Karkkivärejä

Tämä postaus on hiukan saanut odottaa itseään, joten siinä olevat kuvatkin ovat jo jonkin ajan takaa. Tarkoitus oli kirjoitella tuosta töihin paluusta heti tuoreeltaan, ja muistin tämän aikaisemman postauksen silloisista fiiliksistäni, joten samalla rannalla syksyllä vieraillessamme aloin miettimään mikä on muuttunut, vai onko mikään?

Kotiäiti, siksi minä itseäni vieläkin automaattisesti joskus siteeraan, vaikka kotiäitiaika loppui jo useampi kuukaisi sitten. Jotenkin tuntui, että kotiäiti ei hävinnyt, vaikka työäiti tuli tilalle. Vai pitääkö niitä edes eroitella, äiti kuin äiti.

Kotiäitiys on aina ollut minulle asia, josta olen ollut ylpeä ja suurta iloa olen tuntenut voidessani sanoa "mä olen lasten kanssa kotona". Koin aina, että tein jotain hyödyllistä enkä itse ainakaan huomannut ympärilläni vähättelyä "duunistani" tai sitten en vain halunnut rekisteröidä sitä. Ehkä kaikki on kiinni siitä miten itse asian kokee. Joka tapauksessa minä olin ylpeä itsestäni, että olinkin lopulta kotiäitinä paljon kauemmin kuin mitä aluksi olisin uskonut.

Aikaisemmassa postauksessa tunsin suurta haikeutta siitä, että kaikki loppuu. Oli ehkä hieman dramaattisesti ajateltu, että kaikki, eihän siinä loppunut kuin se kotiäitiys. Muistan kyllä hyvin sen tunteen kuinka  minua ahdisti töihinpaluu, mutta samalla olin siitä tosi innoissani. Töihin palattuani huomasin, että päätös oli kuitenkin minulle oikea ja tunsin olevani pitkästä aikaa jotain muutakin kuin äiti. Vaikka se äitinä oleminenkin tärkeää on. Oli kuitenkin ihana mahtava tunne kun sai taas tehdä niitä "aikuisten juttuja" ja huomasin, että kotonakin sitä oli ihan erilailla innostunut taas asioista. Ehkä sen vain tietää sisimmässään mikä on oikea ratkaisu, vaikka vähän epäröikin ja meinaa ahdistaa. Olen aina luottanut enemmän sydämen ääneeni kuin järkeen ja kumma kyllä, kaikki on aina lutvuitunut lopulta ihan hyvin.

Olin Eevin kanssa tuolla samalla rannalla alkusyksystä, silloin kun tuntui vielä ihan kesältä, vaikka oli jo syyskuu pitkällä. Hoidonaloituksesta oli kulunut vajaa kuukausi ja katselin häntä tuolla rannalla ja hän näytti ihan yhtä onnelliselta kuin silloin kesälläkin. Ja arvatkaa mitä, niin olin minäkin. Muistelin teidän viisaita kommentteja ja oikeassa olitte. Elämä ei kuitenkaan niin älyttömästi muutu kuin mitä sitä alunperin pelkää, mutta sitä osaa arvostaa enemmän sitä vähäistä aikaa mitä on lasten kanssa työpäivän jälkeen. Itse tein lyhennettyä työviikkoa ja hoitopäiviä lapsille on tullut n 3 kpl viikossa, joten kyllä sitä aikaakin edelleen löytyy. Vuoden alusta aloin tehdä täyttä työaikaa ja hoitopäiviä tuli sen myötä hiukan enemmän.

Töihinpaluun lähestyessä aloin saamaan "surutyötäni" valmiiksi ja lopulta odotin jo innolla esimmäistä työpäivääni. Mitä lähemmäksi syyskuun eka tuli, sitä varmempi olin, että päätös oli oikea.

Varsinainen hoidon aloitus sujui todella hyvin. Olin jo varautunutkin siihen, että Aatulla saattaisi alussa olla hieman vaikeuksia hoitopaikkaan jäämisessä ja viikon verran ehkä itkeskeltiin äitiä, mutta tosi nopeasti hän lopulta hoitoelämään tottui. Uskon, että Eevin läsnäololla oli myös suuri vaikutus, hänellä oli varmasti turvallisempi olo kun siskokin oli samassa paikassa. Lapset ovat meillä perhepäivähoitajalla ja olen todennut sen oikein hyväksi hoitomuodoksi meille, varahoitopaikka on kyllä sitten päiväkodissa ja sielläkin lapset ovat viihtyneet vallan mainiosti. Itsestä on jotenkin niin kiva huomata, että lapset menevät oikeasti todella mieluusti tuonne hoitoon, joka aamu avaavat ilosena oven ja toivottavat minulle hyvää työpäivää pusujen kera. Ja sitten yhtä iloisina he ovat minua vastassa päivän päätteeksi, joskus eivät malttaisi lähteä kotiinkaan hyvien leikkien ollessa kesken.

Itsestä tuntuu, että varsinkin nyt kun on töissä, se aika menee vielä nopeampaa. Täällä odotellaankin eskarilappuja täyteltäväksi, siis ESKARI!! Apua, missä välissä mun tytöstä tuli noin iso?

Muistelen, että viime syksynä teistä lukijoista aika moni oli samassa tilanteessa kanssani, palaamassa työelämään kotiäitivuosien jälkeen, ja olisi tosi kiva kuulla miten teillä muilla kaikki lähti sitten sujumaan! Oliko jotain haasteita vai menikö kaikki heti ihan hyvin? Meillä suurin haaste on edelleen se herääminen aamulla, niin lapsilla kuin minulla itsellänikin :) Siitä kun aina selvitään, niin sitten sujuukin hyvin...

Mukavaa viikonloppua!









14 kommenttia

  1. Kiva postaus ja ihanat kuvat! Mulla vielä 1, 5 vuotta jäljellä ja kuusi vuotta takana tätä. Alan tykkää tästä koko ajan enemmän. Kun on lisäksi hiukan töitä ja blogi. Terkkuja teille ja tulkaa joskus taas kylään!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, nautihan nyt vielä!Ja varmasti hyv juttu, että rinnalla on vähän muutakin hommaa! Kiitos kutsusta, tullaan kun seuraavan kerran päästään hoodeille :)

      Poista
  2. Minä kamppailen noiden tuntojen kanssa parhaillaan. Ma alkaa meillä uusi arki.. oma työhönpaluu ei niinkään jännitä, ennemmin olen innoissani. Mutta hoidonaloitus.. miten mun pojat pärjää ilman äitiä?! :D pienempi on vuoden. Menevät päiväkotiin ja ihan joka ikinen päivä mietin oliko oikea ratkaisu laittaa pojat juuri päiväkotiin. Voi että. Kuukauden päästä voin kertoo miten meillä uusi arki lähti sujumaan.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, muistan kyllä nuo pähkäilyt, mutta uskon kaiken kyllä järjestyvän. Meillä Eevi oli silloin about vuoden ikäinen kun aloitti hoidon ja tosi kivuttomasti meni, se on kuulemma helpompi ikä kuin 2 tai 3v (jos yhtään lohduttaa) Tsemppiä!

      Poista
    2. Kiitos. Joo, 1v on siellä ku kotonaan. Mutta 2,5veelle jo selkeesti hankalampaa, kun osaa jo ikävöidä. Illat ja yöt onkin olleet nyt aika levottomia. Vain äiti kelpaa.. mutta ehkä se tästä kunhan oppii tuntemaan tädit ja tavat :)

      Poista
  3. Hienoa, että hoito- ja työkuviot on lähteneet hyvin pyörimään!
    Itse olen ollut reilun 4 vuotta kotona ja kesän korvalla syntyvä vauva antaa vielä jatkoaikaa kotiäitiydelle. Harmi vaan jos tämä kolmas lähtee sitten melko pienenä päiväkotiin uuden lain myötä, meillä kun ei miehellä ole mahdollisuutta jäädä kotiin lasten kanssa :( Mutta sitä nyt on turha murehtia vielä! :)
    Hyvää jatkoa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihania uutisia teillä, onnea kovasti! Tuo uusi laki on kyllä ihan hanurista, koska sen pitäisi siis tulla voimaan?

      Poista
  4. Minulla oli juuri toistepäin nyt syksyllä, jäin kotiin syyskuun alusta taas pitkästä aikaa. Työelämässä ehdinkin olemaan välissä kolme ja puoli vuotta joten kotiin jääminen olikin pitkästä aikaa todella mukavaa eikä vielä kotona olo yhtään tympäise vaan touhua on riittävästi.
    Töissäkin oli mukava olla ja arki oli silloin aivan erilaista kuin nyt, tottakai paljon kiireisempää mutta silloin ehti niinä kotipäivinä saada paljon enemmän aikaan kuin nyt ja sosiaalinen elämäkin oli aivan toisenlaista kun tuohon yhdistettiin vielä opiskelu ja opiskelukaverit.
    Nyt olen jälleen kotona ja nyt nautitaan tästä kiireettömästä ja kotikeskeisestä arjesta hetken aikaa, syksyllä meilläkin on sitten eskarin aloitus edessä ja vaikka itse jatkankin kotona oloa vielä pitkään niin aamulla tullaan meilläkin sitten nousemaan aikaisin silti joka arkiaamu, kyyti tulee Pinjaa pihasta hakemaan ennen yhdeksää ja se ei odottele, jos ei ole valmiina niin sitten jää kyydistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti kotona oleminen tuntuu nyt aivan erilaiselta kun välissä olit pidemmän ajan töissä. Pinjastakin on paljon apua kun on jo niin iso ja varmasti ylpeä ja innokas hoitaja :) Nautihan nyt tosiaan ja ota tuosta ajasta kaikki irti! Mukavia kotipäiviä sinne!

      Poista
  5. Melkoista Adidaksen mainostusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahah. Et oo tosissas.

      Poista
    2. Tsih! Ensi kerralla täytynee mustata kaikki mahdolliset logot mitä saattaa näkyä :D

      Poista
  6. Ihana kun kirjoitit tästä jälleen (muistan hyvin sen sun edellisenkin postauksen ko. aiheesta). Kiitos Sini, vertaistuki on aina hyvästä! Täällä juuri samoja aikoja eletään ja omat fiilikset tosi ristiriitaisia.... on aivan ihanaa palata töihin (meidän lapset 3v3kk ja 1v6kk), mutta varsinkin pienemmän kohdalla välillä ihan sydäntä särkee jättää hoitoon, vaikka siellä viihtyvätkin ja ovat onnellisesti samassa ryhmässä. On tää tällaista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vertaistuki on kyllä parasta, teistäkin oli mulle hurja apu silloin kun itse pähkäilin näiden juttujen kanssa! Ja tiedän kyllä juurikin mitä tarkoitat, mutta uskon, että kaikki menee teilläkin hyvin. tsemppiä!

      Poista

Kommentit piristävät aina!