ÄITI ÄLÄ PELKÄÄ KYLLÄ PIDÄN ITSESTÄ HUOLEN

Päivä, jota meidän perheessä on odotettu, jännitetty, vähän murehdittukin. Ensimmäinen koulupäivä.

En voi uskoa, että mun eka vauva aloitti koulun. Mitä lähemmäs elokuu tuli, sitä suurempi pala kasvoi kurkkuuni. Olin kyllä valmistautunut tähän, tiesin tirauttavani vähintään muutaman kyyneleen tämän päivän koittaessa, mutta en kuitenkaan ihan arvannut kuinka iso juttu tämä olisi minulle äitinä. Tuntuu kuin pieni pala tytöstäni olisi livahtanut jo karkuun, kohti suurta maailmaa. Yhtäkkiä tekisi mieli vain sanoa: "Hei, odota!"

Viimeiset vilkutukset ja hän katoaa sinne muiden joukkoon. Innokkaana, uteliaana, vähän pelokkaanakin. Mun pieni. Pärjäähän se nyt varmasti?

Pärjäänkö mä? Aikaisemmin minusta on tuntunut, että olen kuitenkin koko ajan mukana kaikessa ja tietoinen mitä tapahtuu ja missä mennään. Tekisi mieli käydä vielä kerran kurkistamassa ovelta, vaikka todennäköisesti siellä sipistään jo parhaan kaverin kanssa vierekkäin pulpeteissa ja äiti on jo unohdettu. Huokaisen ja käännän selkäni. Äitinä oleminen on kyllä joskus vaan tosi raastavaa.

Tiedän olevani ihan typerä, eihän se mun pieni tyttö minnekään katoa. Ei vielä pitkään aikaan. Mutta silti, kyllä te tiedätte. Yksi virstanpylväs on nyt ohitettu ja jos tähän asti vuodet ovat menneet pikakelauksella niin kuulemma nyt ne vasta kiitävätkin. Ja nämä samat tunteet on käyty niin hoidon aloituksessa, ekana eskari päivänä, kaikissa kevätjuhlissa. Ja tulevaisuudessa painin saman fiiliksen kanssa vielä monen monta kertaa, kun tuo toinenkin kasvaa lujaa vauhtia tuolla perässä. Ja sitten isompana valmistumiset, mahdolliset häät ja ensimmäiset lapsenlapset. No nyt taisin mennä jo aika paljon asioiden edelle, mutta paljon on äidillä käsiteltävää tässä vuosien mittaan.

Jännä tämä tunne kun sitä ei oikein osaa kuvailla. Se on iloa, onnea, ylpeyttä ja surua samaan aikaan. Se on rinnasta riistävää, pelottavaa ja jännittävää. Se on sitä kun ei tiedä oikein itkeäkö vaiko nauraa. Se on sitä kun ei voi muuta tehdä kuin toivoa parasta ja toivoa, että on osannut antaa parhaat mahdolliset eväät tulevaisuuteen.

Ei se taidakaan olla mikään pelkkä tunne, se on äidinrakkautta.


Lähetän sinut matkalle,
matkalle maailman ääriin.
Pakkaat itse reppusi,
itse ilman apua.

Silmäkulmassani kiiltää kyynel,
ikävän itku.
Hetkessä olet hävinnyt.
Kadonnut ihmeelliseen maailmaan.

Hyvää matkaa koululaiseni!
– Stina Markkanen –




 Kohtalotovereita?

24 kommenttia

  1. Kyllä, niin samat tunteet täälläkin <3 Onpa Eevillä hieno reppu! Mistä löytynyt, jos saa kysyä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reppu on ostettu meidän kesäiseltä Mallorcan reissulta!

      Poista
  2. Täällä samoja ajatuksia, juurihan tytöt oli pieniä taaperoita... oikein mukavia koulupäiviä Eeville ja turvallista koulumatkaa ! Ihana reppu :)

    VastaaPoista
  3. Täällä myös kohtalotoveri, esikoistytön kävin saattamassa kouluun. Äiti tirautteli enemmän kuin muutaman kyyneleen :)
    Mies sanoikin autossa minulle, että mitä sitten kun lapset muuttavat omilleen.....Byääh! Ei vielä kymmeneen vuoteen, onneksi. Äitinä pelottaa, itkettää ja hirvittää, mutta lapset pärjäävät yllättän hyvin kavereiden seurassa. Mukavia ja turvallisia koulupäivä sinnekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaista tunteiden vuoristorataa se kyllä on. Samalla on niin ylpeä ja iloinen omasta pienokaisestaan, mutta samalla vähän haikeakin fiilis. Samoin sinne!

      Poista
  4. Täällä yksi ekalaisen pojanviikarin äiskä myös. Kyseessä kylläkin jo meidän perheen keskimmäinen, mutta silti nuo samat tunteet mielessä pyöri ja roska silmäkulmassa pitkin päivää. Ihanaa koulunaloitusta Eeville ja tsemppiä äiskälle! ❤️ -Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti jokaisen kanssa sama juttu :) Kiitos samoin sinne!

      Poista
  5. samoja fiiliksiä, huomenna starttaa mun vauvan koulutaival :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turvallista koulutaivalta teillekin!

      Poista
  6. Tänään saattelin esikoisen kouluun, ja mukavasti oli mennyt enimmäinen koulupäivä :) Samaan aikaan tosi ihanaa, jännää ja todella haikeaa! Kyyneleitä täytyi pidätellä sekä aamulla viedessä että hakiessa. Ja sitä lapsen intoa ja onnea oli ihana kuunnella :))

    T. Niina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä! Niin ne vaan kasvavat ja itsenäistyvät, ihana asia sekin!

      Poista
  7. Veit sanat suustani, tosin meillä alkaa vasta eskari, mutta kouluahan sekin jo on :) Riipaisevaa haikeutta, suunnatonta ylpeyttä ja onnea, sitähän tämä äitiys on ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ja se on yksi huraus kun eskari on ohi! Sitähän se tosiaan on <3

      Poista
  8. Meillä esikoinen aloitti eilen koulun ja samoja tunteita myös täällä 💕

    VastaaPoista
  9. Ihana postaus, kyyneleet tuli ruudun tällä puolen. Meidän tytär aloitti myös ensimmäisen luokan tällä viikolla ja minäkin yllätyin, kuinka iso juttu tämä on äidille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä! Tuli vähän puskista tämä :) Mukavia koulupäiviä teillekin!

      Poista
  10. Kyllä täällä! Vastahan tuo syntyi ja nyt se jo lähtee reppu selässä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iik, niinpä! Ja reppukin näyttää niin isolta :)

      Poista
  11. Ihana kirjoitus! Tuli ihan tippa silmään vaikka omat pojat menivät jo 3. ja 6. luokalle.
    Kaunis Eevi <3

    VastaaPoista
  12. Täällä kans esikoisneiti lähti eilen tavaltamaan koulupolulle. On tämä ajankulku kyllä niin hurjaa! Onneksi saan vielä poikia (3 ja 5v.) kuskata tuttuun ja turvalliseen päiväkotiin. Tsemppiä koululaisille ja meille äiteille <3

    Outi K.

    VastaaPoista

Kommentit piristävät aina!