Vähän välkettä ja ne voittajat

Palataan vähän viime viikonlopun pikkujoulutunnelmiin. Tuli taas todettua, että onneksi nekin ovat vain kerran vuodessa ja ei tuota turnauskestävyyttä ole enää niin kuin nuorena. Lauantai aamun herätys oli tosi mukava, sillä lapset roudasivat Eevin mankan sänkymme viereen ja laittoivat volat kaakkoon, kömmin sitten ylös Robinin Buum Kah- biisin tahdissa ja samanlainen jyske oli kyllä päässäkin ;) Tottakai miehellä oli juuri turnaus meikäläisen pikkujoulujen jälkeisenä päivänä ja armoa ei siis annettu, vaan skarppina aamupalan laittoon klo 10.00.

Pikkujouluissa päällä oli tuo Vero Modasta ostamani paljettineule ja muut vermeet onkin aikaisemmin täällä jo nähtykin. Ai juu, lupasin tälle viikolle ne arvontojen voittajat ja ne 8 kpl voittajia löytyy tuolta postauksen lopusta, käykäähän kurkkaamassa osuiko arpaonni kohdalle!









Sitten pari ajankohtaista alevinkkiä nimittäin Stockmannilla on juuri nyt kaikki lelut, lastenvaatteet ja lasten kengät -20% alennuksessa kanta-asiakkaille. Kanta-asiakkaaksi voi liittyä myös netistä ja edut saa heti käyttöönsä. Kaupassa on myös ilmainen postitus 17.12.2013 saakka. Meidän lasten toivomuslistalta tuolta löytyisikin nyt alesta aika monta juttua, monilla varmasti suosikkeja ovat lego friendsit ja muut legot ja sitten esimerkiksi brion junaradat, niistä kannattaa ainakin kurkata tuo ale josko saisi nyt hieman edullisemmin. Briolta on tullut myös tosi kiva parkkitalo uutuutena! Lastenvaatteita kurkkasin sen verran, että kivoja joulupaitoja löytyi tuolta ainakin Livlylta ja pojille esimerkiksi Mayoralilta ja Tommy Hilfigerilta. Lasten aletuotteet pääset kurkkaamaan täältä.

Jos pehmeitä paketteja haluaa kääräistä pukinkonttiin (vaikka itselle :D ) niin Duetosta saa nyt -20% alennuksen kaikista tuotteista koodilla "DUETTOSALE".

(sisältää mainoslinkkejä)


Ja nyt ne arvonnan voittajat! Jos nimimerkkisi löytyy listasta niin laittaisitko minulle yhteystietosi (ja tiedon minkä palkinnon voitit) sähköpostilla osoitteeseen kaikkimitaolen(ät)gmail.com. Minä lähetän Fjällrävenin reput suoraan, mutta muut palkinnot tulevat niiden lahjoittajilta ja laitan heille yhteystiedot kun olen saanut ne kaikilta ylös.

Fjällrävenin reppujen voittajat:
- Musta reppu
Oili
Musta harmaa olis ihana. Antaisin tyttärelle lahjaksi.

- Viininpunainen reppu
Taina
Molemmat on kivat väriyhdistelmät mutta ehkä tuo viininpunainen-beige kuitenkin.

Barbie nuken voittaja:
Lennu
Sekä Barbien että pelien arvonnass mukana! :)LeNNu
kolme_kaks_nolla_ii(a)hotmail.com


SingStar pelien voittajat:

1. Merja (keijukaisprinsessat blogi)
Molemmissa arvonnoissa mukana. - Emmin ja Neean äiti-

2. Annika /Karkkipurkki 
Peliarvonnassa mukana! :)

3.Tepsu ja Hepsu
Tahtoo mukaan tähän arvontaan. Molemmat olisivat todella mieluisia meillä:)
-Tepsu ja Hepsu-

4.  Iitanen
Mukana sing starin arvonnassa! -iitanen-

5. Anna (Annan unelmia blogi)
Mukana, molemmille olisi käyttöä. Barbien arvonnassa mukana siis myös :)

Mukavaa viikonloppua kaikille!

14 kommenttia

  1. Mehän ollaan melkein samiksia. ;) Itse olen kans viime lauantaina pikkujouluissa ja mulla oli myös tämä sama neule päällä nahkalegginsien ja ylipolvensaappaiden kanssa. :D Blogissani on kuvia.

    Ihanaa viikonloppua!

    http://rouvav.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpäs ollaan!Kävin kurkkaamassa, magee asu!

      Poista
  2. Jee, siskontytön joululahjapähkäilyt selvisivät Barbien voitolla! :) Kiitokset arvonnasta! Laittelen yhteystietoni illan mittaan.

    LeNNu

    VastaaPoista
  3. Jo pitkään blogiasi seuranneena on pakko vihdoinkin kommentoida =D Mä tykkään ihan hirveesti sun tyylistä! Just sellaisia vaatteita joista itsekin tykkään ja olen saanut monta inspistä pukeutumiseen täältä. Harmi vaan että mun +20 liikakilokropani päällä vaatteet ei näytä noin hyvältä kuin sun päällä =D Toivottavasti nähdään jatkossa myös asukuvia ja inspiskuvia myös sun vaatteista. Kiitos kivasta blogista! kun palasit takaisin töihin, ihan pelotti että blogin pitäminen loppuu... =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva kuulla Heidi!Joskus kyllä mietin, että kiinnostaako ketään nuo mun omat asukuvat kun en kuitenkaan mikään varsinainen muodin edelläkävijä ole ja muotiblogi tämä ei koskaan ole ollutkaan. Mukava kuulla, että olet saanut niistä vinkkejä!

      Poista
  4. Oot kyllä onnekas kun "pääset" aamupalan laittoon klo 10! Meillä se odottais siinä seitsemän aikaan :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, liian aikaista mulle :D Vapaapäivinä meillä kyllä nukutaan yleensä sinne 9-10 saakka...

      Poista
  5. Sun reidet näyttää taas fantastiselta! Mä näytin tätä postausta mun miehellekin että kato nyt kuinka nätit reidet. Ja sanoin että ehkä mun tarvii taas kehua niitä. Se sano että se voi olla häiritsevää. Mä toivon että se ei susta tunnu siltä vaan ihan vaan kohteliaisuudelta. :)

    Outoko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa, noh...kiitos! :D Ehkä mä otan sen sitten kohteliaisuutena!

      Poista
  6. Olipa kiva ylläri löytää oma nimi voittajien joukosta! Nyt on yksi vaikea lahja-asia ratkaistu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, hieno homma!vastasin meiliisi.

      Poista
  7. tosi kivat vaatteet, tuo laukku on tosi hieno! Teillä nukutaan myöhään, meillä usein herätään puoli kaheksan-kaheksan aikaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!Juu meillä on aina oltu aamu-unisia, toki joskus lapst herää täälläkin siinä kasin aikaan, mutta aika harvoin (onneksi!)

      Poista

Kommentit piristävät aina!