Erään pipon metsästys

Harvemmin jää harmittamaan mikään juttu, että ei tullut heti ostettua, mutta Mini Rodinin pompulapipon kohdalla kävi niin. Oli se minusta ihan hauska alusta saakka, mutta en kuitenkaan siitä niin älyttömästi tykännyt, että olisin semmoisen tilannut. Sitten pari viikkoa sitten näin jossain kuvan piposta lapsen päässä ja voi miten kivalta se näyttikään!

Selasin sitten nettikauppoja läpi ja tietysti joka paikasta näytti olevan se isoin koko loppu (nämä ovat tosi niukkaa ja se 52/54 on juuri sopiva n. 50cm päähän). Lopulta päädyin googlen kautta brittiläisen small folk run kaupan sivuille ja siellä näytti hattua vielä olevan joka koossa! Vähän arvelutti kyllä tilata ihan tuntemattomasta kaupasta, mutta ovh hinnat olivat tuolla normihintoja alhaisemmat ja postikulutkaan ei sitten tuntuneet niin pahoilta. Ai niin ja muutes koodilla "presale" saa edelleen -15% alennusta tilauksen loppusummasta 14.10.2013 saakka!



Samalla katselin kaupan muutakin valikoimaa ja tuolta löytyy mm. lucky boy sundayn suloisia pehmoja ja pukinkonttiin tulikin sellainen jo samalla hankittua. Muistelin, että täällä joku joskus kyseli löytyykö rodinin camotakista enää sitä 92/98 kokoa mistään ja tuolla näytti olevan sitäkin. Myös noita Beau Lovesin uutuuksia oli ja BangBang copenhagenin tuotteita (rusettimekko on minusta niin kiva!)



Paketti saapuikin sitten vajaassa viikossa perille ja kaikki meni tosi hyvin tilauksessa. Postikulut ovat eurooppaan 7,95£ ja paketti tuli ainakin minulle kirjattuna lähtyksenä postiin. Hattujakin näytti vielä tuolla olevan ja ainakin siinä hinta punnissa oli edullisempi kuin mitä täällä normaali ovh, muissa tuotteissa ei tullut tsekattuakaan, mutta alekoodilla saa ainakin sen -15% vielä pois.


6 kommenttia

  1. Olisit näppäränä naisena neulonu vastaavan pipon ite ;)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, mutta kun mä mielellään olisin ottanut tuon pipon käyttöön ennen kuin Aatu menee kouluun.
      Nimimerkillä: "edellinen pipo resorivaiheessa kohta 3 vuotta.."
      :D

      Poista
  2. Ihana pipo, ihana Aatu ♥. Ja toi haalari on super!!!

    VastaaPoista

Kommentit piristävät aina!