LAPSIPERHE RODOKSELLA: SUKELLUSRETKI KALITHEAAN

Suuressa matkakuumeessa tulin selanneeksi noita meidän kesän Rodoksen reissun kuvia ja huomasin samalla, että nämä sukellusretken kuvat olivatkin jääneet julkaisematta. Palataan siis vielä vähän reissumuistoihin ja tässä juttua meidän sukellusretkestä Kalitheaan.


Sukeltaminen ei ole koskaan ollut millään omalla "to do"-listallani enkä muutenkaan ole mikään suuri vesipeto ja ajatus sukelluslaitteilla sukeltamisesta on tuntunut enemmänkin ahdistavalta. Olimme viettämässä aikaa hotellimme altaalla kun sinne saapui Waterhoppers firman henkilökuntaa sukelluslaitteet mukanaan. Katselin siinä kuinka porukka kävi kokeilemassa uima-altaassa sukeltamista ja lopulta kävin itsekin uteliaana kysymässä mikä siellä oli homman nimi. Laitteita sai tosiaan testata ilmaiseksi ja henkilökunnalta sai myös varata sukellusretkiä jos sukeltaminen alkoi testauksen jälkeen kiinnostamaan.

Olin jotenkin mielessäni ajatellut sukeltamisen laitteilla paljon vaikeammaksi kuin mitä se olikaan ja eniten jännitin sitä hengittämistä. Testailtuani laitteita hetken aikaa ja juteltuani henkiläkunnan kanssa huomasin, että olin ilmoittautunut seuraavan päivän sukellusretkelle. Ajattelin, että kerrankos tässä eletään ja toivoin, että eloa kuitenkin jatkuisi sen sukellusretken jälkeenkin :D

Bookkasin meidät kaikki tuolle retkelle ja Eeville varasin snorklauskurssin, joka kustansi noin 40 euroa. Oma sukellus taisi maksaa muistaakseni n 75 euroa. Aatusta sai tulla vaan hengailemaan paatille eikä hänestä peritty maksua. Eevi oli innokkaana snorklannut tuolla altaassa koko loman ja halusi ehdottomasti ilmoittautua kurssille. Varmistin kuitenkin pariin kertaan, että voiko sen perua jos lapsi ei uskallakaan paikan päällä sinne veteen mennä. Se kuulemma onnistui ja niin me sitten lähettiin.


Waterhoppersin botski lähti Roboksen kaupungin satamasta ja sinne me suhautimme ensin aamusta taksilla. Haimme kaupasta mukaan vähän evästä, laivalta tosin löytyi edullisia sämpylöitä, juotavaa, jätkskiä ja muuta eli nälissään siellä ei tarvinut olla.


Hyvät aurinkovoiteet ja hatut kannattaa pakata mukaan, sillä aurinko oli tuolla merellä tosi petollinen. Laivalla suuntasimme siis Kalithean kauniisiin kirkkaisiin vesiin ja matkan aikana oli englanniksi opastusta sukelluksen perusteista ja siitä mitä pitäisi sukeltaessa ottaa huomioon. Ohjeet eivät kuulostaneet kovin vaikeilta ja itsellä oli ihan hyvä fiilis tulevaa sukellusta ajatellen. Jännitti tottakai pirusti, mutta sellaisella positiivisella tavalla.


Laivan kannella sai luppoajan ottaa aurinkoa tai sitten tehdä niin kuin meidän lapset, eli kiipeillä joka paikkaan vaikka kiellettiin. Matka Kalitheaan ei kestänyt kauaa, mutta laivalle tuli pienemmällä moottoriveneellä vielä porukkaa ja heitä odottelimme siinä jonkin aikaa. Paikalla oli siis meitä amatöörejä ensikertalaisia ja sitten paljon ammattilaisia, joilla oli mukana omat sukelluskamppeet.



Ennen sukeltamista oli tämä lasten snorklauskoulu. Eevi puki reippaasti kaikki kamppeet päälle, mutta sitten iski paniikki. Hän istui siinä sukelluslautan reunalla ensiksi varmaankin vartin uskaltamatta kastaa edes varpaitaan. Sitten hän uskalsi tulla hetkeksi veteen, mutta halusi heti pois. Hän kuulemma pelkäsi, että siellä vedessä oli jotain juttuja. No eipä siinä sitten, kävin itse vähän snorklailemassa ja menimme odottelemaan minun sukellusvuoroani. Eevin maksun sain takaisin kun tosiaan ei hän sitten halunnutkaan sinne mennä. Ehkä se tosi kirkas vesi ja kuitenkin aika syvä paikka pelotti häntä eikä hän siten uskaltautunutkaan snorklaamaan tai muutenkaan edes uimaan. Vinkkinä, että tuo lasten snorklauskurssi ei kyllä ollut mikään ihmeellinen ja jos ottaa omat snorkkelit ja kellukkeet mukaan, saa lapsi snorklata tuolla retkellä ihan ilmaiseksi niin paljon kuin haluaa.


 "Kuinkahan tossa oikein käy???"


Sitten tuli minun ryhmäni vuoro sukeltaa ja sain ensi totutella laitteisiin hetken aikaa pitämällä tuosta reunasta kiinni ja hengittelemällä siellä veden alla. Sitten lähdimme sukeltamaan ja voi vitsit miten siistiä se olikaan! Ryhmän mukana sukelsi useita ohjaajia ja koko ajan varmistettiin, että kaikilla oli tilanne ok. Ensimmäisen sukellus oli sellaista ihmettelyä ainakin itsellä; hengittämistä ja korvien tasaamista tuli mietittyä ja opettelin vain liikkumaan siellä vedessä. Välillä pysähdyin katselemaan värikkäitä kaloja ja mietin, että aivan uusi maailma aukesi minulle juuri nyt.

Ekan sukelluksen jälkeen oli heti sellainen olo, että haluan tuonne uudestaan. Myöhemmin oli mahdollista tehdä vielä toinen sukellus ja ehdottomasti halusin sinnekin. Toisella kertaa, kuten minulle etukäteen kerrottiinkin, oli kaikki ihan erilaista. Silloin osasi jo hengittää luonnollisesti ja luotti siihen, että kyllä mä täällä pärjään. Tutkin pohjaa ja seurailin kaloja eikä ohjaajan perässä tarvinut niin tiiviisti enää olla. Liikkuminen oli helppoa, tai ainakin helpompaa ja jännitys oli poissa. Sitä vaan kellui siellä ja katseli.


Sukellusretkestä jäi itselle kaikenkaikkiaan tosi positiivinen kokemus. Lapset viihtyivät hyvin laivalla, joskin jotain tekemistä heille kannattaa varata mukaan. Aatu kulutti aikaansa välillä meressä uiden ja sitten muiden touhuja ihmetellen ja nukahti paluumatkalla lopulta syliini. Takaisin satamassa olimme siinä 17 aikaan iltapäivällä eli koko päivä tuolla meni. Itselle jäi kova polte päästä vielä uudestaan sukeltamaan, siihen kuulemma jää koukkuun :)


Onko teillo kokemusta laitesukelluksesta? Missä päin maailmaa olette sukellelleet?

Ps. Huomasittehan, että Silverjungle kaupasta saa nyt -20% alen kaikesta koodilla: kaikkimitaolen
Kurkatkaa mm. ihanat tähti-, ja sydänvaatteet!

4 kommenttia

  1. Voi.. On varmasti ollut upea kokemus!!! Minäkin haluaisin vielä joskus päästä kokeilemaan laitesukellusta ja tiedän jo nyt, että jäisin kyllä varmasti koukkuun...Rakastan vedessä olemist jo muutenkin!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ehdottomasti, se oli ihan mahtavaa!

      Poista
  2. Oi, ihania aurinkoisia kuvia! Kiva olisi päästä kokeilemaan sukeltamista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä kokeilla jos mahdollisuus tulee vastaan!

      Poista

Kommentit piristävät aina!