Hellettä

Eilen saimme nauttia oikein kunnolla kesän lämmöstä. Tällaisia päiviä lisää!
Suomen kesän ailahtelevaisuus kuitenkin muistitti taas itsestään, sillä tänä aamuna lämmintä oli enää 14 astetta ja eilinen helle oli muisto vain. Onneksi kesää n vielä jäljellä ja toivottavasti noita hellepäiviäkin joukkoon mahtuisi vielä useita.

Eilen vietimme päivää kotosalla grillaten ja kävimme myös läheisellä uimarannalla, missä joukon rohkein (Eevi) heitti talviturkkinsa järveen. Itse uskaltauduin kastelemaan varpaat ja ehei, ei uimaan vielä piiitkään aikaan. Sen verran kylmältä se vesi tuntui. Aatukin olisi varmasti mennyt kokeilemaan ellei olisi juuri nukkununt päiväunia vaunuissa. Herra 1vee lähentelee itsepäisyydessään jo tuon 4veen tasoa, kaikki pitäisi saada tehdä itse syömisestä lähtien ja esimerkiksi pillimehuun ei saa kukaan muu koskea. Minä itse!

Illalla lapset jäivät mummulle hoitoon ja kävimme grillaamassa vielä ystävämme luona. Kesäyössä kun kahdestaan poljimme polkupyörillä kotiin, hetken aikaa tuntui kuin oltaisiin nuoria taas ;) Juttelimme, nauroimme, olimme muutakin kuin äiti ja isä. Puhuimme siitä kuinka outoa olisi jos lapsia ei olisikaan, kuinka elämämme olisi niin erilaista. Yhtämieltä olimme siitä, että tätä emme vaihtaisi, vaikka välillä onkin vähän väsy ja arki tuntuu rankalta. Ne pienet jutut kuitenkin, ne kahdenkeskiset hetket, antavat kummasti taas voimia siihen arkeenkin. Siinä pyöräillessä olo oli yhtä huoleton kuin nuorena ja samalla mietin, että olen itseasiassa jo saanut kaiken sen, mistä silloin ikinä haaveilin. Mietin myös, että tästä haluan pitää kiinni, aina ♥












29 kommenttia

  1. Tuo Guessin mekko/haalari/mikälie olisi kivempi isommalla. Eikö teidän neiti saa olla lapsi? tUollaiset Hellokittyt on kivampia tuon ikäiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni tuo on oiken mukava hellevaate, materiaali on joustavaa ja ohutta ja lapsen on siinä helppo liikkua ja kahlata vaikkapa vedessä. En näe ongelmaa, kuten ei myöskään mun lapsi ja noita Hello Kittyjäkin kaapista löytyy. Vaatteet on vain vaatteita eikä ne meillä kyllä määrittele sen enempää yhtään mitään. Jos Eevi ei tykkää niin ei myöskään pidä, ongelmat kyllä ratkeaa sillä.

      Poista
    2. Ai mut nythän mä vasta huomasinkin, että se olitkin juuri sinä joka kommentin oli jättänyt. Muistaakseni edellisetkin ovat olleet vähän samaa tyyliä niin en enää niin ihmettelekään tätä :D

      Poista
  2. Voin niin kuvitella sen huolettoman fiiliksen siinä pyöräillessä. Se on ihanaa kun osaa arvostaa juuri noita hetkiä ja samalla rakastaa sitä lapsiperhelämää myös.

    Välilllä arki tuntuu rankalta ja mietin ettei hommassa ole mitään järkeä, kun karjun lapsille kurkku suorana. Silti arvostan kaikkea nykyään jotenkin entistäkin enemmän. Sitä osaa antaa arvoa ja olla kiitollinen siitä, että on saanut lapset ja toisaalta osaa arvostaa niitä hetkiä ilman lapsia myös. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Hetken sitä miettii millaista se elämä olisi ilman näitä, mutta samassa muistaa, että paljon tyhjempää.

      Ja tuo vika lause on niin totta!

      Poista
  3. ihania kuvia ja ihana teksti.. juuri eilen meki mietittiin miehen kans millasta elämä olis ilman lapsia, ja eipä sitä osaansa vaihtaisi.. kyllä ne niin paljon tuo sitä iloa,rakkautta, onnea ja ennen kaikkea elämää <3 Vaikka välillä on totta kai raskasta jne, mut se kuuluu asiaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin juuri. Ja tämä rankin vaihe on lopulta niin lyhyt, vaikka tietysti joskus tuntuu aika pitkältä ;)

      Poista
  4. Ihania kuvia ja tällaisina sadepäivinä saa kesän tuntumaa katselemalla juuri kesäisiä kuvia :)! Todella todella ihana tuo hellepuku Eevillä <3! Sopisi meidänkin tytölle hyvin ;).

    Juu ja pöh tuota yhtä kommenttia :D! Saa kai lapsi pukeutua kauniisti..?? Itsekin pidän siitä, että vaatekaapista löytyy moneen menoon eri tyyliä; välillä värikästä ja välillä hillitympää. Ihana kesäpuku!

    Olen maailman laiskin kommentoimaan, mutta ahkerasti blogiasi luen =). Aurinkoista kesää teille!

    -Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun jätit kommenttia!Ja tosiaan, meillä on myös Hello Kittyä varmaan kaikissa mahdollisissa muodoissa teltasta lähtien, ja kyseinen kissalippis on melkein aina Eevin päässä. Ihan mukavaa kun joskus vaatteissa edes on sitten muutakin, vaikka meillä Eevi ei kyllä juurikaan välitä mitä päällensä pukee. Harmillista jos jotkut ihmiset tekevät analyyseja vaatteiden perusteella, itselle ne ovat vain vaatteita ja jos ne voivat olla nätteja ja kivoja niin kivahan se vain on. Tulee varmaan sekin aika kun oma maku kehittyy lapsella ja äidin mielestä kivat ei enää kelpaakaan.

      Poista
    2. Ai teilläkin on kissalippis niin suosittu? Meillä samanikäinen neiti ei mitään muuta lippistä enää huoli kuin Hello Kitin ;) Itkun kanssa melkein, kun on jokin "parempi meno" ja pakotan laittamaan siistimmän hatun. Kamala äiti ;)

      Poista
    3. No kyllä!Mä jouduin tuon vielä väsäämään itse normi lippiksestä ja liimattavasta kuvasta. Nyt pähkäilen uskallanko pestä sitä koneessa vai lähteekö kissa lätkimään ;)

      Poista
  5. Minusta ihana tuo Eevin puku <3!
    Meilläkään tytöt ei vielä niin välitä mitä päälleen pukee joten koitan vielä tovin välttää tota kisua meidän vaatteissa :).. Vaikka toki niitäkin löytyy ihan nättejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu meillä on kissat yökkäreissä ja pikkareissa ja sit noissa lelujutuissa. Piisaa kuulemma neidille niin!

      Poista
  6. Hih, täällä kans tuo reilu 1vee osoittaa omaatahtoaan nykyään todella voimakkaasti, varsinainen minä itte :-)
    Voi kun ihanaa, että olette päässyt vähän kaksinkin viettää juhannusta. Ja kiitos terveisistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, ai tahtoa on sielläkin ;) Kohta nähdään!

      Poista
  7. Noita hetkiä, että ei ole pelkästään vanhempi tarvitaan säännöllisesti! Ihania vaatteita molemmilla lapsilla. Meilläkin on esikoisella samanlainen guessin shortsihaalari. Saa jäädä jääkö käyttämättä, kun on niin vähän helteisä päiviä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Pitäisi muistaa vaan ottaa se aika jostain. Toivotaan, että helteitä vielä tulisi!

      Poista
  8. Ihana juhannus teillä! Sää oli aattona aivan mieletön, mutta loppujuhannus meni tosiaan sitten aikalailla perinteisemmällä säällä. :-)

    Ja tuollaiset kahdenkeskiset hetket ovat tosiaan arvokkaita. Pitäisi meidänkin miehen kanssa muistaa järjestää taas pitkästä aikaa pieni hetki kahdestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu alku oli lupaavaa ;) Ja niinpä!

      Poista
  9. Kauniita Guessin kesävaatteita teidän lapsilla!
    Saralla on tuo sama Hello Kitty uimapuku, se on tosi kätevä helteellä kun suojaa niin hyvin auringolta.
    Ihanalta kuulostaa teidän juhannus :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HK puku on kyllä hyvä. Ostin sen jo viime kesänä, mutta silloin nuo housut eivät pysyneet hoikkeliinin jalassa. On ne vieläkin vähän löysät, mutta eivät nyt onneksi tipu enää ;)

      Poista
  10. Kauniita ja kesäisiä kuvia!

    Ihanan kahdenkeskinen hetki teillä pyöräillessä ♥
    Mun mielestä vanhempien tulee järjestää aikaa myös ihan toisilleen.
    Aina sen yhteisen ajan ei tarvitse olla mitään suurta ja ihmeellistä esimerkiksi käpertyminen illalla kullan kainaloon elokuvaa katsomaan lasten ollessa nukkumassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Ja mun mielestä myös ne ihan tavalliset hetket ilman mitään "odotuksia" ovat parhaita. Jos suunnitellaan reissua johonkin ja mennään koko ajan paikasta toiseen, siinä ehtii vähemmän olla läsnä kuin ihan tuolleen vaan kotona tai vaikkapa just pyöräillessä. Toki siis joku get away viikonloppu olisi ihana, en sitä sano, mutta kummasti ihan arkisista jutuistakin voi saada paljon irti kun vaan asennoituu niin.

      Poista
  11. Ne on ne kahdenkeskiset hetket niitä arjen pelastuksia - vaikka sitä arkea ei haluakaan vaihtaa pois!
    Ja juu - sitä kunnon kesää kaivataan täälläkin.. Missä ihmeessä ne on..?!

    VastaaPoista
  12. Ihania kuvia!
    Tuollaiset kahdenkeskiset hetket ovat tärkeitä.:) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ja ehkä kun niitä on nykyään harvemmin, niin tuntuvat entistä tärkeämmiltä.

      Poista
  13. Samanlaisia hetkiä ja aiheita meilläkin, ikinä ei vaihtais hetkeäkään pois, tai ehkä pari kiukkukohtausta :)
    Niin ja tutunkuuloinen minä itte!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä voin kanssa parit itkupotkuraivarit lahjoittaa pois ;)

      Poista

Kommentit piristävät aina!