Kehitystä ja eroahdistusta

Ensimmäisen kanssa sitä tuli aika tarkkaan aina luettua etukäteen mitä kehitysaskelia olisi tiedossa.
Niitä odotettiin, kärkyttiin jokohan nyt, ja tietysti muistettiin heti merkitä ylös kun jotain uutta opittiin. Toisen kanssa ne ainakin meillä ovat tulleet aika yllättäen: "Ai katoppas, sähän käännyt jo!" ja sitten on koitettu muistaa, että mitenkäs sen ekan kanssa nämä meni. Ensimmäisen kanssa sitä oli jotenkin koko ajan kartalla mitä tapahtuu. Ekassa raskaudessa osasi kertoa raskauden keston melkein päivälleen, toisessa hyvä kun sen lasketunajan muisti suurinpiirtein oikein. Ekan tyypin puolen vuoden takaisetkin neuvolamitat tulivat kuin apteekin hyllyltä niitä kysyttäessä, tokan kanssa edellispäivän punnitustulos on "Öööö, jotain yhdeksän kiloo se taisi olla..." Ekan kanssa tiesi tarkalleen mitä seuraavaksi olisi tiedossa, tuntuu tämän toisen kanssa välillä olevan enemmän pihalla näissä jutuissa. Siksipä pitikin oikein googlettaa "10 kk vauvan kehitys" ja katsoa, mitä noista alle vuosikkaista oikein kerrotaan. Hah, ja munhan pitäisi tietää nää jo! ;)
Tässä lainaus Kaks Plussan sivuilta "Vauva kasvaa ja kehittyy"
9-10 KK
Yhdeksän kuukauden ikäinen osaa nousta polviseisontaan tukea vasten ja myös makuulta istumaan kyljen tai konttausasennon kautta. Jos hän on oppinut nousemaan tukea vasten pystyyn, hän harjoittelee nyt turvallista laskeutumista takaisin maahan.
Meillä on noustu polviseisontaan nyt n 1,5 kuukauden verran ja eilen(köhän) se oli kun ensimmäistä kertaa Aatu nousi tukea vasten seisomaan ja kiipesi samalla pari porrasta rappusista. Muista turvaportti!

Jos lasta pidetään käsistä, hän saattaa ottaa muutamia askeleita. Jalkapohjat alkavat olla oikeassa asennossa; kun ne ovat tukevasti kokonaan maassa, vauvan mielipuuhaa on pomppiminen.

Jep, näin juuri. Taaperokärryn kanssa tuettuna ottaa joitain askelia, mutta koko ajan on oltava takana valmiina ottamaan kiinni.

Lelut alkavat tulla lapselle yhä tärkeämmiksi. Nyt hän osaa pidellä ja pyöritellä niitä yhtä aikaa kummallakin kädellä ja irrottaa otteensa kunnolla. Lelujen tiputtelu- ja nostamisleikki on vauvan lempipuuhaa. Hän osaa myös ojentaa tavaran toiselle ja ottaa sen vastaan.

Lelujen heittely on tosiaan nyt tullut uutena. Tuntuu olevan kovin hauskaa aina viskata se lelu mäkeen, kun äiti sitten sen sieltä nostaa aina ylös. Ja auta armias jos toiselta pois jotain otat...

Kymmenkuisena vauva yleensä ryömii tai konttaa, istuu ilman tukea, taitaa pinsettiotteen ja heittelee esineitä. Monet vauvat nousevat myös pystyyn tukea vasten tai ottavat muutamia askeleita pitäen kiinni esimerkiksi sohvasta. Muksahdukset ja pyllähdykset ovat jokapäiväisiä.

Aatu jätti ryömimisen välistä ja alkasi konttaamaan n 8kk ikäisenä. Istuminen ilman tukea taisi tulla samoihin aikoihin, tosin nyt siinä on jo kehitytty niin, ettei muksahduksia tapahdu enää kuin harvoin.

Lapsi leikkii yhä enemmän istuma-asennossa ilman tukea. Etusormi on kovassa käytössä, sillä vauva osoittelee sillä väsymättä mielenkiintoisia kohteita ympäristöstä. Yleensä liikettä seuraa jokeltelutulva, joka selvästi tarkoittaa jotakin.

Osoittelua en ole vielä juurikaan havainnut. Kovaa höpöttelyä sen sijaan kyllä, pörräystä ja jokeltelua ja kuolaisia paitoja täällä.

Vauva jokeltaa nyt vaihdellen äänen voimakkuutta, korkeutta ja sävyä. Hän alkaa toistella muutamia kahden tavun yhdistelmiä, ymmärtää joitakin yksinkertaisia kehotuksia ja ilmaisee itseään elekielellä, esimerkiksi kohottaa kätensä päästäkseen syliin.

Ta-ta-ta, pa-pa-pa, aika yleinen taustameteli meillä. Ymmärtää sanan "ei" mutta harvemmin sitä noudattaa. Kuitenkin tämän sanominen aiheuttaa liikkeen hetkellisen pysähtymisen, pikainen mietintä jatkaako vai ei, ja äkkiä äitiä karkuun pesuhuoneeseen tai takalle, jotka ovat niitä nounou paikkoja.

Usein vauva ymmärtää jo muutamien sanojen merkityksen ja yksinkertaisia kehotuksiakin, kuten "anna lusikka tänne". Eri asia on, noudattaako hän kehotusta. Mieluummin hän paukuttaa lusikalla pöytää. Tässä iässä myös kattilankansien kolistelu ja sisään menevien purkkien sarja viehättävät vauvaa. Kylpyleluillakin alkaa olla kysyntää.

Juu ei noudata ;) Hassua kuinka noilla pienilläkin on jo luonnetta ja oveluutta. Usein Aatu odottaa hiljaa pesuhuoneen kynnyksellä, että tulisin katsomaan missä hän on. Ja sitten kun bongaan sieltä ja lähden hakemaan pois, niin melko vikkelään tyyppi etenee kohti kiellettyä aluetta ;)


 
Totta kai toisen oppimat jutut ovat ihan yhtä tärkeitä ja ikimuistoisia. Jotenkin vain elämä kahden lapsen kanssa on koko ajan niin hektistä, että samanlaista joutenoloa ja odottelua ei ole enää ilmassa kuten ekan kanssa. Toisen kanssa sitä ei myöskään stressaa näistä jutuista, osaa luottaa siihen, että oppii kun oppii ja kaikki ajallaan. Ekan kanssa kun välillä mietti liikaakin niitä mitä milloinkin pitäisi osata ja kasvaako keskikäyrällä. Ehkä neuvolallakin on tähän vähän osuutta, minusta välillä liikaakin korostetaan noita käyriä ja sitä mikä on "normaalia".

Aatulle on myös kehittynyt nyt voimakas eroahdistus. Kaikki saattaa olla hyvin ja sitten kun yhtäkkiä huomaa, etten olekaan ihan siinä vieressä, alkaa itku. Samoin myös jos huomaa minun olevan lähdössä johonkin, tulee kädet ylhäällä viereen istumaan "ota mut mukaan!"
Eroahdistuksesta: joko
a) Eevillä ei ollut sitä
b) Eevillä oli se, mutta meni ohi nopeasti
c) Eevillä oli se samanlaisena, mutta en vain muista sitä :)

Uskon myös, että asiaan vaikuttaa se, että imetän edelleen Aatua. Olen siis aikalailla koko ajan paikalla. Eevin imetys loppui 6kk ikäisenä ja minun oli helppo jättää hänet hetkeksi hoitoon kun kävin jumpassa tai jossain asioilla. Eevi oli yökylässä mummulassa ensimmäisen kerran 6kk ikäisenä ja muutenkin enemmän hetkellisesti hoidossa. Ehkä tuolloin oli itselläkin se tunne, että piti kovin todistaa "mun elämä ei pysähtynyt, vaikka olenkin äiti ja pystyn kyllä edelleen menemään omiin juttuihini" Kävinkin tuolloin jumpassa, sählyssä ja joskus jopa viihteelläkin. Hassua kun nyt Aatun kanssa sitä toivoisi, että pysähtyisipä edes hetkeksi, mutta ei. En oikein nyt osaa edes kaivata sitä omaa aikaa samalla lailla kuin silloin. Tiedän, että ehdin tehdä omia juttujani vielä myöhemminkin. Näitä hetkiä en kuitenkaan saa myöhemmin takaisin. Ja joo, ihan omaa laiskuuttani on jumpat ja muut jääneet nyt, olisi ihan hyväkin aloittaa taas joku harrastus.

 Enkä yritä esittää mitään marttyriäitiä "en tarvitse omaa aikaa" lausunnoillani. Totta kai tarvitsen minäkin, mutta jotenkin nyt sitä riittää erilaiset jutut kuin aikaisemmin, esim muutaman tunnin parturikäynnit ja rauhassa tehdyt ostosreissut. Koen, että noidenkin jälkeen kotiin on aina ihana tulla ja jaksaa taas niitä arjen juttuja paremmin. Lisäksi kahden lapsen hoitoon vieminen on tietysti isompi kynnys kuin yhden, ihan hoitajankin kannalta onhan sitä hommaa enemmän, vaikka Eevi aika iso ja omatoiminen onkin. Meillä on asiat siinä mielessä hyvin, että hoitajia on lähellä saatavilla jos sellaiselle on tarvetta ja tästä olen kyllä todella iloinen ja kiitollinen ♥ Tänään olisi kyllä mahdollisuus lähteä vähän humputtelemaan, saas nähdä hannaanko mä taas ;)

Jaksoiko kukaan lukea tuota minun löpinääni? :)

18 kommenttia

  1. Juu, luin ;)

    Jep, ekan kanssa kaikki oli uutta ja merkille pantavaa, seuraavien kanssa tosiaan havahtui huomaamaan, että kas - osaat jo tuollaistakin :) Kun lapsia on 4, niin ei kyllä neuvolamitat pysy mielessä... Muistan kaikkien syntymäpainot ja 1v mitat, mutta muut on sitten ihan mutu-tuntumalla :D

    Tuosta omasta ajasta - olen kaivannut omaa harrastusta vasta viime syksynä, kun kuopus oli 1½v. Sitä ennen en kaipaillut minnekään, muuta kun shoppailemaan silloin tällöin :D

    VastaaPoista
  2. En todellakaan jaksanut.

    VastaaPoista
  3. En jaksanut lukea.

    VastaaPoista
  4. ano: Onneksi jaksoit kuitenkin kaksi kertaa jättää kommentin :D :D

    VastaaPoista
  5. Minusta tuntuu, että äidin eroahdistus yltyy joka lapsen myötä! Nuorimman toivoisi pysyvän äidin vauvana ikuisesti <3 Kaikilla lapsillani on ollut eroahdistusta havaittavissa 8-12 kk ikäisenä. Minä en myöskään ole kaivannut omia menoja vauva-aikana vaan olen yrittänyt nauttia joka hetkestä :-)

    VastaaPoista
  6. Heippa!

    Jaksoin lukea ja samanlaisia ajatuksia täälläkin. Minulla 4v ja 9kk lapset. Juuri yhtenäpäivänä mietin samoja asioita. Ensimmäisen kohdalla kaikki oli uutta ja tarkasti noudatti ohjeita. Nyt toisen kanssa osaa ottaa rennommin. Huomaa, että ai sinulle on taas tullut hammas IHANAA, vauvakirjaa ei sitä välttämättä ehdi heti kirjata ja sittenhän sitä pvää ei enää muista. On vaan mutu-tuntumalla sait ensimmäisen hampaan marraskuussa 2011 jne....

    Kyllä sitä kaipaa omaa aikaa. Todellakin! Kävelylenkki yksin, kaupassakäynti jne.. piristää kummasti, vaikka kotona olo lasten kanssa onkin mukavaa! Yöelämää ja siitä seuraavaa väsymystä ei kyllä ole ikävä.

    Eli samanlaisia ajatuksia siis täälläkin, jos nyt jaksoit lukea! :-)

    Lapset ovat ihania eivätkä ikuisesti ole lapsi, joten nautitaan nyt heidän ihanasta lapsuudesta!

    VastaaPoista
  7. Noinhan se menee! Kolmannen kanssa hyvä kun muistaa mennä sinne neuvolaan ;).

    Mulla ei ole juuri menojalka vipattanut vauva-aikana, kun se imetys sitoo ensin ja sen jälkeen se, että vauva ei huolikaan tuttipulloa jajaja.. Sitten se vauva onkin jo 1v ja hups, "voinkin" taas tulla ja mennä entiseen malliin. Mutta tekeehän se omalle päälle hyvää nähdä ja tehdä jotakin ei-lapsiin-liittyvää, oli se mitä tahansa.

    Oikein mukavaa ja virkistävää iltaa, jos päätät lähteä! :)

    VastaaPoista
  8. Jaksoin lukea ja hyvin samanlaisia ajatuksia täälläkin ilmassa. Tosin meillä lasten ikäero on niinkin pieni kuin 1,5v. ja lapset niin pieniä, että esikoinen 2,5 pian ja kuopus täytti juuri 11kk. Kuopus siis aika samanikäinen teidän Aatun kanssa ja samoja kehitysaskelia löytyi tekstistä. Oppi istumaan vasta viime viikolla ja polvien päällä istuu paljon ihanasti kans. Ja hirvee loukkaantunut itku jos otetaan pois joku kielletty tavara, ja voi jestas jos se käteen saatu tavara on kännykkä ja se otetaan pois!
    Ja tosiaan syntymämitat muistan toki molemmilta, mutta en enää mitään muita neuvolamittoja ja esikoisen aikaan kaikki taidotkin oli vauvakirjaan merkitty päivälleen milloin oli opittu. Oonkohan mä nyt kirjoittanut vauvakirjaa kerran, *nolotus*, ja se ostettiinkin varmaan vasta joskus puolen vuoden tienoilla *toinen nolotus*

    VastaaPoista
  9. Ano on ainakin meganolo ;D!

    Jaksoin siis minäkin lukea ja jättää jopa kommentin ;)! Mulla on kaikkien kolmen kanssa mennyt aina raskausaikoina ihan ohi ne kaikki viikot+päivät ja vauva-aikoina samoin kaikki oppimiset yms. Jotenkin tuntui, että jotkut katsoi mua sen takia aina vähän "vinoon". En voi kyllä väittää, etteikö lapset olisi ollut mulle tärkeitä sekä vakaasti toivottuja mutta jotenkin mä olen vaan sillä saralla osannut olla aina stressaamatta. Se on ehkä syy siihen, miksi olen säilynyt suht. täysjärkisenä, koska kaikissa muissa asioissa stressaankin sitten ihan antaumuksella :).

    VastaaPoista
  10. Minulle kävi aikoinaan ihan samoin, että toisen lapsen jälkeen ei olisi ollut niin tarvetta eikä intoakaan lähteä mihinkään. No ei ehkä ekankaan, mutta toisen vielä vähemmän. Ja kolmannesta vielä vähemmän. Mutta kolmannen kohdalla jo osasin myös eri lailla mennäkin ja harrastaa kun ymmärsin, että tarvitsen terveyteni takia sitäkin. Kaikkinensa koen että joka lapsen jälkeen sitä kasvaa ja viisastuu (ainakin vähäsen ;)).

    Jaksoikohan tätäkään lukea kukaan, oon väsynyt ja nyt vaan nopeasti kommentoin kun tunnistin tuon jutun itsestäni myös ;). Tunsin ehkä niin, että olin aina enemmän äiti joka lapsen jälkeen, ja se tuntuu hyvältä! Ja nyt kolmannen jälkeen osaan kyllä olla paljon muutakin kyllä kuin äiti ;).

    Katami

    VastaaPoista
  11. Jaksoi lukea, sillä hyvin samanlaiset on aatokset ja elämäntilanne täälläkin. Kotimammana vielä tovi seurana vilkas 5v. ja pieni kuolaaja 9kk. Samalla tuli tarkistettua että täälläkin ollaan iän mukaisessa kehityksessä mukana, liikunnallisesti jopa vähän edellä. Hitain ja vaappuvin askelin tepastellaan jo olohuonetta ympäri, sinne mennään minne jalat vie:)

    VastaaPoista
  12. Mulla on 3 lasta, vanhin 1,5 vanhempi kuin nuoremmat (kaksoset) ja voin todellakin sanoa, että eroa on. Vanhimman lapsen vauva ajasta muistan lähes kaiken(olin niin häkeltynyt ja iloinen vauvastani). Sitten kun tuli niin nopeasti kaksi lisää , niin olin valitettavasti niin väsynyt ja kiireinen, että en muista parista lähivuodesta lähes mitään :(..vaikka yhtä rakasettuja nämä pienemmätkin tietysti on. Vauvakirjat on kyllä aivan hunningolla!

    VastaaPoista
  13. Jaksoin lukea:))) ja ihan ajatuksen kanssakin! Täällä myös samanmoisia aatoksia. Tosin meillä esille 2v 2kk ja vauva 2kk. Syntyivät nimittäin tasan 2 vuoden ikäerolla:)) päätti poika, ettei tarvii juhlia eri päivänä synttäreitä, otetaan sama synttäripäivä kun siskolla:)

    Tässä 2 kuukauden aikana oon jo huomannut sellasta erilaista rentoutta tuon vauvan kanssa. Ei tarvii kytätä koko ajan toisten lasten osaamista tai saatikka lukea opuksia mitä seuraavaksi täytyy osata:)

    Ja vielä kiitos siitä huutamastani geggamojan raita mekosta. On niin ihana <3

    -Tiia

    VastaaPoista
  14. Moikka,
    hyvin jaksoin lukea ja kiinnostava aihe mielestäni-
    mullakin selkeää muutosta ollut ensimmäisen ja nyt tämän kuopuksen vauva-ajat ja omat menot. Ekan kanssa tosiaan oli "painetta" lähteä nopeasti omiin juttuihin, tämän neljännen nuorimman vauvavuosi mennyt aika lailla kotosalla- pari suunniteltua iltamenoa ois ollut mutta nekin peruuntunut sairastelujen ja mun "hannaamisen" vuoksi :-) Ja mun kokemus ainakin että imetys tekee itselläni suuren eron tähän; yhtä lapsista en lapsen sairauden vuoksi pystynyt imettämään kuin hetken ja sitten asioiden ollessa jo kunnossa oli ihan eri fiilis jättää pieni isovanhemmille hoitoon kun pulloruokintakin onnistui.
    Mutta nyt pieninkin ensi viikolla 1 v. ja uudet haasteet edessä, niitä kohti siis :-)

    P ja pienet

    VastaaPoista
  15. Näin juuri! Toisen kanssa ottaa kaiken jotenkin rennommin, ei kärky mitään edistysaskelia, vaan lapsi kehittyy omalla painollaan ja sitten niistä iloitaan. Ja sama homma täällä tuon oman ajan kanssa. Ei sitä jotenkaan enää kaipaa sillä tavalla sitä omaa aikaa, pienetkin hetket tekee jo ihmeitä. Ehkä sitä on joko tottunut siihen aikansa jakamiseen tai sitten on oppinut arvostamaan elämässään erilaisia juttuja. Ei minun mielestäni huono juttu ollenkaan. Kyllä sinne jumpalle ehtii sitten vähän myöhemminkin. :)

    VastaaPoista
  16. Jaksoin lukea :-) Samoja mietteitä täälläkin, tietty kun elämäntilanne sama. Mää oon nyt ruvennu ottaa omaa aikaa pari kolme kertaa viikossa, kun käyn jumpassa. Tällä hetkellä se on se mitä tarvitsen olemaan taas parempi äiti :-)

    VastaaPoista
  17. Aivan samoin täällä, tunsin painetta tehdä omia juttuja esikoisen vauva aikana, jopa ahdistuin kun en saanut tehdä niitä. Nyt kuopuksen vauva-aikana olen ihan onnellisesti kotikissana aika paljonkin. Ehkä siinä vaan sopeutuu tähän pikkulapsi elämään ja oppii nauttimaan vähän mutkittomammasta ja kiireettömästä ajasta kun silloin kun juoksi villinä sinkkuna ympäri kaupunkia, heh! Oh my, how the times have changed ... :)

    VastaaPoista
  18. Miima: Niinpä!Ja ne syntymämitat on jossain selkärangassa joo, mut kaikki muu tahtoo unohtua ;)

    pikku hiiri: Niin se taitaa mennä, mua ahdistaa jo nyt kun mietin sitä aikaa kun Aatukin on vietävä hoitoon :(

    anonyymi: Totta kai jaksan lukea teidän kommentit, nämähän on ihan parhautta!Ja mulle käy monesti niin, että olen just laittamassa jotain ylös kun se tapahtuu ja sit tulee joku keskytys ja homma unohtuu. Hih, Eevillä tosiaan on ihan päivälleen merkattuna noita sinne vauvakirjaan ;)

    Marika: No kuule, tokankin kanssa oon jo yhden ajan missannut ;) Oli kyllä koko päivän semmoinen olo, että oon unohtanut jotain! Ja tekee hyvää ne pienetkin omat jutut, kummasti sitä ehtii nollaamaan itsenä jo ruokakaupassakin ;)

    Johanna: hih, ihana kommentti!Eikä mitään nolotuksia!Mut sullakin on ollut varmasti melkoista vipinää ja vilskettä koko 11kk, että ei siinä paljon muista kirjoitella. Ja uskon, että se läsnäolo korvaa kaikki unohdetut muistiinpanot. Nyt ei kertakaikkiaan malta ohittaa niitä hetkiä mennäkseen kaivamaan sitä kirjaa, vaan nautti ihan täysillä siinä vieressä koko ajan!

    ano: Mut hei, se on musta hienoa jos oikeasti pystyy ottamaan rennosti. Ei se ole nii vakavaa ja kun luottaa itseensä, niin pärjää varmasti. Monesti ne muiden vinoon katsomiset on sitten epävarmuutta siitä niiden omasta toiminnastaan.

    Katami: No totta kai luin!Ekan jälkeen sitä piti jotenkin just todistaa, että on muutakin kuin äiti. Nyt tokan kanssa sitä on "vaan" äiti ja ehkä sit jos se kolmas joskus tulisi, niin sit osaisin olla jotain näiden väliltä :) Mut todellakin, lapset kasvattaa kyllä meitä ihan yhtä paljon kuin me niitä.

    ano: oi, teillä on siellä ihana pieni tepastelija!Jotenkin musta on ihan mahdoton ajatus, että Aatu kohta muka kävelisi ja apua sanoisi ekat sanansa. Justhan se syntyi!

    ano: Hui, sulla vasta onkin ollut kädet täynnä!Ja tosiaan kaikki yhtä rakkaita tietysti, jotenkin nyt toisen kanssa sitä koittaa vaan katsoa ja painaa mielensä sopukoihin niitä hetkiä. Ekan omat kyllä lukee ylhäällä, mutta itse tapahtumatilanne onkin vaan yhtä sumua ;)

    Tiia: Hih, teilläpä vietetäänkin sit isoja pirskeitä joka vuosi!Ja just toi, ettei tarvitse verrata muihin ja miettiä, että onko nytkehitytty normaalisti. Mä en ole tähän mennessä Aatun kohdalla kertaakaan katsonut mitä "pitäisi" osata. Nyt ekaa kertaa kävin kurkkimassa ja kiva oli tietysti huomata, että aikalailla siellä mennään missä pitääkin, mutta huolestuisi en missään nimessä ellei kaikki vielä sujuisikaan.

    P ja pienet: Mä olin eilen tuolla viihteellä ja 11 aikaan jo katselin kelloa, että koska voisi löhteä ;) Mut sit kuitenkin olihan se ihan mukavaakin ja muutaman tunnin vielä jaksoinkin hengata mukana, mutta kyllä kotiin oli vain kiva tulla.

    Maija: niinpä. Se odotus mikä ekan kanssa oli, on nyt jäänyt ja nyt vain on ja elä sitä hetkeä. Ja kyllä me ehditään jumpata vielä hyvinkin ;)

    Marika: Mulla se olis ehkä pesis, mut en tiedä miten kesällä ehtii. Jumpasta en ikinä oo niin kamalasti "tykännyt" mutta jotain liikuntaa piti harrastaa ja se sit tuli. Mut siis jos kentälle juoksisin riemusta kiljuen ja varmasti olisin ihan akut ladattuna kun tulisin kotiin!

    Jenni: No sanpppas: Mä katoin pari jaksoa sitä iholla sarjaa ja siinä se yksi ainakin oli sinkku ja ravasi yöelämässä ja mietin, että oi apua mä en enää jaksaisi ;)

    VastaaPoista

Kommentit piristävät aina!