Pysy vielä hetki siinä ♥

"Äiti, ollaanhan me aina parhaat kaverit?"
"Me ollaan silti aina kavereita, vaikka me joskus vähän riidellään. Me pyydetään sitten aina anteeksi ja sovitaan."

Itse mietin vain, että voi muistathan tämän kymmen vuodenkin päästä...

Näin Eevi siis sanoi minulle yksi päivä. Kuten olen aikaisemminkin kertonut, molempien luonteet ovat sellaisia, että välillä ollaan kuin tulta ja tappuraa. Aina hetken päästä kuitenkin sovitaan, pyydetään anteeksi ja halataan. Olen koittanut kertoa, että äidilläkin on joskus niitä huonoja päiviä. Päiviä, jolloin hermot ovat vähän kireällä ja tulee tiuskittua. Ja vaikka joskus riidellään niin äidin rakkaus ei koskaan muutu tai katoa. 

Ollaan puhuttu huijaamisesta. Eräänä päivänä Eevi oli laittanut ruokansa roskikseen sillä välin kun olin laittamassa Aatua päiväunille. Tullessani alas Eevi kertoi syöneensä kaiken. Huomasin sitten hetken päästä, että ruoka olikin laitettu roskikseen. Tuolloin oli ollut vähän huono päivä ja mielessäni puhisin jo kiukkua. Sitten ennen kuin sanoin mitään, tunsin kamalan huonoa omatuntoa. Mietin, että valehteliko hän siksi ettei uskaltanut kertoa minulle mitä oli tehnyt. Ruokajuttujen kanssa olen aika tiukka, jos pöydässä leikitään niin ruoka laitetaan pois ja tämä syöminen on ollut taas viime aikoina tapetilla ja siitä ollaan taisteltu.
Itselle tuli ihan kamala olo, että eikö oma lapsi uskalla kertoa asioita enää? Tuossa iässähän kerrotaan vielä ihan kaikki.



Oma kiukkuni laantui sillä hetkellä ja menin Eevin viereen ja kysyin rauhallisesti oliko hän oikeasti syönyt kaikki ruokansa. "En, mä laitoin sen roskiin kun mä en tykännyt siitä" Kysyin, että miksi hän äitiä sitten huijasi niin vastaus oli "Koska mä en olisi saanut sitten sitä pullaa..." Olin tosiaan hakenut aamulla kaupasta tuoretta pullaa ja sanonut, että syödään ne sitten ruoan jälkeen, mutta pitää syödä reippaasti kaikki ruoka ensin. Kyse ei tainnutkaan olla siis siitä mitä itse ajattelin vaan siitä pullasta, mutta asia laittoi mietityttämään. Puhumme siitä, että äidille voi kertoa aina kaikki, vaikka olisi tehnyt jotain pahaakin.

Nyt on vielä ihanaa kun Eevi pyytää päästä syliin tai kainaloon. Kun hän kertoo minulle kaiken. Kun hän uskaltaa näyttää tunteensa niin hyvässä kuin pahassa. Kun tiedän hänestä kaiken. Jotenkin sitä tuli pelko, että mitä sitten tulevaisuudessa? Sitten kun hän on isompi, kun hänellä on omat kaverit, omat menot ja oma elämä. Miten sitä saa pidettyä tasapainon kurin ja "kaveruuden" välillä? Miten sitä pystyy suojelemaan tarpeeksi, mutta ei liikaa? Tiedän, että nämä aiheet eivät nyt aivan vielä ajankohtaisia ole, mutta uskon kuitenkin, että se luottamus ja turva lähtee ihan pienestä. Jos sen kerran menettää, on sitä vaikea enää saada takaisin. Haluaisin, että välimme olisivat aina sellaiset, että hän voisi kertoa minulle kaiken. Toivon, että minulla on ymmärrystä ja taitoa suhtautua oikein kaikkeen mitä hän minulle kertoo. Toivon, että myöhemminkin hän muistaa, että kotiin voi aina tulla. Vanhemmuus on välillä kovin vaikeaa sillä pitäisi osata toimia oikein ja missään ei ole käyttöohjeita. On vain tämä yksi mahdollisuus ja pitäisi osata olla mokaamatta sitä. Parhaammehan me yritämme ja toivotaan, että se riittää.

Jotenkin sitä tämän jälkeen taas maailman paras tunne oli kun otin Eevin syliini, edelleen mun pieni tyttöni. 

Pysy vielä hetki siinä ♥



Itsellä mielessä on vain, että kunpa pienellä Eerikallakin olisi ollut elämässään edes yksi aikuinen, johon hän olisi voinut luottaa :(

25 kommenttia

  1. Samanlaisissa tunnelmissa täälläkin. Sara on ollut flunssassa ja minä kotona häntä hoitamassa.
    Ihanaa viettää päivää kotona pitämällä pientä tyttöä sylissä.
    Aamulla esikoinen lähti vihaisena kouluun, mutta hänkin palasi hetki sitten kotiin, tuli pyytämään anteeksi ja halaamaan.
    Eerikan kohtalo tekee surulliseksi ja ahdistaa! Hän on asunut noin puolen tunnin ajomatkan päässä meiltä. Jos olisin hänet tuntenut olisin ollut valmis ottamaan hänet meille asumaan. Turvaan. Luin lehdestä kuinka hän rakasti kaikkea vaaleanpunaista ja kimallusta (niinkuin minäkin!) Niin mielelläni olisin ostanut pienelle ekaluokkalaiselle kauniita vaatteita ja kimaltelevia kyniä! Ennen kaikkea olisin halunnut suoda hänelle kodin jossa ei kukaan hauku tai satuta, paikan jossa voi mennä turvallisesti nukkumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Kamalan surulliseksi tulin minäkin niistä uutisista. Jotenkin se ajatus siitä, että pieni tyttö oli niin yksin ja peloissaan ja kukaan ei häntä auttanut ;(

      Poista
  2. Voi et voisi paremmin pukea sanoiksi äidin mietteitä! Oma ihana seitsemänvuotias poika tulee kainaloon ja halailee, pitää kädestäkin. Haluaisin aina säilyttää välittömyyden välillämme!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäpä sen ihanempaa, pysyikin aina niin!

      Poista
  3. Tuli ihan kyyneleet silmiin! Niin samanlaisia ajatuksia mulla on usein. Nyt lasten kasvaessa sitä tajuaa miten vanhempana oleminen vaikeutuu vuosi vuodelta. Ja jotenkin ahdistavaa ajatella että vaikka itse yrittäisi parhaansa ei sekään välttämättä aina riitä kun iän karttuessa tulee niin paljon vaikutteita kodin ulkopuolelta. Välillä toivoisi että voisi pitää lapset visusti kodin turvassa aikuisiksi asti;) Mutta pakkohan sitä elämää on oppia jotta siellä pärjäisi. Täytyy toivoa että jokin suojelusenkeli suojelee meidän pikkuisia elämän tiellä.

    Heidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samoja mietteitä. Juurikin sitten kun kavereiden mielipiteet alkavat vaikuttaa ja toivon todella, että osaisin kasvattaa lapsistani hyvällä itseluottamuksella varustettuja, rohkeita ihmisiä. Sellaisia, jotka uskaltavat olla sitä mitä ovat. Ja kumpa tulevaisuudessa itse saisin heti tietää kaikista mahdollisista murheista ja ongelmista.

      Poista
  4. Ei tähän voi muuta sanoa kuin <3. T. Jaana

    VastaaPoista
  5. Niisk, aivan ihanasti puettu sanoiksi äidin tunteet -jaan täysin saman onnen ja huolen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitähän se on, onnea ja huolta..

      Poista
  6. Huoh. Nämä sinun herkät tekstisi ovat ihan parhautta ... Kiitos kun jaat sydäntäsi tänne meille. Voi kumpa aika voisikin vähän pysähtyä just tähän..<3

    VastaaPoista
  7. Vanhemmuus on suuri lahja. Ja lapsemme suurimpia aarteita, mitä elämä voi tarjota. Hämmästelen vuosien kulumista: esikoiseni täyttää jo 15v tässä kuussa. Hän on edelleen pieni tyttöni ♥ Mutta aivan kaikkea hän ei enää kerro äidille, enkä sitä toivokaan. Nuorella on jo omat kaverit, koulu, harrastukset, ajatukset. Haikeaa, mutta myös ihanaa - näin sen kuuluukin mennä.

    Kiitos sulle, Sini, kauniista kirjoituksesta! Pidetään huoli toisistamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se aika rientää!Totta, ihan kaikkea ei tietysti tarvitsekaan kertoa, mutta toivoisin, että ne suuret murheet ja myös suuret ilot jaettaisiin aina äidin kanssa!

      Poista
    2. Niinpä niin, juuri näin!

      Poista
  8. Pitkästä aikaa ehdin jotain kirjoittamaan tänne . Jälleen kerran tulee kyyneleet silmiin lukiessa bloggaustasi! Aivan hienosti taas kirjoitettu ja niin totta! Vaikka Emmi nyt vauvan (Reeta nimeltään) myötä tuntuu jo hurjan isolta tytöltä, on hän edelleen minun pieni tyttöni <3 Vaikka toki Reetan myötä äidillä ei niin olekaan enään aikaa suoda kaikki huomio häneen, ja jonkin verran se näkyykin Emmissä ja itsessänikin. Täytyy koittaa kuitenkin viettää hänen kanssaan aikaa mahdollisimman paljon, ja muistaa että toinenkin on vielä pieni. Onneksi pahempaa mustasukkaisuusdraamaa ei (ainakaan vielä) ole ollut. Muistan kuinka teillä taisi sellainen tulla sitten Aatun ollessa puolivuotias (??).

    Voi kuinka Eerikalle (ja muilla väkivaltaa ja kaltoinkohtelua kokeville lapsille) olisi saatu ja saataisiin apu ajoissa. Niin paha olo tulee, kun lukee mitä ihmiset voivat lapsilleen tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla teistä!Ja voi, ihanan nimen pienkokainen sai ♥ Kyllähän se pikkusisaruksen tulo on suuri "shokki" esikoiselle, meillä meni vain ehkä sen tiedostamiseen vähän aikaa. Muistelit oikein, juuri siinä 6kk jälkeen alkoi se tingin tekeminen ;) Nyt Aatu kyllä antaa vähän samalla mitalla jo takaisin :D

      Poista
  9. Meillä on ekaluokkalaisen kanssa ollut tosi hankala koulun aloitus. Tyttö ei halua mennä kouluun, pelaa ihan valtapeliä sillä, että isi tulee hänet autolla kouluun aamuisin viemään, koulussa hölmöilee, ei tottele opettajaa, iltaisin ei pidä sovituista asioista kiinni, valehtelee jatkuvasti. Kontrollointi tässä vaiheessa on niin paljon vaikeampaa. Minkäs sitä töistä käsin mahtaa, jos lapsi ei tee niin ku on sovittu (esim mene leikkipuistoon ip:llä koulun jälkeen). On uhkailtu, kiristetty, lahjottu. Mikään ei toimi. Yritetty ohjata ja opastaa hellästi, ja myös tiukasti. Olen itkenyt viimeisen parin viikon niin paljon. Eilen meinasin jo soittaa perheneuvolaan, en soittanut, ja taas eilen illalla itkin. Joskus elämä koettelee, olen yrittänyt ajatella ettei tästä ole kuin suunta ylöspäin.

    Pienen Eerikan kohtalo on järkyttävä, asian ajatteleminenkin aiheuttaa itselläni huonovointisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Mari!Onpas teillä hankala tilanne siellä!Ilman muuta soitat sinne perheneuvolaan. Uskon, että tuossa tilanteessa joku ulkopuolinen aikuinen voi olla ihan hyvä juttu, lapsikin voi aivan erilailla kuunnella häntä ja kuulostaa siltä, että todellakin olette jo yrittäneet kaikkea. Toivotaan, että tilanne rauhoittuu siellä ja kovasti jaksamista!

      Poista
    2. Ai niin piti vielä kysyä, että onko tyttösi kertonut jotain syytä miksi ei halua mennä kouluun? Eihän kyseessä ole mikään kiusaaminen? Kannattaa ehdottomasti kysäistä opettajaltakin asiasta, vaikka varmasti olettekin jo niin tehneet.

      Poista
  10. Ihana kirjoitus <3 Sulla on äärettömän kaunis tapa kirjoittaa. Usein mä tiedän jo aloittaessani lukemaan sun postauksia ottaa nenäliinan esille, koska itkuhan siitä tulee.

    Mä mietin noita ihan samoja asioita viikoittain ja meidän Ellimaikki on parin viikon päästä 14. Ellimaikki on äärettömän kiltti, empaattinen ja rauhallinen luonteeltaan ... minä en ole aivan yhtä rauhallinen ... Useimmiten tunnen jo 'suuttuessani' huonoa omaa tuntoa siitä, että tulen varmasti pahoittamaan rakkaan lapseni mielen. Monesti pyydänkin anteeksi sanomisiani jo etukäteen. Jotenkin olen ilmeisesti kuitenkin onnistunut tässä äidin roolissa, koska edelleen Ellimaikki tulee äidin kainaloon kertomaan mulle kuinka rakas olen ja kuinka me ollaan aina 'sä ja mä'. Helpolla olen kyllä tähän asti päässyt kun mulla on noin kiltti tyttö. No meidän Siisseli 8kk ei sitten olekaan ihan yhtä rauhallinen tapaus. Luonnetta on kun terrierillä ja nyt jo testataan toistemme luonteen lujuutta ;) Mutta olen päättänyt onnistua tämänkin 'mammas lilla sockerbullan' kanssayhtä hyvin!

    Ellimaikki sanoi vielä 2 vuotta sitten ettei koskaan muuta pois kotoa. Siisselin synnyttyä suunnitelmiin tuli kuulemma muutos, hän muuttaa sitten Siisselin kanssa yhdessä kun ovat molemmat aikuisia :)

    VastaaPoista
  11. Kauniisti kirjoitit _taas_! <3

    VastaaPoista
  12. Voi Sini sua, kun osaat tän itkettämisen taidon.

    Oot kyllä ihana äiti ♥

    Tänä iltana oli isäni kylässä ja puhuimme Eerikasta :( Voi sitä pientä tyttörukkaa, kun hänellä ei ole ollut ketään aikuista, johon olisi voinut luottaa. Kamala edes ajatella sitä tuskaa ja hätää, joka hänellä on ollut. Hirvittävä on myös tietää Suomessa olevan myös muita avun tarpeessa olevia lapsia. Mitäköhän voisi tehdä, jotta saisi parannettua näiden lapsien elämänlaatua?

    VastaaPoista
  13. Pitkään blogiasi lukeneena, ihmettelen edelleen kuinka osaat kirjottaa juuri ne sanat jotka minä itse voisin kirjoittaa/sanoa omalle tyttärelleni? Teidän Eevi tuntuu omaavan samanlaisen luonteen kuin meidän Enni, joten varmaan siitäkin syystä välillä tuntuu että kirjoitat suoraan minun ajatukset!

    VastaaPoista
  14. Blogiasi pidempään jo lukeneena, ihmettelen edelleen kuinka kirjoitat juuri minun ajatukseni? Teidän Eevi taitaa omata samantapaisen luonteen kuin meidän Enni, joten ehkä tämä ajatusten"lukeminen" johtuu siitä. Ennistä tuli vajaa vuosi sitten isosisko ja hän kasvoi kerralla hurjasti. On ihanaa kun Enni käpertyy kainaloon ja suukottaa, kuiskuttaa korvaan "maailman paras äiti". Kiitos kirjoituksistasi!

    VastaaPoista

Kommentit piristävät aina!