Mói

Moi moi ja mukavaa maanantaita! Onkos teille kuinka monelle jo tuttu islantilainen lastenvaatemerkki nimeltä Mói? Merkin ensimmäinen mallisto ilmeistyi tänä keväänä ja nyt viime kuussa kauppoihin saapui heidän syysmallistonsa. Meillä ei aikaisempaa kokemusta merkin vaatteista ollut, mutta pääsimme testaamaan muutamaa vaatekappaletta kun Coolkids kaupasta lähetettiin Aatulle harmaa huppari ja mustat leggingsit. Molemmissa materiaali on mukavan joustavaa ja laadukkaan tuntuista (95% luomupuuvilla, 5% elastaani) ja hupparin sisäpuoli erityisesti on ihanan pehmeää harjattua collegea. Näitä on pidetty ja pesty jo useamman kerran enkä ainakaan vielä ole keksinyt mitään moitittavaa, laatu on ilmeisesti siis parantunut paljon viime keväisestä. Samalla kuosilla mallistosta löytyy myös baggy-housuja sekä musta huivi.


Nyt onkin ollut oivat kelit huppareille ja välikausivaatteita ei olekaan tarvinut käyttää kuin aamuisin. Jatkuisipa tämä syksy vielä tällaisena pitkään! Hupparissa kiva yksityiskohta on tuo keltainen vetoketju ja tämän kanssa sopiikin tuo gugguun keltainen pipo. Gugguun vaatteita ostin muutamat silloin heidän alennusmyynneistään ja niissä tykkään siitä, että materiaali on kunnon napakkaa trikoota. Aatulta löytyy merkin trikoopantsit, peruspaita sekä tuo pipo ja kaikki ovat pysyneet meillä hyvinä, vaikka vähän epäileväinen aluksi olin, kun ensimmäisessä mallistossa oli joitain ongelmia laadun kanssa. Housuista kyllä lähti pesulappu melkein heti irti, mutta se ei onneksi käyttöä haittaa mitenkään. Kyseiset trikoopantsit ovat malliltaan ja materiaaliltaan tosi kivat ja  varmasti semmoiset tulee jatkossakin hankittua.



Noista Mói:n vaatteista vielä sen verran, että kuvissa olevat leggarit ovat kokoa 2y ja huppari on kokoa 3-4y. Hupparit siis ainakin ovat hiukan niukempaa mitoitusta ja leggarit vastaavat aika hyvin kokoaan. Jos tykästyit noihin mustiin leggareihin, niin kannattaa käydä osallistumassa Coolkidsin arvontaan facebookissa, palkintona on juurikin samaiset mustat leggingssit haluamassaan koossa. Kaikki Mói:n tuotteet voi käydä tsekkaamassa kaupassa täältä.



Coolkidsin verkkokauppa on myös syksyn aikana saanut uuden ilmeen ja myyntiin on tullut myös uusia merkkejä. Syksyn uutuuksista löytyy tämä Mói, gugguu ja tulossa on vielä Mini&Maximus hiukan myöhemmin. Varastossa on myös hyvin Mini Rodinin toppaa ja sisävaatteita ja Coolkidsista saa nyt 15% alennuksen kaikista tuotteista koodilla "syysale". Koodi on voimassa 16.9.2013 saakka.

14 kommenttia

  1. tilasin tytölle nuo saman väriset baggy housut kuin tuo huppari. Nyt on pari kertaa pesty ja vaikuttavat ihan laadukkailta. Tykkään jotenkin tosi paljon tuosta kuosista ja tyttökin tykkää.. Sopii mielestäni sekä tytölle että pojalle. Koko 3-4 y on aika reilu hoikahkolle kolme vuotiaalle mutta ei mielestäni liian iso. Nuo molemmat Aatun vaatteet näyttävät myös tosi kivoille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne baggyt näyttävät myös kivoilta!Mun mielestä kuosi sopii kanssa hyvin tytölle, Eeville olen noita leggareita miettinyt. Menisi kivasti monen asun kanssa!

      Poista
  2. Mói on kyllä ihana merkki, toki merkin Suomen edustajana olen hiukan puolueellinen. ;) Meillä ei kuitenkaan Móin vaatteita ole vaikka merkkiä edustankin, ei vain ole jostain syystä tullut hankittua. Tuota hupparia olen sillä silmällä katsellut, ehkäpä jos kokoa jää aleihin niin täytyy hommata. Kai aina kaappiin yksi huppari lisää mahtuu. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, no vähän :D
      Ja ilman muuta mahtuu!

      Poista
  3. Tosi kivat vaatteet, ja ihania kuvia taas! :)

    VastaaPoista
  4. Ihana huppari ja housut. Itse tosin pitäisin enemmän siitä, että vetoketju olisi musta, koska tuossa on nuo kuviotkin. Ajattelin ensin, että tilaan kyllä moisen hupparin, mutta tuo vetoketju tekee siitä jotenkin pojan näköisen. Hmm, ehkä leggarit sitten. Onko leggareissa pitkät lahkeet ja vastaako koko 2 kokoa 92? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta vetskari toimisi myös!Mä näen tämän kanssa meillä sopivan paremmin pojalle, koska Eevillä ei juurikaan mitään kirkkaan keltaista ole. Leggarit on musta lahkeen mitaltaan vähän reiluja, Aatulla normaalisti siis 98. oita voi kuitenkin pitää hyvn 92 koossakin kun kääntää vähän resoria.

      Poista
  5. Meillä on nuo hupparit ja tosiaan ne on naftia , 86 cmllä on koko 3-4 y ja 74 cm pojalla 2 y ! Ihanat ne on ja laadukkaat <3

    VastaaPoista
  6. Oi, nää on kyllä kivemmät teijän kuvissa kuin Moin kuvissa!
    Ihania!!

    VastaaPoista

Kommentit piristävät aina!