Menossa ja tulossa

 Se olisi sitten lokakuu!
Syksy on yleensä meillä sitä kiireisintä aikaa, vaikka ihan kotona ollaankin.
Uudet harrastukset ovat alkaneet ja pari iltaa menee niiden parissa. Eevi on aloittanut tänä syksynä jumpan ja on siitä kyllä ihan innoissaan. Myös viime vuonna aloitettu luistelukoulu jatkuu tänäkin syksynä ja huimasti on neidin taidot kyllä kehittyneet. Eevi on aina pitänyt luistelusta ja ensimmäisen kerran sai luistimet jalkaansa reilu 2-vuotiaana, jolloin lopputalvesta pysyi pystyssä jo tuolin avulla. Tykkäämme luistelusta koko perhe ja oli luonnollista silloin ottaa Eevi mukaan kokeilemaan. Usein hän istui kyllä vain pulkan kyydissä ja vuorotellen vedimme häntä jäätä pitkin. Liikunnan riemua kuitenkin koko perheelle ja tietysti sen lapsen ehdoilla. 

Viime vuonna luistelukoulussa ensimmäinen lukuvuosi mentiin tuolin kanssa harjoitellen ja loppu vuosi sitten ilman tuolia ja tosi lujaa. Ainut mikä vielä on hiema hakusessa, on se jarruttaminen. Sitä treenataan nyt tänä vuonna. Viime kerralla Eevi oppi tekemään luistimilla makkaroita ja myös takaperin luistelu alkoi jo hieman sujua. Parasta on nähdä lapsen oma ilo noista onnistumisista. Epäonnistumiset vaikuttavat päivästä riippuen erilailla, meidän tyttöä on siunattu aika suurella tempperamentilla ja joskus ne epäonnistumiset tuntuu ottavan tosi koville. Tässä on äitinäkin oppinut jo suhtautumaan niihin, kannustamalla vain kokeilemaan uudestaan ja muistamalla kehua niitä onnistumisia. Kato sä osaat! Tällä on pelastettu monta itkupotkuraivaria.

Harrastaminen on täällä meillä päin edullista, ainakin mitä olen lukenut esimerkiksi pääkaupunkiseudun hinnoista. Sekä jumppa, että luistelukoulu (ja kiekkokoulu) maksavat täällä 40 euroa/lukukausi. Luistelukoulussa saa myös sisarusalennusta ja jos lapsi käy esimerkiksi luistelu- ja kiekkokoulussa on yhteissumma 60e. Millaisia hintoja muualla on näissä harrastuksissa?



Lokakuusta alkaa meillä myös juhlakausi, useammat synttärit osuvat samalle kuukaudelle ja yhdet näistä on Eevin 4-vuotis synttärit. Montakaan vapaata viikonloppua ei siis syksyyn mahdu, mutta onnneksi juhliminen on mukavaa puuhaa ;) Tavoitteena on lisäksi saada alakerran remppaa taas hiukan eteen päin, tiedossa on reissu Etelä-Suomen mummulaan ja mitäs vielä...

Saattaapi olla, että blogikin päivittyy nyt syksyllä vähän harvemmin, katsotaan miten aikaa riittää.
Nyt kotona ollessa tämä on kuitenkin mukava hengähdyspaikka arjen keskellä, mutta alusta asti olen tiennyt, ettei blogi tule ikuisuuksiin tällaisena jatkumaan ja luulenkin, että sitten kun palaan töihin, ei aika enää riitä tälle puuhalle. Nyt on vielä kuitenkin kiva kirjata ylös tänne kuulumisia ja höpötellä lastenvaatteista, kiva kun tekin jaksatte täällä vierailla ja jättää kommentteja ♥



"Kattokaas mitä mä osaan!"

Mukavaa lokakuuta!

43 kommenttia

  1. Onpa teillä edullinen luistelukoulu!! Vaikka tää on pieni paikkakunta, niin Uppo-nallen luistelukoulu maksaa 90 e/lukuvuosi, ja sitten on ihan sellainen oikeilla taitoluistelu-valmentajilla oleva luistelukoulu, joka maksaakin jo jotain 40e/kk...

    Meillä kävi tyttö kokeilemassa tuota Uppo-nallen luistelukoulua eskari-iässä, mutta ei siitä mitään tullut, kun tyttö on niin itsekriittinen ja menee ihan lukkoon jos ei heti osaa :/ Nyt koululaisena on sitten partiossa, taitaa sopia hälle paremmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uppo-Nalle kuulostaa kivalta!Täälläkin alkoi uutena juttuna taitoluistelu, muistaakseni se oli myös 40e/lukukausi. Mäkin olen ollut nuorempana partiossa, se oli mukava harrastus!

      Poista
  2. Sinulla on niin ihana blogi ja lapsukaiset - toivotaan, että jaksaisit edes välillä päivitellä tätä kiireiden keskeltäkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!Kyllä mä täällä oon, välillä vähän hitaammalla tahdilla vain ;)

      Poista
  3. Täällä pääkaupunkiseudulla luistelukoulu maksaa 150e noin 4kk. Telinevoimistelu on saman verran, joten valintoja on tehtävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kyllä varmasti!Ja jos on useampi lapsi tai lapsella usempi harrastus niin isot rahat on kyseessä.

      Poista
  4. Hmm.. meillä on lapset käyneet Kiekkokoulua ja sen hinta on n. 200€/kausi (syksy ja kevät siis yhteensä).

    Mutta pääkaupunkiseudultakin löytyy edullisia jumppia, tytön tanssi kerran viikossa on nyt 37€/kausi :)

    Rose

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aia eri hintaista on kyllä paikkakunnasta riippuen. Kiva, että siellä on edullisempiakin vaihtoehtoja!Eevi varmasti tykkäisi myös tanssista!

      Poista
  5. Meidän poika aloitti luistelukoulun vantaalla ja syyslukukausi oli 100e.

    Syksy on meilläkin jotenkin kaikista kiireisintä aikaa, vai tuntuuko se vaan siltä kesän jälkeen kun alkaa kaikki uudet harrastukset ja päivässä valoisa aika lyhenee...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niin se on, tai ehkä niihin kiireettömiin kesäiltoihin vaan ehti jo tottua ;)

      Poista
  6. Meillä on ilmainen sähly 6-9v pojille, tai no kuluna on oma tapaurmavakuutus.
    Temppujumppa on ~50e ja keskimmäisen tanssi 45e.
    Ja keväällä toiset mokomat.
    Luistelua olisi 35e/ kausi mutta ulkona eikå hallilla, kun ei pakkasista tiedä niin hankalaa vähän.
    Pienen paikan edut meillä näkyy hinnoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika samat hinnat kuin meillä. Joo tuo ulkojää on kyllä vähän haastava kun on kelien armoilla, onneksi sinne voi mennä sitten ihan muuten vaan hyvillä ilmoilla. Meillä on yleisöluistelu jäähallissa täällä alle 6v ilmainen.

      Poista
  7. Onpa teidän pikku mies kasvanut:) Meillä tyttöjen harrastuksiin menee useampi satanen vaatteineen päivineen:/ Onhan se kallista, mutta toivotaan että se joskus palkintaan ja mukavaa kun on mieluiset harrastukset missä viihtyvät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös, hurjaa vauhtia! Kyllähän se on niin kuin rahaa pankkiin laittaisi. Itse olen saanut harrastaa nuorena ja minua kuskattiin toiselle paikkakunnalle harrastuksen perässä. Olen tästä kyllä kiitollinen ja hyviä muistoja liittyy noihin pelivuosiin. Toivon myös, että lapset löytäisivät ne omat mieluisat harrastukset joiden parissa viihtyvät, parempi se kuin notkua kylillä...(vaikka itse tuli tehtyä nuorena sitäkin :D )

      Poista
  8. Kiva tosiaan, kun kirjoitat tätä blogia! =) Koska oletkaan palaamassa takaisin töihin, jos saan kysyä..? Mä kans mietin, että olis kiva "käydä" nyt talvella jo tytön kanssa luistelemassa, kun ikää on sitten sellainen 2,5 vuotta vähän ylikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tässä vielä onneksi aikaa, ensi kesän olen vielä kotona. Hui, kuitenkin jo hirvittää kun joulun jälkeen siiuhenhän on sitten enää muutama kuukausi ;) Menkää ihmeessä!Jäällä keksii paljon muutakin mukavaa puuhaa jos se luistelu ei sitten jostain syystä nappaakaan ;)

      Poista
  9. Toivottavasti jaksat vielä kirjoittaa tätä blogia pitkään vaikka sitten vähän harvemmin.
    Tämä on niin huippu blogi; kivoja juttuja teidän arjesta, ihania lastenvaatteita & super suloiset Eevi & Aatu ♥
    Olen tänä syksynä testannut, että on mahdollista kirjoittaa blogia, tehdä kahta työtä ja pyörittää kolmen lapsen arki & harrastus rumbaa ;-) (Helppoa se ei ole!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!Sulla on kyllä monta rautaa tulessa, mutta kiva kun säkin jaksat blogia päivittää!

      Poista
  10. Minä en ole tuohon luistelukouluun perehtynyt vielä, jotenkin en vain jaksaisi lähteä millään iltaisin kuskaamaan minnekkään jäähallille Pinjaa kun matkaa kuitenkin tulee, olisi kätevä jos matkan voisi taittaa kävellen, mutta pitäisi lähteä autolla, ei tuo suurta hohtoa nimittäin talvi-iloina töiden jälkeen lähteä vielä lämmittelemään uudestaan auto ja tunkemaan autoa täpötäyden jäähallin pihaan, joten ehkä meillä ei mennä luistelukouluun tänäkään talvena. :)

    Pinja aloitti nyt musiikkiopiston muskarin ja se on siinä 100e/lukukausi paikkeilla, samanhintainen on tuttavani lapsen tanssimuskari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuo onkin talvessa niin tylsää! Muskari kuulostaa kivalta, varmasti olisi tykätty meilläkin. Uimassa aletaan taas varmaan nyt sykyllä käymään koko porukka.

      Poista
  11. Ihanat kuvat:) Meillä luistelu 2krt/vko maksaa 270e syksy ja kevät saman verran, muskari 130e syksy ja kevät samoin. Ei se halpaa ole, mutta mielelläni maksan kun näen lapsen nauttivan. In ilo katsoa kun tytöt 08-ikäiset hinkuu jäälle puvuissaan ja lisäksi vielä pitää käydä yleisöluisteluun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä!Mielelläni minäkin näihin harrastuksiin satsaan ja meillä myös odotetaan jumppapäiviä ja luistelupäiviä koko viikko.

      Poista
  12. Meillä on paikallisen SM-liigatason joukkueen kiekkokoulu 2005-2007-syntyneille 100 euroa kausi; hinta ei ole paha, koska on tarjplla 2-3 "treenikertaa" viikossa - meille tosin varmaan riittää kerta viikkoon. Jalkapallo on 100 euroa kalentervuosi ja salibandy taitaa olla 70 euroa lukukausi. Kouluikäisten maksut taitavat olla näissä kaikissa jo sitten paljon suuremmat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei todellakaan ole paha, kuitenkin useammat treenit viikossa ja se jääaikahan siinä maksaa kuitenkin eniten.

      Poista
  13. Kiva kun toistaiseksi jaksat niin usein päivitellä, on pitänyt kiittää monta kertaa kivasta blogista :) Niin monta hyvää vinkkiä ja inspiraatiota olen täältä saanut, vaikka hävyttömän vähän olen viime aikoina (mukamas) ehtinyt kommentoida! Se kanaruoka esim, menee kokeiluun, kuulostaa sopivan tuhdilta että kelpaa meidän treenaavalle isukillekin ;)

    Ja lasten kuvat täällä ovat aina niin kivoja ihanissa vaatteissaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!Tämä on itselle niin mukavaa puuhaa, että sen vuoksi tulee oltua aika aktiivinen. Nyt vain on se tosiasia, että tunnit ei meinaa riittää ja illalla alkaa väsy painaa kun "oma aika" alkaisi ;)

      Poista
  14. Niin ja Kuopiossa maksaa toi Uppo-nallen luistelukoulu 70 EUR kausi muistaakseni. S.haluaisi mennä sinne, muuta se ei halua harrastaa... Vaikka pärjäs entisellä paikkakunnalla juoksussa ja pituudessa hyvin :-/

    Matsu harrastaa toistaiseksi vain kerhoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei musta mikään paha. Voi vitsi kun toinen on siitä niin innoissaan ♥

      Poista
  15. Meillä esikoinen aloitti nyt syksyllä salibandykerhossa. Tuo maksaa 140€/syksy ja sitä on kuitenkin vain 1h/viikko ja syyskausi loppuu jo joulukuun alussa. Minusta tuo on aika kallis, mutta poika tykkää ja se on pääasia.:) Ja Vantaalla siis asutaan.

    Ihania kuvia lapsista!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä vähän hintava kun ajattelee, että kertojakin ehtii tulla niin vähän ja liikuntatilan vuokrat eivät taida ihan jääaikavuokrien hintoja vastata eli aika vähän kuluja järjestäjillekin tulee tuosta. Kiva kuitenkin, että mieluinen harrastus on löytynyt ja siitä hyvästä tosiaan maksaakin mielellään.

      Poista
  16. Meillä taitoluistelukoulu maksaa 110e syyslukukausi, ilmoitin S:n sinne. Tosin viime la eka kerta jäi heti väliin, kun olin töissä ja J ei sit ollu lähteny tyttöjen kans hallille. Musiikkiopiston muskari maksaa 150e lukukausi, josa S käy. Sit käydään molempien tyttöjen kans srk:n sisarusmuskarissa, että V:kin pääse, sitä en edes tiedä paljon maksaa, kun ei ole laskua tullut, mutta varmasti murto-osa tuosta musiikkiopiston maksusta, mutta myös tasossa on eroa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin alkoi se taitoluistelu, se oli kanssa 40/lukukausi. En oikein osaa ajatella Eeviä sinne ja kun on useamman vuoden vetänyt jo hokkareilla niin kaunareilla ei varmaan luistelu ihan samalla lailla onnistuisikaan. Mä en yhtään tiedä muutes mitä täällä muskari maksaa, en kummankaan kanssa ole käynyt. Eevin vauva-aikana jo ilmoittauduin, mutta sitten työjutut tulikin ja koko homma jäi.

      Poista
  17. Meillä on myös muskariharrastus pyörähtänyt käyntiin. Käydään musiikkiopiston perhemuskarissa ja molemmat tykkää kyllä paljon. Lisäksi isompi neiti käy 2krt viikossa 3,5 tunnin kerhossa ja perjantaisin käydään vielä aamusta perhekerhossa, joten melkein joka päivä on jotain menoa. Välillä tuntuu, että liikaakin. Jossain vaiheessa mietin, että Aada tykkäisi käydä jumpassa, tuossa koululla, mutta ei taida aika riittää enää :)

    Hurja miten isoksi Aatu on kasvanut! Jotenkin vasta nyt kiinnitin huomiota, kun tuon Eevin potkulaudan päällä varvastelee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu menoja riittää kyllä. Meillä Eevi käy kerran viikossa seurakunnan kerhossa ja aikaisemmin kävimme myös perhekerhossa, mutta nyt se on jäänyt kun ei joka aamulle jaksa jotain menoja. Me kun ollaan vähän hitaita toimimaan just aamulla :D

      Eikös ja raukka yrittää tuossa vähän esittää vielä isompaa kuin mitä onkaan ;)

      Poista
  18. Meillä käy keskimmäinen jumpassa, joka maksaa 40 €/lukukausi ja jumppa on kerran viikossa (mikä on ihan sopiva määrä 5-vuotiaalle minusta). Esikoinen ei harrasta yhtikäs mitään tänä vuonna, ei oikein löytynyt mieleistä juttua, joten todettiin, että parempi olla menemättä :)

    Itse soitin aikanaan viulua ja se oli melko hintavaa, 175 €/lukukausi + pelit ja vehkeet päälle, saas nähdä tuleeko mukeloista musikaalisia vai ei :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ihan hyvältä määrältä kuulostaa. Liikaakaan ei saa olla, että ehtii lapsi illalla huilatakin, varsinkin jos on hoidossa. Joo noihin soittimiin+oppitunteihin saa kyllä rahaa menemään, soitatko muutes nyt vielä aikusena?

      Poista
  19. Tuota luistelua pitää meidänkin enemmän harrastaa tänä talvena. Meillä on ilmaisia yleisöluisteluaikoja jäähallilla useita kertoja viikossa. Sentään jotain vastapainoa näille pääkaupunkiseudun kalliille harrastusmaksuille!

    Ja on tosiaan Aatu taas "venynyt silmissä", niin isoa poikaa jo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei hinoa, että teilläkin on siellä semmoinen mahdollisuus. Kyllä nuo meidän hinnat tuntuu tosi edullisilta mitä näitä kommentteja on lukenut. Joo-o, missä se mun vauva on?!

      Poista
  20. Oho, onpas halpaa ;) Meillä etelässä maksaa tytön muskari 134e ja jumppa 140e/lukukausi. Luistelukoulun mainosta katsoin lähimarketin seinällä ja sekin oli reilun satasen. Ihanaa, että teillä liikutaan niin paljon! Yritämme myös oman tytön kanssa liikkua mahdollisimman paljon ja monipuolisesti, jotta kiinnostus säilyy ja liikunta juurtuu osaksi elämää jo lapsena.Ystäväni lapsista, jotka liikkuvat keskinmäärin autolta kotiovelle ja takaisin huomaa jo nyt alle kouluiässä, että heitä on hankalampi saada innostumaan pyöräilystä, pallopeleistä etc. sillä heille on tarjottu enemmän muunlaista virikettä. En tosiaan mikään "Marjo Niittyvirta" ole, mutta itse olen vakaasti sitä mieltä, ettei päiväkotiliikunta riitä kasvalvalle, aktiiviselle lapselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä noihin hintoihin verrattuna halpaa!Me ollaan mihen kanssa molemmat aina oltu liikunnallisia ja tuo liikunta tulee vähän luonnostaan. Eevi on todella vilkas lapsi ja ellei saa purkaa sitä energiaa johonkin "järkevään" niin meno on aikamoista täällä kotona. Siinäkin mielessä nämä ohjatut jutut on hyviä, samalla oppii ryhmässä toimimista, saa peuhata mahansa kyllyydestä ja näkee kavereita. Ulkoillaan myös 2h aamuin ja illoin ja siitä tykätään koko perhe.

      Poista
  21. Meitin kylälle on valmistumassa kohta puolin jäähalli ja olen ajatellut ihan että olisipa kivaa josko luistelukoulua tulisi. Viime talvena ensi kertaa neiti pääsi luistelemaan, tykkäsi kovasti. Katsoo tv:stä sitä juusto-mainosta aina silmät tarkkana kun Kiira Korpi siinä kaartelee :)

    Ja niinpä se oma postaus tahtikin on jo hidastunut, ja nyt varsinkin kun töissä on niin ei sitä vaan iltaisin ehdi! Mutta mä olen päättänyt että ei stressiä, postailee kun ehtii. -Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi toivotaan, että tulee!Se on kyllä mukavaa puuhaa! Ja joo, älä stressaa ;)

      Poista
  22. Mukava postaus Sini! Tänä talvena aiomme myös kokeilla ensimmäistä kertaa luistelua Oliverin kanssa.Hän on täyttää joulun jälkeen 2,4 vuotta, joten uskon että ihan mukavaa on harjoitella luistelemista. Pukin konttiin ajattelin ostaa myös sukset. Tykkään itse hiihtää ja luistella, joten minullekkin tuntuu luontevalta häntä lajeihin innostaa. :-) Mukavaa lokakuun jatkoa koko konkkaronkalle! Pysykää terveenä ja nauttikaa syysilmasta.

    VastaaPoista

Kommentit piristävät aina!