Mukava viikonloppu

 Heippa ja terkut Vaasasta!
Pahoittelen etten ole ehtinyt vastata viesteihinne enkä laskemaan Emu arvonnan arpoja vielä,
mutta palaan niihin pikimmiten nyt kun olen taas koneen ääressä. Vietimme viikonlopun mieheni siskon perheen luona Vaasassa ja täytyy taas todeta, että aika kyllä rientää kun on hauskaa ja paljon pidempäänkin olisimme voineet olla. Kiitos vielä mukavasta viikonlopusta ja nähdään pian!

Eevi on aina niin innoissaan nähdessään serkkujaan ja heti kotiin päästyämme hänen pitikin soittaa heille ja kertoa mitä tonttu oli tuonut joulusukkaan kyläilyreissun aikana ;) Heti perjantaina kävimme elokuvissa katsomassa sen uusimman Twilightin ja lauantaina me "tytöt" pyörähdimme kaupungilla tekemässä muutamia hankintoja pukinkonttiin. Lasten mentyä nukkumaan me aikuiset istuimme iltaa ja pelasimme lautapelejä, ihan parasta viihdettä kun ei oikeasti enää vanhana jaksa mihinkään lähteä ;)



 Ostosreissulta napattu kuva, 
ihan ei tuo kohdistaminen onnistunut kun puoli päätä puuttuu :D Nyt se kaivattu talvi sitten ainakin tuli, meillä nimittäin kotona mittari näyttää nyt -22 astetta eli untikan saa kaivaa itsllekin esiin!

 Serkukset ♥

Sunnuntaina kävimme joulumarkkinoilla ja sieltä löytyi myös muutama kiva pieni joululahja. Ilo kääräistä pakettiin jotain hiukan erilaista ja mikä parasta, kotimaista käsityötä! Markkinoilla olikin monia ihania pieniä käsityöläisten kojuja ja ei voinut muuta kuin hämmästellä miten joillakin on taito tehdä itse jotain niin kaunista. Nappasin muutaman kuvan myös tuolta kun kamera oli laukussa mukana.

Ylistarossa sijaitseva Wanhan Markin koju oli täynnä suloisia saippuoita.
Nuo lasipullot ovat myös hauska idea pukinkonttiin ja palasaippuoita löytyi vaikka minkä tuoksuisia. Omat suosikkini olivat omena ja viinirypäle. Googlettamalla löysin myös heidän nettikauppansa ja samoja tuotteita on myynnissä myös siellä, kannattaa kurkata!



Toisesta ihanasta kojusta löytyi käsintehtyjä pupuja, koriste-esineitä sekä noita söpöjä nahkarukkasia, joissa oli tähtiaplikaatio. Nuo konjakin väriset olivat todella kivat, mutta kun akuuttia rukkastarvetta ei ole niin en sellaisia meille ostanut. Samassa kojussa oli myynnissä myös Lundmyr of Swedenin vaatteita ja sain kyllä käyntikorttiin nettiosoitteen, josta voisi ostaa noita käsityönätehtyjäkin, mutta siinä oli varmaankin joku virhe, sillä osoite ei toiminut. Kuitenkin Lundmyrin vaatteita löytyy netistä täältä ja käsitin, että sama henkilö tekee noita muita tuotteita itse, joten varmasti tuota kautta voi niistä kysäistä jos joku kiinnostui.



Myös näillä markkinoilla oli iso koju täynnä englantilaista toffeeta mitä erilaisemmissa makuyhdistelmissä.
Olen näitä aikaisemmin joskus ostanut ja tosi hyviähän ne ovat, mutta aika suolaisen hintaisia sillä kilo maksaa 29 euroa ja yksi karkkikin painaa melkoisesti, joten äkkiä tuleekin pussille hintaa kun noita alkaa sinne keräilemään.

Kotiin lähtiessä kassista löytyi sitten erilaisia saippuoita, useampi pussi herkullisia ruisnappeja sekä Eeville pikkuinen hello kitty yövalo. Näillä kyläilyreissuilla kyllä ihmettelen aina tuota mukana olevaa tavaramäärää ja mitään suurempia ostoksia ei olisi voinut tehdäkään sillä automme oli tupaten täynnä jo muutenkin ;)

Ai niin ja olihan reissussa tietysti mukana tämä pikkumieskin!


Sattuiko joku lukijoista käymään tuolla markkinoilla?

Vinkkaan tähän loppuun vielä Lilliksen joulukalenterista eli kaupassa on joulukuun ajan aina päivittäin vaihtuva tarjous ja esimerkiksi tänään 3.päivän tarjouksena on kaikki Mayoral merkin vaatteet -35%. Mayoralilta löytyy tosi nättejä neulemekkoja, jotka sopivat hyvin jouluun, mutta menevät muulloinkin. Alennus koskee myös jo alennettujakin tuotteita ja sen saa koodilla "kalenteri3"

23 kommenttia

  1. Toi sun parkatakki on aina vaan niin ihana!
    Kuulostaa kivalta matkalta, aivan ihania kuvia. :)
    Mistä tollaisia pupuja saa, joita on tossa neljännessä kuvassa alhaaltapäin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nuo puput oli tuossa samassa kojussa kuin hanskat ja myyjä kirjoitti nettiosoitteen käyntikorttiin, mutta osoitteessa oli joku väärin ja en löytänyt kauppaa. Sama myyjä myi noita lundmyrin vaatteita niin tuosta linkistä pääsee sinne sivuille ja sieltä voi varmaankin kysäsitä myös noita käsitöitä.

      Poista
    2. hei, puput löytyi kyseiseltä sivulta more... kohdasta, oikealla yläpalkeissa ;)pitääpä poiketa kyseisessä liikkeessä, ihania tuotteita.

      Poista
    3. No siellähän ne oli!Kiitos kun kerroit. Ihanat oli ne prinsessan tossutkin!

      Poista
  2. Sukulaiset on rikkaus, vaikka joskus tuntuu et ne ärsyttäisikin :) Mulle ainakin serkut on ollut aina tosi tärkeitä ja hyvin läheisiä, melkein niin kuin sisaruksia.

    Olis ihana päästä joskus käymään joulumarkkinoilla, juurikin tuollaisilla hieman isommilla eikä paikallisilla kahden pöydän markkinoilla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, meillä ainakin Eeville nuo serkut ovat tosi tärkeitä ♥

      Poista
  3. Hei! Vinkkaisitko, mistä muualta löytisi Mayoralia? Tarvisin harmaan tai ruskean ruutuvillamekon nahkavyöllä koossa 98 cm. Nuo on harmillisen niukkaa kokoa, vai?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Ainakin stockmann, bobo ja pikku minea myyvät myös mayoralia ja muistaaksni koot ovat hiukan naftia juu.

      Poista
    2. Myös Jasmin www.jasmin.fi myy Mayoralia!

      Poista
  4. Tosi kivoja kuvia! Ihastelin jo tuota Eevin takkia edellisessä postauksessa ja halusin liittyä jonotuslistalle kunhan se jää pieneksi ;-) Tuollaiset joulumarkkinat ovat niin ihania <3 Minäkin innostun aina tuollaisista saippuoista!
    Olen myös ostanut Mayoralilta joulumekon :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi anteeksi, unohdin vastata siihen kokonaan! Toki takki joutaa teille kun on pieni, pidetään mielesstä! Hih, me ollaan aika samanlaisia ;)

      Poista
  5. Tuttuja näkymiä =) Ei tullut käytyä tällä kertaa joulumarkkinoilla, vaikka lähellä asutaankin.

    VastaaPoista
  6. Me käytiin jyväskylässä joulumarkkinoilla, mutta mukaan tarttui vain valkoiset nahkarukkaset kun meillä on yksi vilukäsi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollakin oli nahkarukkasia, sovittelin niitä ja voi miten lämpöisiä ne olikaan!

      Poista
  7. Kannattaa muuten kesän tullen lähteä ihan livenä tuonne Wanhalle Markille, on ihana kokemus lapsille, kun kotieläimet tallustelee vapaasti pitkin markkia.
    Saako muuten joulukuussa jo tehdä suunnitelmia kesäksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö viime kesänä jo piti mennä sinne eläinten vanhainkotiin, mutta jotnkin se jäi ja lupasin, että ensi kesänä ehdottomasti mennään! Totta kai saa suunnitella ;)

      Poista
  8. Kiva viikonloppu ollut teillä :) Ihania kuvia, jotenkin Vaasa on niin kiva kaupunki, jonkun verran siellä tullut nuoruudessa oltua ja olinpa jo muuttamassa sinne lukion jälkeen, oli kämppäkin jo hommattuna, mutta sitten tie veikin Helsinkiin, kun opiskelupaikka aukeni sinnekin.
    Aivan ihana tuo Mayoralin mekko ja monta muutakin kivaa juttua taas tähän talveen, merkin vaatteita löytyy myös paikallisesta Trendy Kidsistä, jolla on myös nettikauppa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaasa on tosi nätti kaupunki. Ai, mulle olikin ihan uus juttu, että olit sinne menossa ;) Kiitos trendy kids vinkistä!

      Poista
  9. Kiva viikonloppu ollut teillä, Pinjalle on vasta tulossa ensimmäinen serkku, joten Pinjalla ei vielä ole serkkukavereita leikkikavereinaan.
    Minä olin myös joulumarkkinoilla viikonloppuna, tosin ihan niinkin hauskassa hommassa kuin töissä. :) Sunnuntaina vähän kiertelin pikaisesti ennen kun lähdin kotiin, mukaan tarttui iso köntti ihanaa virolaista savujuustoa ja ruislimppu, tosin limppu tuli jo syötyä. :D Lisäksi ostin itselleni kivoja huopahelmiä eri väreissä, ovat tosi kivan näköisiä yksivärisen mekon kanssa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sä olit siellä töissä! Mut vähän erilainen ympäristö kuitenkin kun normaalisti ;) Nams, tuo limppu on niin hyvää, helposti tulee syötyä liikaa, ainakin mun ;)

      Poista
  10. Kylläpäs teillä on ollut mukavan kuuloinen viikonloppu.

    Aivan mielettömän herkullisen näköisä saippuoita. Niitä tekisi melkein mieli maistella :D

    Tuli nyt mieleen, että kysytkö aina erikseen luvan kuvaamiseen kaupassa tai jollain kojulla ollessa? Periaatteessahan julkisissa paikoissa saa kuvata aina eikä kuvaamista voi edes millään kieltolapulla estää. Nykyisin vaan monissa paikoissa näkyy niitä "kuvaaminen kielletty"-kylttejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo oli kyllä aivan ihania, täytyykin varmaan yksi jättää itselle käyttöön ;) Mä en ottanut kuin muutamassa kojusta kuvan niin kysyin joo, että sopiiko. Ihan iloisin mielin kyllä kaikki siihen suostuivat.

      Poista

Kommentit piristävät aina!