Lomalla: Rehndahl

 Moi taas!
Lomailimme Etelä-Suomessa viikon verran ja täytyy hehkuttaa ihan mahtavia lomakelejä!
Olin pakannut mukaan useamman pitkähihaisen molemmille, mutta koko viikon aikana ei tainnut olla kuin kerran uintireissun jälkeen tarvetta hieman lämpöisemmälle paidalle. Muutamana päivänä oli suorastaan kuuma ja uimarannalla viihdyimmekin pariin otteeseen. Lomalla puuhasimme kaikkea mukavaa, tässä postauksessa hieman kuvia Rehndahlin kotieläinpiha vierailulta.

Rehndahlin kotieläinpiha sijaitsee Kirkkonummella ja on avoinna joka päivä klo 10-16.
Pääsyliput tuonne olivat 10e/henkilö, mielestäni aivan kohtuullinen hinta, sillä ainakin meillä Eevi viihtyi tuolla todella hyvin ja puuhaa olisi riittänyt pidemmäksikin aikaa.

Osa eläimistä sai kulkea pihalla aivan vapaasti ja se olikin tosi kiva yllätys. Normaalisti eläinpuistossa kun eläimiä katsellaan aidan takaa eikä niihin useinkaan pääse koskemaan. Täällä vapaana saivat kulkea pikkuiset karitsat, kaksi pientä ponia, villisika sekä vuohet. Kaikki vapaana kulkevat eläimet olivat myös todella kesyjä ja niitä saikin silitellä ihan mielin määrin. Osa eläimistä oli sitten aitauksissa ja pienemmissä häkeissä asusteli mm erilaisia kaneja sekä marsuja ja lintuja. Häkin ovia sai myös avata ja pupuille sai syöttää heinää. Kotieläinpiha sijaitsee kauniilla paikalla ja siellä on useita levähdyspaikkoja, joissa voi esimerkiksi grillata omia eväitä.

Mikäli tuolla suunnalla liikutte, suosittelen ehdottomasti tuolla piipahtamista!









Alueella kulki vapaasti tämä pikkuinen poni, jolla sai halutessaan myös ratsastaa.
Aatu pääsi elämänsä ensimmäistä kertaa ponin selkään ja hiukan ihmetteli, että mikäs kulkupeli tämä on ;)
 

 Eevi tykkäsi kovasti ponilla ratsastamisesta ja yllätyksekseni ei ollenkaan pelännyt silittää ja syöttää eläimiä tuolla. Olen huomannut, että mitä isompi eläin, sitä vähemmän se häntä pelottaa. Pienet koirat tuntuvat olevan niitä pelottavimpia kun taas alueella vapaana liikkuneita isoja paimenkoiria hän silitteli ihan innoissaan.





Lomalta palasimme hiukan aiottua aikaisemmin, sillä Aatulle nousi kova kuume ja korvatulehdushan sieltä sitten paljastui. Paljon ehdimme kuitenkin puuhata vajaassa viikossa ja näistä lisää sitten seuraavalla kerralla.
Nyt vuorossa on sitä maailman ärsyttävintä puuhaa eli tavaroiden purkamista ja pyykinpesua :(

13 kommenttia

  1. Kivalta näyttää! Kaikki lapset taitaa tykätä eläimistä ja tuo onkin suuri plussa kun niitä pääsee silittämään ja syöttämään.
    Täällä sama rumba, pyykkiä, pyykkiä ja pyykkiä. Matkalaukut sain tänään viimein purettua, miten onkin niin tympivää hommaa.

    Kiitos muuten postista mikä tänne oli tupsahtanut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laukkujen purkaminen on kamalinta puuhaa ikinä!Ja aina jotain jää pyörimään lipaston päälle ;) Eipä kestä!

      Poista
  2. Onpa kiva nähdä tuolta kuvia ja kuulla kokemuksia! Meillä on ollut tuo harkinnassa mutta vielä ei olla sinne asti päästy. Nyt on kyllä ihan tosissaan mentävä, näyttää tosi kivalta paikalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä, varmasti teilläkin lapset tykkäisivät!Ja ottakaa omat eväät kun siellä ei oikein ollut mitään myynnissä muuta kuin jätskiä ;)

      Poista
  3. Heei, tosi kivan näköinen paikka! Poni ja muita mukavia eläimiä. =) Meillä hihkuttiin jo lehmiäkin sen verran,että ponista puhuttaisiin varmaan viikko kaupalla. =D Voi tuota pientä karitsaa, voiko niitä ottaa kotiin? =D Iso plussa,että eläimiä saa oikeasti koskea ja syöttää. Joskus ovat niin aitojen takana,että hyvä kun näkeekään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No varmasti!Ja siellä oli yksi vähän vammautunut sellainen ihan miniponi, näkyy tuossa yhdessä kuvassa missä Eevi ja Aatu molemmat silittää sitä. oli siis melkein Aatun kokoinen, liikkis! Ja aikaisemmin kun ollaan Eevin kanssa eläinpuistoissa käyty niin ei ne siitä ihan hirveästi saa irti jos eläimet on siellä piilossa ja itse koitan selittää "Kato nyt, tuolla se makaa.." ja toinen kattoo ihan väärään suuntaan ;)

      Poista
  4. Meidänkin pitäisi mennä joku päivä kotieläintilalla käymään, ei vaan ole saatu aikaiseksi. Täällä lähettyvillä on useampikin vastaava. Lapset tykkää kun saa silittää ja ruokkia eläimiä. :)

    Sama homma. Jos inhoan pakkaamista niin vielä enempi ih´nhoan laukkujen purkamista ja sitä pyykkivuorta... :D

    Aatulle paranemisia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiva kun teillä on siellä useampi vaihtoehto!

      Poista
  5. Me päästiin tuonne tänään (piti eilen mennä mutta alkoi satamaan juuri kun oltiin lähdössä...).
    Se miniponi oli ihan söpönen, kävi tuota isompaa valkoista ponia imemässä ja omistaja selitti että vaikka se onkin jo 2 vuotias niin käy vielä vähän emosta juomassa. Vähän kyllä säälitti kun pieni linkutti mutta kaipa se ihan tyytyväinen on.
    Tuolla on kyllä niin ihanan rento meininki! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi se oli niin raasu pieni. Mut tosi ihana!

      Poista
  6. Tuonne on meidänkin varmasti pakko mennä käymään. Näyttää niin ihanalta! :)
    Luulen, että eräs pikkumies olisi ihan innoissaan, ja varsinkin jos ei tarvitse karata sinne aitaukseen asti että pääsee eläimiä rapsuttelemaan..;-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No uskon, että Eppu tykkäis varmasti hurjasti!

      Poista
  7. Hei olipa kiva saada hieman esimakua tästä paikasta. Meilläkin on tuolla takoitus käydä vielä tänä kesänä nimittäin. Meillä on ollut Aéon myös kipeänä. Sai jonkun kuumepöpön pikkuystävältään ja viime viikko kökittiin sisällä... No nyt on onneksi taas tervehtynyt ja nyt odotellaankin uudelleen saapuvaksi niitä uimaranta kelejä.... -Tiina

    VastaaPoista

Kommentit piristävät aina!