Back in the Game

7 vuoden tauon jälkeen oli aika taas vetäistä piikkarit jalkaan ja painella kentälle.
Taidot ei tietenkään olleet enää ihan samalla tasolla kuin silloin aktiivisesti treenasin, mutta kentällä ollessa tuntui taas siltä, kuin en olisi sieltä koskaan lähtenytkään. En muistannutkaan kuinka olin kaivannut tätä, ainut paikka missä oikeasti pää tyhjenee ihan kaikesta muusta ja sitä vaan pelaa ja nauttii. Itselle ehkä ne parhaimmat lahjat on suotu tuolla liikuntapuolella ja se onkin mulle SE juttu, olen pelannut ihan niin pienestä kuin muistan ja tähän lajiin liittyy niin paljon mukavia muistoja. Siitä ehkä tietää nauttivansa, kun kolmen tunnin pelin aikana ei kertaakaan tule mieleen edes kysyä paljonko kello on ja hiukan harmittaa pelin päättyessä, että nytkö se jo loppuikin ;)


Eilen puolikuolleena kotiin laahustaessani kasvoilla oli se junnukausilta tuttu pieni virne "Me voitettiin!".
Kropasta löytyi taas sellaisia lihaksia, joiden olemassa oloa ei ole puoleen vuosikymmeneen edes muistanut.
Joka paikkaa kolotti ja väsyttii niin, että sänkyyn kaatuessa olin nukahtanut jo varmaan ennen kuin pää osui tyynyyn. Siltikin, olo oli enemmän levännyt ja virkeämpi kuin pitkään aikaan. Tätä olin todellakin kaivannut!

Itse olen huomannut äitinä ollessani olevani ehkä liiankin uhrautuvainen välillä. Jos syntyy aikatauluongelmia, karsin ekana aina omista menoistani. Helposti sitä ajattelee myös, että "En mä enää kuitenkaan ehdi" tai "En varmaan jaksa lähteä.." Loppupeleissä kaikki kuitenkin riippuu siitä kuinka viitsii organisoida ja ottaa apua vastaan, jos sitä on tarjolla. Itse taas muistin, että olen liikaakin unohtanut omat "tarpeeni" ja tavallaan teilannut koko ajatuksen ennen kuin edes yritin. Kesästä tulee varmasti melko hektinen, mutta eiköhän siitä selvitä ja nyt äidilläkin on taas se oma juttu, mitä odottaa. Eka sarjapeli olisi viikon päästä, jännittää....

Mikä sulle on SE juttu?

30 kommenttia

  1. Oi vitsit tosi kiva juttu, tsemppiä peleihin!!

    VastaaPoista
  2. Mulla on taas aina ollut pienenä tunteena takaraivossa että olenko itsekäs äiti kun olen kaiken hässäkän keskellä pitänyt lujasti kiinni omasta harrastuksestani... Mun harrastus on koiranäyttelyt mun kahden koiruuden kanssa, se tosin ei ole niin säännöllinen ja kokoaikaa viikottainenkaan, mutta reissattua tulee niissä merkeissä aika paljon... Tosin ulkomaan reissut olen kyllä jättänyt, tosin enemmän rahasyistä ;) Mutta huomannut olen kaveripiirissäni että se äidin juttu jää aina taka-alalle, harvoin lapset kuitenkaan vaikuttaa miesten harrastuksiin. Olisiko tässä aiheessa hieman sitä äitien "marttyyri" meininkiä, monet äidit valittavat ettei pääse mihinkään, vaikka loppujen lopuksi se olisi järjestelykysymys??!

    Katselin tossa sun aiempia postauksia ja voi miten suloinen sisaruskaksikko teillä on <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kun se on just noin, että itse olen ainakin niin huono sit pyytämään lapsenvahtia jos menot sattuu miehen kanssa päällekäin. Jotenkin ajattelee, että ei viitsi "turhan" takia pyytää, vaikka eihän se turhaa ole, että äidilläkin on jotain elämää ja on sen ansiosta taas täyspäisempi ;) Mut mulla on ainakin ollut tässä sitä, että on jotenkin vaan tyytynyt siihen, ettei enää pääsekään samalla lailla, vaikka tosiasassa se on just toi järjestelykysymys. Hienoa, että sä olet koko ajan pitänyt harrastuksestasi kiinni!

      Poista
  3. Mä oon just samallainen, että aina ekana karsin ne omat menot pois ja päästän miehen menemään..Pitäs kyl tosiaan olla itsekkäämpi, paljon paremmin sitä jaksaa lastenki kans ku välillä käy tuulettamassa omaa päätä :) Mulla ei oo mitää sellasta "pakko päästä"-harrastusta mut tykkään lenkkeillä ja käyä kuntosalilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä, välillä oikein ärsyttääkin tää piirre itsessä!Mut nyt pidän kynsin ja hampain kiinni ;)

      Poista
  4. JESS! Kuulostaa hyvältä:) Itselläni on aina pitänyt olla "se" jokin juttu. Nyt toki olen huomannut, että niin helposti jää... syksyllä pitää täälläkin terästäytyä. Tsemppiä peleihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Ja mulle se pitää olla just semmonen oikein mieluisa juttu, muuten keksin tekosyitä miksen voi muka lähteä esim jumppaan (mistä en tykkää, mutta kuitenkin joskus kävin..)

      Poista
  5. Niin tottakai lasten myötä elämä muuttuu, ja lapset nyt kuitenkin tulee aina etusijalla. Hienoa tosiaan että olet löytänyt taas oman harrastuksesi, tsemppiä peleihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä. Ja lapsetkin voi paremmin kun äiti voi paremmin eli win-win ;)

      Poista
  6. Oi kivalta kuulostaa!

    Tärkeäähän se on jokaiselle, että edes kerran viikossa pääsee tekemään jotain itselle tärkeää. Meillä kun on ns. paljon harrastava perhe, niin helpostihan se lipsahtaisi siihen, että luopuu omistansa, että viikkoon jäisi edes yksi "harrastukseton päivä". Mun oma henkireikä, juokseminen, on onneksi kuitenkin sellaista, että siihen löytyy oma aikansa helpostikin, kun sitä voi melkein missä tahansa ja milloin tahansa harrastaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi mä jo mietinkin, että mitäs sitten kun on molempien lasten kuskaamista harrastuksiin ja miehellä se jääkiekko. Noh, eikö sitä jostain revitä aikaa!

      Poista
  7. Hienoa homma ja tsemppiä peleihin! :)
    Ja tosi kiva, että teillä on kuitenkin sitä apua saatavilla, kun vain pyytää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ja kiva kyllä kun molemmilla mummuilla on pitkät kesälomat ;)

      Poista
  8. Ihan mahtavaa, kateeks käy!
    Mä pelasin vuosia salibandya, sen pariin en haikaile, mutta joku oma juttu liikunnan saralla pitäs löytää, just toi et nollais ihan täysin ja ois riemullista mennä.
    Mä oon nykyään ottanut (maksullisen) lapsehvahdin niille illoille kun tulee tuplamenot, totesin kyllä kavereille et tulee aika kalliiksi aina, mutta se oma aika on sen arvoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, toivottavasti löytyis sullekin joku tosi kiva!Mulla on just se, että mikä tahansa liikunta ei oo kivaa ja sit helposti luistan niistä, mut tää on aina ollut niin parasta. Tuo maksullinen on siitä hyvä, ettei tartte sen enempää miettiä, että vaivaankohan nyt taas ja saa sit rauhassa olla. Ja sit kun löytää semmoisen luottovahdin niin se jättäminenkin on helpompaa.

      Poista
  9. Oi, kuulostaa ihan mahtavalta. Itse olen ihan surkea etenkin pesäpallossa. :(

    Sama juttu mulla, aina sitä uhraa ne omat menonsa. Ja pahoin pelkän että jatkossakaan ei ole kauheasti aikaa kun noilla lapsilla tulee olemaan enempi harrastuksia. Miehellä kun on epäsäännöllinen duuni, niin en pääse säännöllisesti mihinkään. Joku kiva laji pitäisi kyllä löytää. Tällä hetkellä mulle riittää ajatusten nollaamiseen se, että lähden yksin (tai Aaronin kanssa)kaupungille esim. lounaalle ja muuten hengaamaan.

    Matkustelu on aina ollut mulle se juttu, mutta sekin on vähentynyt lasten myöstä. Mua ahdistaa jos en pääse tasaisin väliajoin pois täältä Suomesta ja vähän isompiin ympyröihin. Mä rentoudun suurkaupungissa (esim. NYC), mökillä taas ahdistun jo parin päivän jälkeen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on kesät aina miehellä niin kiirettä ja tietysti nuo pesispelit on sit kaikki kesällä. Koitetaan selvitä. Mäkin tykkään niin matkustelusta, lasten kanssa se vaan on v'h'n erilaista, tosin mukavaa silloinkin.

      Poista
  10. Aivan mahtava juttu!! Olen ihan innoissani sun puolesta :D Pesis on minunkin mielestä huippu laji. Viimeksi on tullut sitä pelattua yli kymmenen vuotta sitten koulussa ;) Kuinka mukavaa olisikaan jos saisi kaverit koolle ja pelin pystyyn!

    Pienikin hetki omaa aikaa mielekkäässä ympäristössä antaa huiman piristysruiskeen persauksiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kuin rupeat haalimaan porukkaa ja höntsäilette pelin merkeissä kerran viikossa ;)

      Poista
  11. Voi ihanaa pesistä!! Mä oon niin kade! Pelasin kanssa nuorena vissiin 12 vuotta ja nyt kun asutaan "väärällä" paikalla niin en voi edes lapsia viedä ihana pelin pariin, täällä ei oikeastaan pelata ollenkaan :(
    Ite en koskaan edes ollut mikään hyvä, mutta peli itessään on niin kiva ja joukkuepelissä kaikkien ei onneksi tarvikkaan olla huippuhyviä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkään ei ole ollut moneen moneen vuoteen naisjoukkuetta, olin ihan innoissani kun nyt sellainen perustettiin!

      Poista
  12. Hieno kuva, ja mahtava juttu että pääsit taas pelaamaan!=)

    VastaaPoista
  13. Mulla on nyt niin samanlainen tilanne, ainoastaan rohkeutta uupuu enää. Olen pelannut lapsuudesta nuoruuteen kymmenen vuotta jalkapalloa, lopettanut harrastuksen 8 vuotta sitten. Joka kevät olen fiilistellyt kuinka ihanaa olisi päästä pelaamaan ja nyt työkaverin kautta olisi tilaisuus. Ja nyt mä oon ihan pupupöksy, enkä uskalla mennä. Muut pelaajat on lähes kymmenen vuotta nuorempia ja mä olen niin varma, etten jaksa juosta edes pariakymmentä minuuttia niiden perässä. Tänään olisi taas treenit, ehkäpä sinun rohkaisemana uskaltaudun mukaan. Ja mulla on vielä se hyvä puoli, kun tyttö kesällä täyttää jo seitsemän vuotta niin pärjäilee hetken kentän laidalla jo itsekseenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kun meet vaan!Ja arvaa oliko mullakin pienoista ikäkriisiä, tuntui että mä oon jo aivan ikäloppu pelaamaan enää mitään. Mut niin vaan mentiin ja ei sitä nopeutta ehkä ihan samalla lailla ole kuin aikoinaan, mutta antaa nuorempien juosta ;)

      Poista
  14. Mahtavaa! Urheilun jälkeistä fiilistä ei voita sitten mikään!!! Itse olen harrastanut nyt putkeen yli 20 vuotta toista pallolajia, enkä aio lopettaa vielä hetkeen! Vaikka ikää on ja lasten hankinta seuraavana listalla, niin aion tehdä kaikkeni, että tauko jää vain raskausajan mittaiseksi. Se oma aika, jolloin saa kirmata pallon perässä, ajattelematta mitään, tekee varmasti hyvää äitiyden keskellä! Ja omassa joukkueessani pelaa useita äitejä ja totuus on se, että se on ainoastaan järjestelykysymys eikä mikään muu! Mahtavaa pesiksen täyteistä kesää teidän perheelle!! T. Elli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei niin!Vaikka olis kuinka väsynyt, mutta silti se on vaan niin parasta!Ja joukkuelajit varsinkin, tykkään kovasti. Yksin oon huono lähtemään mihinkään lenkille tms, mut tuossa se liikunta tulee ihan vahingossa.

      Poista
  15. Oih, pesistä!! Minä olen pesis-perheestä (isäpuoli on vanha moninkertainen suomenmestari ja siskopuolet ovat pelanneet myös) ja laji on sitä kautta minulle niin rakas. Itse en ole pelannut koskaan, mutta kyllä minäkin palloon osun ;) Nyt lasten myötä meidän kotona käydään valtataistelua; mies olisi jääkiekon kannalla ja minä pesiksen :)
    Minulla ei ole SEjuttua. Nautin pienistä jutuista esim. hyvin sujuneesta juoksulenkistä. Ennen kävin ahkerasti salilla ja jumpilla, mutta mieheni työvuoroista johtuen näämme muutenkin niin vähän, että en halua salille lähteä asumaan...

    VastaaPoista
  16. Hih, samaa taistoa täälläkin. Ainut vaan, että täällä ei pesiksessä oikein ole junnupuolta, mutta ehkä se ehtii vielä muuttua ;)

    VastaaPoista

Kommentit piristävät aina!