Ihan priimaa ja jotain muuta

Ekaksi kiitos edellisen postauksen kivoihin kommentteihin, palaan vastaamaan niihin vielä paremmalla ajalla.
Lupasin raportoida miten sen UNQ:n tilauksen kanssa kävi.
Tuotteet luvattiin meille siis täksi viikoksi ja perjantaina ne oli noudettavissa postista.
Olin todella iloinen kun avasin paketin ja kaivoin kaksi ensimmäistä hattua ulos. Ne olivat juuri oikean kokoiset ja jälki erinomaisen hyvää. Olivat juurikin niin kivat kuin olin niiden ajatellutkin olevan. 

Tässä pari sovituskuvaa..


 

Seuraavana käteeni tuli odottelusta hyvityksenä saatu dinohattu sekä kesämekko. Myöskin oikein prrimakuintoiset ja nätit. Jatkoin paketin kaivelua ja vastaan tuli Aatulle tilatut nallentassuhousut sekä saman sarjan hattu. Aatun housut tilattu koossa 80, malli unq:lla on ollut kiva noissa housuissa, sellaiset mukavan kapeaa mallia olevat...

 Niin no. Tässä Aatulle tilatut housut ovat Eevin (n.95cm) jalassa! Malli oli aivan eri kuin mitä meillä aiemmin olleissa ja se ompelujälki...täysin erilaista kuin noissa aikaisemmissa hatuissa! Kaukaa katsottuna näyttää vielä ihan ok:lle, mutta lähikuva paljastaa totuuden. Kuviot on ommeltu siksakilla ja aivan miten sattuu, ihan eri etäisyyksiltä reunoista ja pallerot näyttävätkin aivan ihmeellisen kulmikkailta. Malli oli lisäksi näissä niin leveä, että sinne sisään olisi mahtunut kaksi lasta.

 Tässä lähikuva. Näettekö te muut saman vai kuvittelenko mä vaan?

Tässä vielä se takki jonka kanssa näitä ajattelin, hatussa oli ihan sama ongelma kuin housuissa.
Laitoin eilen iltapäivällä samantien Tiinalle mailia näistä ja pyysin joko rahojen palautusta tai sitten uusia priimalaatuisia tilalle heti. Hän ei ole minulle ainakaan vielä mitään vastannut, on kuitenkin muutamalle vastannut viestini lähettämisen jälkeen, joten hiukan nyt jännittää miten tässä käy. Näitä nallentassuja emme kuitenkaan tule koskaan käyttämään.

40 kommenttia

  1. Sen verran itsekin tuota ompelua harrastan, että en kehtaisi edes laittaa myyntiin tuollaista jälkeä. Ikävä kyllä aika ala-arvoinen suoritus.

    Hatut näyttivät kivoilta ja jälkikin kuvasta päätellen siistiä. Tassukuviot on kyllä ommeltu todella huonosti, en itsekään hyväksyisi niitä.

    Toivottavasti saat rahasi takaisin tai priimat tilalle. Huonoa mainosta kyseiselle yrittäjälle!

    VastaaPoista
  2. Ekat on kyllä ihanat. Meillä olisi tarve perhoshatulle ollut myös, mutta jäi sitten tilauksesta ja nyt en viitsi tilata. Ja kyllä sen laatupuutteen huomaa.

    VastaaPoista
  3. No on tuossa ompelujäljessä ero. Harmittavaa kuulla näistä ongelmista, kun olin juuri ajatellut että tytölle voisin unq:ta ostaa enemmänkin. Pojilla on ollut muutamat dinohatut ja niihin olen ollut tyytyväinen, mutta pitkään aikaan en ole tilannut mitään uutta.

    VastaaPoista
  4. Meilläkin oli nallentassut ihan... sanonko mistä. Halusin rahat takaisin, mutta mietin kömpelönä mistä saisin tuollaiset. No, ihana tyttöni 12v on kovin innokas ompelija ja kaavat piirrttyäni ompeli ne minulle sitten, sekä hatun että pöksyt. Materiaalin sain ostaa itse :) Pääsimme hinnastakin kompromissiin, kympin veloitti.
    Tuo malli on tuollainen pyjama...

    Kaikenlisäksi ilmoitin, että jos pistävät vielä teetetyiltä ompelijoilta minulle, ja huomaan sen, ne lähtevät taatusti takaisin. Katsotaan mitä ensi syksy tuo tullessaan. Tykkän kuitenkin Tiinan tekemistä ihan hulluna! Ja kivoja hyvityksiäkin siellä oli. Vanhaa kunnon Unqia, oh yes.

    VastaaPoista
  5. No voi höh noita nallentassuja!!! Toivottavasti saat pian vastausta ja hyvää palvelua. Kiva, että sait tilauksesi ja nuo ekat hatut on kivat.

    VastaaPoista
  6. Joo ei kyllä hyvää päivää :D Mun mielestä housut jo itsessään rumat ja sitten vielä tuo ompelujälki tossa lähikuvassa.. Miten edes kehtaavat myydä tuollaista kuraa..?

    VastaaPoista
  7. Rumat housut, ruma malli ja todella ruma ompelujälki!

    Nimim. ompelija

    VastaaPoista
  8. Hiljaseksi vetää. Oma tyttäreni, kuudesluokkalainen, osaa ommella paremmin ja lisäski hei mikä tuo koko on???

    VastaaPoista
  9. Olisivat nallentassut sopineet niin kauniisti takkiin. Voi harmitus, eivät olleet kyllä edullisia, ja ovatkin tuollaista p***aa. Mu Robbarista ostamani chinaakryyliasusteetkin ovat olleet huomattavasti laadukkaampia kuin nuo. Ja maksoi vissiin euron likan rinsessajasammakko-pipo :)
    O.o Aika kummallista. Hommaan nykyään tytön asusteet taviskaupoista: H&M, Zara, Lindex jne. sitten.

    Petyin itsekin teetettyjen ompelijoiden laatuun.

    -Lilian-

    VastaaPoista
  10. Meille tuli myös nallentassuhattu neliömallisena (pompulat) kulmissa ja mielestäni vastasi ihan odotuksia, vaikka vähän etukäteen pelkäsinkin. Meidän tassu näyttää kuvan perusteella paljon pienemmältä ja on ihan eri paikassa. Siksakilla nuo pallotkin on ommeltu, mutta ovat ihan tasaisen pyöreitä. Myös tilaukseen kuulunut rusettihattu oli oikein hyvä.

    Voi kuitenkin jatkossa tilaillaan muualta esim. PikkuJekun ja Biggun hatut ovat aina olleet täysin odotuksia vastaavia ja pienistäkin viiveistä toimituksessa on tullut heti infoa.

    VastaaPoista
  11. No huhhu...en kyllä ymmärrä miten tuollasia kehtaa edes lähettää asiakkaalle, luulisi ompelijanki jo huomaavan että ei ole priimaa. Ole vuosia jo ollut UNQ asiakas ja viimesyksyyn asti ole saanut priimaa. Viimesyksynä tilaamassani hatussa oli pientä huolimattomuutta, mutta hyväksyin sen kun ompelu virhe jäi käytössä kuitenkin haalarin alle piiloon ja Tiina lupasi että saan tilata seuraavan hatun veloituksetta. Nyt sitten n.kk sitten tein tilauksen mutta mitään vastausta en ole saanut :( En siis mitään tilausvahvistusta, enkä muutakaan viestiä. Laitoin uudelleen viestiä viikko sitten mutta edelleenkään ei ole mitään kuulunut. Harmittaa tallainen asiakaspalvelu kun tähän asti kaikki on toiminut ihan ok. Taisi meidänkin asiakkuus loppua tähän kun näitä viestejä lukee niin ei tee kyllä enää mieli tilata yhtään mitään kyseisestä puljusta :(

    VastaaPoista
  12. Olisikohan nyt Tiina joutunut käyttämään jotain uutta alihankkijaa apuna kevättilausta ylittäessä omat voimavarat? Vaikuttaisi siltä...

    VastaaPoista
  13. Tosi kurja yllätys! Ihan kamalaa jälkeä... :( Aioin tilata UNQ:lta itsekin, mutta jääköön tilaus tekemättä.

    VastaaPoista
  14. No voi ei noita nallevaatteita! En kehtais myydä moisia noilla hinnoilla, jos ollenkaan.
    Laadunvalvonta taitaa kiireessä olla ihan olematonta.

    VastaaPoista
  15. Muun lisäksi aika korkea tuo vyötärökaitale ja jotenkin muhkuraisen näköinen.(?) Ja tuosta kuvasta ei nyt näe, mutta miten noi lahkeiden käännöset oikein menee..(?) näyttää jotenkin oudolta.. kannattaa ehkä palauttaa noi.

    VastaaPoista
  16. Hatut ovat ihania, mutta voi noita nalletassuja, aivan karmeat ja itsekkin ompelisin paremmin, vaikken hyvin ompelekkaan, miten tuollasta kuraa kehtaa edes laittaa asiakkaalle menemään.
    Minä luulen, että meidän tuotteet on ommellut ulkopuolinen ompelija, koska Tiina mainitsi siitä jossain sähköpostissa, mutta ompelujälki on kyllä oikein huolellista noissa meidän hatuissa, tuollaisen jäljen huomaisi jo ilman suurempaa syynäystäkään. :(

    VastaaPoista
  17. Plussat: Paketti tuli luvatussa ajassa ja ekat hatut ovat mainioita!

    Miinukset: No, kaikki onkin tullut edellä sanottua. Ja voiko tässä mitään edes nalleista sanoa, vie kaikki sanat suusta tällainen jälki. Koko väärin, jälki karmeaa!

    Pohdintaa: Miten voi olla, että tällaiset vaatteet edes päätyvät pakettiin? Oliko hyvitysdino ja -mekko korvaus odotuksesta vai näistä pieleenmenneistä tekeleistä? Onko Tiina laittanut miehensä ompelemaan, ei kai kukaan ammattilainen tällaista jälkeä tee? Toistan itseäni, mutta miten upean maineen ja kattavan asiakaskunnan saavuttaneella yrittäjällä on varaa tällaiseen? En mitenkään voi ymmärtää.

    VastaaPoista
  18. Ohhoh noita tassuja! Ei hyvä, ei...

    VastaaPoista
  19. Juu ei todellakaan ole hyvin ommellut housut, tuon hintaiset tuotteet toivoisi olevan todella priimaa.
    Mä palauttaisin sinuna hatun ja housut. Tuohan on suoranaista asiakkaan aliarviointia!

    VastaaPoista
  20. Noi nallentassuhousut on aika selvä kopio Me&I:n vastaavista pöksyistä.

    VastaaPoista
  21. Voi kuinka harmillista, kun monesta paikkaa on saanut lukea näistä huonosti tehdyistä tuotteista ja viivästyksistä.

    Toivottavasti saisit pian vastauksen sähköpostiisi.

    VastaaPoista
  22. Aika kurjat on nuo tassuvaatteet :( Mä en itse ole noista tassuista koskaan edes tykännyt mutta se että tuollaiselta laatufirmaalta (?) tulee tuollaista jälkeä on kyllä käsittämätöntä.

    Mun mielestä se hinta noissa Unq:n vaatteissa on muutenkin jo aika korkeella kipurajalla kun ajattelee että on vaan fleecestä surautettuja, siihen nähden laadussa ei sais olla pienintäkään moitteen sanaa.

    VastaaPoista
  23. ano: Kyllä, samaa mieltä. Jälki ihan eri näissä kahdessa kuin muissa.

    Saija: Perhoset on kyllä hurmaavat, onneksi ne oli tosi hyvin tehdyt!

    PikkuSanna: niinpä!Mä olen tilannut tuolta jo 3 vuoden ajan hattuja ja huppareita ja kyllähän tällainen harmittaa todella!

    aada: Tämä oli kyllä ylläri mulle, sillä aina enne tuotteet ovat olleet todella hyvin tehtyhä. Kuulin näistä ongelmista nyt kun postasin aiheesta edelliskerran ja alkoikin jännittämään mitä meidän paketista paljastuu.

    Marika: niinpä. Tuo takkikaan ei varmaan syksyllä enää mahdu...

    ano: Housut ovat ihan hehtaarin kokoiset, sopivat varmaan 3 vuoden päästä!!

    ompelija: Mä en osaa itse ommella juurikaan mitään, mutta omaankin silmään tosi rumasti tehdyt.

    ano: Niinpä, tuo koko vielä kaiken lisäksi kun eihän 10kk ikäinen voi tuon kokoisia housuja pitää..

    Lilian: Niinpä, olisi ollut kyllä ihana setti mikäli jälki olisi ollut priimaa.

    Oliviah: onneksi teille tuli hyvät. Hei, olisiko liikaa vaivaa jos laittaisit mulle kuva spostiin millainen teidän tassuhattu on?Jos saan vastauksen niin voin laittaa pari kuvaa, että mikä menikään pieleen :)

    sanna j: No sepä!Ja kun pakkohan hänen on ollut katsoa nuo läpi ennen kuin lähettää, miksi tuollaiset meille edes laittoi tulemaan? Ja vastausta en minäkään silloin saanut yli kuukauteen.

    ano: En tiedä, mutta vaikka olisikin, niin luulisi hänen tsekkaavan minkälaista jälkeä sieltä tulee!!

    Gerda: Kunhan saisin tämän tilausepisodin päätökseen nyt kunnialla, huh!

    Tea: Kaikki tulivat samassa paketissa niin oletan, että on katsonut nuo läpi?! Mutta siis ihan kamalat :(

    Eppusen kaapilla: Todellakin palautan!Ja saman totesin mäkin, vyötärö oli ihmeen leveä ja se housujen malli oli kuin kaksi suoraa kappaletta olisi vain ommeltu yhteen.

    Meeri: Nämä oli kyllä ihan eri maailmasta, en ymmärrä miten tällaiset voisivat olla samalla linjalla sen unq:n laadun kanssa mihin olen totutnut. Suurta vahinkoa tulee jos ensimmäistä kertaa tilaava saa tällaiset eikä reklamoi ja ajattelee tämän olevan normaalia. Ei varmasti tilaa uudestaan!

    Oiuku: Niinpä. Viestissä ei ollut mainitaa mistään extrasta, joten en olettanut siellä mitään olevan. Kuitenkin ne oli toki kivat, mutta eivät tietysti kompensoi sitä, että ne mitkä oikeasti halusin, eivät sitten ikinä päädy käyttöön.

    kotiäiti:ei todellakaan!

    airamanna: Laitoinkin heti viestiä, että haluaisin noista rahat takaisin tai vastaavat priimat tilalle heti. Toivon todella, että jompi kumpi toive toteutuu...

    ano: Onhan niillä samat, totta. Mua ei haittaa, onhan sydämiä ja tähtiäkin monilla, joten ei kai sitä kuviota kukaan omista. Mut laatu harmittaa.

    Satu: niinpä!

    VastaaPoista
  24. Mua harmittaa nämä jutut niin teidän muiden puolesta (itse en siis kevättilausta tehnyt) ja pistää miettimään jääkö meidän unq:t nyt tähän. Kun muiltakin käsityöläisiltä saa ja priimaa.

    Ja hei, mun oppilaistanikin suurin osa ompelee parempaa jälkeä, kuin tuo tassu.. Aika hurjaa lähtettää tuollaista asiakkaalle! Kerrot varmaan täällä sitten miten housujen kanssa kävi?

    VastaaPoista
  25. No voi apua!
    Nuo tassut on kyllä karmeat.. Ja entäs toi housujen koko?? Siis mitä ihmettä!!
    Eikös sen jo silmämääräisesti olis nähnyt että nyt ei mennyt ihan kokomitoitus ompelijalla nappiin!
    Meille tuli kanssa aikamoisella viiveellä meidän dinot, jälki on hyvää, mutta ne oli vääränväriset..
    Meillä tuli varmaan vaan ohan puhdas väärinymmärrys Tiinan kanssa.
    Laitankin ne varmaan myyntiin, kun eivät kyllä sovi meidän setteihin, ja ovat lisäksi aika isot..
    Hyvityksenä saatu hattu on kyllä passeli ja se sattui sopimaan väreihinkin vielä.
    Ilmoittele miten tämä episodi sitten päättyy :)!

    VastaaPoista
  26. Nuo tassuvaatteet on aivan ala-arvoisesti tehty. Lisäksi jos ei viikkoihin saa vastausta viesteihinsä, niinkuin jollain on käynyt, ei hyvä ei hyvä.
    Itse en ole koskaan tilannut Unq:lta, meinannut kyllä. Aina on tyssännyt siihen, että jos joutuu kauan odottamaan hattuja. Nyt kun menelta taholta oon lukenut, miten saa jännätä onko priimaa vai sutta paketissa, saa jäädä tilaus tekemättä tästä eteenpäinkin.
    Tähti ja perhoshattu ovat söpöjä ja eri tason tekijän tekemiä.
    Nyt on yrittäjä haukannut liian ison palan kakusta. Jos suosio on suuri, pitäisi palkata luotettuja tekijöitä. Laadunvalvonta on myös ykkösasia. Tuntuu, että yrittäjällä on kiire saada vaan rahat pois asiakkailta. En voi ymmärtää tämmöistä yritystoimintaa.

    VastaaPoista
  27. Unqun toimitilat ovat remontissa, eikä Tiina ole löytänyt korvaavia tiloja. Vaatteita ommellaan remonttisotkun keskellä, mikä vaikeuttaa toimintaa. Koko talo siks saneerauksessa. Tiinalla avioero meneillään ja ex-miehen kanssa ilmeisesti riitaa kotisivujen hallinnoinnista, tämä vaikeuttaa yhteydenpitoa asiakkaisiin. Näin oli kertonut Tiinan naapuri vauvan av:lla. Yhtäkaikki, vaikka olisikin hankaluuksia,niin asiakkaiden ei tulisi kuitenkaan joutua kärsimään yrittäjän ongelmista.

    VastaaPoista
  28. Siis itse sain vuosi sitten selittelyksi tuon remontin ja avioeron. Ei kai tilanne enää voi olla sama? Olen itsekin tykännyt hulluna UNQ:sta ja paljon sieltä tilánnutkin vuosien varrella mutta nyt epäilyttää.

    VastaaPoista
  29. Voi kurjuus. Onpa huonoa jälkeä ja tuo malli on ihan käsittämätön! Me ommeltiin koulussa samantasoisia housuja. Itse en ole uskaltanut enää UNQ:lta tilata vuoteen, kun ongelmia alkoi ilmestymään ja laatu alkoi heittelemään miten sattuu. Toivottavasti tulisi uusia luotettavia asuste tekijöitä lopettaneiden tilalle.

    VastaaPoista
  30. ihana idea nallentassuista :) toteutuksessa on vaan reippaasti puutetta.. :(

    VastaaPoista
  31. Tosi kivat noi ekat hatut! Oikeen keväisen raikkaat.

    Voi elämä noita nallehousuja, etenkin kokoa ja ompeleen paikkoja :(

    Ihmettelen, että eikö Tiina yhtään seuraa mitä hänestä esim. blogeissa puhutaan??

    VastaaPoista
  32. Voi Sini minkä menit tekemään. Aatun hattu on niiiin ihana! :) Tietty Eevinkin on, mutta poitsulle voisi tuommoisen kyllä haluta, minkä kokoisena tilasit? Siis jos nyt hatun vielä kerkiäs saamaan tänä keväänä.

    Aatun vai pitäiskö sanoa Eevin tassu housuista ja piposta täällä on jo tullut selväksi niiden täysi epäonnistuminen :/

    -Kirsi

    VastaaPoista
  33. SiniK: Niinpä!Ja toki kerron!

    Evelina: harmi, että tielle tuli väärät, mutta onneksi sitten hyvitys oli oikeanlainen. Ja tosiaan, koko noissa on niiiin paljon pielessä!

    Suvimaarit: Käsittämättömältä kyllä tuntuu miten nämä ovat päätyneet asiakkaalle asti. Toivon kyllä, että reklamaatio sujuisi mutkattomasti.

    ano: Harmi kuulla tuo, tosin av:n todenperäisyyteen en ihan ekana luottaisi, mutta olisi ollut kiva saada vähän infia missä mennään tilauksen suhteen.

    ano: niihän se taisi olla sama juttu viime vuonnakin...

    Satu: niinpä. Itse kaipaan erityisesti fleecehattujen tekijöitä, velourisia tekee monikin kiva, mutta talveksi tuplafleece on meillä toiminut hyvin.

    Kippuralla: Sepä!

    Terhi: Ei kait seuraa, toivoin että saisin heti vastauksen kun laitoin nyt viestiä, mutta enpä ole saanut.

    Kirsi: Eikö!Sopii tosi kivasti sen harmaan vk-haalarin kanssa nuö värit. otin koossa 46 ja oli oikein hyvän kokoinen.

    VastaaPoista
  34. Tylsä juttu, nyt nuo ongelmat osuivat sunkin kohdalle.

    Nämä ongelmathan ovat jatkuneet jo vuosia (tosin aikaisemmin eri selityksillä) ja olenkin vähän ihmetellyt, että kuinka monet edelleen laittavat tuonne tilauksia sisään. Itse olen jo siirtynyt muihin käsityöläisiin ja olen ollut erittäin tyytyväinen.

    VastaaPoista
  35. onko nuo ihan yksinkertaista fleeceä vai onko niissä jokin vuori? alkoi ompeluhammasta kolotella ja huomenna taidetaan hipsiä kangaskauppaan.. :D

    VastaaPoista
  36. Jassu: Taisi nämä meidänkin omat nyt olla tässä.

    Kippuralla: Ihan yksinertaisesta fleecestä ovat nämä tehdyt. Ei muuta kuin ompelemaan!

    VastaaPoista
  37. Hui kun on tosiaan kamlaa jälkeä! Tossa on luultavasti haluttu päästä helpolla ja koska fleece ei luista samalla tavalla kuin esim velour, niin ei ole ehkä laittanut liimaharsoa alle, joka kiinnittäisi nuo palaset kunnolla yhteen ja tikkaus olisi vain koristeena. Silloin noi palat liikkuu ommeltaessa ja alkaa tollai kupruilla. Itse ompelua harrastavana, näkee ihan heti, että tässä on tullu kiire, eikä ajatus ole kulkenut ja sitte laitettu vaan "toivottavasti ei huomaa"...
    Ja luulisi, että näin kauan kun on vaatteita tehnyt, niin osaa katsoa vastaako tuote kokoaan edes vähän. Tai sitte katsonut vaikka jostain kaupan tuotteesta vähän osviittaa.
    Mikäköhän siinä on, kun tuote alkaa menestyä, niin lattu tippuu aivan kamalasti, ei ole vain tästä merkistä kyse... Täytyyki lähteä ostamaan teille sitä autovelouria ja huovuttamaan palloja ;)

    VastaaPoista
  38. Anna: Niinpä!Ihmettelen minäkin kun muut tuotteet olivat ihan erilaisia!Voi kiva kiva jos me se autopipo saadaan, se oli niin nätti!Onko sinulla sähköpostia mihin voisin laittaa tietoja tai mullekin voi laittaa kaikkimitaolen(ät)gmail.com

    VastaaPoista
  39. Olisi kyllä mielenkiintoista kuulla, miten tässä lopulta kävi. Saitko mitään hyvitystä tms. Itse tilasin ensimmäistä kertaa hatut Biggulta kun olen kyllästynyt siihen että UNQ:lta olen jo muutamaan kertaan saanut kysellä tilaukseni perään.

    VastaaPoista
  40. anonyymi: Sama kiinnostaisi itseänikin, sillä en ole saanut mitään vastausta laittamaani sähköpostiin :(

    VastaaPoista

Kommentit piristävät aina!