Viikonloppuna

 Viime viikonloppuna vietimme kiireetöntä aikaa perheen kesken.
Vähän ulkoilua ja samalla siivosimme autotallia (Aatu ehti uittaa hanskansa öljysangossa), lumileikkejä ja isänpäiväkorttien askartelua isovanhemmille. Nyt onkin pari päivää vain satanut ja satanut, vettä siis, joten lumesta ei ole enää tietoakaan...





Lapset ovat alkaneet leikkiä yhteisiä leikkejä, enemmän tai vähemmän sovussa :) Yksi suuri muutos tapahtui myös viikonloppuna sillä siirsimme Aatun nukkumaan Eevin kanssa samaan huoneeseen. Aamulla kuitenkin meidän sängystä löytyi 4 tyyppiä, mutta alkuyö meni rauhallisesti. Pikkuhiljaa ;)


Viikonloppuna juhlittiin tietysti myös isiä ja lahjaksi annoimme neulepaidan ja Eevi oli hoidossa tehnyt tuollaisen huovutetun kynän. Liikkis! Kortteja oli myös askarreltu niin hoidossa kuin kerhossakin, joten kotona teimme vain kummallekin papalle kortit.

Mies sai esittää toivomuksen isänpäivän ruoaksi ja meillä syötiinkin sitten alkuruoaksi omenaista aurakeittoa ja pääruokana oli pippuripihvi kermaperunoilla. Tämä Aura-keitto on yksi omista suosikeistani, harvoin tulee tehtyä, mutta se on hyvää! Lupasinkin joskus laittaa ohjeen tänne, joten tässä se tulee. Tiedossa ei taaskaan ole mikään terveellisin ruoka, mutta eipä tätä joka päivä syödäkään, joten herkuttelu sallittakoon aina sillointällöin.


  Omenainen Aura-keitto

1 sipuli
1 paprika
1omena
2rkl voita
1tl currya
1/2dl vehnäjauhoja
1l vettä
1/2 kasvisliemikuutio
Vajaa paketti aurajuustoa
2dl kermaa
1tl mustapippuria
basilikaa

Hienonna sipuli, paprika ja kuorittu omena. Hauduta niitä voissa pehmeiksi.
Lisää curry ja hauduta samalla sekoittaen. Lisää vehnäjauhot, vesi ja liemikuutio. Kuumenna sekoittaen ja anna kiehua hiljalleen muutama minuutti. Lisää murennettu Aura-juusto, kerma ja mausteet. Kuumenna.


 Viikonloppuna pelasimme myös lautapelejä pitkästä aikaa ja ensimmäistä kertaa testasimme tätä blogin kautta saatua WWF:n kestävän kehityksen periaatteella valmistettua  "Villi arvaus" eläinpeliä.
Kyseessä on eläinaiheinen versio "arvaa kuka"-pelistä ja tarkoituksena on siis arvata toisen mysteerieläin kysymyksiä esittämällä. Kyseessä on 3+ peli, mutta ihan meillä ei Eevi vielä ymmärtänyt miten kysymyksiä pitäisi esittää ja sitä, että vastata saisi vain kyllä tai ei. Pelasimmekin peliä hiukan muunneltuna versiona ns aliaksena, että molemmat selittivät asioita valitsemastaan eläimestä ja toisen piti arvata mikä eläin on kyseessä. Eevin vinkit olivat joskus hieman haastavia kuten esimerksi "Tämä eläin asuu maapallolla!".
Ahaa, helppo nakki ;)


Kaiken kaikkiaan kiva peli ja uskon, että tästä tulee olemaan iloa vielä pitkään varsinkin kun Eevi vähän kasvaa ja voimme pelata tätä ns sääntöjen mukaan. Näitä on myynnissä Kärkkäisellä ja Tokmannilla hintaan 24,90e.

Semmoinen viikonloppu meillä!

Ps. Oii:ssa kaikki ulkovaatteet -20%

18 kommenttia

  1. Moi! Mistä olet löytänyt nuo pöllötarrat tuonne lastenhuoneeseen? Aivan ihanat! Meilläkin olisi tarkoitus siirtää lapset nukkumaan samaan huoneeseen ja haluaisin sisustaa nukkumahuoneen pöllö/eläinteemalla suloisen rauhalliseksi. Nuo sopisi sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa!Nuo tarrat on ostettu jo reilu vuosi sitten Keskiseltä. Noita kuulemma oli silloin myös Lidlissä. Iso paketti, jossa oli kaikki nuo kuvassa näkyvät tarrat maksoi muistaakseni reilu 5 euroa, että ei pahan hintaisia!

      Poista
  2. Moikka, mitä kokoa ovat nuo Aatun tiikeri-rodinit? Pupusetti on jemmassa odottelemassa koossa 92/98 ja mietin josko sitä rupeaisi sovittelemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi!Aatun setti on 80/86 kokoa ja meille kyllä vielä jonkin aikaa menee. Musta nää on vähän reiluja mitoitukseltaan...

      Poista
  3. Ihanat samikset kuvissa!

    Kiitos tuosta keitto-ohjeesta, menee meillä kokeiluun kun Aurajuuston ystäviä ollaan kaikki Matsua myöten ;) Pitääkin selata sitä sun aiempaa postausta arkiruuista, muistaakseni siellä oli tosi kivoja vinkkejä paljon, ittellä kun usein lyö kaupassa pää tyhjää ja sitten sitä ostaa aina niitä samoja..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä kokeilla!Juu tuolla jossain oli niitä lukijoiden antamia vinkkejä, pitäisi itsekin kokeilla!

      Poista
  4. Rauhallinen viikonloppu kuulostaa ihanalta. Meillä oli melkoista huisketta, kun ensin juhlittiin esikoisen synttäreitä ja sunnuntaina isää. Kaiken juhlinnan jälkeen ollaan koko porukka kipeenä.

    Mulla on tapana avata kaikki linkit uuteen välilehteen hiiren oikeaa painiketta napsauttamalla, mutta nyt se ei onnistu kun useissa blogeissa, niin kuin sullakin, on kopioinnin estot. Tiedätkö saako niitä linkkejä kuitenkin jotenkin avattua muuten kuin nykyiseen välilehteen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä onkin ollut hulinaa! Mäkin selaan aina noin, mutta en kyllä keksi miten sen linkin saisi kopiotua muuten :( Harmi kun tuossa estyy ne kaikki toiminnot siitä nappulasta..

      Poista
    2. Nyt sain neuvoa, että miten nuo linkit saa niin, että ne aukeaa aina klikattaessa uuteen välilehteen. Täytyykin jatkossa tehdä niin!

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Se on kyllä kiva ja hyvän mallinen!

      Poista
  6. Keittoa pitää kokeilla ruokavinkit on aina kivoja, mukavaa viikon jatkoa:)

    VastaaPoista
  7. Tiikereitä haluaisin.. Ja öitä!

    VastaaPoista
  8. Hei! Mistä nuo ihanat pöllö(seinä)tarrat on? =)

    VastaaPoista
  9. Äh, kannattaisi näköjään lukea kaikki viestit ensin..=D Joku muukin ihastui niihin. =)

    VastaaPoista
  10. Hei,

    Ihanat tiikerit! Mitä kokoa Eevin mekko on? Olen jo pitkään miettinyt mekon hankkimista, mutta koko mietityttää. Meillä 2,5v neiti, onkohan tuo 104/110 ihan liian iso?

    VastaaPoista

Kommentit piristävät aina!