Ihana Lily-Balou



 Lily-Balou on Belgialainen vuonna 2008 perustettu lastenvaatemerkki.
Merkin tyyliin kuuluu raikkaat perusvärit, raidat sekä mukavat materiaalit kuten frotee ja velour.
Itselle merkki on tähän asti ollut ihan tuikituntematon ja merkillä on suomessa vain yksi jälleenmyyjä, ratkiriemu nettikauppa. Merkin vaatteissa on jotain todella nostalgista, mutta samalla jotain raikasta ja vaikka oma retrobuumini on ajat sitten jo kaikonnut, löysin merkin valikoimasta monta ihanaa juttua.

 Vaikea oli valita niitä kivoimpia, joten kokosin tähän "muutaman" kuvan merkin valikoimasta.
Raidathan ovat aina in ja itsestä on kiva, että merkin sisällä onnistuu mix and match lähes kaikkien juttujen kesken. Koot alkavat 56 koosta ja yltävät aina 116 kokoon saakka, joten samisjuttuja sisaruksillekin on helppo löytää.
 

Omana suosikkina on nuo merkin frotee shortsihaalarit sekä raidalliset uv-uikkarit, joita löytyy niin haalarimallisena kuin kaksiosaisenakin. Ja plussaa siitä, että uv-paidat ja housut myydään erikseen eikä setteinä, sillä meillä ainakin housuissa täytyy aina Eevillä olla yhtä kokoa pienempi kuin paidoissa.

Onko merkki muille jo entuudestaan tuttu?Millaisia käyttökokemuksia teiltä löytyy?

Merkki tuli itsellekin hiukan vahingossa eteen, sillä Ratkiriemusta kysyttiin olisinko halunnut järjestää lukijoilleni arvonnan yhden ihanan tyttömäisen merkin tiimoilta ja itse ehdotin sitten toiseksi palkintovaihtoehdoksi myös pojille sopivaa merkkiä ja tämä näytti sivuilla niin kivalta. Joten tämän tiimoilta kiva juttu tulossa teille lukijoillekin!

Sain ostaa Aatulle Ratkiriemusta merkin haalarin meille alella ja pakettiin oli laitettu mukaan vielä tuo baloun t-paitakin, kiitos kovasti! Aatulla molemmat ovat kokoa 80 ja minusta vastaavat aika hyvin kokoaan.





Ja loppuun vielä:


:)

Ensimmäinen syntymäpäivälahja ja Taaperokyltti arvonnan voittajat

 Reilun kuukauden päästä meillä asustaakin 1-vuotias poika.
Hurjaa! Aatu sai tällä viikolla ensimmäisen synttärilahjansa. Lahja oli minun isovanhemmiltani ja he liikuttavan innoissaan soittivat, että ovat hankkineet Aatulle lahjan ja tulisivat tuomaan sen heti, että saa Aatu jo treenailla. Ihania ♥

Hmm, mitähän sieltä tulee?

 

Olipa kerrassaan huippulahja!
He olivat ostaneet Aatulle tuollaisen auton mallisen potan, jossa on ratti ja tööttä ja kaikki :)
Pottaosa on irroitettavissa, samoin kuin ratti, joten tyhjääminenkin on sitten helppoa.
Hiukan innoissaan tämä meidän yksi päristelijä, tykkäisi vain istuskella potassa (vaatteet päällä) ja painella tööttää.

 Aatu kiittää ihanasta lahjasta!

 Punainen paholainen ;)
Wruum wruum!

 Olen arponut random.org palvelun kautta myös Taaperokyltti arvonnan voittajat:

 
 Voittajia arvottiin siis 3 kpl:tta ja alla kommenteista pomitut voittajat.
Eli anonyymi SannaR, anonyymi Elli10 ja kirjautunut lukija Laura!
Laittaisitteko minulle sähköpostia osoitteeseen kaikkimitaolen(ät)gmail.com ja laitan teille lahjakorttikoodit tulemaan, jolla saa tilata mieluisensa taaperokyltin.
 
Vihreä sammakko olisi mieluisin, yhdellä arvalla mukana.
T.-SannaR-


Yhdellä arvalla mukana. Ja nalle olisi mieluisin meille.
T. Elli10


Tosi kiva arvonta ja mahtava tuote! Kahdella arvalla mukana, sammakko on meidän suosikki! :)

Onnea voittajille!

Safari

 Olen vähän hitaasti lämpiävä joitain juttuja kohtaan.
Kuten esimerkiksi Mini Rodinia.

Aluksi näytti ettei ole yhtään meidän juttu, mutta nyt tänä keväänä merkin vaatteita on pikku hiljaa hiipinyt meidänkin kaappeihin. Eevi tykkää kovasti pandamekostaan ja Aatulla on aikaisemmin ollut lähinnä merkin perustrikoota. Tämä safarikuosi sitten jotenkin jäi kummittelemaan ja voi vitsit, livenä se on vielä suloisempi kuin kuvissa! Haalarit ainakin ovat vain tosi niukkaa kokoa, Aatun oma on 80/86 ja juuri sopiva, yhtään niukempi ei saisi olla. Aatulla on pääsääntöisesti 80 koko muuten käytössä. Ja minusta tuo haalari kaipasi ehdottomasti kaverikseen saman merkin kirahvipipoa.
Joten ei muuta kuin safarille!

Aika ihana on myös saman kuosin takki, joka on vilahtanut mm täällä Eppusen kaapilla blogissa. Vakavasti harkintaan josko alesta löytäisi ensi kevääksi meillekin...

Haalari tilattu Oii Barnkläder kaupasta ruotsista. Tilasin ensimmäistä kertaa ko kaupasta ja olipas nopeaa toimintaa. Kolmantena päivänä tilauksesta haalari oli jo laatikossa. Sain myös tosi hyvää palvelua kun heti tilauksen jälkeen muistin, että minun piti tilata yhdet housutkin. Laitoin samantien sähköpostia, että voisiko tilaukseen lisätä vielä yhden tuotteen. Paketti kuitenkin ehti lähteä jo, mutta sain sähköpostilla vastauksen ja koodin, jolla saan tilata ne housut postikuluitta. Hyvähyvä!

Haalarin kanssa mielestäni sopii myös kivasti Aarrekidin rannalle-kuosi ja siitä tilasin Aatulle pipon. Aarrekid on muutes toinen merkki, jolle en aikaisemmin lämmennyt yhtään, mutta nyt tämä uusin mallisto on mielestäni tosi onnistunut!








Loppuun vielä muistutus:
Kuplan kevätkampanja on voimassa vielä perjantaihin asti, poistokoriin oli taas päivitetty uusia juttuja.
Alekoodit löytyy siis täältä.

Treenausta ja äidin haaveilua (edit, lisäksi alevinkki!)


 Meillä harjoitellaan kovasti kävelemistä taaperokärryn avulla.
Hitaasti ja huojuvin askelin, pikkuhiljaa.
Jos johonkin on päästävä heti, todetaan konttaamisen olevan se nopein keino 
ja kärry unohtuu sillä sekunnilla. Kyydissä on useinmiten myös "pieni" matkustaja, joka orjapiiskurin tavoin komentaa "Aatu, lujempaa!!"




 Kovan urheilusuorituksen jälkeen on hyvä myös hiukan venytellä ;)

Pihalla kärry saa olla aika rauhassa, ainakin tuon pienemmän osalta.
Enemmän näyttää kiinnostavan kaikki muu ja utelian tutkimusmatkailija viipottaa menemään nelivedolla pitkin pihaa.



 Ulkona ollessa osat vaihtuvat, kuskista tulee matkustaja ja välillä meno on kyllä aika hurjaa.
Ilmeistä huolimatta Aatunkin mielestä sitä hauskempaa mitä lujempaa mennään!




 Mikähän siinä on, että aina kesän lähestyessä tekisi kovasti mieli ostaa kaikkea valkoista?
Joka vuosi sama juttu, syksyllä taas kaikki harmaa näyttää niin ihanalta.
Etsinnässä on ollut jo jonkin aikaa itselleni valkoinen huppari, mutta mitään kivaa ei kriteereillä (vetskarilla) ole tullut vastaan. Viivistä&Viktorista tuli uutiskirje, jossa kerrottiin kauppaan saapuneen uutuuksia naisille ja luvattiin myös ilmainen postitus tämän viikon ajaksi. Kävin kurkkimassa ja siellä olisi kyllä juurikin haaveilemani huppari ja monta muuta aika kivaa (valkoista) juttua.
Kesäkesäkesä!!!
 kuvat: Viivi&Viktor


 Ja kesäksi tarvitsisin myös jotkut kivat balleriinat, ehkä vähän sellaista sporttista mallia olevat.
Livekaupoilla ei vastaan ole tullut mitään sopivia, mutta olen tosi huono tilaamaan itselleni kenkiä netistäkään.
Jotenkin aina ne ovat väärän kokoiset ja ärsyttää se palauttaminen. Brandoksella olisi montakin kivaa vaihtoehtoa, mutta voi miksei niissä voi olla niitä sisämittoja!Yleensä nuo balleriinamalliset ovat hiukan niukempaa kokoa, mutta mun säkällä ovatkin sitten sitä normaalia kokoa. Kovasti tykkäisin noista adidaksen valkosista rusettiballeriinoista, mutta niistä on jäljellä vain normaalia kokoani yksi suurempi koko...
Sattuisiko kenelläkään olemaan juuri noita ja osaisi kertoa hieman mitoituksesta?

Kuvat Brandos

Ps. Loppuun vielä yksi vinkki!
Lillisistä tuli myös juuri äsken uutiskirje, koodilla "tyhjennys" saa -25% alennuksen löytönurkan ja kevätale osion tuotteista. Löysinkin Aatulle kivaan hintaan (50% alella) haalarin jemmaan ensi kevääseen ja Eeville yhden mekon, jota olen useasti jo käynyt ihailemassa tuolla. Koodi voimassa vain tämän päivän!!



Tiksun talvea 2013

 Lupasin laittaa kuvia siitä Ticket to heavenin ensi talven kuvastosta.
Tässäpä nyt sitten oikein kuvapläjäys, pahoittelen ettei laatu ole mikään paras kun kameralla vain räpsin, mutta toivottavasti edes jotain saa selvää. Kuvia saa klikkaamalla suuremmaksi.
Tässä ei varmaan ole kuin murto-osa mallistosta, mutta hiukan osviittaa saa väreistä ja kuoseista mitä on tulossa.


 Sisävaatteissa näyttäisi lila jylläävän edelleen..


 Samaa myös haalareissa ja ensi talven juttu taitaa olla nuo colorblock haalarit.

 Tässä tykkään paljon tuosta tytön mustasta takista yhdistettynä "unikko" housuihin sekä alakuvan pojan vaaleansinisestä takista yhdistettynä harmaaseen.




 Ja niitä neonvärejä löytyy myös. Voi, kultainen 90-luku ;) ( Kommenteista viisastuneena siis ilmeisesti 80-luku, mutta eipä juuri itsellä sielä muistikuvia ole eli mulle nää on 90-lukua :D )

 Hittiväri "mold" näyttää tehneen paluun, jee!

 Tässä on tosi ihana tuo tytön hohtavan beige untsikka, tämän saattaa ehkä joutua jopa hankkimaan!

 Pienemmille tytöille vaaleanpunaista sekä hauska vpuna/harmaa/musta takki. Myös suosittua tähtikuosia löytyy ainakin ruskeana.

Täällä ainakin on ihan mahtavat kelit, että toppa-ajatuset saavat nyt jäädä ja mennään nauttimaan aurongosta! Miltäs kuvasto muiden silmään näytti? Löytyikö mitään omia suosikkeja?

Loppuun vielä pari kuvaa aamulta ennen kerhoon lähtemistä. Tykkään niin kovasti tuosta autokuosista ja Aatullakin on jo kolmannessa koossa menossa tämä setti ;)



Aurinkoista viikkoa!

Jätskibaari

Vesisade paljasti kinosten alle hautautuneita kesäleluja.
Löysimme viime kesän hitit: jäätelökauhan sekä tötterön ja märästä lumesta niihin saikin tehtyä oikein hyviä palloja. Nyt ollaankin pihalla leikitty ahkerasti jätskibaaria, näihin kait on vielä hetken aikaa tyydyttävä, 
sillä oikeista jätskikeleistä ei ainakaan täällä ole vielä tietoakaan.

"Pistetäänkö suklaata vai kinuskia?"


.."Ja päälle mä laitan tätä Hello Kitty kastiketta!"


Tadaa! 
Jättitötterö (äidin avustamana)

Muistakaahan osallistus Taaperokyltti arvontaan!
Jaossa on 3kpl kotimaisia taaperokylttejä ja aikaa osallistua on tiistaihin saakka.
Ensi viikolla niitä ticketin kuvia sitten...

Kuplan kevätkampanja!




Lastenpuoti Kuplassa starttaa viikon kestävä kevätkampanja lukijoilleni!
Kampanjan aikana on voimassa alekoodit, jolla saa alennusta tilauksestaan seuraavalla kaavalla:
20% alennus kun tilauksen arvo on 0-100e koodilla kevät20
25% alennus kun tilauksen arvo on 100-150e koodilla kevät25
30% alennus kun tilauksen arvo on yli 150e koodilla kevät30

Mikäli tuotteita joutuu palauttamaan, vaikuttaa se myös lopulliseen aleprosenttiin.
Kampanja on voimassa 20.4-27.4.2012

Koodi käy kaikkiin Kuplan tuotteisiin poislukien Aarrekid ja Metsola, joista ei saa alennuksella myydä.
Toimii siis myös poistokorin tuotteisiin, joissa alennusprosentit ovat valmiiksi jo aika hyvät.
Tuolta poistokorista voi tehdä kyllä hyviä löytöjä mm Chill Norwayn tyttöjen vaatteita on puoleen hintaan ja ticketin välikauttakin hyvällä alella. Ja huom Joensuulaiset, koodi käy myös livekaupassa. Mainitse koodi kassalla ja saat alennuksen!
Kaikki, jotka tekevät kampanjan aikana tilauksen osallistuvat myös 40% alekoodin arvontaan, arvonnan voittajaan otetaan yhteyttä puodista sähköpostitse.

Kokosin tähän kollaasiin omia suosikkejani Kuplan valikoimasta.
Meiltä näistä jo muutamia löytyykin mm Le Toy Vanin hella sekä leivontasetti. Pikkuiselle poikavauvalle olisi todella suloinen tuo Phister&Philinan velourhaalari korvilla, Aatulle valitsisin Molo Kidsin volkkaripaidan ja Eeville pimpamin sydänvelourit. Itselle voisin ottaa kesäksi vaikka ChillNorwayn ohuen pellavapaidan.
 Täältä näet lisää!


Kuplan valikoimiin on tulossa uutena merkkinä nyt keväällä Mini Rodini ja ensi syksynä mm MeMini ja Mini A Ture. Lisäksi suosittuja Chill Norwayn vaatteita tulee edelleen äidille ja tytöille.
Ihan lähiaikoina puotiin saapuu myös lisää suosittua Aarrekidin peittoa, Villervallalta haalareita sekä muita merkin tuotteita ja Nosh Organicsin Paapii uutuuksia.

Meidän viikonloppuun taas kuuluu varmaankin lisää tällaisia kuplia..

Mukavaa viikonloppua!