Ihania päiviä


Mä olen oppinut vasta viimeisen vuoden aikana hidastamaan, lähes pysähtymään.
Oppinut elämään tätä päivää ja nauttimaan tästä ajasta. Ensimmäisen kohdalla kaikki meni niin nopeasti. Moni sanoikin, että nauti nyt, kun aika menee niin nopeaan. Eihän sitä silloin vielä tiennyt. Silloin odotti koko ajan jotain. Odotti, että ryömitään, kontataan, kävellään, puhutaan. Ja sitten koittikin jo aika kun lähdin töihin ja ihmettelin, että mihin se aika meni? Että miksi en uskonut, vaikka mulle sanottiin? Sitten olinkin se, joka kertoi muille, että nauti nyt. Vähän sama fiilis kuin ennen synnytystä kun murehdin, että mistä tiedän, koska ne supistukset on niitä oikeita. Mulle sanottiin, että kyllä sä vaan sitten TIEDÄT. No kun synnytys alkoi, niin ei ollut enää epäilystäkään, mä tiesin. Oikeasti ajankuluakaan ei tajua ennen kuin sen on kerran kokenut sen ensimmäisen kohdalla.



Ensimäisen kohdalla tein kaikki niin kuin pitikin. Niin kuin opastettiin. Sitä oli hiukan epävarma kaikesta, parempi oli vain noudattaa annettuja ohjeita kuin lähteä sooloilemaan. Toisen kohdalla olen oppinut luottamaan itseeni. Luottamaan siihen, että olen hyvä äiti siitäkin huolimatta, vaikka tekisin asiat hiukan erilailla. Olen myös oppinut olemaan itselleni hiukan armollisempi, että ei tarvitsekaan olla täydellinen.  Hyväksynyt sen, että olen äitiydessäkin vasta ihan alussa ja virheitä tulee pakostakin välillä tehtyä. Mielestäni hyvän äitiyden mittari ei ole se kuinka virheettömästi osaa kasvattaa vaan se, kuinka oppii tekemistään virheistä. Antaa itsellekin luvan olla epätäydellinen. Ihan yhtä tärkeää kuin tietää miten pitäisi toimia, on myös tietää kuinka ei ainakaan pitäisi toimia.



 Tulin ensimmäisen kerran raskaaksi ollessani 22-vuotias. Olin jo mennyt ihan tarpeeksi ja koin olevani valmis äidiksi. Hassua kuinka tuossa vaiheessa sitä ei oikeasti mieti mitä kaikkea lapsen saanti merkitsee. Sitä ajattelee sitä vauva-aikaa. Luulenpa, että jos äidiksi tulemisen edellytyksenä olisi suorittaa koe, jossa pitäisi keksiä ratkaisu kaikkiin edessä oleviin vanhemmuuden haasteisiin ja ongelmiin, ei kukaan täysjärkinen haluaisi äidiksi ;) Ehkäpä tarkoitus onkin, että ihan kaikkia ei mietitä etukäteen. Haasteet, joita tulevaisuudessa tulen kohtaamaan ovat vielä mysteereitä ja luotan, että matkan varrella tulen löytämään niihin ratkaisut. Onhan minulla kaksi hyvää opettajaa….


 Ihmeellistä on se, kuinka pienestä sitä tulee onnelliseksi. Hetkinä, jolloin yksi kiukuttelee, toinen tyhjää tuhkaluukkua ja keittiössä kattila kiehuu yli samaan aikaan, tekisi mieli luovuttaa. Ei tästä tule yhtään mitään. Sitten ei vaadita kuin yksi ihana hymy tai yksi kunnon hali ja tuntuu taas siltä, että tässähän on kaikki mitä ikinä halusinkaan. Meissä äideissä on pakko olla joku sisäänrakennettu toiminto, joka unohtaa ne huonot hetket nopeasti. Se heikko kohta, johon lapset osaavat iskeä juuri silloin kun epätoivo meinaa vallata.



 
Lapsille  ne pienet ilot ovat niitä suurimpia. Kun opitaan itse juomaan mukista tai kiipeämään rappuset. Kun saadaan takissa vetoketju kiinni ilman äidin apua tai kengät menevät heti ensimmäisellä kerralla oikeisiin jalkoihin. Ihan mahtavaa, että juuri minä olen silloin siinä näkemässä kaikki nämä, jakamassa sitä iloa.

 Aikuisten elämässä noista pienistä iloista tulee arkisia juttuja, unohdamme millaista oli olla lapsi. Kun ei ollut kuin tämä päivä eikä huolta huomisesta. Siksi onkin niin ihanaa nyt olla tässä, nähdä taas se lasten välittömyys ja viattomuus, oma kun on aikojen saatossa jo hävinnyt ja tilalle on tullut aikuisuus ja tietyt normit, joiden mukaan täällä maailmassa toimitaan. Ihanaa on huomata kuinka sitä itsekin taas alkaa nauttia niistä samoista pienistä asioista. Välillä murehdin kuinka tämäkin päivä on huomenna jo eilinen, mutta koska mahdollisuutta vaikuttaa ajan kulkuun ei ole, on vain pakko yrittää elää jokainen päivä niin, että huomenna ei tarvitsisi katua.



Olet tyhjä taulu vasta,
aivan lapsi vielä.
Kaikki vasta tulossa
mikä jättää jälkensä.
Aivan joka päivä
kaikki mitä näet,
pienet kuopat tiellä
ja jyrkät ylämäet.
Leiki lapsi vielä,
kun vain leikkiä saat.
Ehdit kyllä vielä tietää kaikki maailman maat.

Kuin niityn takiaiset
villapaitaan tarttuu,
kaikki kokemukset
sun sielussasi karttuu.
Elämäsi öinä,
tulevina päivinä
sun polkusi näyttää
kuinka sinusta tulee sinä.
Olet aivan lapsi vielä,
tyhjä taulu vasta.
Voin vain koittaa estää sua hukkaan joutumasta.
-Suurlähettiläät-

42 kommenttia

  1. Kauniisti kirjoitettu ja miten ihana tuo keinukuva! <3

    VastaaPoista
  2. ihana kirjoitus, totta joka sana <3
    Kyllä nuo lapset opettaa niin paljon ja ovat sellasia aarteita ettei tosikaan <3
    Vaikka välillä on vaikeita ja haastavia hetkiä, niin kyllä ne iloiset ja onnelliset hetket voittaa kaiken!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä!Onneksi ne huonommat hetket unohtuvat nopeasti ;)

      Poista
  3. Ihanasti kirjoitit, minulla on samoja ajatuksia mutta paljonhan sitä ajattelee muttei sanoiksi saa kuitenkaan asioita puettua. :)
    Toivon, että voisin olla joskus vielä sen kolme vuotta kotona, Pinjan kanssa olin kaksi vuotta ja toisaalta jälkeenpäin ajateltuna, oli se vielä aika pieni hoitoon tuolloin, takaisinhan tuota aikaa ei enää saa, mutta jospa voisin olla sitten kotona kun Pinja on koulussa alaluokilla, olisin edes kotona kun lapsi tulee koulusta.

    Töissä ehtii kyllä olla vaikka kuinka montakymmentä vuotta ennen eläkkeelle pääsyä, mutta lapsi on pieni vain jokusen vuoden, jolloin tarvitseekin eniten äidin läsnäoloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa ajattelen minäkin. Töitä ehtii kyllä vielä tehdä vaikka kuinka, mutta lapset ovat pieniä vain hetken.

      Poista
  4. Heippa.
    On ihanaa että on ihmisiä jotka pysähtyy ajattelemaan näitä elämän ainutkertaisia hetkiä. On tosiaan vaan yksi aika jokaisen pikkuihmisen kohdalla jolloin saa olla liki yhtä äidin kanssa ja haalia sitä perusturvallisuutta ja lämpöä, matkalla kohti kylmää maailmaa ja sitä kun pitää olla niitä eväitä pärjätä yksin ja luottaa äidin sijasta itseensä. Maailma olisi tuhannesti parempi paikka jos jokainen äiti rakastaisi lastaan ja toivoisi tälle hyvää ja edes yrittäisi olla turvallinen äiti. Turvallinen äiti on myös hän jolla joskus on niitä päiviä että mikään ei suju, ei vaan se joka on aina viilipytty. :-)

    Itselläni on tälle vuodelle kaksi hetkeä mielessä, jolloin ajattelin että heippa ja kiitos, meitsi lähtee. Ensimmäinen oli kesällä kun toinen pikkulapsi kaatoi 1,5l maitotölkin klumpsuttamaan lattialle ja sen huomattuani toinen huutaa keittiön syöttötuolissa : Pissa! Kaksi valtaisaa levinnyttä lätäkköä, kaksi liikkuvaa lasta ja yksi äiti joka ajatteli tulevansa hulluksi. Toinen hetki oli tänään kun toinen teki kaikki temppunsa ja vein samantien yliväsyneen päiväunille. Menin autolle hakemaan toisen pienen autosta ja sillä oli toisesta kengästä koko kengännauha irti kädessä. Mikä epätoivon hetki. Kengät lensi auton lattialle ja illalla pitää hakea tämä nyöritystehtävä sisälle kun olen tarpeeksi kerännyt voimia siihen ::DD

    Suurissa huolissa (lapsen sairastaessa ja valvottaessa esim)ja oikeissa ongelmissa itsehillintä pitää hyvin ja osaa olla aikuinen, onneksi näin päin että kuppi kaatuu pienistä jutuista ;;))

    Tsemppiä meille äidille. Saa huutaa ja olla hölmö, kunhan muistaa että aikuiset osaa pyytää anteeksi, halata ja sopia. Pian riidan jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kommentti ♥ Olet niin oikeassa! Ja juurikin suurissa asioissa se pää pysyy kylmänä, mutta sitten joissain ihan pienissä typerissä jutuissa vaan pinna katkeaa. Ja hölmäjä ollaan välillä, mutta muistetaan pyytää anteeksi ja halia jälkeen päin.

      Poista
  5. Ihania kuvia ja teksti täyttä totta!

    VastaaPoista
  6. Ihana kirjoitus Sini. Ja niin totta.
    Tosin olen tällä hetkellä hyvinkin tyytyväinen meidän tilaanteeseen, vaikka alkuun vähän harmitti, kaikki on vaan lähtenyt rullaamaan niin hyvin, kun tytöt on tyytyväisiä niin on äitikin ja kuitenkin on niitä kotipäiviä jolloin saadaan touhuta kaikessa rauhassa <3 tässä hetkessä elämistä ja siitä nauttimista näinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä onkin hyvä järjestely!Ehdit kuitenkin olla kotonakin vähän enemmän. Ja niin ihana kuulla, että nyt jo rullaa hyvin!

      Poista
  7. Voi Sini, ihana teksti. Et voi uskoa miten minun onnellisuuskuplalleni kävi viikko sitten. Minusta oli tulossa äiti kolmelle. Koin vauvani kohtukuoleman ja elämän arvot menivät kokonaan uusiksi. Yhtäkkiä kaikki pienet arjen epäkohdat menettivätkin merkityksensä, tajusin millainen Taivaan lahja nuo kaksi ovat. Ei sen väliä miten ovat, kun vaan ovat. Olen heistä niin kiitollinen, ja tietenkin myös siitä kolmannesta, siellä Taivaassa.

    Lukijasi E

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eikä! Olen niin pahoillani! En osaa edes kuvitella tuollaista tilannetta. Siinä tosiaan varmasti kaikki arvot menevät uusiksi. Kovasti jaksamista teidän koko perheelle ja ihania hetkiä niiden kahden kanssa ja säilykööt kolmas aina mielessä ja sydämessänne ♥

      Poista
  8. Mä rakastan näitä sun tällaisia postauksia. Kiitos! <3

    VastaaPoista
  9. Samoja ajatuksia! Ekan kanssa sitä odotettiin koko ajan jotain, toisen kanssa ehdittiin jo hiukan nauttiakin. Ja nyt kolmannen kanssa kaikki vasta ihanaa onkin, kun osaan ottaa kahden ensimmäisen lapsen kanssa tehdyistä "virheistä" ja kiirehtimistäni opikseni. Nyt ei ole kiire enää minnekään. :)
    Kauniita kuvia, etenkin tuo keinukuva! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä!Mä en tiedä tuleeko meille enää sitä kolmatta niin pitää nyt jo ajatella, että tähän ei välttämättä koskaan ole enää paluuta. Ei ole kiire, ei.

      Poista
  10. Kauniisti kirjoitettu, totta joka sana. Juuri tuotahan äidin elämä on. Jotenkin sitä kokee asiat aivan uudella tavalla tultuaan äidiksi, pelko ja huoli nousevat ihan uusiin ulottuvuuksiin, mutta niin nousevat myös ilo ja onni. Se pakahduttava onnen tunne, kun katsoo omia pieniään, se on niin parasta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä!Eipä noista tiedä mitään ennen kuin on äiti itse. Murehtimaan joutuu kyllä harvase päivä, mutta niin suuri suunnaton ilo heistä myös on ♥

      Poista
  11. Mulla tuli ihan itku kun luin tätä postausta. Olen lukenut jo kauan blogiasi monen muun blogin joukossa,mutta nyt varmaan ekaa kertaa kommentoin. Sitä vaan toivoo ja rukoilee,että voisi kasvattaa lapsestaan omanarvontuntonsa tietävä,hyvä ja tasapainoinen ihminen joka huolehtii heikoista ja ottaa oppia viisailta. Vihaa epäioikeudenmukaisuutta ja antaa omistaan muille. Välillä sitä tuntee itsensä niin riittämättömäksi ja pieneksi kasvattamaan ihmislasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kommentoit!Sinäpä sen sanoit, samaa toivon minäkin!

      Poista
  12. Voi niin totta!! Ensimmäisen kanssa olin niin epävarma ja koin että tein kaiken väärin kun lapseni ei ollutkaan kuin oppikirjasta. Mutta kun toinen syntyi, annoin mennä. Ja huomasin etten olekkaan paskempi mutsi, joskus tietty mut anyway :) Ja kiva huomata että olemme aika saman ikäisinä saanet esikoisemme. (minä olin 23v)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa antaa mennä vaan ;) Mäkin täytin sitten juuri 23v muutamaa päivää ennen kuin Eevi syntyi.

      Poista
  13. Siis nyt osui ja upposi. Oli kyllä nyt niiiin hyvä kirjoitus, etten itse olis osannut paremmin sanoa! Täysin kuin omasta elämästäni vallankin toi eka pätkä...ja muutkin, mutta toi eniten :) HYVÄ HYVÄ!!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että muillakin on samanlaisia ajatuksia!

      Poista
  14. Totta joka sana. Ihanaa kun osaa jo hellittää ja nauttia. Tehdä asiat niin kuin omassa sydämessään ja voimavaroissaan hyväksi kokee. Ensimmäisen kohdalla niistä oppikirjoista ja muiden vaatimuksista tulee vaan kamalasti ressiä ja syyllisyyttä. Nyt osaa jo nauttia tästä ihanasta hetkestä kun lapset ovat lähellä ja pieniä. Kiitos Sini taas hyvästä tekstistäsi. :) (Tuo keinu on niin kiva! Mekin ollaan vähän käyty testaamassa)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Kyllä sitä itse oppii tässä myös koko ajan uutta ja ihmeellistä elämästä, lasten avulla. Kiitos kivasta kommentistasi!

      Poista
  15. Todella hyvä kirjoitus Sini sinulla on kirjoittamisentaito hyppysissä:) Mä olen nyt tämän koko tämän vuoden miettinyt ihan samoja ajatuksia moneen otteeseen, ja tullut aina siihen tulokseen että eihän tässä ole mikään kiire, lapset on niin vähän aikaa pieniä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Eihän tässä tosiaan kiirettä ole ;)

      Poista
  16. Ihana teksti ja kuvat. Niin samoja ajatuksia. Kiitos.

    VastaaPoista
  17. Minnekähän mun eilinen kommentti katosi.. Mutta kiitos koskettavasta postauksesta ja että teit tutuksi tuon mulle ennestään tuntemattoman biisin, mahtavat sanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi en tiedä? Tämä bloggeri herjaa minulla välillä jotain ihmeellisiä juttuja..Biisi soi joskus vuosia sitten ahkerasti radiossa, en ole kyllä kuullut pitkään aikaan ;)

      Poista
  18. ihana kirjoitus!

    VastaaPoista
  19. Aivan ihana teksti. Kiitos. Biisin sanat niin totta. Oon sun vakkarilukija, kommentoin vain ihan liian harvoin. Sun blogia on niin ihana lukea, älä lopeta koskaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva Pia kun kommentoit ja nuo biisin sanat on kyllä niin totta!

      Poista
  20. Pakko kertoa kun Eevi tuli uniini viime yönä :) Olin laivalla yksin (ilman lapsia) ja sitten tulit sinä ja lykkäsit Eevin laivaan laukkuineen. Mä sitten otin Eevin huolehdittavaksi ja mentiin hyttiin katsomaan mitä laukuista löytyy. Neidillä oli mukana varmaan suurinpiirtein kaikki lelut :D Siinä sitten leikittiin ja kierreltiin laivalla. Ihme uni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih vai niin mä tein :D Mihis mä oikein menin siinä sun unessa?

      Poista
  21. IHana postaus ja niin totta. Kiva lukea tällasta oikeetakin pohdintaa välillä blogeissa :)
    ps. mistä tuo eevin hattu on?, tosi söpö.

    laureliini

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!Näitä tykkään itsekin kirjoittaa. Usein kirjoitan ylös vain itselleni, mutta jotain tännekin. Eevin pipo on tilattu nopsupopsulta.

      Poista

Kommentit piristävät aina!