Leikkihuoneessa

 Aikaisemmasta Eevi huoneesta teimme molemmille lapsille yhteisen leikkihuoneen.
Aikaisemminhan huone oli sellainen pienen prinsessan huone ja kovasti mietinkin, kuinka saisin siitä myös enemmän pienelle pojalle sopivan. Eevin hella ja nukekoti ovat väritykseltään hempeitä, mutta en halunnut kuitenkaan koko huoneesta pastellisävyistä, joten vaaleanpunainen vaihtui pinkkiin ja rinnalle tuotiin hieman mustaa. Huoneessa rempan yhteydessä maalattiin katto ja seinät sekä lattiaan vaihdettiin laminaatti.


 Ikean reissulta expedit sai uudenväriset laatikot vanhojen vaaleanpunaisten tilalle.
Lisäksi ostin ihanan Myrlilja sarjan mattoja, joiden löytäminen olikin melkoinen homma. Vantaan Ikeassa näitä vielä oli jokunen, tätä sarjaahan ei myydä kuin enää heinäkuun ajan ja tosiaan monesta paikkaa nämä olivat jo loppuunmyytyjä.


 Me kävimme lomalla myös muumimaassa ja muumeista onkin höpisty kovasti siitä asti.
Leikkasin vanhasta muumiseinäkalenteristamme joskus talteen noita muumikuvia ja laitoinkin niitä nyt muutamiin kehyksiin ja noihin isoihin pyykkipoikiin. Ajatuksena oli, että noihin voisi laittaa lasten omia piirrustuksia näytille, mutta muumit saavat olla tuossa nyt hetken aikaa. Mielestäni on kiva, että lastenhuoneessa on väriä, eikä itse haittaa vaikka kaikki eivät niin justiinsa keskenään sopisikaan.


 Tauluhyllyihin laitoin nyt muutamia kirjoja. Nämä ovat minusta käteviä myös pienempien lelujen ja muistoesineiden säilytykseen.


 Muistinpa vihdoin katsoa Ikeasta myös Annin vinkkaamia säilytyslaatikoita näihin meidän tasoihin.
Koko oli ihan just sopiva ja näissä on nyt leikkiastiat, ruoat sekä nukenvaatteet. Ostin aluksi 3 kpl kun mietin tarvitaanko enempää, raivasin juuri suuret määrät leluja pois molemmilta ja kerrankin näyttää siltä, että huoneessa on myös tyhjää säilytystilaa ;)


Tämmöinen siitä sitten tuli!
Vielä on paljon tehtävääkin mm vaatekaapin&lipaston tuunausta, lampun maalausta ja ainakin yksi naulakko pitäisi vielä ostaa.

53 kommenttia

  1. Tulipas siitä kivan näköinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!Tykkään itsekin nyt kun tuo musta toi tuonne vähän "särmää" ;)

      Poista
  2. Vau! Aivan ihana leikkihuone.
    Todella avaran, selkeän ja raikaan oloinen. Tykkään todella paljon!

    Pidän paljon myös erilaisita yksityiskohdista, kuten muumikuvista ja esille asetetuista kirjoista.

    Kyllä nyt kelpaa teidän lapsosten leikkiä tuolla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!Ja leikkitilaa tarvitaan todellakin, kummasti ne leikit vaan tahtoo aina siirtyä tuohon aulaan tai olkkariin ;)

      Poista
  3. Oi miten kivan näköistä! Pirteää ja raikasta. Pitäisi itsekin käydä Ikeassa taas pitkästä aikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!Siellä olikin taas paljon kivoja juttuja, harvoin kun pääsee niin ostettavaa kyllä löytäisi!

      Poista
  4. Tosi hieno!

    Sopii hyvin värit yhteen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinkki ja musta on kyllä kivat yhdessä. Ja itse tykkään kun tauluissa ja kirjoissa on värejä, joita ei sitten muualla olekaan. Aatu tykkää kovasti katsella noita värikkäistä kuvia.

      Poista
  5. Hyvältä näyttää, meilläki suunnitteilla että muutettais oma makkari tytön leikkihuoneeksi ja tehtäisiin yläkerran isosta huoneesta uus makkari. No jospa tässä suunnitelmat selkenee ja ehtisi ajan kanssa toteuttaakin muutoksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä sinne muutokseen. Meilläkin oli vähän pitkässä liemessä tämä, mutta onneksi on nyt vihdoin lähes tulkoon valmista.

      Poista
  6. Ihanan näköinen leikkihuone, kyllä siellä pikkuisten kelpaa touhuta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos!Tykkään, että lastenhuone on oikeasti lastenhuoneen näköinen. Tosin huone ei koskaan kyllä ole noin siisti oikeasti ;)

      Poista
  7. aivan ihana huone, tosi hyvin sopii pinkki & musta yhteen!!!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!Ajattelin, että voisi matosta poimia tuota turkoosia vielä johonkin pieneen yksityiskohtaan...

      Poista
  8. Tulipas kiva, raikas ja selkeä, tykkään. :)

    Hitsi, mihis sä laitoit ne vanhat vaaleanpunaiset expeditin laatikot? Mä olen surrut kun haluaisin Erikalle myös expeditin ja siihen ne vaaleanpunaiset laatikot, mutta niitä ei enää vissiin valmisteta. Minkä värisiä noita koreja oli?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!Juu niitä vaaleanpunaisia ei enää tehdä. Nyt oli noita pinkkejä ja mustia vaan. Voi kuule, mulla olis niitä vaaleanpunaisia 8kpl!!Ostin niitä silloin noihin jokaiseen koloon, mutta ne toiset 4kpl oli vain ihan hetken käytössä kun kirjat oli vähän hankala siellä pitää. Ovat olleet siis 2vuotta tuossa meidän komerossa vaan. Ne loput 4 on osa jo vähän kärsineitä, mut ne toiset 4 pitäis ainakin olla aivan uudenveroisia. Jos haluat ne teille niin saat! Laita vaikka mailia mulle, ne kulkeutuu kyllä kesän aikana Kirkkonummen suuntaan tai toki voin sulle ne postittaakin!

      Poista
  9. Todella kivan näköinen leikkihuone! Miellyttää aikuisenkin silmää :-) Tykkään varsinkin matoista, hyvä kontrasti muille väreille. Me ollaan vasta muutettu omaan kotiin ja tyttöjen huoneet ovat vieläkin suunnitteluvaiheessa.

    Mukavaa alkuviikkoa Ruotsin puolelta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noista matoista se idea vähän lähti, ovat tosi kivat ja tarpeeksi ohuet, että on helppo leikkiä niiden päälläkin esim autoilla ja rakentaa legoilla.

      Poista
  10. Ihana huone! Tosi kivat nuo isot "pyykkipojat"

    VastaaPoista
  11. Tosi kiva huone!!

    Ja tuo matto/matot... <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne oli saatava heti kun netissä näin kuvia ;)

      Poista
  12. Hyvältä näyttää! Ihanan selkeää.

    VastaaPoista
  13. Hyvältä näyttää, tuolla on hyvä leikkiä!!!!! Ja tosi loistavat nuo tasot + laatikot, ne vetävät varmasti hurjan määrän leluja! Meille pitäisi saada kans tuollainen hyllykkö leluille, niitä kun tuntuu jatkuvasti tulevan lisää, vaikka en osta itse yhtään..:-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo tasot on kyllä hyvät ja mahtuu paljon tavaraa niihinkin. Mistä sitä aina vaan tuleekaan lisää??

      Poista
  14. Todella kivan näköistä! Kivasti sopii molemmille ja tuo musta tasapainottaa hienosti valkoista ja pinkkiä.

    Hannele

    VastaaPoista
  15. Onpas kivan näköinen huone! :) Musta tuo kyllä kivasti kontrastia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!Mäkin tykkään tuolla tuosta mustasta.

      Poista
  16. Kivan näköinen huone :) Mistä olet ostanut nuo matot?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!Matot on Ikean Myrlilja sarjaa.

      Poista
  17. Oi, onpa ihanan siisti ja raikkaan värinen huone!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kuvissa siisti. Ei todellakaan muuten!Olin just siivonnut ennen kuin otin nuo kuvat ;)

      Poista
  18. Moikka!
    Millä nimellä ikeasta löytyy noi expeditiin kuuluvat korit/laatikot?

    -Sonja-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi!Laatikot ovat nimeltään Dröna ja löytyy täältä http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/30219281/

      Poista
  19. Heippa! Tosi kiva huone siitä tuli! :) Mistä nuo pyykkipojat on?

    Nellis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!Pyykkipojat ovat keskiseltä ;)

      Poista
  20. Vau mikä huone, tosi valoisa ja ihanat sävyt! Nuo seinähyllyt on kivoja, pitäis itsekin hankkia niitä tyttöjen huoneisiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi hyllyt on kyllä käteviä, suosittelen!

      Poista
  21. Tykkään myös! Selkeä ja valoisa ja etenkin muumitaulut pyykkipojilla on tosi tosi kiva yksityiskohta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!muumit on nyt taas niin pop kun käytiin siellä Naantalissa ;)

      Poista
  22. Aivan ihana leikkihuone =) Kyllä tuolla kelpaa touhuta =)

    VastaaPoista
  23. Oikein hyvältä näyttää! Kauniit värit, ja kivoja ykstyiskohtia! Muumit ovat meilläkin tällä hetkellä pop :).

    VastaaPoista

Kommentit piristävät aina!