Röllin maja


 Eevi oli mummun kanssa eräällä ulkoilureissulla löytänyt viereisestä metsiköstä Röllin majan.
Siitä on puhuttu pal-jon ja tietysti se piti päästä näyttämään äidille ja Aatullekin.
Retkihän ei ole mistään kotoisin, ellei eväitä ole mukana. Niinpä pikkuiseen pöllölaukkuun piti pakata pillimehut ja pari keksiä molemmille. Eipä se kummoisempaa tarvitse olla.



 Takit:Ticket to heaven

 Siinä ne nyt ovat, ykkönen ja kakkonen, kivellä vierekkäin.
Tekojärjestyksessään siis, ei paremmuusjärjestyksessä.

Jotenkin tuntuu, että nyt alkaa pikku hiljaa helpottamaan. 
Tiedä onko äiti kasvanut vai tyttö, vaiko äidin pinna vain parantunut.
Uhman määrä saattaa pysyä tässä perheessä vakiona vielä pitkään, mutta jotenkin uskaltaisin sanoa, että jonkinlaista laantumista on ollut tuolla isommalla. Ainakin joissain asioissa. Pienemmällä taas kyse ei vielä ole uhmasta vaan enemmänkin jääräpäisyydestä ja halusta tehdä kaikki samat asiat kuin isompikin.
Toisaalta taas koen, että asiat ovat helpottuneet huomattavasti. Pienempikin osaa jo ilmaista itseään, ei roiku tississä kiinni koko aikaa enää (tais siis ollenkaan), on kaikkiruokainen ja menee nukkumaan nykyään omaan sänkyyn..helposti. Osaa leikkiä, tekee muutakin kuin nukkuu ja paskoo, on oikesti jo seurallinen ja touhukas ja ihan tosi jees tyyppi ;)

EDIT: Ennen seuraavia paskamutsikivityksiä täytyy kait sanoa, vaikka luulin sen tulleen ehkä aikaisemmista kirjoituksistani esille, että vauva-aika on samalla parasta ja rankinta aikaa elämässä. Koskaan en muulloin koe itseäni yhtä tärkeäksi, yhtä ehjäksi ja yhtä eläväksi kuin silloin kun olet toisella kaikki mitä hän tarvitsee. Kun olette yhtä. Tosiasia on, että äitiysloma loppuu kuitenkin juuri silloin kun lapsi alkaa liikkua enemmän, oppii koko ajan hurjasti uusia taitoja ja valvoo päivisnkin enemmän. Hänen kanssaan voi tehdä uusia asioita ja tavallaan siitä alkaa taas ihan uudenlainen elämä. En aio kokea huonoa omatuntoa siitä, että nautin tästäkin vaiheesta eikä se todellakaan tee minusta huonompaa äitiä.

Ehkä taas omaa oloa helpotti sekin, että kävin työpaikalla täyttelemässä hakemukset aikomuksenani jatkaa kotona vielä ensi vuoden syyskuuhun asti. Jotenkin olen jahkaillut ja jahkaillut asian kanssa, nyt kun asia on päätetty, olo tuntuu huojentuneelta. Pidän työstäni ja työpaikastani ja olisin todella mielelläni mennyt jo töihinkin. Toisaalta taas olen viihtynyt kotonakin ja ollut todella onnellinen kun saan seurata lasteni kasvua ja olla läsnä. Nyt kun oikeasti se rankin vuosi on jo takanapäin ja vihdoin saan nukkua (edes vähän paremmin), pystyn menemään itsekin vähän vapaammin ja voin harrastaa ja voimme tehdä yhdessä juttuja enemmän, olen todella alkanut miettimään, että olisko se sitten tässä. Lapset siis. Tiedän, ettei se aina mistään omista päätöksistä tai haluista ole kiinni, mutta siis nyt mietin, että tämä voi kuitenkin olla se viimeinen kerta kun saan olla kotona. Nyt tai ei koskaan. Ja tiedän, etten tätä katumaan tule, mitä ikinä sitten tulevaisuudessa tapahtuukin.


 Tästä isommasta.
Muistan, kuinka yksi päivä mietin, että millainenhan hänestäkin tulee isona.
Eipäs kun sehän olikin 3,5 vuotta sitten! Tarhapäivässä ollut mietelause osui ja upposi  
"Kaikki ne päivät, jotka tulivat ja menivät. En huomannutkaan, että kyseessä oli elämä."
Siltä musta tuntuu ja sitä suuremmalla syyllä päätös kotona olemisesta tuntuu oikein hyvältä ratkaisulta, mulle. Mä en halua missata elämää. En olisi aikaisemmin uskonut, että mä viihdyn kotona näinkin hyvin, vaikka räjähtelenkin välillä. Toisaalta taas Eevi meni hoitoon alle 1-vuotiaana ja ihan normaali ja onnellinen lapsi hänestäkin tuli, mitään syyllistämiskirjoitusta ei ole tarkoitus kirjoittaa. Ja silloin se ratkaisu oli meille paras ja ja se mahdollisti monta muuta asiaa, jotka taas mahdollistavat nyt tämän kotona olemisen. Kaikkihan me toimimme lopulta perheemme parhaaksi. Elämä muuttuu, ihmiset muuttuvat ja mieli muuttuu.

Niin isommasta vielä, kun äsken mietin mitä hänestä tuli.
Hänestä tuli nollasta-sataan kiihtyvä, tempperamenttinen, iloinen ja eläväinen tyttö.
Tyttö, jossa on vain on tai off nappula. Tyttö, joka on rohkea ja utelias, ajoittain hyvinkin pohdiskeleva maailmanparantaja. Tyttö, joka haluaa osallistua kaikkeen ja leikkiä kaikkien kanssa.
Tyttö, joka elää täysillä ja koko sydämellään. Iloitsee onnesta ja itsee surusta, joskus itkee ilostakin.
Tyttö, joka sanoo mitä tuntee, niin hyvässä kuin pahassa.



Pienempi taas, noh hänen luonteensa on vielä hiukan mysteeri. Ainakin hyväntuulinen hän on yleensä, paitsi sitten kun nälkä yllättää, niin ruokaa pitäisi saada HETI! Ja sitä menee, paljon. Isompia annoksia kuin tuolla isommalla ja silti tuntuu, että nälkä on koko ajan ;) Hän tykkää leikkiä piiloleikkejä ja hajottaa siskon legorakennelmia. Hän pyytää päästä syliin usein, hetken aikaa tankkaa läheisyyttä ja lähtee taas viipottamaan omille teilleen. Viihtyy hyvin yksinkin leikkien, rakastaa keinumista ja kylpemistä. On nykyään (liiankin) omatoiminen ja hermostuu jos ei osaakaan. Yrittää tehdä perässä kaiken mitä isompikin, ymmärtää milloin on tekemässä pahuuksia ja lähtee karkuun kun äiti tulee kieltämään.


Tämmöisiä ajatuksia tällä kertaa, hieman rönsyili mun asia tuosta röllin majasta ;)
Omat fiilikset ovat katossa siitäkin syystä, että kohta ollaan niin lomalla!
Joo-o, kotiäitikin voi kokea olevansa lomalla!
Ainakin jos tiedossa on paljon ohjelmaa ja kivoja juttuja ja näitä tuon isomman kanssa jo hehkutetaankin päivittäin.

Loppuun vielää yksi vinkki,
Oii:ssa on tosiaan alkanut ale jo jokin aika sitten, mutta tänään oli lisätty uusia merkkejä ja nyt alessa on esimerkiksi ihana Livly, jolla on aika täydellisiä mekkoja! Mun selkäranka piti, mutta tämä mekko on kyllä aika ♥♥♥


31 kommenttia

  1. Olen mie tiennyt, että on ihmisiä jokka ajattelee lapsistaan vauvana että ne vaan nukkuu ja paskoo ja pääseevät yhteyteen vasta kun ovat isompia. Niinku monet isovanhemmat taikka kummit mutta harvemmin ehkä äitit. Onko sitä sitten sen huonompi äiti ko muukkaan, en mie usko. Vai siitäkö sie kirjotit? Sillonhan sitä tietysti on hyväkin laittaa vauvana jo hoitoon ko ei oo sitä yhteyttä.Pääasia että se jossain vaiheessa syntyy sitte.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi herranjumala teitä keittiöpsykologeja!Paras jättää noi omat analyysit sinne av:lle. Jos et ole ikinä kuullut sanaa kärjistäminen, kurkkaapas vaikka sanakirjasta. Mä olen paras äiti mun lapsille ja mitkään anononyymit ei mua saa edes epäilemään muuta. Sehän se sun pointtis varmaan oli? Paras tunne maailmassa on vastasyntynyt sylissä, kun se on vaan siinä lähellä, kun sä oot sille kaikki. Vedäs siitä sitten analyysia.

      Poista
  2. Miten voikin käsittää jonkun asian noin erilailla kuin tuo ensimmäinen kommentoinut anonyymi? Ehkä tuossa onkin kyse siitä, miten asian haluaa käsittää tahallaan väärin? Ehkä joku vaan haluaa oksentaa omaa pahaa oloaan pois, mutta eikö sen voisi tehdä jossain muualla kuin jonkun blogin kommenttilaatikossa?
    Minusta postauksesi oli ihana, ja siitä jäi olo äidistä, joka rakastaa lapsiaan maailman eniten. Ja hyvin kirjoitettu jälleen kerran!
    Uusimmassa Kaksplus -lehdessä oli muuten muutamakin hyvä juttu siitä, kuinka niistä äitiyden ei-niin-ihanista jutuista ei saisi mainita, vaan pitäisi esittää ja tavoitella jotain täydellistä äitimyyttiä. Suosittelen lukemaan kaikille. Täydellinen äiti on taruolento.
    Mutta olit kotona tai töissä, teit niin tai näin, aina löytyy joku joka haluaa arvostella äitiyttä.:(
    -minnihiiri-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että sä ymmärsit mun pointin!Ja tuo täydellisyyden "esittäminen" ei tee oikeasti hallaa kenellekään muille kuin meille äideille itsellemme. Ihan varmasti kaikilla tulee niitä huonoja päiviä ja arjessa on just niitä ei niin kivojakin juttuja, ja niistä tulisi voida puhua ilman, että heti ollaan huutelemassa ties mitä diagnooseja ;)

      Poista
  3. Ihanasti kirjoitettu, harmi kun joku tahtoo aina ilkeyttään ymmärtää väärin :( Tottahan se on, että pienten lasten kanssa on raskasta ja vauvan kehitystä on ihana, joskin haikea seurata (kasvavat liian nopsaan :)). Ihana on nähdä minkälainen tyyppi siitä vauvasta tulee. Meilläkin pienempi on jo puolivuotias ja niin "iso" tyttö jo:) Myös minä tein muutama päivä sitten huomion, että meidän isomman uhma on vähän laantunut, arki alkaa hiukan jo helpottamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin juuri. Vauva-aika on niin hetkessä elämistä. On vain se vauva ja se on tietysti ihaninta maailmassa. Muistan itsekin tovi takaperin miettineeni, että "älä kasva noin nopeaa". Koska vauvat vain ovat niin ihania ja siitä ajasta haluaisi muistaa ihan kaiken. Toisaalta sitten taas kun se hektisin aika on ohitse ja huomaat, että vauvasta onkin kasvanut jo hurmaava persoona, alat rakastaa sitäkin aikaa ja ehkä vähän jo huokaista helpotuksesta....seuraavaan vauvakuumeeseen asti ;)

      Poista
  4. Ihana kirjoitus :) Aikalailla samanlaiset mietteet täällä kolmen lapsen äidillä. "Lapset on kaunein lahja jonka elämä minulle on antanut", vaikka joskus väsynyt olenkin. Laitoin sulle muuten just s-postia, käyhän lukee :)

    Siina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana lause, niin totta!Menenpäs kurkkimaan sähköpostini!

      Poista
  5. Mä oon ainakin niin samaa mieltä siitä, että elämä on aika paljon helpompaa kahden isomman kuin kahden pienemmän lapsen kanssa. Ja uskallaan todellakin sanoa sen ääneen. Mä en ymmärrä miksi äitiydestä ei saisi sanoa mitään negatiivista ääneen? Mä ainakin sanon eikä se tee musta yhtään sen huonompaa äitiä kuin hehkuttaja äideistäkään. Kun saa kaksi ihanaa lasta pienellä ikäerolla ja valvoo tai ainakin nukkuu huonosti elämästään kolme vuotta, osaa todellakin arvostaa sitä kun lapset kasvaa ja nukkuvat ja ovat itsenäisempiä. Mä ihmettelen mikä ihmisiä vaivaa jos ne ei pysty sanomaan MITÄÄN negatiivisia asioita ääneen. Mutta meitä on niin moneen junaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. On se helpompaa. Se ei tarkoita kuitenkaan, että se vauva-aika olisi jotain kamalaa, kuten tuosta mun tekstistä oli ehkä saatu väännettyä. Ne on erilaisia aikoja ja mustakin saa ja pitää sanoa asiat niin kuin ne on.

      Poista
  6. Kyllä munkin mielestä tuntuu, että se elämä koko ajan helpottuu kun se poika kasvaa, ja on ihanaa kun voi jo käydä pieniä keskusteluja oman lapsen kanssa, vaikka ne vielä ovatkin tyyliä: "Haluatko juotavaa, onko nälkä?" :)
    Ja asiasta kukkaruukkuun; ihanat noi tummansiniset takit! <3 Mikä koko muuten Eevillä on tuosta takista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös!Takit on ihan huiput, olis kyllä niin Epunkin juttu!Eevin takki on 104 ja just sopiva. Eivät siis olleetkaan yhtään reilua kokoa kuten ajattelin ja mun suunnitelma, että menis ensi keväänäkin, ei taida toteutua ;)

      Poista
  7. Kuulostaa ihanalta, että voit jäädä vielä kotiin! Minäkin tahtoisin, mutta mitään käytännön mahdollisuutta siihen ei ole. Toisaalta sain myös loistavan uudenlaisen työtilaisuuden, johon ei voinut olla tarttumatta siihenkään. Mutta nyyh... Mun vauva menee jo kuukauden päästä, yksivuotiaana, päiväkotiin. :( Onneksi lapset eivät kuitenkaan joudu olemaan hoidossa täysiä viikkoja ja päiväkotimme on superkiva. Silti mua ahdistaa tää asia aina vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä kiitollinen, että mahdollisuus on. Mutta sulla onkin ihan uudet haasteet ja tuulet ja varmasti odotat innolla. Toisaalta ymmärrän myös ne haikeat fiilikset, sillä samoja mietteitä oli Eevin aikana. Taisi kuitenkin olla äidille se kovempi pala ja uskon, että kaikki menee teillä hienosti!Tsemppiä!

      Poista
  8. Waude mikä röllin maja :)
    Ja olipas ihana kirjoitus! Ja tottahan se on, että elämä tietyllä tapaa helpottuu lasten kasvaessa, mutta ei sitä vauvavuotta kuitenkaan mihinkään vaihtaisi. :) Just töissä illalla työkavereiden kanssa naureskeltiin, että mitähän meidän syksystä oikein tulee, kun tytöt alottaa päikyn ja ite pitäis ehtiä aamuisin töihin tiettyyn aikaan :) No asioilla on tapana järjestyä ja lähteä luistamaan.
    Tiksun paketti on ilmeisesti tullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Se vauvavuosi on sellainen mitä muistelee aina, ei tietenkään muista sitä väsyä, mutta siis ihanaa aikaahan se on. Ja silloin on jotenkin niin yhdessä sen pienen ihmisen kanssa, ettei meinaa edes nähdä mitään muuta. Eikä tarvitse muuta. Sitten kun molemmat alkavat pikkuhiljaa irroittautua toisistaan, huomaa äitikin, että maailmassa oli muitakin juttuja ja pitkästä aikaa nehän tuntuukin taas tosi mukavilta. Paketti tuli ja pökät odottaa teitä täällä!

      Poista
  9. Itse odottelee kovasti, että poju kasvaa niin voi alkaa vähän jutustelemaan ja seurustelemaan eri tavalla lapsen kanssa. Mutta pitää yrittää muistaa nauttia tästä vauvavuodesta, kun se on niin kamalan nopeasti jo isoksi pojaksi kasvamassa. Todella ihanaa jos pystyt jäämään kotiin, koska näitä aikojanhan ei saa takaisin. Itselläkin on vielä syksy aikaa olla kotona, sitten olisi melkeinpä pakko palata työelämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se erilaista sitten kun toinenkin ymmärtää vähän enemmän, mutta tosiaan, nautinautinauti ;)

      Poista
  10. Mulla on kuukauden päästä edessä töihin paluu. Alkuperäisen suunnitelman mukaan ajattelin olla kotona kolme vuotta tällä kertaa, mutta työkuviot muuttuivat sen verran, että piti palata jo nyt, jos haluaa johonkin järkevään paikkaan palata. Onneksi päästään aloittamaan ensimmäinen vuosi keveämmin, kun osittaisen hoitovapaan ja miehen vuorotyön takia hoitopäiviä tulee vain muutama viikossa... mutta silti ahdistaa;)

    Mun piti myös kysäistä noista fleecetakkien kokojutuista. Meille on tulossa blue tint värinen ja taisi sitten olla oikea valinta ottaa 116 cm, jos eivät olekaan reiluja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi, että työkuviot "pakottivat" palaamaan. Onneksi ehdit kuitenkin olla kaksi vuotta nyt Urhonkin kanssa kotona. Varmasti uudenlainen arki edessä kaikille, tsemppiä!

      Juu eivät ole reiluja. Jos siis vertaa siihen meidän rubberiin 98, jossa on jopa kasvunvaraa!Tuo 104 on just ja olisi pitänyt ottaa se 110 kun ajattelin, että menisivät ensi keväänä yhtäaikaa. Se turkoosi oli tosi nätti kanssa!

      Poista
  11. Ensinnäkin ihania metsäkuvia! Ja joo, jätä tuollaiset anonyymit omaan arvoonsa. Mun on tosi vaikeaa ymmärtää tuollaisia ihmisiä, jotka vaan ilkeyttään kirjoittavat tuollaisia. Ihana teksi ja niin totta. Mäkin tykkään kun lapset kasvaa vähän isommaksi ja voi tosiaan jo käydä pieniä keskusteluja heidän kanssaan. Jokaisesssa iässä on ne omat hyvät ja huonot puolensa. Sanotaan että pienenä pienet huolet ja isona isot ja olen alkanut huomata että tuon meidän 5-vee esikoisen kanssa että se on varsin totta. Nyt alkaa tulla ajankohtaiseksi kaveripiiri ja sen tuomat ilot ja surut. Ihanaa jos voit jäädä vielä kotiin, on se niin antoisaa vaikka välillä kypsyttääkin:) Ja muuten, kuopukset tuntuu vauvoilta paljon kauemmin kuin esikoiset. Tuo meidänkin jo melkein 3-vee on vielä ihan mun "vauva":)

    Heidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se noin on ja varmasti ne murheet muuttuvat isompana suuremmiksi. Siinä pitää äidilläkin olla jo enemmän vastauksia ja nuo kaverijutut eivät olekaan aina niin helppoja asioita, varsinkin kun lapsilla mielet muuttuvat päivittäin.

      Poista
  12. Ihana kirjoitus <3 Ja taaskaan ei voi kuin nyökytellä - tismalleen samaa mieltä on tämä kahden pojan (3v10kk ja 1v9kk) mamma :)
    Vauva-aika on ihanaa ja kamalaa, yhtä aikaa. Koskaan muulloin ei ole ollut niin väsynyt, mutta toisaalta koskaan muulloin ei enää ole yhtä tärkeä kenellekään. Anot, jotka arvostelee, eivät varmasti itse ole lapsia/vauvoja nähneetkään. Minusta on mahtava, kun kirjoitat rehellisesti teidän elämästä, silti kovin kauniisti :) Kiiltokuvapintaa voi kukin halutessaan katsoa vaikka tv:staa, itse ainakin haen täältä hyvinkirjoitettuja tekstejäsi, kauniita arjen kuvauksia ja myös niitä lastenvaatekuviakin näin kun "pinnallinen paskamutsi" olen ;)
    Ihanaa, kun voit jäädä vielä kotiin. Eikö ole jännä, miten paljon paremmin viihtyy kotona kahden kanssa? Mulle tuli se täysin yllätyksenä. Menin esikoisen jälkeen töihin vuoden kohdalla, ja vaikka se tuntui haikealta, ei silti niin vastenmieliseltä kuin kakkosen jälkeen töihin meno. Olen nyt tehnytkin vain puolikasta virkaa, ja puoliviikkoisena kotiäitinä aion jatkaa niin kauan kuin talous (ja työnantaja) kestää :) Hassua, kun kuitenkin kahden kanssa kotona olo on vähintäänkin potenssiin kaksi raskaampaa kuin yhden kanssa ja silti kuitenkin jotenkin mielekkäämpää.

    Aurinkoisia päiviä teidän perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja sanoistasi!Ihana kuulla!Ja totta, allekirjoitan tuon täysin, että kahden kanssa viihtyy paljon paremmin kotona. En tiedä voiko tästäkin vetää jotain väärinymmärrettyjä tulkintoja, mutta näin se vaan itsellä on, eikä sillä etteikö esikoinen olisi aikanaa ollut myös yhtä tärkeä ja rakas. Nyt puuhaa on enemmän ja molemmista seuraa mulle ja myös toisilleen.

      Poista
  13. Jälleen kerran hieno kirjoitus Sini! Harmittaa kyllä nuo anonyymit, jotka aina vain jaksavat olla tekemässä noita omia "hienoja" analyysejään :/ Hienoa, että jaksat jättää ne omaan arvoonsa, etkä ala epäilemään omaa äitiyttäsi.
    Täällä nyt eletään sitä ihanaa ja kamalaa vauva-aikaa, enkä hetkeäkään vaihtaisi pois <3 Vauva syntyi viikkoa ennen laskettua aikaa, eli on huomenna 28.6 viikon vanha, pieni prinsessa!
    Olen todella onnellinen puolestasi, kun pystyt jäämään kotiin noinkin pitkäksi ajaksi, ja siitä kun viihdyt kotona. Meilläkin esikoinen aloitti hoidon alle vuoden vanhana, ja normaali sekä onnellinen lapsi hänkin on. Ja muutenkin kuvauksesi Eevistä kuulostaa lähes samanlaiselta, kuin jos omaa esikoistani kuvailisin. Nyt sitten odotellaan ja katsellaan millainen pikkusiskosta tulee! Ensi keväänä viimeistään täytyy meidän alkaa miettimään, miten meidän elämä kesästä eteenpäin lähtee menemään, kun lomat loppuvat. Toivon, että olisi rahallisesti mahdollista jäädä kotiin. Tiedän kuitenkin, että sitten töihin mennessäni aloitan osittaiselle hoitovapaalla.

    Ihania kesäpäiviä toivottelee täältä vauvahuurujen keskeltä Adimon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, tuhannesti onnea!Voin tuntea nenässäni sen vastasyntyneen ihanan tuoksun!Voi, että! Elätte ihania aikoja! On se niin ihanaa katsoa toisen kasvua ja kehitystä ja arvuutella millainen tyyppi hänestä tulee. Oikein ihania kesäpäiviä koko perheelle!

      Poista
  14. Oonko mä ihan pölvästi - vai kuinka mä tulkitsin tuon anonyymin oudon kommentin pikemminkin kömpelönä yrityksenä tsempata ja sympatiseerata, kuin kettuilla? Tuli tunne, että kirjoittaja on melko yksinkertaisen oloinen (tai rumasti sanottuna "vähän palikka"), muttei pahansuopa kuitenkaan. Teksti oli aika töks-töks ja erittäin helposti väärinymmärrettävissä, mutta itselle tuli olo, että kirjoittaja viesti kaikkien niiden räjähdysalttiiden ja kummallisten sanavalintojen takana oli kuitenkin jotakin hyväntahtoista. Hmmmm... Vai olenko itse vain vain yliväsynyt väärinymmärtäjä? ;)

    Pidän kovasti blogistasi ja rehellisestä, vivahteikkaasta, anteeksipyytelettömästä kirjoitustyylistäsi. Pidä tuo! Jälleen allekirjoitan kaiken tämän uusimman postauksen pointit. Ajattelen  tismalleen samoin. :)

    Kaikkea hyvää teille!

    Vee

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et varmaan ole ;) Näinhän se on, mun kirjoituksia luetaan "väärin" tai siis tavalla, jota en tarkoittanut. Myös itse varmasti luen kommentteja väärin tai tulkitsen ne joskus ilkeinä, vaikkei välttämättä kirjoittajan tarkoitus ole se. Kirjoittaessa se onkin niin hankalaa kun ei ole ilmeitä ja äänensävyjä paljastamassa todellista tarkoitusta. Itselle jäi kommentista huono fiilis, mutta mistäpä minä teidän mitä henkilö kirjoituksellaan tarkoitti. Jokatapauksessa itse kuitenkin tiedän omat tunteeni ja ajatukseni koitan olla välittämättä sitten osasta kommentteja. Ja monesti sekin vaikuttaa missä mielentilassa kommentin lukee. Esim väayneenä ja kiukkuisena monet tuntuvat pahemmilta kuin sitten seuraavana päivänä uudestaan luettuna ovatkaan.

      Kiitos kivasta kommentista ja mukavaa kesää myös teille!

      Poista
  15. Ihania kuvia ja asuja!

    Hienoa, että saat olla vielä lasten kanssa kotona. Mä en ekan kanssa osanut olla, mutta kun näitä on kolme, on totisesti tekemistä kotonakin :D. Ja just sillä mielellä, että josko viimeistä kertaa.

    VastaaPoista
  16. Ihan mahtava metsäreissu!

    Hienoa, että nyt on pähkäilyt pähkäilty ja saatte vielä vuoden seikkailla Rölliä etsimässä!
    Ja don't worry, jos joku tuosta kirjoituksesta saa vedettyä jotain ihmeellistä angstia, niin voin vakuuttaa - syy on sitten ihan lukijassa itsessään.

    Tuossa kirjoituksessa ei ollut mitään sellaista mikä ei olisi tuttua ihan jokaiselle vanhemmalle. Ja ennen kaikkea siitä välittyi ilo omien lasten persoonien kehittymisestä ja touhujen seuraamisesta.

    VastaaPoista
  17. Niiiin hyvä kirjoitus sinulta, jälleen kerran! Joo, samanlaisia ajatuksia liikkuu omassakin päässä, ihanaa ja ihan hirveää ;) Paitsi ettei meidän 1vee ole vieläkään lopettanut tissittelyä ja roikkuu jalassa ihan koko ajan :/
    Mutta siitäkin huolimatta tuosta vauvasta on kuoriutunut ihana toimelias taapero joka osaa vaikka minkämoisia temppuja, ei tarvitse jatkuvaa ruokintaa ja nukkuukin vain 1,5h päikkäreitä joten päivän aikana ehditään tehdä vaikka mitä!
    Itsekin olen lasten kanssa kotona vielä ainakin vuoden, kun siihen kerran mahdollisuus on. Ja ihan oikeasti viihdyn kotiäitinä, ennen esikoisen syntymää en voinut edes kuvitella olevani "kotihiiri", mutta niin sitä vaan ihminen muuttuu.

    Aivan ihania Rölli- metsän vierailijoita siellä liikenteessä, tuo kuva missä Eevi juottaa Aatulle mehua on kyllä niin liikkis! :')

    VastaaPoista

Kommentit piristävät aina!