Kesäloman mittainen kotiäitiys

Äsken oli vielä kokonainen vuosi, sitten ihanan pitkä kesä ja nyt jäljellä on enää kesäloman mittainen kotiäitiys. Muistan edelleen sen tunteen kun viime vuonna hain hoitovapaata lisää vuoden. Se tunne oli ihan mahtava, kokonainen vuosi kotona! Niin pitkä aika!

Jälkeen päin ajateltuna aika tuntuukin kovin lyhyeltä. Mitä on yksi vuosi koko loppuelämässämme? Vain murto-osa. En aluksi tiennyt oikein olenko kotiäitityyppiä, joten hain ensimmäisen kerran hoitovapaata vain hyvin kyhyen pätkän. Melko pian tuli kuitenkin selväksi, että en mitenkään kykenisi vielä luopumaan tästä kaikesta, olinhan vasta löytänyt sen oikean moodin.

Aikaa ennen lapsia ihmettelin, miten joku jaksaa olla kotona lasten kanssa useamman vuoden. Eikö sitä tule hulluksi, sehän on niin tylsää? No hulluksi tässä on kieltämättä tullut varmastikin monta kertaa, mutta tylsää? Ehei!



Itse olin Eevin jälkeen vielä niin "suorittaja". Olin elämänvaiheessa, jossa halusin olla äiti, mutta en halunnut hypätä kelkasta. Pelkäsin, että mikäli olen liian kauan poissa työelämästä, minut unohdetaan. Tilanne oli tietysti eri myös silloin, sillä minulla ei ollut vakituista työpaikkaa. Ahdisti enkä osannut nauttia kotona olemisestakaan niin hyvin. Mietin koko ajan mitä tulevaisuus toisi tullessaan enkä osannut elää siinä hetkessä.

Silloin oli toki myös paljon nuorempi kuin nyt ja ajattelin elämästäkin hiukan erilailla. Ajattelin, että ollakseni jotain, minulla täytyisi olla muutakin kuin äiti. Etten olisi minä, jos en olisi jotain muutakin. Oli kiire elämään sitä omaa elämää, vaikka se olisi ollut käsillä siinä ja nyt, siellä kotonakin. Silloin vuosi kuulosti ikuisuudelta eikä minulle edes selvinnyt, mitä se jotain oli, mitä niin kovasti halusin olla.

Nyt tiedän olevani enemmän kuin jotain. Olen joillekin kaikki kaikessa.

Ehkä nämä kaikki ovat asioita, jotka on täytynyt käydä läpi nähdäkseen paremmin. Ajattelen, että kaikki kokemamme asiat muokkaavat meistä ihmisiä joita olemme nyt ja tekevät meistä ainakin toivottavasti parempia sellaisia. Jokaisesta omalla tavallaan. Tapahtumien syyt saattavat selvitä  vasta vuosien jälkeen, mutta kaikesta jää jälki. Yhdessä niistä rakentuu palapeli elämästämme ja itse voimme vaikuttaa luovutammeko, koska palat ovat liian sekaisin vai koitammeko rakentaa niistä jotain hyvää ja kaunista.

Palatakseni vielä tuohon kotiäitiyteen, niin tämä kotona vietetty aika on todellakin kasvattanut ja kouluttanut niin minua kuin lapsiakin. En edes tiedä kumpaa enemmän. Ei välttämättä se paras valtti työelämässä noin niin kuin paperilla ainakaan, mutta siinä oikeassa elämässä (siinä mikä merkitsee), ihan korvaamaton. Olen saanut tutustua lapsiini kunnolla. Olen löytänyt itsestänikin aivan uusia puolia. Olen ollut hermoheikko ja väsynyt, mutta samalla nauranut ja iloinnut enemmän kuin koskaan. En varmastikaan koskaan tule ajattelemaan tätä aikaa mitättömänä vaiheena elämässäni vaan aikana, jolloin aika lakkasi olemasta. Se vuosi meni ja siksi niin nopeasti, koska nautin siitä koko sydämestäni.

Eniten tulen kaipaamaan ehdottomasti meidän kiireettömiä aamuja. Niitä kun heräämme milloin heräämme, makoilemme puoli tuntia vielä sängyllä, syömme aamupalaa rauhassa ja kellolla ei ole mitään väliä. Niitä minä rakastan eniten, aamuja kun koko päivä on vielä edessä.

Vaikka tässä näin hehkutan tätä omaa kulunutta kotiäitiyttäni niin edelleen minussa asuu myös se työihminen ja muutaman vuoden tauon jälkeen itseasiassa kaipaankin jo sinne. Olo on haikea, mutta samalla olen myös innoissani. Kaipaan uudenlaisia haasteita ja niitä "aikuisten juttuja", kaipaan aivojumppaa ja työkavereita. Äitiys tulee aina olemaan se tärkein rooli, mutta olen myös paljon muutakin ja luottavaisin mielin, että näiden kaikkien asioiden yhdistäminen onnistuu. Aikansa kutakin ja vaikka syksy on näkynyt pienoisena mörkänä kalenterissani, olen pikku hiljaa siirtynyt siitä luopumisen tuskasta eteen päin ja kohti uudenlaista arkea. Ahdistaa ja jännittää yhtäaikaa, vähän kuin hyppy turvalliseen tuntemattomaan.

Kohta mennään! 


28 kommenttia

  1. Aivan ihana postaus <3 Niin samat kokemukset ja aatokset äitiydestä, vaikka mä olinkin jo lähemmäs kolmekymppinen kun Sohvi syntyi, eli paljon sua vanhempi :) Mä olen koko vuoden oikeastaan kaivannut kotoa töihin, jossa olin viimeiset 10 vuotta (äippälomia luk.ottamatta) mutta nyt olen vihdoin päässyt itse tähän kotiäitimoodiin, jee syksy & kerhot & kotoilu täältä tullaan, oon vihdoinkin valmis! :)

    Tsemppiä uuteen elämänvaiheeseen, muista myös nauttia sen parhaista puolista! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun säkin nautit kotona olosta ja tosiaan syksy on munkin lemppariaikaa, silloin on niin paljon kaikkea tekemistä!

      ja kiitos!

      Poista
  2. Ei hitsi, onkohan tämä mun tekstiä joskus myöhemmin. Alkuosa täsmäsi. ;) En kadu pojan laittamista hoitoon, mutta toivon, että seuraavalla kerralla malttaisin olla kotona pidempään. Nykyään E on niin hauskaa seuraa, että mietin kuinka kivaa olisikaan touhuta kaikkea yhdessä paljon enemmän. Tsemppiä tulevaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä säkin seuraavalla kerralla löydät sen sisäisen kotiäitisi, niin mulle ainakin kävi :) Kiitos!

      Poista
  3. Todella hyvä kirjoitus , meilläkin alkaa uusi arki kun lähden opiskelemaan, monen monen kotiäiti vuoden jälkeen, jännittää tosi paljon, mutta samalla olen ihan intoa täynnä! Tsemppiä teidän syksyyn ja uuteen arkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, sielläkin jänniä aikoja! tsemppiä opiskeluun ja uuteen arkeen!

      Poista
  4. Ihanasti kirjoitat kotiäitiydestä tuota se parhaimmillaan on <3 Ja sitä aikaa kaipaan itsekin aikaajoin, mutta monesti myös ne parhaat hetket löytyy myös juuri siitä meneillään olevasta ajasta. Yhteisiä vapaita osaa arvostaa ihan eritavoin varsinkin kun itse teen vielä kolmivuorotyötä, joten viikonloppuvapaat ovat harvinaista luxusta! Ja juuri siksi erityisen ihania. :)
    Tsemppiä sulle tuleviin haasteisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, muutokset on aina vähän pelottavia, mutta kohta sitä ei varmasti enää edes muista kaivata kotona olemista. Mut hei, sulla on sitten enemmän arkivapaita!Itse oon ainakin huomannut, että olen silloin paljon tehokaampi kuin vloppu vapailla :D

      Poista
  5. Niin totta joka sana.
    Mutta työssäkäyvällä on vapaapäiviä ja lomaa, niistä osaa nauttia sitten ihan erilailla. Ja siitä yhteisestä ajasta.
    Tsemppiä teijän syksyyn! :)

    VastaaPoista
  6. Ihana juttu ja mukavaa päivää!

    VastaaPoista
  7. Tuttuja tunteita parin kuukauden takaa! Hyvin se menee ja nauti niistä hyvistä puolista ja uusista kuvioista! Mullakin on nyt kyllä lomaltapaluuahdistus, viimeinen lomapäivä menossa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä yritän nauttia, tuun sit kertomaan miten lähtee sujumaan :) tsempit lomaltapaluuseen :)

      Poista
  8. Ymmärrän, ja mulla on jo loman jälkeen ikävä mukavia työkavereitani. :) Ja ihan loistava kuva toi vika!!!!!! :))))))

    VastaaPoista
  9. Ihanasti kirjoitettu :). Mä olen koko ajan ajatellut olevani kotiäiti-tyyppiä, mutta tunnistan tuon saman suorittamisen tarpeen. Varsinkin ekan lapsen kohdalla. Nyt koitan oikein aktiivisesti löytää sen oikeanlaisen moodin tähän hommaan. Minulla edessä vielä vuosi kotona oloa, ja haluan todellakin nauttia siitä täysillä.

    Nauttikaa vielä yhdessä olosta ja sen jälkeen uusista tuulista <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, ihanan pitkä aika vielä edessä! Mutta toisaalta niin nopeasti se sitten menee, kuten varmasti luitkin :) Ja juu, nautitaan! ihana kuukausi vielä jäljellä kotona!

      Poista
  10. Hienosti laitat sanoiksi noi fiilikset, joita moni meistä äideistä varmasti tuntee. Kun sain toisen lapsen lokakuussa ja otin esikoisen kotihoitoon iloitsin siitä että sain hänenkin kanssaan "toisen mahdollisuuden" kun aikoinaan laitoin ehkä liian aikaisin hoitoon (näin jälkikäteen ajatellen). Toisaalta silloin se tuntui oikealta ratkaisulta, joten mitä sitä nyt enää katumaan :).

    Muutosvaiheet on aina jänniä, tsemppiä ja nauti loppulomasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä ja sama täällä, Eevinkin kanssa nyt kotona vietetty aika on ollut niin erilaista kuin silloin ekalla kerralla. Ehkä myös se, että koko ajan on ollut jotain puuhaa kun on ollut isompikin lapsi vrt siihen kun oli vain yksi pieni joka nukkui alussakin melkein koko ajan :)

      Kiitos!

      Poista
  11. Hyvä kirjoitus! Varmasti tulet myös nauttimaan töihin paluusta! Minulle se on vielä aika utopistinen käsitys, mutta aikansa kutakin. =) Pitää elää vain siinä hetkessä eikä murehtia liikaa tulevaisuutta. Sen jos minkä olen tässä oppinut viimeisen vuoden aikana. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, se meinaa aina joskus unohtua :(

      Poista
  12. Hyvää ajatusten avautumista. Täälläkin syksy tuo uutta elämään. Vielä sinne kuitenkin matkaa. Jossain vaiheessa syksyä vaihdetaan isin kanssa rooleja koti-työ akselilla. Ja myöhemmin viemme pienet tarhaan. Hyvillä mielin. Mulla odottaa ihana työpaikka ja työkaverit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tsemppiä teillekin uuteen arkeen, ihanaa kun isikin saa olla kotona!

      Poista
  13. Tunnistin kyllä itseni täysin tuosta millainen kuvailit olleesi Eevin syntymän jälkeen nuorempana. Mä oon just tollanen, että kokoajan ajattelen elämää eteenpäin. Tällä hetkellä odotan kuumeisesti että saisin kouluni loppuun ja pääsidin työelämään. Olen todella huono elämään tässä hetkessä ja aika-ajoin on kyllä rankkaa elää kokoajan ajatellen vain tulevaisuutta vaikka elämämme on nytkin aivan ihanaa ja näistä ajoista pitäisi osata nauttia. Mutta ehkä tämä nuoruus puskee vielä ulos minusta kun niin nopeaan tahtiin "joutui" aikuistumaan lapsen myötä. Ehkä mäkin vielä opin rauhoittumaan ja elämään hetkessä :)

    Tsemppiä uuteen arkeen teillekin! Minunkin kotiäitiys vetelee viimeisiään ja parin viikon päästä istunkin jo koulun penkillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ajattelen, että ehkä noin sen kuuluikin mennä, että osaisi sitten myöhemmin arvostaa ja nauttia kaikesta enemmän. Vaikka ihanteellistahan olisi, että kaikki menisi aina heti ihan töydellisesti nappiin, mutta ei se vain mene ja musta on hyvä, että itse pystyy sen sanomaan. Voisihan sitä esittää ja sanoa, että aina on nauttinut niin täysillä, mutta kun itsellä se ei ainakaan niin mennyt. Tykkäsin kyllä olla kotona, ei se ollut kamalaa, mutta koko ajan oli jotenkin tuli perseen alla ja kiire töihin.

      Varsinkin vanhemmuus on asia, jossa harva osaa toimia heti niin kuin pitää, itsellä ainakin niin monta kertaa jälkeen päin tullut ajatus, että olisi voinut tuonkin asian hoitaa hiukan erillä lailla. Mutta kaikesta oppii ja kaikki kasvattaa.

      Tsemppiä teillekin uuteen arkeen!

      Poista
  14. Samat fiilikset! Tosin nyt kun enää viikko kotiäitiyttä jäljellä alkaa viime hetken ramppikuume iskeä. Hui. :D

    VastaaPoista

Kommentit piristävät aina!