HAY LOUNGE MAKUUHUONEESSA, HARLEKIINIVINKKI JA ARVONNAN VOITTAJA

Postailinkin hay lounge tuolista ja connox.de kaupasta täällä. Silloin tuoli oli tuolla meidän lasten leikkihuoneessa, mutta kokeilin miltä se näyttäsi meidän makkarissa ja sille tielle se onkin jäänyt!

Makkarissa meillä on ollut ongelma, että päiväpeitolle ja tyynyille ei ole mitään paikkaa silloin kun ne eivät ole sängynpäällä (eli tooosi usein). Tuoli ratkaisi sen ongelman ja toi tuonne vähän lisää ilmettä kaiken valkoisen keskelle. Ei tuossa tuolissa kyllä ikinä tuolla kukaan istu, että sen suhteen se olisi käytännöllisempi jossain muualla. Makkariin olen miettinyt jotain uusia verhoja, mutta en ole vielä oikein keksinyt millaiset sinne haluaisin. Toisaalta taas tykkään tuosta kokovalkoisesta ilmeestä makkarissa, jotenkin kivan rauhallinen.



Samalla ajattelin vinkata näistä kivoista TineK:n harkeliinilaatikoista, jotka ovat -50% alessa  Lifestyle Nordicissa. En tiedä mihin asti tuo ale on voimassa, mutta ainkin nyt näytti vielä olevan. Kauniita säilytyslaatikoita ei voi olla liikaa ja tilasin noita kolmessa koossa. Postikuluttomuusraja oli 50 euroa, joten samalla tilasin tuon fermin mukin mitä olen katsellut jo aikaisemmin ja sain pakettini ilmaisilla posteilla.

Meillä on lastenhuoneessa pikkulelut erinäisissä rasioissa ja ovat leikeissä jo vähän rähjääntyneetkin (välillä ne kun ovat rumpuina yms). Nämä ajattelinkin säästää ihan omaan käyttööni, vaikka kivasti sopisivat tuonne lastenhuoneeseenkin ja jemmata näihin jotain tarpeellista. En vain vielä ihan tiedä mitä :D



Loppuun vielä Crocs arvonnan voittaja. Huikea määrä osallistujia taas, kiitos kaikille! Arpaonni suosi Milla nimimerkkiä kommentilla:

Milla 11 toukokuuta, 2014 21:05
Mä ottaisin pinkit ja pojalle keltaiset... :) Ihania ovat kyllä kaikki! milla.samu at gmail.com

Millan sähköpostiosoite olikin tuossa, joten laittelen sinulle viestiä! Tänään on ollut aktiivinen päivä, joten kurkatkaahan myös aikaisempi postaus!


5 kommenttia

  1. Mistä tuo teidän makkarin valkoinen päiväpeitto on hankittu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Se on itseasiassa parisängyn untuvapeitto, mutta päiväpeiton virkaa se on meillä aina toimittanut. Ikean mysa rönn sarjaa, löytyy täältä ja tosiaan se isompi koko http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/30131387/#/10131393

      Poista
  2. Sano et sulla on joku alekoodi crocsille, pliiiis! Kovasti tekis mieli tilata, jos sais jonkun kivan alen:-D terveisin arvontaan osallistunut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei ole mitään "omaa" mutta googlella löysin koodin FICUPONATION millä saisi -15% koko tilauksesta!

      Poista
  3. Täältähän löytyikin kuvia siitä tuolista, josta tuolla toisaalla kyselin. Vitsi tää musta on magea, pohdin mustan ja valkoisen välillä...

    VastaaPoista

Kommentit piristävät aina!