea ja energia menee siihen. Kyllä se varmaan tästä taas pikku hiljaa..

    Marika: Ei ole pömppistä enää ei. Nyt ongelma on päinvastainen eli mitkään housut ei tahdo pysyä jalassa. Meilläkään ei Aatu hirveästi noista "suolaisista" soseista välitä, mutta hedelmäsoseet uppoaa. Tissipoika kuitenkin henkeen ja vereen.

    Miisku: I feel you! Ja tosiaan meilläkään ei napostella pitkin päivää vaan on aika tarkat ruoka-ajat. Nyt joulun aikaan tuli herkuteltua liikaa ja se korosti tuota syömättömyyttä vielä enemmän, täytyy taas palata siihen lauantain karkkipäivään.

    titti: Niinpä ja jotenki itsellä on aina se fiilis, että pakkohan sillä on nyt jo nälkä olla!

    Anskuli: kiitos tsempeistä, kyllä se tästä!

    Riikka: Ei niin. Kiitos vinkistä!

    Annika: Voi harmi, että teillekään ei ruoka maistu. Mä olenkin nyt ihmeissäni kun ennen on tykännyt niin kovasti ruuasta ja tykkää edelleen kokkailla mun kanssa, mut syöminen sitten tökkii.

    Jassu: Viisaita sanoja!Ja tosiaan, kyllä mäkin jätän vähän tilaa aina herkuille ;)

    Nola: Voi miten hienoa, että teillä ruokailu sujuu nyt!Ja tosiaan uskon, että olen itse osa ongelmaa sillä hoidossa syödään hyvin eli ehkä se on ikä ja uhma ja äidin kyttäys mikä mättää

    Mari: Kiitos vinkeistä. Välillä tuntuu olevan tosi tarkkaa, että mitlä lautaselta syödään ja millä lusikalla. Viimeksi taas just Eevi kysyi mitä on ruokana niin sanoin, että seitiä. "Mä en kyllä tykkää seitistä" totesi neiti, mutta kun sanoin että se on kalapuikkoja ilman kuorta niin sit olikin jo sitä lempi ruokaa. Eli kumman epäileväistä sakkia tuntuu olevan jos on jotain oudon kuuloista ruokaa.

    M: Niinhän se menee ja tosiaan kun toinen on kuiyenkin terve ja reipas tyttö niin suotta kai tässä panikoimaan.

    Marika: Stressaakohan noi miehet tästä asiasta samalla lailla ollenkaan. Varmaan ottaa paljon rennommin kuin me äidit ;)

    Anonyymi: Kiva kuulla, tai siis ei kiva, mutta siis että teilläkin on noin sama tilanne ja saman ikäiset lapset eli varmaan joku vaihe vaan.

    Elina: Voi ei, ikävä kuulla tuosta teidän tilanteesta ja jaksamista sulla sinne!Meilläkin Eevi tykkää fetasta ja aurasta ihan hulluna, samoin myös minä. Ei kai tässä auta muuta kuin luottaa, että he syövät tarpeeksi ja koittaa olla stressaamatta. Hyvä kuitenkin, että teilläkin asiaa on tutkittu ja otettu asia vakavasti.

    Stine: Niinpä ja tosiaan kun yleisvointi on hyvä niin eiköhän saa sitä enrgiaa kuitenkin tarpeeksi. Pakottaa ei tietenkään ketään voi ja äidin on vain hyväksyttävä, että ruokamäärät ovat muuttuneet.

    VastaaPoista
  35. Lensku: Meillä on sama haaveilija ja kyselijä täällä. Koko ajan olisi miljoona muuta asiaa mitä siellä ruokapöydässä voisi tehdä muuta kuin syödä. olen nyt myös yrittänyt laitaa niitä pienempiä annoksia ja iloinen tyttöhän Eevi on ollut kun ilmoittaa, että lautanen on syöty tyhjäksi. Ja muistetaan tietysti kehua vuolaasti vielä päälle. Ja hei, no shame, kaikki keinot on välillä sallittuja ;)

    Lumian äippä: Voi ei!Sulla on ollut paljon stressiä nyt elämässä, voimia ja haleja sinne!Musta Lumia näyttää kuvissa ainakin aina niin iloiselta ja reippaalta, että varmasti hänellä on kaikki hyvin. Todi ikävää tuo syömättömyys ja mä olisin kanssa varmaan ihan rikki jos tilanne olisi noinkin "paha" tai siis, että tulisi ihan totaalinen lakko. jotenkin sitä vetää äitinä niin herkästi kaikki itseensä, syyttelee ja miettii mitä tuli tehtyä väärin. Mä ainakin uskon, että sä olet kokeillut ihan kaikki jutut, sano sukulaiset mitä tahanska ja saattavat hekin vähän laukoa suustaan asioita liian herkästi, miettimättä sen kummemmin. Toivottavasti Lumiallakin syöminen parantuisi ja päästäisiin molemmat stressistä!Oli kiva kuulla susta pitkästä aikaa!

    VastaaPoista
  36. Heips!
    Meillä taistellaan kanssa ruokapöydässä kahden vanhimman kanssa ja kauhulla odotan milloin nuorin ottaa muista mallia :/
    Vanhin oli ensimmäiset pari vuotta superhyvä syömään, mutta nykyään nirsoilee ja syö vain lemppareitaan. Edelleen on ikäisekseen varsin pitkä ja raamikaskin kaveri, joten en niinkään hänestä ole huolissaan, mutta tuo keskimmäinen onkin hankala!
    Neiti oli pienempänä pullero niinkuin "kuuluukin". Mutta jostain 3v iästä lähtin on hoikistunut ja nykyään käydään painokontrolleissa, ikää siis 5½v. Neiti on hidas ja valikoiva syömään ja lisäksi nyt on huhtikuusta lähtien ollut viljat pois käytöstä. Viljattomalla dieeetillä maha pysyy kunnossa, mutta ruokien keksiminen on hankalaa! Tai lähinnä ruokien mitä neiti suostuu syömään, esim. gluteenittomista leivistä suostuu syömään vain näkkäreitä! Yhestä tai kahesta näkkäristä ei paljoa energiaa saa, varsinkaan kun ei saa laittaa muuta kuin Keijua päälle ;)
    Välillä jaksan nirsoilua paremmin ja pysyn tiukkana, jos ruoka ei maistu niin olkaa ilman, mutta seuraavan kerran saa jotain vasta seuraavalla ruoka-ajalla. Välillä taas en jaksa ollenkaan ja huoli on niin kova, että maanittelen eri keinoin lapset syömään.
    Mutta samassa veneessä siis ja kahden jo isomman lapsen kanssa ja on kyllä raskasta vääntää joka päivä ruokapöydässä. Olis ihanaa saada edes yks viikko syödä ilman "syö reippaasti" yms. lauseita :)
    -Kaisa

    VastaaPoista
  37. Meillä tyttö 3,5 vuotta. Ennen syönyt hyvin, mutta nykyään ei kovin ruoka maistu. Mummolassa ja kylässä kylläkin kaikki menee hyvällä ruokahalulla alas ;) Olen ottanut sen asenteen, että kylläpäs pyytää sitten ruokaa kun on oikeasti nälkä, jä pyytääkin yleensä aina illalla..

    VastaaPoista
  38. Meillä on vanhempi tyttö pian 3-v ja syöminen aiheuttaa meilläkin päänvaivaa. Entinen suursyömäri vain näykkäilee ruokaa ja sitä ruokaa saatetaan syödä yli tunti ja edelleen siinä lautasella on paljon ruokaa. Olen nyt päättänyt aina tarjota monipuolista ruokaa ja tyttö itse päättää miten paljon syö. Pikkusisko tosin vaikuttaa kuvioon myös, koska syöttämällä monesti ruokaa uppoaa hyvin. Itse saattaa tulla pyytämään, että "äiti syötä". Siinä ei auta sitten kuin syöttää, vaikka 3-v pitäisikin osata jo itse syödä. Huvittavaa on se, että 1-v pikkusisko taas ei halua itseään syötettävän vaan haluaa itse syödä. :) Mutta uskon kovasti, että tämä on jokin uhman vaihe, koska olen niin monelta asiasta kuullut tässä 3-v kieppeissä. Luotetaan siis siihen, että sama homma Eevinkin kanssa. Täytyy vaan itse yrittää laskea stressitasoaan ja seurailla lasten jaksamista muuten. Kaiken A ja O on kuitenkin se, että tarjolla on monipuolista ruokaa, vaikka se sitten kompostia lopulta täyttäisikin...

    VastaaPoista
  39. Meillä poika söi vauvana kaiken mitä syötti ja hyvin siististi, ihmettelin miten jotkut saa lapsen vaatteet ruoalla likaiseksi. Kun poika oli jotain 3-vuoden tietämissä, alle tai päälle, hän alkoi nirsoilla. Hirvitti kun välillä söi niin vähän ja syö edelleen kuuriluonteisesti. Oli aina keskikäyrällä niin painonsa kuin pituutensa suhteen, mutta nyt on ikäisiään ainakin puoli päätä pitempi, todellinen kukkakeppi, pitkä ja hoikka.

    Kun poika oli toissa kerralla flunssassa ja söi tosi vähän niin oli karmeaa katsella kun luut törrötti ja naama oli kaventunut paljon ja isot silmät pullotti päässä. Tuli ihan keskitysleiriläiset mieleen, koska vaikka hoikka onkin niin ei ole luinen ja kasvoissa on normaalisti lapsenpyöreyttä. Pian tilanne kuitenkin korjautui eli sai entisen painonsa takaisin.

    Neuvolasta ei olla ollenkaan oltu huolissaan ja kielletään syöttämästä liikaa. Veriarvot hyvät ja on iloinen ja vilkas poika.

    Pojalla on myös tapana syödä enemmänkin illasta kuin muulloin ja välillä syö päivässä tosi vähän ja välillä tankkaa melkoisia annoksia. Muutenkin on illantorkku kuten äitinsä, tyttö taas tullut isäänsä ja on aamuvirkku. Se ihanuus mahdollistaa äidin pidemmät unet viikonloppuisin : )

    Tyttö on hyvin paljon pojan kaltainen, paitsi, että sotkee ihan mahdottomasti kun syöttää ja päryyttelee ruokaa syödessä samoin välillä päryyttelee myös huvikseen kun ei ole syömässä. Raivostuttavaa. Kun tyttö on vihainen hän päryyttää suullaan tosi vihaisesti ja lyö käsillään lattiaan tai pöytään ja kuulostaa ihan uudelleen syntyneeltä syntiseltä merimeheltä : D

    Tyttö ei osaa vielä kuin kolme sanaa ja yksi on näm, näm (= nam nam). Pienenä ei kelvannut isän tarjoama maito tai ruoka ja nytkin välillä nirsoilee ja huutaa "äti, äti" ja niin minun täytyy syöttää, isän syöttämä ei kelpaa, vaikka mieheni jumaloi pientä tyttöään ja pitää kuin kukkaa kämmenellä.

    Kyllä se lapsi ottaa hyvänlaatuisesta pienestäkin annoksesta kaiken sen mitä tarvitsee vitamiinitablettien ohella, olisin sitten huolestunut, jos alkaisi syömättömyys näkymään jo yleistilassa tai olisi jatkuvaa todella vähäistä syömistä. Se vain tuntuu hiveältä kun pelkää onko lapsi aliravittu, mutta normaalia tuo on.

    Hannele

    VastaaPoista
  40. meillä on kausia jolloin syödään hevonen ja vielä menis pöytä ja tuoliksin jos vaan antaisi mutta siis että ruokaa menee niin älyttömästi että ei voi edes uskoa ja sitten tajuaa että kaikki vaatteet ovat kutistuneet viikossa 10 senttiä.... ja sitten tulee se kausi että ruokaa menee suunnilleen herne päivässä. ja sitten jossakin vaiheessa tulee taas se suursyöppäkausi jolloin vedetään kunnon pyrähdys pituuttakin.

    Siinä on oppiminen ettei jankuta siitä syömisestä vaan luottaa siihen että lapsi syö tarpeeksi tyylillä aikuinen määrää laadun ja lapsi määrän.

    Muksut on aina meillä olleet kaikki ruokaisia, kyse vaan on siitä että osaavat itse määritellä ja kuunnella kroppaansa kuinka paljon ravintoa se keho tarvitsee. (loistava taito olisi myös äidille)


    meillä lapset jo 7 ja 6 v

    VastaaPoista
  41. Niin tuttua. meidän esikoinen (poika) söi 3 vuotiaaksi kaikkea ja hyvin. sitten alkoi valikoiminen: haju ei miellyttänyt, maku ei miellyttänyt, väärän väristä, väärän näköistä jne. Sitä kestikin sitten reilu 3 vuotta. Nyt ekalla on alkanut syömään kuin hevonen, melkein kaikki kelpaa ja paljon...

    Mut kaiken kaikkiaan aina pidettiin kiinni ruoka-ajoista eli jos ei kelvannut niin seuraava tarjoaminen oli sitten kun muillakin. Mitään erikois herkkuja ei tarjottu välissä tai muutenkaan, namipäivä oli kerran viikossa, kuten nytkin.

    VastaaPoista
  42. Meillä se on tuota ihan jatkuvasti. Mä vaan odotan sitä päivää kun ruoka alkaa E:lle oikeasti maistumaan. Tai siis kyllähän se syö, useimmiten lautasen tyhjäksi, mutta kyllä siihen aina ja jatkuvasti joutuu ihan hirveästi työtä tekemään. Mä aina mietin että nyt en kyllä taatusti ala mitään tuputtamaan enkä syötä vaikka tyttö kuinka pyytäisi, mutta eihän sitä pysty. Stressi iskee samantien kun se yrittää ensimmäisen haarukallisen jälkeen nousta pöydästä. Ihan tosi rasittava vaihe, ja kestänyt nyt jo ihan tosi rasittavan kauan!

    Onneksi V syö kaiken mitä eteen kantaa - paitsi purkkiruokaa. Reissun päällä olisi tietty kiva kun ne purkitkin kelpaisi, mutta onneksi kotona ei tarvitse taistella kuin tuon isomman kanssa! Vauva istuu tuolissaan hiljaa ja mättää ruokaa kaksin käsin suuhun. Älähtää vaan kun ruoka loppuu ja tarttee saada lisää :)

    VastaaPoista
  43. Kaisa: Voi tsempit myös sinne!Tuntuu nykypäivänä olevan aika yleistä tuo gluteeniton ruokavalio, mun mummulla on ollut kauan jo keliakia ja mun herkkua oli pienenä ne gluteenittomat näkkärit ;)

    anonyymi: Kyylä varmasti pyydetään, olisi vaan kiva jos perheellä olisi yhteiset ruoka-ajat..

    Maija: Niinpä. Ja hauskaa miten nuo osat meneekin niin päälaelleen, toisella on kova minä itse vaihe ja toista pitää syöttää. Keep calm and carry on ;)

    Hannele: Hih, repesin tuolle sun pärinäkuvailulle ;) Ja tosiaan, Eevi on aktiivinen (vähän liiankin) ja pirteä tyttö, joten varmasti saa tarpeeksi ravintoa.

    anonyymi: Kiitos hyvästä kommentista. Jotenkin sitä kai itsellä on se "rooli" päällä, että on tottu nut päättämään kaikesta ja nyt kun lapsi osaa jo itsekin ajatella niin meinaa olla vaikea hyväksyä sitä ;) Ja tosiaan, mä syön ainakin aina itseni ähkyyn!

    Heli: Noin meilläkin eli seuraava ruoka on sitten kun se on ja välissä ei tule muuta, tosin eipä tuo koskaan muuta pyydäkään paitsi herkkuja!

    Petuli: Voi tiedän tunteen. Olisi niin kiva kun se ruoka menisi alas samantien. Onneksi pikkuveli on innokas siskonkin puolesta, samoin meillä!

    VastaaPoista
  44. Pakko Sini jatkaa : ) Ei nyt liity ihan aiheeseen, mutta en malta olla kirjoittamatta, toivottavasti ei kukaan pahastu...

    Kun tyttömme näkee miehelläni konjakkilasin tai saunakaljan (itse en pysty, enkä ole koskaan pystynyt nauttimaan kumpaakaan) tai jommalla kummalla meistä viinilasin niin himoaa tölkkiä/lasia kuin jokin armoton alkkis, rientää vauhdilla lähemmäs kohdetta ja hamuaa sitä innokkaasti. Samalla ölisee hyvin käheällä äänellä (normaalisti ääniä on heleä): "Näm, näm".

    En tajua mistä tuo johtuu kun esimerkiksi itse en ole koskaan esim. raskauksien aikana ottanut tippaakaan alkoholia eli ei ole voinut siihen mitenkään tottua. Emme tietenkään anna hänen maistaa tai ottaa lasia/tölkkiä.

    Noiden vihaisten pärisyttelyjen ja edellisen vuoksi hän muistuttaa niin erehdyttävästi Hergé:n kapteeni Haddockia ettei ole tosikaan. Monet naurut on naurettu koko perhe kun työllä pukkaa "edellinen inkarnaatio" päälle : D

    Hannele

    VastaaPoista
  45. Hei!

    Oletkin saanut paljon kommentteja ja en tiedä erottuuko minun sanaseni muiden joukosta, mutta haluan vain sanoa, että älä ole vielä huolissaan lapsesi syömisistä, koska lapsi kasvaa käyrillä normaalisti. Kaikilla lapsilla on joskus vaiheita, kun ruoka maistuu paremmin ja toisinaan huonommin. Siitä ei tarvitse huolestua!

    Kuten itsekkin sanoit, että lapsi söi rutkasti ja sen jälkeen tuli kasvupyrähdys: tämän takia lapsesi söi kovasti, jotta pystyi kasvamaan. Nyt on ehkä "suvanto-vaihe" menossa kasvussa ja ravintoa ei tarvitse niin paljoa. Lapsilla tulee luonnostaan energian tarpeen säännöstely, aikuisten huoli usein "pilaa" sen. Ruokailuhetkistä jos vielä tekee negatiivisen tapahtuman tuputtamalla ja "syö nyt"-houkutteluilla tai turhautumisena syömiseen voi lapselle muodostua ruokaa kohtaa negatiivisia fiiliksiä.

    Ehdottaisin, että jätä välipalat ja ruokailujen väliset napostelut minimiin. Tarjoa ruokaa ruoka-ajoilla, jos ruoka ei maistu, niin lapsi saa nousta pöydästä ja seuraavan kerran tarjoat syötävää seuraavalla ruoka-ajalla. Älä huolestu tai turhia tuskaile lapsesi "syömättömyydestä", olet itsekkin siron mallinen, lapsesi on sitä varmaan myöskin.

    Ps. Kiitos ihanasta blogista!

    VastaaPoista
  46. Hannele: Voi tirsk!Näen sen silmissäni ;)

    anonyymi: Kiitos kommentista ja viisaista sanoista!Näitä sitä tarvitseekin kuulla, itse kun ei aina osaa ajatella asioita järkevästi kun on liian lähellä tilannetta. Olenkin nyt "relannut" ja koittanut Eevin päättää itse ja kummasti onkin paremmin sujunut ruokailut, toki välillä edelleen tökkii. Kiva kun jätit kommenttia!

    VastaaPoista

Kommentit piristävät aina!