KAKSISTAAN

Tosi vähän tulee vietettyä aikaa vain toisen lapsen kanssa. Liian vähän. Yleensä oleme aika tiivis kokoonpano ja kuljemme joka paikassa yhdessä. Jännä huomata kuinka erilaisia lapset ovatkaan silloin kun niiden kanssa on ihan kahdestaan.

Ensinnäkin, he leikkivät, ihan yksin. Ja joskus jopa todella pitkiäkin aikoja sitä samaa leikkiä. Mikä kumma siinä on, että sitten kun niitä on kaksi niin leikkiminen on aivan erilaista. Se on leluista kinastelemista, milloin mistäkin suuttumista tai älytöntä riehumista. Joskus sattuu kyllä sellainenkin ihme, että nämä kaksi leikkivät ihan nätisti keskenään, mutta yleensä se loppuu aika lyhyeen kun leikkijät eivät ole jostakin asiasta samaa mieltä. Olen ihmetellyt, että jos yksin leikit sujuvat hyvin, niin mikseivät he leiki yksin vaikka heitä olisikin kaksi?!

Aatun asu gugguu, kengät bisgaard. 

Jännä huomata kuinka erilaisia lapset ovatkaan kun heidän kanssaan on kaksin. Paljon rauhallisempia nyt ainakin ja yleensä heitä ei tarvitse juuri koskaan olla kieltämässä. Ehkä se kiukutteluja uhma onkin osittain sitä huomionhakemista. Talo on toisaalta kyllä oudon hiljainen vain yhden lapsen kanssa, kaipa sitä on jo niin tottunut tähän ainaiseen meteliin, ettei enää muista edes mitä se hiljaisuus olikaan.

Vaikka sisarukset ovat todella tärkeitä toisilleen ja selkeästi myös kaipaavat toista kun hän ei ole paikalla, tekee heille kyllä hyvääkin saada välillä olla ihan yksin. Nauttia yksin vanhemmistaan, tai edes vain toisesta ja siitä kaikesta huomiosta. Saada tehdä juttuja mitä juuri hän haluaa, istua yksin sylissä ja lukea kirjaa jonka juuri hän on valinnut. Puhua asioista, joista muuten ei tulisi puhuttua.


Aina sitä ei muista, että itsenä lisäksi myös se lapsi tarvitsisi omaa aikaa. Kun illalla ajattelet, että pääset käymään rauhassa ruokakaupassa kerrankin ihan yksin, on tietysti jompi kumpi tai molemmat kinuamassa mukaan. Ja kuinka se silloin ärsyttää, kun haluaisit mennä yksin, olla edes hetken aikaa rauhassa. Ei sitä silloin tule miettineeksi, että lapsikin ehkä halaisi olla yksin, juuri sinun kanssasi. Äkkiä sen kuitenkin huomaa, kuinka tärkeästä jutusta noinkin pienessä asiassa voi olla kyse kun näkee sen loisteen toisen kasvoilla vastatessasi "No tuu nyt sitten!"

Kumpparit väärissä jaloissa, rinta rottingilla ja hymy kasvoilla hän kapuaa autoon ja ilmoittaa olevansa äidin kauppa-apulainen. Isoja pieniä juttuja.


Vaikka lapsiperheen arki on monesti melkoista kiirettä ja hässäkkää, olisi tärkeä muistaa järjestää myös sitä kahdenkeskistä aikaa jokaisen lapsen kanssa erikseen. Ja kuten olen huomannut, sen ei tarvitse olla mitään ihmeellistä. Hetki sieltä ja toinen täältä tekee jo ihmeitä.

Mites te muut, oletteko huomaneet saman? Vietättekö usein aikaa vain yhden lapsen kanssa ja miten saatte ajan riittämään kaikille?

8 kommenttia

  1. Ihan samoja juttuja olen huomannut meilläkin:) Lapset ovat paljon rauhallisempia kun ovat yksinään. Meillä on aika samanlainen tilanne kuin teillä eli tyttö 7v. ja poika 5v. Tosi harvoin tulee vietettyä aikaa vain toisen kanssa ihan käytännön syistä. Meillä varsinkin esikoinen tarvitsisi enemmän aikaa vain toisen vanhemman kanssa kun kuopus on luonteeltaan niin eläväinen ja energinen että varastaa usein huomion itselleen. Tuo on niin tuttu tunne kun olet lähdössä kauppaan kerrankin YKSIN niin sitten toinen tai molemmat kinuavat mukaan! Liian harvoin suostun ottamaan toisen mukaan kun tosiaan itsekin kaipaisi joskus sitä omaa aikaa. Varsinkin kesälomalla meinasi välillä pää hajota siitä sähläämisestä ja riitelemisestä. Nyt kun koulu alkoi, huomasin että lapsille tekee ihan hyvää olla välillä omissa kuvioissaan ilman toisiaan. Pitäisi saada kotonakin useammin järjestettyä sitä kahdenkeskistä aikaa molempien kanssa erikseen.

    T: Heidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa niin tutulta! Usein sitä sitten vaan tinkii omasta ajastaan. Nyt aika on vielä enemmän kortilla kun alkaa harrastukset niin lapsilla kuin miehelläkin. No eiköhän tää taas tästä :)

      Poista
  2. Juuri ne arkiset jutut taitaa lapsista olla kuitenkin niitä kaikkein tärkeimpiä hetkiä kahden. Toki tykkäävät käydä kaksin elokuvista jne. Kuitenkin se pieni kauppareissu jolla aikuinen kuuntelee vaan yhden lapsen asioita ja jossa vain tietty lapsi saa auttaa merkitsee lapselle niin kovin paljon. Isommat lapset meillä kulkeekin usein vuoroon toisen vanhemman matkassa ja ennen nuorinta saivat näin molemmat sitä laatuaikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Ei sen tarvitse aina niin ihmeellistä olla. Tosin tuosta tulikin mieleen, että pitäisi kyllä joskus taas käydä Eevinkin kanssa elokuvissa!

      Poista
  3. Tätä on kyllä paljon tullut mietittyä, että pitäisi muistaa viettää sitten vauvan synnyttyä aikaa vain yhdenkin lapsen kanssa. Tähän mennessä kun lapsi on saanut olla kaiken keskipisteenä ja ainoana lapsena sen kolme vuotta, niin voi olla lapsellakin totuttelemista kun onkin koko aika toinen mukana… :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On siinä varmasti totuttelemista ihan kaikille :) Alussa varsinkin kun vauvakin tarvitsee paljon hoitoa ja syliä niin voi olla pinetä mustasukkaisuutta ilmassa. Kyllä se siitä sitten kuitenkin helpottaa!

      Poista
  4. Ihan sama juttu täällä! Vaikka olisi ollut koko päivän toisen kanssa, niin riehuminen ja/tai riitely alkaa samalla hetkellä kun toinen lapsi tulee kotiin. Ja todella rauhallisia ovat sitten kun ollaan kahdestaan, oikein kullanmuruja... Olemme ottaneet ihan lähiaikoina käyttöön uuden rutiinin, joka on "yksinleikkiaika", ja kaikki tykkäämme siitä kovasti! Kaikki saavat valita yhden leikin tai tekemisen (myös aikuinen) ja sitten on puolisen tuntia aikaa leikkiä ihan rauhassa sitä mitä haluaa. Ei riitelyä, ei meteliä! Tottahan lastenkin hermot kaipaavat lepoa ainaiselta meteliltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, varmaan ehkä lainaan teidän ideaa. Täytyy ehdototmasti kokeilla!

      Poista

Kommentit piristävät aina!