Unta palloon!

Tai sitten ei.
Nyt täällä olisi hyville neuvoille tarvetta!

Kyse on siis Aatun nukuttamisesta, tai sen nukuttamisen vaikeudesta. Voi kuinka kateellinen olenkaan teille, joiden lapsukaiset saa vain kantaa sänkyyn ja nukkua posottavat aamuun asti! Itse en ole kohta neljään vuoteen nukkunut kokonaista yötä (pois lukien muutamat kerrat kun lapset ovat olleet yökylässä). Eevi on aina ollut ja on edelleen levoton nukkuja ja heräilee yhä öisin. Milloin on peitto huonosti tai sitten muuten vain höpöttelee unissaan, vaikka nukkuukin eri huoneessa niin höpötys ei ole mitään hiljaista vaan itse herään siihen. Mitään painajaisia ei yleensä näe, mutta ne normiunet taitaa olla aika vauhdikkaita kun ei meinaa sänky piisata. Yhtenä yönä kuului hirveä mekkala ja mies meni katsomaan mikä siellä on hätänä. Vastaus oli "Mun unilelu on liian suuri!" Jep, klo 04.30 aikaan heräsi tällaiseen ongelmaan ja ei muuta kuin vaihtamaan pienempään.

No joo, mutta siis Aatuun. Aatu on nyt jo jonkin aikaa nukkunut omassa pinnasängyssään ja yleensä hän menee nukkumaan siinä klo 21 aikaan ja vien hänet sänkyyn. Hetken aikaa pidän kädestä kiinni ja alle viidessä minuutissa kuuluu tasainen tuhina. Helppoa, eikö? Tässä vaiheessa yleensä hihkun riemusta kuinka helposti tämä menikään ja otan hyvän asennon sohvalta ja nautin siitä kuuluisasta omasta ajasta.

Oikeastaan tasan klo 21.30 kuuluu kitinää. Aatu seisoo sängyssään.
Lasken hänet makuulleen ja käyn omaan sänkyyn makoilemaan ja pidän häntä kädestä. Hänellä on raivostuttavan ihana tapa hipsutella sormillaan omaa kättäni ennen nukahtamista, silloin kun kynnet ovat päässeet pitkäksi, ei tämä tosiaan ole kovin mukavaa. Hän puristaa pienellä nyrkillään etusormestani kaikilla voimillaan ja juuri kun luulen unen taas tulleen ja ajattelen varovasti vetäväni sormeni pois, tarraa hän taas siihen kiinni kuin sika limppuun. Näin mennään mon-ta kertaa.

Päätän odottaa vähän enemmän, että hän varmasti olisi kunnolla nukahtanut. Hahaa, saan sormeni vedettyä pois ja seuraava mission impossible on koittaa päästä sängystä ylös äänettömästi. Kiroan tässä vaiheessa, että miksi helkkarissa jätin jalkaani nämä kahisevaa materiaalia olevat housut, shuh shuh shuh, vedän itseäni sänkyä pitkin kuin joku kastemato. Ei mitään, poika nukkuu. Toinen kompastuskivi on se varsinainen nouseminen sängystä. Sängyn reunalla on yksi kohta, joka aina narahtaa, kun siitä kohtaa nousee. Mietimietimieti, mikä kohta se oli? Nrrrr. Jep, just tuo! Ja poika on ylhäällä taas!

Nukuttaminen on itsestä niin turhauttavaa. Vaikka toisaalta ymmärrän sen, että onhan se turvallista nukahtaa kun äiti on siinä vieressä. Samalla se on itsellekin lohduttavaa ja hellyyttävää, olen noin tärkeä. Samalla taas rasittavaa ja sitä itsekkäästi ajattelee, että kumpa ehtisin tänä iltana edes hetken aikaa huilata. Ilman, että kukaan on mitään vailla, saisin olla vaan. Välillä koen paskamutsifiiliksiä siitä, miksen nauti tästäkin hommasta, miksi tämä tuntuu niin työläältä. Oman lapsen nukuttaminen. Hyvä äiti varmaan nauttisi tästäkin kaikin rinnoin.

Huomaan muuttuvani kiukkuiseksi kun nukuttaminen venyy. Mies tulee yleensä siinä jossain vaiheessa nukuttamista kotiin, kolauttaa tietysti oven liian lujaa kiinni (omasta mielestäni). Alkaa laittamaan iltapalaa, älä nyt helvetissä lämmitä mikrossa mitään! Pling, mikron kello kilahtaa ja pieni käsi etsii taas äidin kättä hätääntyneenä. Koko ajan oma turhautumiseni kasvaa ja kun ehkä jossain vaiheessa suoriudun hiipivän tiikerin tavoin alakertaan, olen kaukana leppoisasta, kiukkuinen kuin ampianen.

On se kumma miten vaunussa nukkuessa yllä pörräävät suihkukoneet eivät saa aikaan minkäänlaista reaktiota, mutta appajee kun sänky pikkasen narahtaa, niin jo ollaan tikanpoikana ylhäällä. Lasken hänet taas makuulleen ja aloitan homman alusta. Yleensä tässä vaiheessa nukahdan itsekin, kahinahousut ja huppari päällä ja unenpöpperössä potkin niitä sitten keskellä yötä pois päältäni. Jos sinnittelen hereillä siihen asti kun Aatu oikeasti nukahtaa, huomaan kellon olevan jo lähempänä yhtätoista! Mikä oma aika?

Nukkumaan laittamisesta onkin tullut melkoinen operaatio. Kaikki pienetkin yksityiskohdat on otettava huomioon. Muista vaihtaa housut, varo sängynreunaa, varo narahtelevaa lattiaa. Älä hengitä. Kohta varmaan rupean rasvaamaan tuota sormeani, että saisin sen helpommin ujutettua sieltä kädestä irti.

Eevillä oli aikoinaan sellainen unirätti. Se piti laittaa aina naaman päälle ja uni tuli helposti. Aatulla ei ole mitään tuollaista "turvaa", voisiko tuo johtua siitä? Olen koittanut hänellekin tuputtaa sitä rättiä tai jotain nallea, mutta ei kelpaa muut kuin äidin käsi. Myydäänköhän look-a-like ihmiskäsiä missään?

Unikoulusta minulla ei ole kokemusta. Meidän tapauksessa Aatu kyllä nukkuu omassa sängyssään, kunhan siinä vierellä on joku. Ja jos lähden pois huoneesta niin, että hän näkee sen, alkaa hän huutaa välittömästi. Eikä loppua tule ennen kuin menen takaisin. Miten tuossa sitten pidennät sitä tarkistusväliä (kuten jossain unikoulussa taidetaan tehdä) kun toinen huutaa heti? Itse en ole näihin yhtään perehtynyt, mutta sitä "huudattamista" en halua kokeilla. Jotenkin ajattelen, että sängystä tulee sen myötä vain joku kamala paikka ja kohta häntä ei saa sinne ollenkaan. Isompien kohdalla tämän tavallaan hyväksyn, Eevilläkin oli yhteen väliin vaihe, että huusi vaikkei mitään hätää ollut ja se loppui sillä kun hetken aikaa oltiin reagoimatta eikä menty siihen leikkiin mukaan. Ja tähän vielä, että en ole siis vielä yhtään perehtynyt näihin termeihin ja aion nyt vähän googlailla, ja omassa mielessä on tuosta "huudattamisesta" tietynlainen mielikuva, onko se sitten käytännössä noin kamalaa kuin tuo termi, sitä en tiedä, mutta toki sen ymmärrän, että varmasti näissä muutoksissa sitä itkua tulee lapselta ja se kuuluu asiaan.

Ja päiväunille vaunuun nukahdetaan hyvin, ilamn mitään nytkytystä ja nukuttamista. Onkohan pinnasänky jotenkin liian iso ja turvattoman oloinen. Unipusseja meillä ei ole koskaan ollut, mutta pitäisiköhän sellaista kokeilla, vai onko se enemmän vastasyntyneiden juttu?

Auttakee!
 
EDIT:
Te olette mahtavia, kiitos!Kiitos kun tsemppaatte ja jaatte kokemuksenne ja hyvät vinkit. Joskus sitä vaan on pisteessä, että tavallaan tietää mitä pitää tehdä, mutta ei jotenkin osaa tehdä sitä ennen kuin joku sanoo. Ymmärsiköhän kukaan? Ja itsekin koen helpommaksi antaa vinkkejä muille kuin sitten oikeasti itse toteuttaa niitä mitä pitäisi, jotenkin sitä kangistuu kaavoihin ja ei näe enää niin selkeästi.

79 kommenttia

  1. Meillä on samanikäinen poika kuin Aatu, täyttää kesäkuun alussa siis vuoden.
    Myö tassu unikoulutettiin tuo poika hetki sitten, koska yöt valvottiin :/

    Hän on siis iisi nukkuja nykyisin, ruettiin sen jälkeen kun nukkui yöt heräämättä, niin laittamaan hänet sänkyyn -pusut, hyvät yöt ja pois. Ensin tuli muutamana iltana itku, mutta heti paikalle ja taputeltiin pepulle ja sanottiin taas hyvät yöt.

    Päästiin helpolla, nyt vaan siis kannetaan herra sänkyyn ja sinne se nukahtaa.

    Tytön kanssa pari vuotta sitten oli tää samankaltainen "ongelma", eli kädestä pito. Mut mie en muista yhtään, et mitä myö tehtiin? Ei myö ainakaan opetettu häntä mitenkään, oisko se vaan jäänyt jossain vaiheessa pois -ehkä.

    Meilläkään ei mitään unileluja-rättejä ole, ihan vauvana oli riepu, mut sekin jäi pois.

    Entä jos vaan et pitäisikään kädestä, vaan taputtelet peppuun tai silittelet selkää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi teillä meneekin nyt helposti!Ja täytyykin kokeilla tuota silittelyä seuraavalla kerralla.

      Poista
  2. Tuosta tulee niin meidän kaksosten vauva-aika mieleen... Kyllä siinä väkisin hiukan joutuu itkua sietämään kun lasta opettaa pois tuosta kädestä pitämisestä. Meillä tehtiin siten, että ensin siirryttiin istumaan vähän kauemmas sängyn vierestä ja hyssyteltiin sieltä käsin. Sitten parin päivän päästä siirryin omaan sänkyyn lueskelemaan ja sitten muutaman päivän päästä menin pois huoneesta. Ei se lapsi siitä traumatisoidu, että joutuu nukahtamaan ilman äitiä :) Unipussia en suosittele jo seisovalle lapselle. Luultavasti hän vain raivostuisi kun ei enää pystyisikään liikkumaan vapaasti. Kannattaa myös googlettaa tassuttelu-unikoulu. Siitä on monella hyviä kokemuksia.
    Tsemppiä projektiin! Ensin voi tuntua pahalta, mutta kyllä se iloksi muuttuu, kun pääset tuosta kierteestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu siis tottakai hieman itkua varmasti on tiedossa ja se kuuluu asiaan. Lähinnä meinasin tuolla, että lapsi vain jätettäisiin sinne huutamaan yksin, ajatus tuntuu itsestä kovin vieraalta ainakin nyt. Ehkä just tuolleen pikkuhiljaa täytyy edetä. Enkä ajattele, että lapsi tarumatisoituisi siitä, että nukahtaa ilman äitiä vaan lähinnä mietin sitä, että muuttuuko koko sänky pelottavaksi paikaksi jos jätetään sinne itkemään.

      Poista
  3. En tiedä kannattaako meistä ottaa mallia : ( Meillä poika oli tosi hankala vauvana nukkumaan öisin. Liekkö ollut koliikintapaista kun helpotti kun käytettiin vyöhyketerapeutilla. Nukutin aina sylissä ja siitä jiirsin omaan pinnikseensä. Nykyisin hän nukkuu omassa huoneessaan, mutta usein haluaa mennä minun paikalleni parisänkyyn kuuntelemaan hyvänyön sadut, jotka mieheni lukee ja nukahtavat sitten molemmat sen jälkeen. Siitä sitten kannan pojan omaan huoneeseensa kun itse saavun nukkumaan. Joskus tulee myös aamuyöllä viereemme ja osaa hiippailla niin hiljaa, etten edes herää.

    Minä olen itse aamu-uninen kuten on poikammekin, mutta silti lähtee aikaisemmin isänsä kanssa nukkumaan. Mieheni haluaa herätä töihin tosi aikaisin ja on muutenkin iltauninen, ihan hyvä näin aamu-uniselle äidille. Viikonloppuisin saan nukkua jompana kumpana päivänä kymmeneen ja korvaan sillä univelkaani.

    Päiväunetkin poika nukkuu ja jos ne jää väliin niin huomaa kyllä : ( Nukkuu myös päiväkodissa päiväunet, vaikka on kohtapuoliin 5-vuotias.

    Tyttö on rauhallisempi ja helpompi tapaus, mutta liki poikkeuksetta nukutan hänet sylissä (nytkin parhaillaan) kaksille päiväunille sekä yöunille sylissäni. Kannan hänet sitten yläkertaan pinnikseensä ja siinä vaiheessa myöhään illalla yleensä jo isä ja poika nukkuvat.

    Tyttö heräilee liki joka yö ja vaatii kättäni käteensä tai kasvoillensa ja siihen tyytyy, välillä joudun nostamaan hänet viereemme varhain aamulla.

    Minä olen todella hyvä nukkuja eli saatan herätä aamulla samasta asennosta johon illalla nukahdin kertaakaan heräämättä ja vaikka missä metelissä eikä minkäänlaiset pahatkaan murheet tai vaikeat elämäntilanteet vie yöuntani. Nykyään rauhalliset yöunet ovat vain todella harvinaisia ja olen huomannut, että pystyn heräämään syvästäkin unesta epätavallisiin ääniin.

    Eräänä aamuna nukuimme vielä vauvamme kanssa makuuhuoneessa sikeässä unessa. Kuulin uneen jonkun huutavan minua ja todellisuus sekoittui unimaailmaan. Heräsin pöpperössä ja ihmettelin kuka kumma minua huutaa, en edes muistanut olevani poikamme äiti : D! Vihdoin tajusin, että poikahan se siellä oli heräillyt ja pyysi minua luokseen.

    Ainoa mitä pojallemme keksimme vielä vuosi pari sitten kun oli hankaluuksia nukahtaa, että yritämme väsyttää hänet toiminnalla, emme antaneet nukkua liian pitkiä päiväunia ja yritämme rauhoittaa illan rauhalliseksi (toiveunta), jotta yö olisi rauhallisempi.

    Siis, eipä juuri apua vastauksestani ollut, mutta kohtalotovereita ollaan.

    Hannele

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, kiva kun jaoit!Meillä Aatukin nukutettiin aluksi viereen, tai oikeastaan nukahti kun imetin, mutta sitten kun alkasi konttaamaan niin enää uskaltanut jättää meidän sänkyyn. On aika levoton nukkuja kuten siskonsa.

      Poista
  4. Meillä tyttö oli samanlainen kädestäpitelijä, opetettiin pois siitä samoin kuin Mammis edellä jo kuvailikin. Eli tosi pienin "askelin" siirryin vähän kauemmas: ensin olin "vakiopaikalla" ilman kädestä pitämistä, sitten vähän kauempana sängyllä, sitten sängyllä selin, sitten sängynpäädyssä istuen, sitten seisten ensin oven luona, sitten kynnyksellä ja lopulta huoneen ulkopuolella. Pahin vaihe oli tietysti tuo ensimmäinen eli kädestä irrottaminen, ja yhteensä koko projektiin meni muutama viikko, mutta kannatti. :) Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otin heti härkää sarvista kiinni. En ottanut kädestä kiinni ja aluksi nukahtikin varmaan viidessä minuutissa. Sen jälkeen heräsi taa puolen tunnin päästä ja 45 minuuttia siinä vieressä olin ja käänsin nukkumaan aina kun nousi ylös. Itkua tuli, mutta nukahti se lopulta!Jee!

      Poista
  5. Nuorimmaisen kanssa oli tuota samaa nukutuksen hankaluutta siinä vaiheessa kun unitissi jäi pois (1½-vuotiaana lopetettiin imetys, joten ehkä niillä paikkein tuokin?). Unipussi olikin jo käytössä (ja on vieläkin, 2v2kk) ja estää kiipeilyn sängystä pois. Piti vaan opetella se itsekseen nukahtaminen, koska se heräily johtuu juurikin siitä, että kun on nukahtanut äidin läheisyydessä, niin säikähtää sitten, kun havahtuu kevyemmän unen kohdassa eikä äiti olekaan siinä. Meillä on rutiini sellainen, että pesujen jälkeen unipussi päälle ja unilaulut sylissä. Sitten laitan pojan sänkyyn, soittorasia vielä laulelemaan ja poistun huoneesta. Muistelisin, että mitään kummempia huutamisia siinä hommassa ei ollut - tuntui että alkuun se oli vaan niin hämmästynyt koko tilanteesta, ettei tajunnut edes itkemään ruveta :D Niin ja alkuun jätin myös hämärän valon päälle, niin että näki tutut jutut ympärillä. Siellä se sitten aikansa pölisi ja rupesi nukkumaan, ja näin se menee edelleen. Seuraava haaste odotteleekin, että mitenkäs tämä lapsukainen saadaan tavallisessa sängyssä pysymään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en enää muista edes oliko Eevin kanssa tätä vastaavaa?! ;) Mutta meillä se isojen tyttöjen sänkyyn nukahtaminen meni Eevin kanssa tosi hyvin. Hän siirtyi vähän reilu 2-vuotiaana ja olihan siinäkin alussa niitä huutoja kun meni omaan huoneeseen, mutta sitten helpotti.

      Poista
  6. Mua niin hymyilytti, tää oli paras: "Nukkumaan laittamisesta onkin tullut melkoinen operaatio. Kaikki pienetkin yksityiskohdat on otettava huomioon. Muista vaihtaa housut, varo sängynreunaa, varo narahtelevaa lattiaa. Älä hengitä. Kohta varmaan rupean rasvaamaan tuota sormeani, että saisin sen helpommin ujutettua sieltä kädestä irti." :D Mut siis ei tietenkään naurun asia!

    Mut siis ihan sama täällä, se nukutus on yhtä "vastenmielistä", ehkä se on kun tietää et se oma aika ois just ihan kohta käsillä ja enää ei vaan jaksais.

    Meillä pitkään nuorempi nukahti myös syliin ja kiikutettiin siitä sitten omaan sänkyyn, mutta nyt ollaan pyritty siihen että nukahtaisi sinne omaan sänkyyn. Luen iltasatua, eilenkin varmaan neljä kertaa nousi ylös, mutta laskin aina alas, peitto tiukasti päälle ja silittelyä. Luin taas välillä toiselle ja taas laskin toisen alas ja silitin. Ja vartissa molemmat oli unessa. Mutta molemmat oli toki väsyneitä. Tsemppiä, mitään viisasten kiveä mulla ei ole tarjota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä, tuntuu se aika ottavan koville kun "vapaus" olisi ihan nurkan takana ;)

      Poista
  7. Voi kuinka tutulta kuulostaa, muistan että 2-vuotiaallamme oli hyvin samantapaista, ennenkuin siirsin hänet 1v täytettyään omaan huoneeseen. Ja voi nuo kahinahousut kuulostaa niiiiiin tutulta :D :D Meillä jäi kesän jälkeen sellainen tuuletin makkariin ihan talveen asti, kun piti sitä hurisemassa öisin, tyttö ei havahtunut joka ikiseen omaan kyljenkääntöön ja kuorsaukseen ja iltaisinkin nukahti hurinaan. Omaan huoneeseen aloin vain viemään enkä jääny sinne, oven takaa huutelin että shhhh, nyt nukutaan. Toki menen huoneeseen edelleen, jos alkaa itkeä oikein kunnolla, siis ettei mitään kitinää enää. Mutta koskaan en ole sinne jäänyt pidemmäksi aikaa. Auttaiskohan Aatullekin omaan huoneeseen siirto? Meillä nyt odotuksessa kolmas, joten innolla odotan taas näit'kin vaiheita... Parempia unia sinne!

    Elli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä uskon, että meillä Eevillä olisi hankaluuksia nukahtaa jos Aatu olisi siellä Höpöttelisi vaan ummet ja lammet ;)

      Poista
  8. Mulla ei oo oikein antaa mitään vinkkejä, mutta paljon vertaistukea löytyy kyllä. Pinja on pitänyt aina nukuttaa, ihan tänne neljä vuotiaaksi saakka. Pinja nukutettiin 1,5 vuotiaaksi saakka aina syliin rinnalle, ei mikään hyvä keino...
    Me kokeiltiin myös tuota tassuttelua, mutta ei tepsinyt, Pinja rääkyi sängyssään niin pitkään, että rupesi jo kakomaan, saattoi hetken nukahtaa ja aloitti taas väsyneenä hysteerisen huudon ja se alkoi välittömästi kun jompi kumpi vanhemmista poistui huoneesta.
    Pinja nukkui pääosin meidän vieressä, muuten nukkui huonosti tai ei nukahtanut illalla.

    Nykyään Pinjalle luetaan ilta satu ja ihme ja kumma se nukahtaa sen jälkeen yksin huoneeseensa, tämä yksin nukahtaminen on tapahtunut nyt ihan parissa viikossa ilman, että edes siihen on pyritty, nimittäin Pinja vaati iltasadun jälkeenkin nukuttamista siihen saakka, että nukahti sikeästi ja tätä siis tehtiin vielä tuolle yli 4-vuotiaalle. En suosittele hommaan ryhtymistä ja kannattaa katkaista tuo nukutus vähän aijemmin pois. :)

    Ai niin ja Pinjaa piti muuten nukuttaa pienenä myös vaunuihin, aina piti kärrytellä jokin matka tai hytkyttää paikoillaan, muuten ei nukahtanut....

    Mutta siis nyt ollaan nukuttamisessa viimein siinä tavoitteessa johon ollaan pyritty eli Pinja nukkuu omassa huoneessaan ilman nukuttamista koko yön heräämättä! Tämä on muuten vaatinut monta unetonta yötä ja paljon itkua ja tappelua, muistan kun väsyneenä nukutin Pinjaa niin välillä kun kiehuin niin pahasti oli mentävä huoneesta ulos kihisemään, että sai taas koottua itsensä.

    Mutta tsemppiä teille nukutuspuuhiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, onpas teilläkin ollut urakka!Hienoa, että nyt on helpottanut. Jee!

      Poista
  9. Tutulta kuulostaa, meillä esikoinen on nukkunut aina yönsä hyvin, mutta kuopus on ihan toista maata. Tuo sormeen tarraaminen kuulostaa niin tutulle. Silittely, tuttu unilelu ja aina samat iltarutiinit on auttaneet jonkin verran meillä. Jossain vaiheessa kuopus rauhoittui mun ääneen kun luin iltasatua esikoiselle viereisessä huoneessa. Nykyisin lapset nukkuvat keskenään samassa huoneessa ja nukahtamisten kanssa ei ole ollut enää vaikeuksia. Silti kuopus saattaa vielä joskus öisin huutaa kunnes pääsee meidän kainaloon nukkumaan, mutta siis huomattavan paljon paremmin menee nyt kuin esim. vielä puoli vuotta sitten. Kuopus täyttää pian kaksi. Tsemppiä, tiedän kuinka raskasta tuo voi olla, mutta kyllä se vielä helpottaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on iltarutiinit aina samat ja nyt sain lykättyä Aatulle sen unilelunkin ja tarras siihen kiinni ;)

      Poista
  10. Meillä on poika syntynyt 07 / 11 ja nyt on nukkumaanmeno alkanut olemaan hankalaa. Minulla voi mennä tuntikin pojan nukuttamisessa.. MUTTA jos mies menee nukuttamaan, niin nukahtaa samantien, oikeasti varmaan parissa minuutissa!! Pojalla on muutenkin nyt jotain eroahdistusta ja koko ajan pitäisi olla äidin sylissä. Liittynee varmaan tähän. Mutta tosiaan tuo nukuttaminen on aika rassaavaa.. ja tämä meilläkin on jo toinen lapsi, että ei sillä lailla kokemuksen puutetta ole.. :) Mutta kokeilkaapa välillä vaikka isiä nukuttamaan, kun on mahdollista, tämä toimii jostakin syystä meillä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen tähän asti ollut aina se Aatun nukuttaja kun olen imettänyt. Nyt tosiaan enää harvakseltaa, joskus yöllä saattaa vielä syödä jos ei millään muulla rauhoitu. Ja meilläkin on Aatulla tosi kova eroahdistus, vessaankin meno aiheuttaa kunnon huudot!

      Poista
  11. Kuulostaapa tutulta (taas). En minäkään ole nukkunut yhtäkään yötä heräämättä viimeiseen 9 vuoteen! Oikeastaan en osaa enään edes kuvitella miltä se tuntuisi! Kaikki lapset ovat vuorotellen heräilleet kolme vuotiaaksi asti. Sitten kun vihdoinkin ovat ryhtyneet nukkumaan läpi yön on jo seuraava syntynyt! Ja tietenkin raskausajat ovat valvottaneet siinä välissä...
    Mulla ei siis ole mitään hyviä neuvoja :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ajatella, joskus ne kunnon yöunet suodaan vielä meillekin ;)

      Poista
  12. Terv.hoitajana sanoisin että älä jää viereen, älä jää silittelemään tai pitämään kädestä!! Anna lapsen itkeä hetki ja mene sitten laittamaan hänet uudelleen nukkumaan. Nyt nukkumaan ja ei muuta puhetta. Vaatii hermoja ja aikaa!

    5 lapsen äitinä tiedän että se ei ole aina helppoa. Alex (niinkuin kaikki meidän lapset) ovat siinä 10 kk ikäisenä alkaneet kokeilla rajoja. Kymmeniä kertoja käytiin laittamassa nukkumaan "puhumatta", silitys poskelle ja hyvää yötä. Alex nousi ylös ennenkun pääsin huoneesta pois, mutta taakse katsomatta lähdin pois huoneesta. Hetken kuluttua kävin vain laittamassa takaisin makuulleen. Jossain vaiheessa lapset antoi periksi ja uni oli taattu. Yöitkemisillä tein sen, että annoin itkeä hetken. Hyssytin niin, että he eivät tajunneet äänen tulevan minusta, nousin ylös vasta kun huomasin, että nyt ei auta hyssyttelyt.

    Meillä tämä on tepsinyt. Äidiltä vaaditaan kovaa hermoa, ettei luovuta ja mene viereen. Tai siis ainakin meidän tapauksissa, sillä minä olen hoitanut nukutukset. Miehen hermot eivät kestäneet lapsen "huuhtamista". Kun tämä 10 kk kriisi saatiin ohitettua, niin meillä viedään lapset sänkyyn ja sinne ne jää. Paitsi Elle jos on nukahtanut vahingossa päiväunille.

    Toivottavasti oli edes jotain apua, oikein paljon onnea yritykselle saada kunnon yöunet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä!Mä tein nyt tänään niin, että laitoin omaan sänkyyn ja jäin sängyn viereen istumaan. Nukahti heti, ilman sormea ;) Sitten heräsi kuten yleensä ja semmoisen 45 minuuttia istuin siinä ja käänsin aina nukkumaan ja lopulta nukahti. Lopussa menin jo pois huoneesta ja palasin hetken päästä kääntämään, mä teen tälleen vähän pikkuhiljaa ;)

      Poista
  13. Mulla ei ole kyllä mitään hyvää neuvoa, kun itse olen tehnyt laiskan ratkaisun ja nostanut Epun vaan viereen jos herää keskellä yötä. Sillä seurauksella, että poika kyllä nyt nukkuu melkein koko ajan meidän välissä, mutta toisaalta ollaan saatu taas nukuttua sitten ilman suurempia heräilyitä. Tosin jos E. herää jo ennenkun me ollaan nukkumassa, niin silloinkin se siirto meidän sänkyyn rittää, siellä ei siis tarvitse olla isää ja äitiä. :D
    Eppu on aina nukkunut tosi hyvin, mutta sitten välillä on ollut sellaisia hankalempia kausia, jolloin on kyllä tullut harmaita hiuksia. Mutta eipä tästä vastauksesta tainnut olla mitään hyötyä, kunhan kommentoin.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tein Eevin kanssa myös noin, että nostin yöllä viereen. En jaksanut kauaa valvoa kun piti silloin töihin mennä, pääsi helpommalla ;) Meni se omaan huoneeseen siirtyminen kuitenkin sit ihan suht kivuttomasti lopulta.

      Poista
  14. Meillä on kohta 2v poika ja ongelma on aika samanlainen. Riittää tosin että makaa siinä vieressä. Välillä menee paremmin välillä huonommin, nyt taas hyväksyy sen että lähden pois. Alkaa huutaa ensin ja annan huutaakin hetken, sit menen takaisin ja sanon tiukasti "pää tyynyyn, nyt nukutaan", peittelen ja menen pois. Joskus tämä pitää tehdä useammin, joskus riittää yksikin kerta. Jää sinne sänkyynsä pyörimään ja höpöttelemään, välillä huutelee "äitii, peitto päälle.." ja vähän äänensävystä riippuen reagoin siihen tai sitten en. Eipä tästä varmasti mitään hyötyä ole mutta näin meillä. Imetätkö muuten vielä? Meillä kaikki nukkumiseen liittyvä helpottui kun imetys jäi. Tuttia pojalla ei ole koskaan ollut.
    Tytöllä ei tällaista ole ollut, onkohan tämä joku poikien juttu ;) ?
    Ja yksi mikä meillä silloin reilu 1veenä tepsi oli se, että isä hoitaa nukkumaan laittamisen, silloin jäätiin ihan nätisti sänkyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä imetän vielä vähän, lähinnä yöllä jos ei mikään muu auta ;) Mutta meilläkin silloin Eevin kanssa oli sama, että äänensävystä tiesi milloin oikeasti janotti tai sit "janotti".

      Poista
  15. Voi vitsi että osaat kirjoittaa hauskasti! Vaikka kokemuksesta tiedän ettei tuo tilanne niin kovin hauska ole. Mulla ei varmaan ole paljoa neuvoja antaa kun meillä on jokseenkin sama tilanne ja meidän poitsu on jo...2,5-vuotias! Eli ei nukahda ellen ole vieressä ja monet kerrat olen itse nukahtanut (kaikki vaatteet päällä) siihen viereen. Tai ihan niin kuin sinä, yrittänyt hiippailla pois mutta ihana nariseva lattia on herättänyt herran uudelleen. Meillä kyllä nukutaan omassa huoneessa mutta sama kuin nukkuisi vanhempien huoneessa kun kerran itse nukun joka toinen yö lastenhuoneessa. Me kokeiltiin joskus unikoulua mutta luovuttiin muutaman yön jälkeen kun naapurit eivät sietäneet itkua edes muutamaa minuuttia (ihanaa asua kerrostalossa...). Tassuttelu meillä ei myöskään toiminut vaan huuto alkoi heti kun lopetin silittelyn. Luovutin vain ja ajattelen että kaipa se joskus oppii nukkumaan itsekseen:) Ei varmaan mikään oikea metodi mutta jotenkin voimat ei enää riittäneet ja halusin tosiaan itsekin nukkua. Meidän tyttö oli myös levoton nukkuja ja vasta nyt 4-vuotissynttäreiden jälkeen on alkanut nukkua rauhallisemmin. Eli ei mulla ole antaa neuvoja mutta lohduttavaa kuulla että on muitakin vanhempia joilla on näitä lasten unipulmia!

    Heidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiva kun jätit kommenttia!On meitä muitakin!Ja hurjasti tsemppiä sinne nukutuspuuhiin myös!

      Poista
  16. Noin meillä on joutunut neitiä nukuttamaan aina ja vieläkin. Homma onkin siirretty isännälle yli puoli vuotta sitten.

    VastaaPoista
  17. Mä tsemppaisin sua nyt tekeen oman "huudattamisen siedon"-rajoissa jotain. En kans usko, et lapsi siitä traumatisoituu, jos äiti tai isä ei ole nukahtaessa vieressä. Nopeasti vain tulee tapoja tommosista, Aatuhan nukahtaa päivisin ihan itekseen...

    Sanon tämän siksi, että meillä on kaveripariskunta, jotka edelleen nukuttavat jopa pari tuntia JOKA ILTA melkein viisivuotiasta. Se vain lähti lapasesta ns, kun on niin ihana pitää toista kädesta jne. ;) Eli jos et itse tuosta nukuttamisesta nauti ja se on omasta illastasi pois, niin tsemppaa itsesi viikoksi kuunteleen vähä enempi huutoa ja siedä se paska mutsi-fiilis "hylkäämisestä", niin toivottavasti saat aika itsellesi iltaisin. :)

    Ihana on ollut lukee viime aikoina, kun raotat sitä toistakin puolta äitiydessa! Vertaistukea parhaimmillaan. Sitä helposti luo kuvan blogeista, että äitiys on aina ihanaa ja auringonpaistetta. Ja sitten potee paskamutsi-fiiliksiä omista kilahteluista ja huudoista. XD


    T. Fanni80

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä, mä tein sen! Huutoa kesti 45 minuuttia, mutta viimein väsähti. Olin siinä vieressä kyllä, mutta en pitänyt kädestä vaan aina käänsin takaisin nukkumaan ja istuskelin sängyllä. Tottapuhuen ei ottanut itsellä edes koville, sillä nyt tämän tietää johtavan johonkin, toivottavasti siis niihin parempiin yöuniin!

      Ja kyllä, meidän arki on ihan tavallista, kuten muillakin. Olen aikaisemmin vain vähän ajatellut, että ketään ei kiinnosta lukea näitä valitusjuttuja. Ihan tietentahtoen en siis ole yrittänyt esittää, että meidän elämä olisi jotain kiiltokuvaa, usein vain kirjoittanut niistä kivoista jutuista. Sitä ei ehkä itse edes näe miltä blogi näyttää ulkopuolisen silmin. Ja sitten on myös se, että olen miettinyt paljon mitä tänne viitsin kirjoittaa, kovin henkilökohtaista en halua kirjoittaa ja sitten jäljelle jää usein sitä pinnallista hömppää. Mutta kiva kuulla, että nämä arkijutut (ja ongelmatkin) olisi tänne tervetulleita. Olen vain itsekseni miettinyt, että kiinnostaako ne ketään ;)

      Poista
    2. Jes, hyvä sinä! Se se on noiden muksujen kans, et on vaan päätettävä jotain ja pidettävä siitä kiinni. Toivotaan, että illat jatkuu samaan malliin ja huutoajat sekä nukuttamiset lyhenee. :)

      Mua ainakin kiinnostaa se nurjakin puoli. :) Enkä tarkoittanutkaan, että olisit silotellut aiemmin antamaasi kuvaa. Luen monia blogeja, niin välillä se totuus vaan unohtuu katellessa siistejä lapsiperheen koteja, kauniita sävysävyyn vaatteita ja lukiessa juttuja kivoista reissuista. Todellisuudessa en usko, että kenenkään lapsiperheen elämä on vaan tommosta, mutta kameralla saa hyvin rajattua sen näyttämään siltä. :) Ja jokainen tietysti vetää rajan julkiseen blogiin itselle sopivaan kohtaan, niinkuin kuuluukin.

      Fanni80

      Poista
    3. Juu en mä ajatellutkaan, että sä sitä tarkoitit!Lähinnä vaan pohsin itsekseni, että helposti se kuva syntyy ihan tahattomasti kun ei ole viitsinyt täällä narista ;)

      Poista
  18. Kunpa osaisinkin auttaa, mutta valitettavasti en voi muuta sanoa kuin, että kuulostaa hyvin tutulta! Meillä kaksi nuorinta ovat olleet ihan samanlaisia. Esikoisella oli vauvana unirätti kuten Eevillä ja se auttoi, mutta kahdelle muulle lapselle ei ole mikään kelvannut. Ei tutti, ei rätti eikä mikään muukaan pehmolelu tms. Ainoastaan äiti tai isi.

    Tekstisi on kuin suoraan omasta kynästäni ja kaiken lisäksi meillä oli vielä päivisin ongelmana naapurit. Mikään muu möly ulkona ei vauvaa herättänyt, mutta naapureiden ääniin aina havahtuivat molemmat. Arvaa vaan rupesiko naapuritkin ärsyttämään, kun aina päiväuniaikaan ryhtyivät pihahommiin tai ajamaan nurtsia ja vaunuissa oltiin samantien ylhäällä. Meillä ei kukaan lapsista ole koskaan nukkunut sisällä päikkäreitä puolta tuntia pidempään, kun ulkona taas vetelivät sikeitä useita tunteja.

    Unikoulujakin kokeiltiin, mutta ei niistä mitään apuja ollut. Sen verran temperamenttisia tapauksia olivat meidän lapset, että touhu meni ihan hysteeriseksi, enkä halunnut heitä turhaan huudattaa. Tuohon uniongelmaan ei siis auttanut mikään muu kuin aika. Silloin se tuntui ikuisuudelta, mutta nyt jälkikäteen ajateltuna se olikin vain lyhyt hetki elämässä.

    Tsemppiä sinne ja ennen kaikkea voimia. Toivottavasti tilanne pian helpottuisi. Se pienikin oma aika iltaisin olisi niin tärkeätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi elämä, uskon tuon nurtsin ajelun vähän ärsyttäneen!Meillä myös Eevi nukkui vaunuissa aina sen 3h ja sisällä ei juuri mitään. Sitten kun vaunuihin ei enää mahtunut niin unet on olleet sisällä 1-2h ja nykyään ei enää kotona nukukaan kuin harvoin.

      Poista
  19. Varmastikin johtuu tottumuksesta, että rattaissa nukahdetaan helposti; siellä kun ei kukaan koskaan ole pitänyt kädestä. Sängyssä hän taitaa nyt uskoa, ettei saa unta ilman että äiti on siinä vieressä.

    Ja pointtihan taitaa olla, että sitä on vaan sängyssäkin totuttava nukahtamaan ihan itsekseen. Meillä on nyt juuri niin onnellinen tilanne, mutta sen eteen ollaan tehty paljon paljon töitä. Meillä oli samanlaista menoa aina siihen asti kun molemmilla oli lomaa ja aloitettiin unikoulu. Se oli henkisesti tosi raskasta mutta ainoa vaihtoehto, ja jälkeenpäin ajatellen olisi kannattanut tehdä jo paljon aikaisemmin.

    Mistään tassuttelusta ei ollut hyötyä, enkä halunnut sellaista huudatusunikoulua jossa vain lähdetään huoneesta. Siispä päädyimme malliin jossa lapsi oli sängyssä ja vanhempi istui lattialla näkyvillä niin kauan kunnes lapsi oli nukahtanut, ja lasta ei otettu sängystä pois. Jos ensin huudattaa tunnin ja sitten ottaa syliin, on koko tunti valunut ihan hukkaan ja sama toistuu varmasti, kun lapsi tietää että huutamalla sängystä pääsee pois. Voin kertoa että sen eläimellisen paniikkihuudon kuunteleminen puolitoista tuntia oli kamalinta elämässäni, mutta se kannatti. Joka ilta tuo aika lyheni, niin myös yöhuudot, ja aika pian loppuivat ihan täysin.

    Nykyään jos tulee kitinää, se hoituu useinmiten vain puhumalla oven takaa. Ei tarvitse koskea, eikä edes mennä huoneeseen, todeta vain että nyt on nukkumisen aika.

    Tsemppiä unikouluun, se kannattaa! Mutta helppoa se ei tule olemaan, se on varmaa. Ei kannata luovuttaa helposti; monesta paikasta olen lukenut ja todennut itsekin, että ihan ensin kun tekee suunnitelman, sitä on noudatettava tarkasti kaksi viikkoa. Vasta sitten näkee, miten lapsi reagoi. Hänhän ei mitenkään voi heti ymmärtää mitä haetaan takaa. Eli myös parin illan huudatus on turhaa, jos sitten antaa periksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvästä kommentista!Olipas järkevää tekstiä!Jotenkin nyt kaipasin tätä ulkopuolisen neuvoa, itse on joskus liian lähellä. Ja kun kirjoitin tänne, tiesin etten sitten luovutakaan niin helpolla. Nyt eka ilta takana ja 45 minuuttia huutoa, mutta periksi en antanut!

      Poista
    2. Loistavaa! :) Millä menetelmällä menit? Tiedän itse että kun muutaman illan kuuntelee yhtä pitkää huutokonserttia, sitä NIIN helposti ajattelee että pitäisikö tämä lopettaa, onkohan tästä mitään hyötyä ja tämä on vielä itselle niin kamalaa. Mutta kuulemma se on harva lapsi joka ei itsekseen opi nukahtamaan, jos vaan tosiaan on periksiantamaton. Ihan alkuun vähintään sen 2 viikkoa ja sitten funtsii strategian uudelleen. Onnea tähän iltaan!

      Poista
    3. Mä laitoin sänkyyn ja istuin itse omassa sängyssä ja sitkeesti käänsin aina nukkumaan uudestaan kun nousi ylös. En ottanut kkädestä, olin vaan siinä vieressä ja lopussa meniin aina vähän kauemmaksi istumaan.

      Poista
  20. Meillä esikoisen kanssa oli just noin vaikeaa, kaksi tuntia meni että heilahti eikä ollut väliä kumpi nukutti=/ Oli NIIN ärsyttävää, kun ei itse ehtinyt ikinä katsoa yhtään leffaa, lukea mitään, tehdä edes kotitöitä. Kerran mulle vaan riitti ja oli pakko mennä pois, kun tuntui että pää räjähtää! Sanoin pojalle, että nyt kuules nukutaan, äiti ei enää roiku täällä hetkeäkään ja kielsin myös mietsä menemästä enää sinne! Poika oli jo 2v! Kauhea huutohan siitä tuli, mutta olin niin loppu kaikkeen tuohon, että jaksoin kuunnella. Välillä kävin sanomassa että nyt on yö, lapset nukkuu ja äiti j aisi on olohuoneessa, ei ole hätää. Huuto kesti aikansa. Seuraavana iltana en ainakana muista mitään olleen. Meni sitten tuolleen ohi ja kirosin miksen aiemmin ollut laittanut aivan mielipuolisille nukutussessioille stoppia. Mutta toisaalta ehkä aika vaan oli kypsä siihen.

    Nöpöhän nukkuu levottomasti ihan noiden allergioidenkin takia. Mies nukuttaa häntä iltasadun jölkeen. Nöpöä pitää jalasta hipsuttaa, mutta sitten kun neiti nukahtaa, ei herää mihininkään ennekuin yöllä joskus yhden aikoihin. Silloin hän useinmiten könyää meidän keskeen ja saakin siellä nukkua, ei haittaa yhtään. Poitsu taas illalla nukahtaa iltasadun jälkeen kops vaan ja nukkuu sikeästi aamuun asti.

    Meillä on kaikki lapset olleet ihan erilaisia nukkujia. Aika hassua kyllä :)

    Tsemppiä sinne! Uskon, että saat noista aiemmista kommenteista paljonkin ideoita omiin vierottamisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista!Ja just sama mulla, välillä on pakko tulla alas ja todeta miehelle, että en jaksa enää!Meillä Eevin tutinluopuminen meni just noin silloin. Päätin, että nyt loppuu ja yksi yö itkettiin ja sen jälkeen koko tutti unohtui. Jos olisin aikaisemmin tiennyt sen käyvän noin helposti, olisin toiminut jo paljon ennemmin.

      Poista
  21. Uusi lukija ilmoittautuu! Osasitpa hauskasti kirjoittaa ei-niin-hauskasta asiasta, joka kuulosti kyllä enemmän kuin tutulta. Meillä esikoisen kanssa nukuttaminen oli samanlaista showta ja mulla alkoi hermoa kiristää jo tuntia ennen nukkumaanmenoa, kun tiesin mitä on edessä. Hänen kohdallaan ei parannusta tullut ennen kuin ikää ja ymmärrystä tuli niin paljon, että ymmärtää kun sanotaan iltatoimien jälkeen olevan aika käydä nukkumaan. Kuopuksen kanssa meinattiin tehdä sama virhe, mutta kyllästyin siihen jo ennen kuin hän täytti vuoden ja päätin, etten ala samaan kun esikoisen kanssa. Muutamana iltana jätin pojan nukahtamaan itsekseen, en mennyt paikalle heti, enkä ihan hetkenkään päästä, itkusta huolimatta. Kun menin, peittelin hänet vain uudelleen nukkumaan. Montaa iltaa ei poika jaksanut itkeskellä. Nykyään saattaa joskus parahtaa itkuun mun lähdettyä sängyn vierestä pois. Itkua on todella raastavaa kuunnella, mutta olen joskus huvikseni katsonut kellosta kauanko itkua kestää. Yleensä se lakkaa 2 minuutin kuluessa, vaikka aika tuntuu kyllä huomattavasti paljon pidemmältä. Sen kummempia neuvoja en osaa antaa, et todellakaan ole yksin ongelman kanssa ja ratkaisuja on varmasti yhtä paljon kuin ongelmasta kärsiviäkin. Toivottavasti löydätte pian teille parhaan ratkaisun. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit tänne ja jätit kommenttia!Kyllä, pitää olla päättäväisyyttä itsellä eikä saa antaa heti periksi, niin helppoa kun se sillä hetkellä olisikin. Toivotaan hyviä unia!

      Poista
  22. Aatu on alkanut vahtia sinua. Ei hänellä ole mitään hätää omassa kodissaan, tutussa sängyssään, mutta hän osaa jo vaatia sinulta tietyt palvelut läpi unenkin. Ei siihen kyllä auta muu kuin kertoa, että tällaista palvelua ei ole tarjolla. Meillä on kanssa unikoulutettu kaikki 5 mukeloa, eikä kaikkien kohdalla ole se yksi kerta edes riittänyt. Olet hauskan ja todentuntuisen kirjoituksen perusteella hyvin lähellä sitä totaalista kyspymistä tilanteeseen, josta saat ven tärkeän voiman tehdä muutos. Dr Philin psykologiaa lainaten, jos joku homma ei toimi, mikset muuta toimintaasi. Siihen tarvitaan iso määrä päättäväisyyttä ja johdonmukaisuutta, mutta lapset opppivat hyvin nopeasti uudet käytänteet. Jos he aistivat vanhemman epävarmuuden, purevat kyllä siihenkin kiinni ja pistävät vettä myllyyn saaden homman epäonnistumaan. Kun vaan läpikäy ensin itse, että ei lapsi tästä pilalle mene ja ajattelee, että myöskään lapsen etu ei ole vihainen ampiainen sängyn vierellä (osuva kuvaus sinulta!), olet joku ilta vapaa kaikilta housujenvaihdolta ja muilta suunnitteluilta ja voit viettää omaa aikaa. Senpienen projektin jälkeen siis :) Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti taas Piuku!Ja sepä, ihan selvää pässinlihaahan tämä on!Monesti ratkaisu on niin yksinkertainen, ettei sitä edes oikein tajua. Tai ei hahmota, että se söpö piirre (kädestä pitäminen) on muodostunutkin yhtäkkiä ongelmaksi. Nyt ei kättä enää täällä!

      Poista
  23. Samantyyppistä showta pidettiin meillä nuoremman, nyt 4,5-vuotiaan, pojan kanssa jossain vaiheessa. Edelleenkään ei ole kovin hyvä nukahtamaan yksikseen, mutta nukahtaa kyllä kun hänen huoneensa ovi on auki ja puuhailen jotain yläkerrassa (makkarit yläkerrassa), niin että hän tietää jonkun olevan "lähistöllä". Vanhempi poika on nukkunut kuusikuisesta lähtien omassa huoneessa, eikä häntä ole tarvinnut nukutella ollenkaan samassa mittakaavassa kuin tätä nuorempaa. Lapset on joskus niin erilaisia ja itse olen nykyisin onnellinen, että minulla on kaksi tervettä lasta (toinen tosin juuri täytti jo 19 v.), enkä stressaa lapsen nukkumisista tai huonosti syömisestä (mikä sekin on juniorin kanssa koettu). Se lapsuus on kuitenkin niin lyhyt. Nukkumatta sitä ei kyllä jaksa ja itse nukuin päiväunia aina mahdollisuuksien mukaan siihen asti kun ne meillä nuoremman kanssa talvella jäivät pois. Auttaisiko teidän tapauksessa se, jos lapset nukkuisivat samassa huoneessa? Jäisikö pikkuveli isosiskon kanssa kahdestaan odottamaan unen tuloa (vai häiriintyisikö silloin isosiskonkin unet?). Meillä on 4,5-vuotiaalla vielä "turvana" unirätti, joka otettiin käyttöön kun luovuttiin tutista. Rättiä on väsyneenä ja nukkumaan ruvetessa kiva "hiplata" ja meidän poitsun tapauksessa imeskelläkin - vielä tuosta ei ole yritettykään luopua, kun se tuntuu olevan niin tätkeä hänelle, eiköhän se tapa kouluiässä häviä itsekseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, nämä ovat niitä pieniä "ongelmia" ja kiitollinen saa olla kahdesta terveestä lapsesta. Väsyneenä ne kaikki ongelmat välillä näyttää vaan niin suurilta ja vaikeilta. Uskon, että Eevin nukahtaminen häiriintyisi, hän kun haluaa nukahtaa rauhassa tai sitten sipisee puolille öin.

      Poista
  24. Meillä tyttö päivälleen Aatun ikäinen eikä liiemmin hurrata nukkumisella meilläkään... Illalla nukahtaa rinnalle ja sänkyyn lasken sen verran "heittämällä" että havahtuu ja huomaa mihin laitetaan. Tuolloin on jo niin väsynyt ettei jaksa muuta kuin sulkea silmät ja jatkaa uniaan. Nukkuu puolille öin ja herää huutamaan, jos erehdyt tassuttelemaan tai ylipäätään koskemaan niin raivostuu totaalisesti! Välillä olen antanut pari minuuttia huutaa ennenkuin menen paikalle, mutta eipä ole itsekseen rauhoittunut. Jos otan viereen ja tyrkkään tissin suuhun niin unet jatkuu syönnin jälkeen seuraavat nelisen tuntia ja seuraavan syötön jälkeen vielä 3-4 tuntia. Olen koittanut muutamaan kertaan etten antaisi tissiä-> suoraa huutoa tunteja, välillä aletaan kakoa ja oksennetaan jonka jälkeen voikin taas huutaa lisää :(
    Kesäkuun lopulla alkaa miehellä loma ja sitten pyritään yösyötöistä eroon, kannetaan vaikka sylissä jos ei muu auta. Varsinaisesti yösyötöt ei minua rasita, mutta imettäminen ei vaan ole oikein mun juttu joten kyllä vuosi tätä touhua riittäisi :P Saas nähdä miten käy. Ja päikkäreille nukahdetaan vaunuihin muutamalla heijauksella, sisälle ei nukahda.

    Meilläkin esikoisella on ollut vauvasta saakka unirätti ja -lelu, mutta tälle kuopukselle ei mikään kelpaa, paitsi äiti ;) On kyllä muutenkin niin äidissä kiinni ettei paremmasta väliä, ja eroahdistus on jotain aivan järkyttävää! Aivan eri maata tämä pienempi kuin isosiskonsa, joka on aina halunnut nukahtaa yksin eikä ole sylissä viihtynyt kuin pieniä hetkiä kerrallaan.

    Mitään suuria vinkkejä ei minullakaan ole, mutta olen hengessä mukana. Huudattamista vastaan olen minäkin, siis sitä että lapsen pitäisi yksin huutaa. Tiedän että itkua piisaa kun unikoulu alkaa, mutta sokeana luotan siihen että parin-kolmen yön jälkeen helpottaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi tsemppiä myös sinne!Meillä Aatu syö enää rintaa tosi harvoin, saisin varaan jättää kokonaan pois eikä olisi moksiskaan. Sylissä kyllä yrittää tottumuksesta aina hamuta ja ottaa vastaan jos tarjotaan, mutta mustakin alkaa tuntua, että tää vuosi piisaa..

      Poista
  25. Meillä on soinut tuttu sama uni-cd vauvasta lähtien ja se rauhoittaa. Poika 1v. on kanssa herkköuninen, ja haluaa, ettö on pimeää ja rauhallista. Päivän aikana yritän järjetää niin paljon aktiviteettia ja iltariehumistakin, että poka on niin väsynyt, etä parin biisin jälkeen on jo ihan nirvanassa. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä itse aina nuorempana nukahdin musiikkiin, siis sellaisessa yläaste iässä. Se oli vaan niin parasta!

      Poista
  26. Tassuttelu tai tuolin vieminen joka ilta kauemmas pojan sängyn vierestä ja yöimetyksen totaalinen lopettaminen ovat mun neuvoja. Johdonmukaisuutta peliin ja periksi ei sitten enää anneta ;)

    -lastenneuvolan terkkari-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä!Periksi ei anneta!

      Poista
  27. Voi ei, tämä on niin tuttua! Meidän esikoinen on ollut aina todella hyväuninen, jo 7 kk iässä nukkui kokonaisia öitä. Keskimmäinen oli hyvä nukkumaan siihen saakka kunnes alkoi alle puoli vuotoaana liikkumaan. Heräsi varmaan sata kertaa yössä ja vielä 2 vuotiaanakin huuteli sängystään "äitiii, tuo maitoo" ja minä silmät ristissä kiikutin maitopulloa sille keskellä yötä. Hän meni äiidlleni yökylään kerran viikonlopuksi ja sinne jäi pullot. Jälkikäteen mietittynä olisin voinut tehdä sen jo vuotta aiemmin ;) Asuimme vähän aikaa sitten vuokralla kahdessakin eri talossa ja en tiedä, mutta siellä nukkumaan käyminen oli yhtä tuskaa!! Se aka oli niin peestä... Sitten kun muutimme tähän kotiimme jo ensimmäisenä yönä meni omiin sänkyihin, veti peiton korviin ja poks, molemmat olivat heti unessa ja nukkuivat todella rauhallisesti. Moni sanoo että vanhoissa puutaloissa nukuttaa paremmin ja levollisemmin, en tiedä pitääkö paikkansa... Meidän Akusti on nyt 10 kk ja edelleen syö öisin pullosta kerran tai kaksi... Se ei ole paljoa mutta ihan riittävästi sekin. Nukkumaan käymisessä ei ole (ainakaan vielä) mitään ongelmaa, päinvastoin. Olen ajatellut pitää unikoulua hänelle, mutten saamattomuuttani ole saanut aikaiseksi. Kesällä sitten, ehkä :) Minusta olisi ihanaa jos pojat nukkuisivat kesällä jo samassa huoneessa...
    Kovasti tsemppiä teille, toivottavasti saisit nukuttua yösi hyvin ja lapsukaiset myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus tuo ulkopuolinen "puuttuminen" on niin hyvästä ja lapsikin ehkä just mummolassa luopuu siitä pullosta helpommin kuin kotona. Ja jälkiviisaus, paras viisaus, mutta eipä sitä aina sillä hetkellä oikein itse tajua kaikkea.

      Poista
  28. Meillä on molemmilla ollut ihan vastasyntyneestä saakka käytössä unipussi ja ovat nukkuneet hyvin. En tiedä onko pussin vaikutusta vai ovatko vain muuten perineet isältään hyvät unenlahjat. Neiti taisi nukkua pussissaan lähes kolmivuotiaaksi eli vielä silloinkin, kun siirtyi pois pinniksestä jatkettavaan sänkyyn/omaan huoneeseen ( ja kerrokseen) ja vielä nykyäänkin välillä toivoo unipussia takaisin eli varmaan tuo on ollut rättiä ja unilelua vastaava turva ja helpottanut nukahtamista reissuillakin.

    10-v oli vielä taaperoikäisenäkin nukutettava viereen tai sitten jonkun piti istua vieressä, kunnes tyttö nukahti ja yritettävä sitten hiipiä hiljaa pois ( onnistui n. viidennellä yrityksellä;) "Vahingosta viisastuneina nämä kaksi nuorempaa sisarusta ovat sitten saaneet hoitaa itse tuon nukahtamisen ja omassa sängyssään. Toki molemmat on vauvana nukutettu maidolla syliin, mutta siitäkään ei ole tullut ongelmia. Urho jodlailee nykyisin 5-10 min sängyssään ja nukahtaa sitten, neiti nukahtaa aikalailla samalla hetkellä, kun valot sammutetaan ja ovi laitetaan kiinni.

    Eli ainakin meidän kokemuksen perusteella kannattaisi kokeilla unipussia Aatulle, tosin en tiedä onko siitä samanlaista turvaa, kun ei ole ihan vauvasta tuttu juttu. Isommille lapsillekin on vähän vastaavia "pusseja", joissa peitto on kiinni alustassa eli peitto ei pääse tippumaan, eikä voi olla huonosti klo. 4:30 :) http://www.babyidea.fi/nukkumisesta/snugglesac.html Neidille harkitsin tuollaista myös, kun potkii peitot yleensä pois ja meillä on aika viileää sisällä kesälläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti vinkistä!Meillä ei Eevilläkään koskaan ollut tuota pussia, mutta tuo peittojuttu kuulostaa hyvältä. Potkii nimittäin aina sen peiton lattialle ja sitä sitten huudetaan keskellä yötä!

      Poista
  29. Ja jatkan vielä, että kun on oikein väsy, ei jaksa tehdä sitä muutosta, vaikka tajuaakin sen tarpeen. Meillä oli A:n kanssa just näin talvella, mutta en vaan jaksanut alkaa siihen, vaikka kuinka tiestin, että se on lyhyt rykäisy ja sitten helpottaa. Vaikka sinäkin vastauksen tiedät, sitä ei vaan jaksa tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ei lisättävää tähän ;)

      Poista
  30. Meillä neuvoivat neuvolassa omaa huonetta ja kyllä se on tehonnut, nukun ainakin itse paremmin, neidit tuhisevat samassa huoneessa.

    Alussa olin kauhuissani, pienimmäinen oli aina nukahtanut rinnalle meidän väliin, mutta sitten kun alkoi hampaita tulla suuhun (ja aloitettiin hampaiden pesut) laitoin hänet omaan sänkyyn nukkumaan ilman tarjoiluja. Ekasta yöstä lähtien alkoi sujumaan mallikkaasti. Yösyötöt jäi pois, mutta sitten neidille tuli kuume ja koko homma meni uusiksi.

    Nyt kyllä nukahtaa useinmiten itsekseen, välillä huudon kera välillä ilman. Isompi neiti on evakossa meidän sängyssä, josta kannan hänet sitten myöhemmin omaan sänkyynsä (keskimmäinen on melkoinen vaeltaja ja ei oikein vielä ymmärrä 5-vuotiaanakaan, että ei voi kulkea ympäri taloa "pissalla ja juomassa", kun pienin yrittää hakea unta, siksi tällainen järjestely).

    Yöllä neiti (kohta 10 kk) syö vielä kerran, en vaan ole nyt jaksanut vierottaa kokonaan, ehkä kesän mittaan saan taas uutta puhtia :)

    Se on muuten jännä juttu, että miehet osaavat pitää aika mekkalaa ;) Olen miettinyt, että olenkohan ainut, joka vetää herneet nokkaan mikron ja kahvinkeittimen sekä jääkaapin kolistelusta :D Muutenkin kirjoitit aivan loistavasti aiheesta ja aivan samoja tuntemuksia on ollut itselläni asian tiimoilta, vaikka nyt näyttää taas valoisammalta! :)

    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti kommentista. Ja tuo kolistelu on niiin raivostuttavaa, en tiedä miksi. Ja arvaa mikä on kaikista pahinta? Se kun mies keittää teetä ja laittaa sinne kuppiin sokeria ja sitä kuppia pitää sitten sillä lusikalla kilisyttää ja sekoittaa sitä sokeria ainakin sata kertaa. Raivostuttavaa!Eikö muutama kerta piisaa ja silleen ihan rauhallisesti? Ei, muki kilkattaa minuutin kuin joku lehmänkello :D

      Poista
    2. Voin vain kuvitella! :D Meillä mies juo onneksi vain kahvia, mutta sitä pitää ihan väkisin keittää aina nukkumaanmenoaikaan (mies on yötöissä). Ja toinen on kun hän lähtee töihin, itse en ihan sellaisella rytminällä kyllä lähtisi, muutamat kerrat olenkin marmattanut asiasta (minähän se sitten olen joka noita kolmea jää tänne nukuttamaan, kun hän lähtee töihin!) Ehkä nuo miehetkin joskus oppii olemaan hiljempaa! :D

      Itsekin ryhdistäydyin ja neiti oli ilman yömaitoa, "pienet" taistelut otettiin joskus kahden aikoihin yöllä, mutta oli se neiti sitten nukahtanut ja siirtynyt ihan itsekseen takaisin omaan huoneeseen (mies oli siirtänyt, kun oli tullut kotiin). Neiti koisi kasiin asti aamulla! Olin ihan tööt, kun heräsin :D

      Poista
    3. Juu ei varmasti ole herkkua kun kolme alsta on sitten ylhäällä!Miten ne ei vaan tajua? :D

      Poista
  31. Heippa, ajattelinpa minäkin kommentoida. En millään jaksanut kaikkia kommentteja lukea läpi mutta jossain taisi vilahtaa että annoit Aatun vähän itkeä. Meillä poika on nukkunut syntymästään saakka aina omassa sängyssä, ei kertaakaan meidän vieressä lukuunottamatta muutamia imetykseen-nukahtamisia-alle 2kk iässä. Ihan vauvana kehdossa, sitten Koala riippukeinussa jonka jälkeen pinniksessä meidän sängyn vieressä. 10kk siirrettiin poika omaan huoneeseen ja sinne on nukahdettu noin vuoden ikäiseen saakka tuttipullon kanssa ja nyt jonkin aikaa ilman. Aluksi jättäessämme pojan yksin (joko meidän tai omaan huoneeseensa) hän vain huusi, mutta olimme sinnikkäitä. Kävimme silittämässä ja kertomassa napakasti että nyt nukutaan. Joskus nostettiin syliin, annettiin rauhoittua muttei nukahtaa syvään uneen. SItten sänkyyn ja käsi pään päälle....tätä varmaan kutsutaan virallisesti tassuttamiseksi? Mutta ei kyllä tehty minkään unikouluohjeen mukaan, niistä en ole pahemmin lukenutkaan. Minunkin sydän meinaa särkyä kun poika itkee, mutta pidemmällä tähtäimellä pieni huudatus-ratkaisu on ollut hyvä. Koen tunnistavani kun itku muuttuu hysteeriseksi, tuolloin olemme tietenkin aina menneet lohduttamaan ja rauhoittelemaan :) Tsemppiä nukutukseen ja pohdiskeluihin, mikä olisi parhaaksi :) Tiedät varmasti mikä on omalle lapsellesi parasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista!Teillä tuntuu olevan oikein toimiva ratkaisu ja kiva kuulla, että teillä se sujui noin hyvin. Toki aina tulee itkua jonkin verran, mutta just se, että tunnistaa koska on oikea hätä, on musta tärkeintä.

      Poista
  32. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  33. Ei ole kyllä nyt kovin lohduttavaa sanottavaa. mutta meillä on nukahdettu ihan hyvin-kaikki 3, omalla tavallaan.

    Esikoinen nukahti omaan sänkyyn, ei mutinoita oikeastaan ikinä, ja ei mitään iltasatuja/vieressä istumisia jne. Häiriintyi vain moisista.

    Keskimmäinen nukkui syliin noin 9kk ikäiseksi, ja siitä kannoin meidän sänkyyn isin kainaloon. Lopulta mies ja lapset sammui aina ysin jälkeen :)

    Kolmosen kanssa ei ollut edes omaa sänkyä, ostettiin vasta 1v1kk iässä. Mun keino oli TV makkariin :D Nukahti viereen tai kesken imetyksen, en ottanut aikaa kellosta tms, katselin kaikkia leffoja ja sarjoja :) Nykyään saatan lukeakin lukuvalo päällä, ja taaskin tytöt ja mies nukkuu, esikoisella on oma huone.
    V protestoi noin nelisen viikkoa omaa sänkyä 5min itkuilla. Sen jälkeen on mennyt sellanen vartti, että nukahtaa. Usein olen samassa huoneessa, mutta ei ole väliä (vielä..) mitä teen siinä samalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mut pääasia, että kaikki nukkuu, eiks niin!

      Poista
  34. Voih kun tuttu ongelma, sängyn narisemista myöten. Siihen muuten auttaa (ainakin meillä) kun ennen nousemista painaa sänkyä kovaa kädellä niin, että paino on käden päällä. Sitten nostaa pepun ja viimeiseksi varovaisesti ja hitaasti käden. Minulla ei ole yleensä kahisevia housuja, mutta jos olen ottanut vahingossa sukat pois niin poikaa herää paljaista jaloista kuuluvaan ääneen. Meillä tuo yksin jättäminen ei toimi, poika tosiaan alkaa rääkyä heti ja kovaa ja ei rauhoitu, huutaa itsensä vain paniikkiin eikä mene tuntikausiin enää nukkumaan, kaikki piipahtamiset, tassuttelut, huudattamiset ym. on kokeiltu. Meilläkin poika nukahtaa miehen kanssa viidessä minuutissa, itselläni menee 30-60 min. Esikoinenkin vaatii nykyään nukuttamisen, eli mies istuu toisessa huoneessa ja minä toisessa. Siinä on meidän yhteinen laatuaika...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, sustakin on tullut aika pro tuossa sängystä nousemisessa :D

      Poista
  35. Hih, toi kädenrasvaus :DDD Ja look-a-like käsi :DD
    Mä niin tiedän noi tunteet keskimmäisen kanssa koetun jälkeen! Ja on tän kolmosenkin kanssa iltanukutus mennyt viime aikoina aika temppuiluksi... Meillä keskimmäinen oli tosi "äitiriippuvainen" muutenkin ja nukutuksiin (päikkäri ja ilta) saatto pahimmillaan mennä yhteensä viiskin tuntia päivässä! Kävi niin sääliks meidän esikoista, joka siihen aikaan oli 5-vuotias, kun äitin aika meni joka päivä pikku-veljen nukutukseen :( Keskimmäinen ei nukkuntu IKINÄ vaunuissakaan vaan aina sisällä.. Siitä mä oonkin tosi onnellinen kun tää kolmonen nukkuu ulkona kunnon unia nukuttamatta.
    Huudattamista mäkään en vois ees kuvitella mutta toi lähellä oleminen ja ja syliin vasta kun kitinä muuttuu huudoks toimi meillä keskimmäiselle eli sitä voin suositella :) Nyt kun sais itekkin tän pienimmän kans itteensä niskasta kiinni :D Omassa tilanteessa tosiaan on liian lähellä että tajuais :)

    Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi mä niin ymmärrän!Ja tsempit myös sinne!

      Poista
  36. Voi Sini miten ihanasti kirjoitit aiheesta, tuli niin elävästi Ceelan nukutussessiot mieleen :) Häntä nukutettiin vauvana aina rinnalle ja siirrettiin nukkuvana sänkyyn, jos heräsi sänkyyn lasketaessa niin ei muuta kuin uudestaan imettämään! Siihen kun kypsyin niin ruvettiin nukuttamaan neitiä pinnasänkyyn niin että itse pötkötettiin vieressä omassa sängyssämme. Yleensä vuoroilloin koska tämä oli todellakin kypsyttävää koska neiti kekkuloi sängyssä yleensä vähintään tunnin ennen kuin simahti. Ja sitten sängystä piti todellakin luikerrella kuin mato sängyn jalkopäähän mikä ei narahda ja sängystä ovelle piti hiippailla varpasillaan ettei vahingossakaan kuulu mitään ääntä, tosi fiksua juu :) Tähän kun kyllästyttiin niin pidettiin menestyksekkäästi tassu-unikoulua. Ceela itkeskeli hetken parina yönä kun ei päässytkään syliin herättyään mutta todella nopeasti rauhottui ja rupesi nukkumaan yöt heräämättä. Ja vihdoin meillä nukuttiin hyviä yöunia, kunnes neitiin iski toissa talvena se keuhkokuume ja pieni meni niin heikkoon kuntoon että otettiin meidän väliin nukkumaan, ja siihen se sitten jäi lopullisesti hupsista vain :) Ennen poikien syntymää meillä välillä jopa väiteltiin että kumman vuoro on mennä nukuttamaan Ceela. Nyt poikien synnyttyä melkein taistellaan kumpi saa mennä nukuttamaan Ceelaa, ja kumpi jää kahden (huonoina iltoina huutavan) vauvan kanssa valvomaan :) Summasummarum, aika aikaa kutakin ja teet juuri niin kuin itsestä parhaalta tuntuu, kukaan muu ei voi tietää mikä on juuri sinun perheelle oikea ratkaisu, mutta jos nukutusrumba tosiaan jo kypsyttää niin tassu-unikoulun puolesta liputan koska se on kuitenkin ns.lempeä keino :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, siihen väliin jää kyllä niin helposti!Meillä jäi Aatu heti alusta alkaen, hupsista vaan!Ja sama, nyt kumpikin haluis laittaa Eevin kun on niin helppo ;)

      Poista
  37. Ihana tuo sun postaus :D Meilläkin on pelätty narahtavaa lattiaa, oman pään rapsuttamista (jos sitä sattui kutittamaan), asennon vaihtamista, nielaisemista tai hengittämistä! Nukuttamisessa ei niinkään ole ollut ongelmia, mutta yöheräilyt on olleet hankalia molemmilla lapsilla (05/08 ja 7/11). Yöllä heräiltiin monta kertaa ja uudelleen nukahtaminen oli vaikeaa ilman äidin läsnäoloa ja käden pitämistä mahan päällä. Vaikeimpina hetkinä kun olin lopen uupunut, tepsi se, että menin itse makaamaan oman sängyn päälle ja hyssyttelin ääneen shhh..., jolloin pinnasängyssä nukkuva tiesi äidin olevan paikalla, mutta ei tarvinut itse roikkua siinä sängyn vierellä. Ongelma ratkesi molempien kohdalla, kun siirrettiin 9kk ikäisenä omaan huoneeseen nukkumaan. Siellä ei mitkään äänet häiritse, ja saa itsekin nukkua rauhassa.

    VastaaPoista
  38. Nauroin itseksini, kun luin postaustasi. =) Ei sinänsä, että se oikeasti olisi hauskaa välillä..

    Meilläkin tyttö, jota on aina pitänyt nukuttaa. Olemme yritäneet pariin kertaan unikoulua, että parin minuutin välein käydään huoneessa, mutta eihän siitä tullut mitään. Niinpä nukutan tytön viereeni ja usein nukahdan itsekin, että eipä sitä omaa aikaa juuri iltaisin ole. =) Vähän nuorempana tyttö nukahti omaan sänkyynsä ,kun oli vieressä mutta ei enää.. Ikää siis nyt 2v ja 1kk.

    VastaaPoista

Kommentit piristävät aina!