Nallehuumaa

Tänään olimme katsomassa Ti-Ti nallen konserttia ja vaikka meilläkin nallet on nähty monta kertaa, niin aina ne tuntuvat olevan yhtä kova juttu. Konsertista kyseltiin jo pitkin viikkoa, että koska mennään ja tämä päivä oltiin kuin tulisilla hiilillä konsertin alkua odotellessa.

Eevin kanssa olemmekin käyneet noissa konserteissa useamman kerran ja Aatu taas on ollut mukana Ti-Ti nallen talossa pari kertaa. Kaikki mahdollinen sälä on varmaan siis tullut vuosien varrella hankittua näihin nalleihin liittyen ja varsinkin ne neulosnallet ovat jo sen näköisiäkin, että kovasti niitä on paijattu ja rakastettu. Liput tuonne konserttiin oli vain 10e/ henkilö, tosi kiva kun joskus pääsee noinkin edullisesti nallet näkemään!

Eilen täällä oli vielä kevät, mutta tänä aamuna talvi olikin tullut takaisin. Nahkatakilla lähdin itse liikenteeseen, mutta aika kylmä tuuli tuolla oli, että enemmänkin olisi voinut pukea. Onneksi pihalla ei tarvinut kauaa ollakaan...


Lähtötunnelmissa, yhteiskuvat eivät meillä perinteisesti tahdo oikein onnistua. Tämä taisi olla niistä muutamista se, jossa kaikki itseasiassa näkyivät samassa kuvassa kokonaan ja olivat suhtkoht paikallaan :)









Konsertissa näimme nyt ensimmäistä kertaa tuon uuden nalleperheen jäsenen eli Triolin. Viime kesänä talossa vieraillessamme äiti nalle olikin maha pystyssä, aika nopeasti näyttävät nuo nallet kyllä kasvan! Viikonloppuna kävimme katsomassa myös ihan oikeita nalleja eläinpuistossa, siitä sitten vaikka vielä myöhemmin lisää...

Itse olin kyllä jo ihan valmis tuosta talvesta luopumaan ja mitään lunta ei todellakaan tänne olisi kaivattu! Onkos siellä suunnilla sama tilanne eli lumiset maisemat?

11 kommenttia

  1. ankean lumista ja meidän tosissaan pitäisi päästä noita katsomaan !!!
    Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Mahtavaa, nallet rokkaa edelleen! Tyttäreni 21v oli superfani pienenä. Aamuisin me aikuiset herättiin siihen, kuv 2v oli laittanut videot pyörimään ja lauloi lo-lo-lo-lo-lomalle...eikä automatkaa, ilman titi-nallea. Jossain vaiheessa jo piilotin levyn toviksi, kun korvamato soi töissäkin :)
    Ihania muistoja,aurinkoista talvipäivää Helsingistä, Tiina (mittari näytti aamulla klo7 -11astetta)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikka Tiina!
      Juu, rokkaa rokkaa!
      Voi apua, mulle jäi heti tuo laulu soimaan päähän kun luin sun kommentin! :D Oikeasti, noita ei unohda koskaan.

      Poista
  3. Nallet on meidänkin tytön mielestä ihania! itse en ole lapsena välittänyt enkä oikein nytkään, mutta "annan" työn tykätä vapaasti.. =) Käytiin mekin 1. kertaa konsertissa viime vuoden lopulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä muista nuo kyllä lapsuudesta, mutta en tainut itsekään olla mikään fani. Meillä on molemmat lapset diganneet noita ihan kympillä, kaipa tuo kohta jo ohi menee?! :D

      Poista
  4. Titi nallet on meilläkin tosi in! Pitäiskin varmaan kesällä tehdä joku retki nalletaloon.. Ainakin konsertista meidän tyttö oli niin haltioissaan. Ja joo, ei yhtään lunta olis tarvittu tännekään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi se nalletalo on kiva!Me ollaan käyty 3 tai 4 kertaa ja siellä on kiva kun pääsee oikeasti tekemään jotain eikä vaan kierrellä ja katsella. jos kauempaa menee niin siinähän on se kylpylä vieressä, sinne vaan sitten illaksi vielä polskimaan! :)

      Poista
  5. Hei mistä olet ostanut tuon takin? Mulla olisi etsinnässä juuri samantyylinen ruskea lyhyt nahkatakki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Tuo on Onlyn ja on siis keinonahkaa, mutta kivan pehmeä kuitenkin. Omani ostin stockmannin nettikaupasta, sieltähän saa nyt sillä koodilla 20% alen ja ilmaiset postit. Eikä ollut kallis, normihintakin vain 39,90e!

      Poista
    2. Kiitos! Pitääkin vilkaista :)

      Poista

Kommentit piristävät aina!