621 päivää

Laskin jokin aika sitten, että Aatu on 621 päivää vanha. Yritin kovasti muistella, mitä noiden 621 päivän aikana oli tapahtunut. Kotiäitiydessä on se "huono puoli", että kalenteri lakkaa olemasta. Tai ehkä se on hyväkin puoli, muuten kun elämä on täynnä päivämääriä ja kellon aikoja. Huonona puolena mainittakoon se, että unohdan yleensä ne vähätkin sovitut menot :)

Välillä on kuitenkin vaikea muistaa ikä oli eilen, mikä viime viikolla ja mikä kuukausi sitten. Ja mitäs kuukautta nyt edes eletään! Päivien sisältö on tärkeämpää kuin mikään ikinä ennen, mutta ajantaju kummasti katoaa. Jossain vaiheessa sitä havahtuu, että tämä ei olekaan ikuista, vähän ahdistaa. Alkaa miettimään mitä olemme tehneet ja sitten ei muistakaan kaikkea vaikka kuinka haluaisi. Vaikka kuinka vannotin, että painan nämä hetket mieleeni.

Ehkä tämä johtuu siitä, että elämä on rennompaa. Ei ole muiden asettamia tavoitteita, aikatauluja tai odotuksia. Eletään vaan, ihan omaan tahtiin. Muistan hämärästi miltä vastasyntynyt tuoksui. Hän oli tässä aivan hetki sitten. Vauvantuoksu säilyi yllättävän pitkään, ehkä paras tuoksu koko maailmassa. Luulin, että jos oikein sitä nuuhkisin, säilyisi se tuoreessa muistissa ikuisesti. Jossain vaiheessa se tuoksu katosi, kai se haihtui vain pikkuhiljaa, kunnes sitä ei enää ollutkaan. Yritin miettiä mikä päivä se katosi, milloin vauvastani tuli iso? Miksi en sitäkään muista?

Ehkä itsellä on jotain luopumisen tuskaa ilmassa havahduttuani siihen, että syksyllä meille koittaa uudenlainen arki, että kesällä meillä asuu kaksivuotias ja, että tämä saattaa olla viimeinen kertani kotiäitinä. Pidellessäni sylissä tuota kohta kaksivuotiastani ja nuuhkiessani hänen hiuksiaan, ymmärsin myös sen, että paras tuoksu ei ehkä johtunutkaan siitä, että hän oli vauva. Se johtui siitä, että hän oli minun vauvani. Paras tuoksu on ehdottomasti oman lapsen tuoksu, oli hän sitten iso tai pieni.


13 kommenttia

  1. Niin tuttuja ajatuksia, siksi pidänkin blogistasi paljon. Meillä myös kesällä 2v. poitsu ja syksyllä paluu työelämän ja kaikin puolin hektisen elämän pariin... siksi elämme täysillä tässä ja nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Teillä on sitten ihan sama tilanne kuin meillä. Nautitaan vielä!

      Poista
  2. Kirjoittamasi on niin totta.
    Välillä ihmettelee tätä ajankulua, juurihan nuo pienokaiset syntyi ja nyt ne on jo taaperoita mitkä leikkivät ja kikattelevat yhdessä. Mieli haikeana muistelee sitä vauvantuoksua ja vauva aikaa, aikaa kotona lasten kanssa, ei kiire minnekään. Ja tiedän miltä susta Sini tuntuu nyt, hirveä tunne kun tietää että se arki muuttuu kohta ja pitää viedä se pienokainen toisen hoitoon. Vaikka siihen syksyyn on onneksi vielä aikaa. (Aikaa mikä humahtaa silmissä)

    Ihana pieni velmuilija siellä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Jotenkin se tuleva ahdistaa, vaikka edellisestä kerrasta kyllä tiedän, että hyvin sekin tulee sujumaan. Uudenlainen arki koittaa ja kaikkeen totutaan :)

      Poista
  3. Oi kun ihanasti kirjoitettu. Niin se aika vaan menee. Joka päivä ihmettelen kuinka meidän pienellä tulee aina vaan lisää sanoja ja pidempiä lauseita ja miten paljon tuommoinen kaksivuotias voikaan jo ymmärtää. Ja se miten ketterästi liikkuu ja hyppii, kun vastahan se hapuili ensimmäisiä askelia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä!En voi uskoa miten paljon hän jo osaa ja kuinka paljon sanoja tulee ♥

      Poista
  4. Tuosta ajantajusta olen kyllä samaa mieltä. Viime syksynä, kun olin peräti 3 kuukautta vuorotteluvapailla ja olin tarkoituksella jättänyt kalenterin tosi tyhjäksi, niin sujuvasti unohdin sitten esim. hammaslääkärin...Ja hei - syksyyn on vielä aikaa, mutta ymmärrän kyllä haikeuden; uusi vaihe teidän perheen elämässä on lähellä. Lasten kasvua katsellessa aika hujahtaa - vastahan nuo minunkin olivat pieniä vipeltäjiä, nyt aikuisia opiskelijoita. Ja taas kun itselle ikää vaan kertyy, niin ymmärtää sen, että ihan jokainen päivä on iso lahja - ja arvokas.
    Mukavaa viikkoa sinne - täällä aurinko on hellinyt flunssaista lomalaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu! Ja joo, mä unohdan joka kerta mennä neuvolaan sovittuna päivänä! Se on joku kirous :D Pikaista paranemista flunssalaisille!

      Poista
  5. Just tuossa sohvalla istuessani V sylissä nuuhkin hänen hiuksiaan <3 ja mietin, että vauvamme on jo 2v, mutta ihanaa, kun kiipeää syliin ja viihtyy siinä. Ihania läheisyystankkauksia puolin ja toisin päikky/työpäivän jälkeen ja hakeutuupa kainaloon vielä 3,5v:kin. Ei voi muuta kuin olla onnellinen, aarteemme <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samat sanat!Ihanaa kun molemmat on tuollaisia sylimyyriä :)

      Poista
  6. Itku tuli. Jotenki niin tuttuja ajatuksia. Juuri niitä, joita itsekin olen viime aikoina päässäni pyöritellyt.

    Mun ois tarkoitus olla kotona vielä ensi vuoden syksyyn asti, mutta silti välillä jo surettaa tämän ajanjakson päättyminen. Siksi yritän nauttia mahdollisimman paljon tästä aikatauluttomuudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on ihanan paljon vielä kotonaoloa edessä. Nauti, nauti, nauti!

      Poista
  7. Mulle tuli kyl itku, on ollut kans haikea olo jo monta viikkoa. Meillä täytetään ihan kohta 1vuotta tuplana ja jotenkin mä en kestä sitä että mun vauvat ei ole kohta enää yhtään vauvoja. Ja se aika, se vaan menee ihan omia menojaan, en kerkeä edes vauvakirjaa täyttää ja yhtäkkiä muistan etten enää muistakaan milloin meillä opittiin konttamaan ja milloin ne ekat hampaat tuli. Voi haikeus ♥

    VastaaPoista

Kommentit piristävät aina!