KESTOPANDAT

Mini rodinin multipandakuosi on osoittautunut yhdeksi suosikeistani tässä vuosien aikana. Kyseisessä kuosissa lapsilla on ollut kesävaatteet jo kolmena vuonna, eikä se kyllä vieläkään kyllästytä! Itsellä joihinkin kuoseihin ja vaatteisiin liittyy myös paljon muistoja. Mieleen muistuu missä oltiin, mitä tehtiin, mitä uusia taitoja opittiin, mitä hauskaa tapahtui. Vaatteitahan ne vain ovat, mutta muistojen kautta osa niistä on itsellekin kovin rakkaita. Nämä multipandat eivät nyt sinällään niitä ole, mutta tästä kuosista tulen kyllä aina hyvälle mielelle kun muistan edelliskesänkin juttuja.

Itse olen erännyt molemmilta lapsilta joitain heidän vauva-ajan vaatteitaan muistoksi. Laatikkoon eivät ole päätyneet ne hienoimmat tai mätsäävimmät asut vaan enemmänkin ne eniten käytetyt, superrakkaat pehmoiset yöpuvut, ensimmiset villasukat, söpöt minikokoiset farkut, ekat kengät, pienet pipot, käsintehdyt villapuvut jne. Kovin paljoa en ole säästänyt, mutta ne rakkaimmat.

Hassua miten sitä kiintyykin joihinkin asioihin niin kovasti. Nuo jemmassa olevat tavarat ovat muutakin kuin vain materiaa. Ne ovat minun vauvojeni ensimmäiset hymyt, ne ovat iltoja kun valvoin heidän kanssaan hämärässä ja koitin saada nukahtamaan. Ne ovat pikkuiset varpaat piilossa ja tutteja, jotka näyttivät jättiläisiltä. Ne ovat tarinoita, joista opittiin ensimmäiset sanat. Askelia, joita odotettiin niin kovasti. Ne ovat ensimmäiset kesät ja yksivuotiskuvat. Paljon enemmän kuin vain vaatteita, palasia meidän matkasta.

Oletteko te säästäneet kuinka paljon lastenne pieniä vaatteita? Mitkä ovat teille ne rakkaimmat?

Aika hassu sattuma tapahtui minulle kun myin joskus kerralla paljon Eevin pieniä kenkiä ja siinä vahingossa myin myös Eevin ensimmäiset kengät, jotka minun oli tarkoitus säästää. En kehdannut sitten jälkeen päin kuitenkaan ostajalta kysyä niitä takaisin ja harmittelin vain mielessäni kun menin ne silloin myymään. Joskus puolen vuoden päästä huomasin kengät myynissä samalla myyjällä, hän oli ostanut raskaana ollessaan ne jemmaan tulevalle vauvalleen, mutta hänelle syntyikin poika ja kengät olivat tarpeettomat. Ostin kengät sitten takaisin meille ja tuolla ne ovat nyt muistojen laatikossa, pienen mutkan kautta kiertäneenä :)


Tässä meidän multipandakuvia usemman vuoden varrelta. Ekat kuvat on otettu lomareissulla nyt muutama viikko sitten, voi kun olisi kiva palata vielä noihin keleihin!







Viime vuonna kirjoittelin täällä sisarusten välisestä rakkaudesta (ja riitelystä).




Pandat oli päällä myös viime kesän muumimaa reissulla, josta juttua täällä.


Pikkuinen Aatu 1-vuotispäivänään pandoissa, minun kirjeeni äidiltä pojalle löytyy täältä.




Pandat olivat molemmilla päällä myös valomaalareiden ottamissa sisaruskuvissa.

Aika paljon kivoja muistoja liittyy siis noihin pandoihin!

5 kommenttia

  1. Voi ei, tää ei helpota yhtään mun panda -kuumetta. Pienemmälle on ollut pidempään etsinnässä, mistään ei oikein löydy :) Ihanat kuvat! Meilläkin on säästetty käytetyimmät ja rakkaimmat, joihin liittyy paljon muistoja. Tein myös sen vorheen äsken, että myin neulehaalarin, joka oli kakkosella kotiutuessa päällä ja harmittaa kyllä kovasti.

    VastaaPoista
  2. Aatu on niin samannäköinen noissa 1v kuvissa kuin meidän Mini nyt :D Mun äiti kerran kysyikin, kun katsoi kuvia sun blogista että oottekohan jotain sukua kun niin samannäköisiä serkkutyttöjenkin kanssa :)

    Pandat on kyllä ihania :)

    VastaaPoista
  3. itse olen säästänyt joitain tytön vauvavaatteita. Ne mitkä ovat rakkaimpia, jos vaatteista niin voi sanoa. Esimerkiksi jotain äitini ostamia ja isovanhempieni ostamat vauvanvaatteet ja myös yhden bodyn, joka on mielestäni vain niin söpö.. Tällä hetkellä on yksi mekko minkä ajattelin säästää, Pdl:n viime syksyn kukkamekko. Se on vain niin ihana. Se on ollut päällä jo monet kerrat ja tyttökin sanoo että en saisi myydä sitä.. Meillä on ollut tuo multipanda t-paita yhdessä koossa ja olihan se ihana

    VastaaPoista
  4. MInä olen säästänyt sairaalasta kotiintulovaatteet, ristiäisvaatteet, 1v vaatteet, muutaman ulkoimailta tuodun ihanuuden, itse tehdyt villa-asut, sekä sitten jotakin ajalle tyypillistä kuten Marimekon unikkobodyt ja Metsolan retroa. Lisäksi kaikilla kolmella muistolaatikossaan ne rakkaimmat lelut ja unikaverit. Muut on nyt sitten surutta laitettu eteenpäin, muistoina valokuvissa.

    VastaaPoista
  5. Olisko sulla multipandamekkoa myynnissä koossa 104/110? ;)

    VastaaPoista

Kommentit piristävät aina!