Juhlissa

 Eilen olimme tosiaan juhlimassa serkkuni häitä koko perhe.
Eilen taisi olla myös yksi kesän kuumimmista päivistä ja hiukan kyllä sääliksi kävi miehiä mustissa puvuissaan.
Häät ovat aina niin mukavia juhlia ja tänä kesänä olemmekin päässeet nauttimaan näistä iloisista hetkistä jo kahdesti. Viime viikonloppuna olimme ystäviemme häissä miehen kanssa kahdestaan ja täytyy sanoa, että aika erilaista on tosiaan juhlia näin koko perheen kera. Toki juhlat ovat aina mukavia, mutta kahden suht pienen lapsen kanssa aika moni asia menee vähän ohi kun täytyy keskittyä perässä juoksemiseen tai koittaa keksiä jotain viihdykettä, että saisi heidät pysymään hetken paikoillaan. Niin meidän lapset ovat kyllä aika vilkkaita ;) Lisäksi esimerkiski ruokailut ovat vähän sitä tyyliä, että itse syödään mitä ehditään ja muuten aika menee kahden muun ruokkimiseen, vessassakin pitää ravata ja välillä puhallella pipiä, kun pihassa on kaaduttu, vaikka tietysti kiellettiin juoksemasta. 

Silti mielelläni lähdemme juhliin koko perhe, lapsetkin kuitenkin nauttivat näistä tilaisuuksista ja itse pitää vain asennoitua siten, että heidän ehdoillaan mennään. Valehtelesin kuitenkin jos väittäisin, etten olisi toissa viikonloppuna myös nauttinut siitä ettei tarvinut oikeasti huolehtia kenestäkään ja sai täysillä keskittyä vain juhlimaan, aikuisten ehdoilla. Alussa oli jopa outoa kun ei tarvinut reagoida lasten itkuun ja vaistomaisesti sitä heti käänsikin päänsä katsoakseen, onko seidän oma joka huutaa ;)






 Kiitos ihanista juhlista ja onnea vielä kerran J&A ♥

10 kommenttia

  1. Häät on tosiaan ihania! Meillä on ollut harmilliset kaksi kesää putkeen ilman häitä. Vuoden päästä onkin luvassa sitten useammat :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkään ei viime kesänä ollut yksiäkään..

      Poista
  2. Juu, noinhan se menee lasten kanssa juhlissa, mutta onhan se mukavaa kun pääsee koko perheen kanssa juhliin.:)
    IHANA perhekuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, niinpä!Ja usein nämä perhekuvat on just tällaisia, kaikki katsoo ihan eri suuntiin :)

      Poista
  3. Onhan se mukavaa juhlia koko perheen kanssa :) Siirtäessäni parin viikon takaisten häiden kuvia koneelle, huomasin, että ai siellä oli tuollaistakin ohjelmaa, mennyt itseltä aivan ohi, kun ollut menossa tyttöjen perässä, J oli onneks napsinut kuvia.
    Tosi ihana tuo teidän perhekuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näit kuitenkin kuvien kautta ;)

      Poista
  4. Kesähäät on niin ihania, harmi kun ei ollut yhtään hääjuhlia tänä kesänä. Ihana kuva teistä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, niissä on se oma ihana tunnelma!

      Poista
  5. Ja anonyymille joka kommentoi tuosta mun mekosta, kommentti ei ilmeisesti tullutkaan tänne, mutta mekko on oikeasti polven kohtaan, ihan musta ns kotelomekko. Mulle kävi vaan pieni onnettomuus heti juhlien alussa ja sukkikset piti heivata eikä tietystikään vara sukkiksia mukana. En ihan osannut ennustaa miten hame reagoisi kun iho oli vähän nihkeä ja se siis tuppasi nousemaan koko ajan ylös ja sitä piti sitten kiskoa alaspäin. Onneksi juhlapari ja itse juhlat olivat niin ihanan rennot, ettei tuollaiset jutut haitanneet!

    VastaaPoista
  6. Häät ovat ihania juhlia. Me ei tänä kesänä valitettavasti päästy juhlimaan häitä, mutta ehkä ensi vuonna sitten.

    Molemmissa, niin pelkästään aikuisten kuin koko perheenä juhlittavissa häissä on puolensa :)
    Jotkut ottavat suurena loukkauksena lapsettomat häät, mutta ei mua sellainenkaan kutsu yhtään haittaisi.

    VastaaPoista

Kommentit piristävät aina!