TAVALLINEN RIITTÄÄ

Näppään puhelimesta instan päälle ja selaan edessäni olevaa kuvavirtaa huokaillen.
- Ah, miten täydellinen koti!
-Voi kun noilla on siistiä!
- Siis aivan ihana kakku ja tehtykin vielä #mitänytkaapistasattuilöytymään
-Mieletön DIY-idea! Täytyypä itsekin kokeilla.
- Mahtavat lihakset, pitäis itekin jaksaa mennä salille.
Hastag toisensa perään #arkionihanaa #leppoisapäivä #simplediyproject #salilekasalilvika #pikkuweekendgetaway #perfectlife

Katson ympärilläni olevaa sekasotkuista kotia, imuria olohuoneen nurkassa, lapsiani jotka juuri joko kiukuttelevat minulle tai toisilleen, jääkaapin ovessa oleva to do-listaa, joka kasvaa kasvamistaan. Hetken aikaa erehdyn vertaamaan itseäni tähän täydelliseen somemaailma elämään. Missä on mun täydellinen elämä?



Noin vaikka esimerkkinä lasten synttärit, jotka eivät todellakaan ole mikään piece of cake. Olen bongannut kivoja ideoita ja ajattelen, että kyllä mä näistä suoriudun. Koitan väkertää ostolistaa viime tipassa edellisenä iltana, ryntään suoraan töistä kauppaan kahden ikiliikkujan kanssa ja lopuksi huhkin keittiössä yömyöhään saakka. Lpputulos täytekakusta ei muistuta yhtään alkuperäistä kuvaa, vaikka kuinka siristäisin silmiäni. Serpentiinit ja sokerimassat eivät todellakaan ole sävysävyyn, yksi piirakka epäonnistuu täysin, unohdan ostoslistasta kokonaan juomapuolen ja varttia vaille party time säntään vielä kauppaan. Ihanat juhlat kuitenkin pidetään heti kun lakkaan murehtimasta sitä, ettei kaikki ollutkaan täydellistä. Samalla mietin ketä varten koitan täydellisyyttä luoda, sillä lapset eivät sitä ainakaan kaipaa.

"Helpot DIY-jutut" ovat pahimpia! Oikeasti lähes masennun kuinka onneton olen käsistäni. Joo aluksi tsekkaan, että tuohan on yksinkertainen ja intopiukassa ryhdyn tuumasta toimeen. Kaikki kuitenkin menee aina, ihan joka kerta, pieleen heti ensimmäisestä vaiheesta lähtien. Koko projekti kariutuukin yleensä lähtökuoppiinsa ja minä mökötän hetken aikaa kun en taaskaan onnistunut luomaan mitään mullistavaa mitä olin alunperin ajatellut. Kerran väkersin yhtä rusettia ohjeiden mukaan varmaan pari tuntia ja lopputulos näytti siltä kun mieheni olisi sen tehnyt...silmät kiinni.


Blogeista taas luen, kuinka arki on aivan ihanaa ja lapset käyttäytyvät tietysti mallikkaasti tilanteessa kuin tilanteessa. Kuinka koko ajan on tiedossa jotain kivaa pikku reissua, projektia tai muuten vaan jotain superjännää ja mahtavaa. Tylsää ei ole koskaan ja koko ajan vaan nautitaan tästä hetkestä. Parisuhde, se on tietysti yhtä romantiikkaa aamusta iltaan ja vuodesta toiseen. Joka päivä katsotaan toista niin rakastuneesti ja riidat, mitä ne on?

Ei nämä tietysti yhdessä ja samassa blogissa tai instatilissä tule esiin, mutta kun selaa monia niin jotenkin poimii ne parhaat palat. Ja jotenkin sitä vaan vertaa sitten siihen mitä itsellä on. Sama myös facebookissa, suurin osa ihmisten päivityksistä on kuitenkin positiivisia juttuja heidän elämästään ja pelkästään niiden perusteella elämä voi näyttää olevan yhtä ruusuilla tanssimista. Bloggaajana ja aktiivisena instailijana taas tiedän, että on kiva kirjoittaa niistä mukavista jutuista. Toki tähänkin blogiin valitusvirsiä ja karua todellisuutta mahtuu, mutta lähtökohtaisesti tykkään kirjoittaa positiivista asioista. Niistä hetkistä kun siinä arjessa on tavallisuuden lisäksi myös erityistä, niistä jutuista mistä saa itse iloa, niistä asioista joita pitää itse kauniina. Totta mooses otan mielummin kuvan siivouspäivän jälkeen puhtaasta kodista kuin tästä sekasorrosta, mikä täällä nyt vallitsee. Ja lähtökohtaisesti tykkään myös katsella näitä kauniita kuvia ja kivoja juttuja muiden blogeissa, joten tunne on aika ristiriitainen. Miksi siis verrata itseään muihin kun tietää, että täytyyhän se tavallinen arki kaikilla siellä taustalla olla.



Mietin, että jos itselleni on välillä vaikea erottaa se totuus sieltä somekuplan takaa tai muistaa se, että jaetut jutut ovat vain pintariipaisuja käyttäjiensä elämistä, kuinka vaikeaa se on nuorille? Kuinka saada se oma lapsi aikanaan ymmärtämään, ettei täydellistä olekaan. Myönnän, että aika ajoin tunnen jonkimoista huonommuuden tunnetta milloin mistäkin asiasta, koska vertaan itseäni johonkin toiseen. Poimin ne parhaat palat monen ihmisen elämästä ja mietin, miksen mä osaa noin tai miksei meillä ole tuollaista. Kunnes muistan, että osaanhan mäkin jotain ja onhan meilläkin ne hyvät hetket. Jakaessani ne, monen mielestä meilläkin on täydellinen elämä.

Ei, arki ei todellakaan ole aina ihanaa. Ei se ole kamalaakaan, se on tavallista. Se on töitä, ruokakaupassa käyntiä, harrastuksiin kuskaamista, kentän laidalla kannustamista, laskujen maksamista, aikataulujen sumplimista ja löhöilyä viikonloppuna. Se on typeriä kinasteluja miehen kanssa arkisista asioista, hermojen menetystä lasten kanssa, loputonta suunnittelua mitä pitäisi kotona tehdä ja haavelua siitä mikä projekti seuraavaksi aloitettaisiin. Se on myös ihania arkivapaita kun ei ole mitään suunnitelmia, lasten onnistumisista iloitsemista, nauttimista niistä harvoista vapaista hetkistä miehen kanssa ja onnellisuutta siitä mitä on saanut aikaiseksi. Se on aika tavallista, meidän elämää.

Olen oppinut vihdoin tajuamaan, ettei minun pidä tavoitella täydellisyyttä. Tavallinen riittää.


Kuvat eivät liity nyt itse tekstiin mitenkään, mutta postaus kuvattomana on kovin tylsä. Tässä ne muutamat Mini Rodinit, jotka tilasin täältä.*

19 kommenttia

  1. Ihanaa, kiitos Sini tästä postauksesta joka tuli juuri sopivana päivänä! <3
    Meillä on ollut aika samanlainen päivä tänään, lapset kiukuttelevat, Isla tekee hampaita ja on varsinainen äkämä kokoajan. Itse odottaa vain edes hetken omaa rauhaa mutta koti on kuin kaaos ja kaikki tekemättömät työt rästissä. Lundian hyllyprojekti ei todellakaan sujunut kuin kuvittelin eräästä blogista lukiessani ja olen lähes itkua tihrustanut tuon ruman kököstyksen kanssa, mullakaan ei vaan luonnistu mitkään diy jutut, intoa olisi mutta sitten totean, ettei homma olekkaan niin nopea taaperon kanssa ja kun keskittyminen herpaantuu tapahtuukin jo jotain peruuttamatonta.
    Kovasti itsekkin koitan muistaan instaa ja facebookia selatessa, että ne on vain niitä parhaita kuvia ja hetkiä, ei se elämä sen kummempaa ole sielläkään mutta kyllä sitä huonoina päivinä sortuu vertailemaan, niinä päivinä pitäisikin varmaan sulkea koko some itseltään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ihan sama juttu aina noiden diy-juttujen kanssa. Sitten tuskastun kun mikään ei onnistu koskaan :D

      Poista
  2. Paras postaus pitkästä aikaa ! <3
    Mä en ole vielä oppinut että tavallinen riittää mutta matkalla oivallukseen kuitenkin.
    Ihania, tavallisen tylsiä arkipäiviä sinne teille ja onnea tulevalle koulutaipaleelle :)

    VastaaPoista
  3. Samoja mietteitä hyvin pitkälti! Aivan ihanat vaatteet, samoihin tykästyin eniten!
    Mulla on ollut nyt jotenkin helppo viikko, kun ollaan oltu vain Minin ja miehen kanssa. Tietää vaan et kostautuu ens vk entistä pahempana kiukutteluna :D noh, lomaa odotellessa :D

    VastaaPoista
  4. Ihanat kuvat! Ja mahtava postaus :) tottahan sitä someen yleensä mieluiten jakaa ne parhaat palat, mutta harvalla se varmaan on koko totuus elämästä. Tavallinen arkikin voi olla ihan parasta sellaisenaan vaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja totta, pitäisi muistaa enemmän arvostaa tätä normaalia arkeakin!

      Poista
  5. Mahtava, realistinen postaus! Juuri näin! Itseäni ei enää edes kiinnosta lukea blogeja/katsella instakuvia, joissa kaikki (koti, lapset, parisuhde) ovat täydellisiä. Täydellisen kilttejä lapsia ei ole olemassakaan, lapsiperheen koti EI voi aina olla täydellisen siisti ja parisuhteessa välillä vähän riidellään. Itse täydellisyyden tavoittelijana yritän joka päivä karistaa sisäisen perfektionistini, ja hyväksyä tämän epätäydellisen, kaoottisen elämäni, josta en vaihtaisi sekuntiakaan pois! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei meillä ainakaan ole kyllä täydellistä, ei todellakaan! Välillä tuntuu, että huhheijaa tätä arkea ja hektisyyttä. Toisaalta taas elämä on ihanaa juuri nyt.

      Poista
  6. Olen joskus aikaisemmin kommentoinut vastaavasta aiheesta, mutta laitanpa vielä kerran :) Esikoisen kanssa ensimmäinen vuosi oli puhdasta --- piip-- ja jatkuvan väsymyksen ja masentavan arjen keskellä löysin blogit- sinun blogisi ensimmäisten joukossa. Jotenkin automaattisesti olen aina osannut ajatella, että nämä kuvat ja teksit ovat useimmiten niitä parhaita ja siloiteltuja hetkiä elämästä. Ja kun luin muiden hyvistä hetkistä, inspiroiduin samalla etsimään omasta arjesta näitä samanlaisia hetkiä. Resursseja omaan blogiin ei todellakaan tuolloin ollut, mutta kertailin iltaisin päivän tapahtumia "blogisilmin". Kyllä sitä useimmista päivistä pienen positiivisen hetken pystyi löytämään.
    Kiitos blogistasi ja ihanan kamalaa, tavallista arkea sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että blogeista on ollut sinulle iloa. Kyllä itsekin tykkään paljon lukea blogeja ja jos on huono päivä niin varsinkin ihanaa kun saa unohtaa hetkeksi kaiken ja selailla mukavia blogeja!
      Kiitos kivasta kommentista!

      Poista
  7. Mulla tulee tästä sun blogista juuri tuollainen fiilis. Ihana koti, kiltisti käyttäytyvät lapset, juhlia joissa ihanat koristeet, lapsilla hienot vaatteet, Kanarian reissuja, timmissä kunnossa oleva äiti jolla myös ihanat vaatteet jne jne. Enkä tarkoita tätä mitenkään pahalla. Oma elämä tuntuu vaan niin mitättömän tylsältä ja tavalliselta kun luen blogiasi. Välillä pakko pitää taukoa blogeista ja Instasta, kun tuntuu että kaikkien muiden elämä on niin hirveen ihanaa ja siistiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kertoa, että meidän elämä on kanssa kyllä aika tylsää ja tavallista! Ehkä sen vuoksi juuri tykkään kirjoittaa niistä kivoista jutuista tai kauniista asioista. Ehkä pitäisi enemmän kirjoittaa siitä arkirealismistakin, mutta toisaalta rankan päivän jälkeen itse ainakin tykkään istahtaa sovalle ja vain selailla kauniita kuvia blogeista tai lukea jotain ihan hömppää. Joskus kyllä tekisi hyvää itsellekin sulkea koko somemaailma hetkesi ja keskittyä vain tähän hetkeen.

      Poista
  8. Tavallinen todellakin riittää. Jokainen sitten vetää sen rajan, että mikä on sitä omaa tavallista elämää ja mikä sitä yltiöpositiivista. Toinen saa aikaan samassa ajassa törkeesti juttuja, mutta mikä jää tekemättä? Sitä voi sitten miettiä mitä valintoja ne ihmiset tekee, jotta saavuttavat joissain elämän osa-alueilla täydellisyyden (tai ainakin kuvissa). Itse tykkään realismista, ihan niistä harmaista sukista. Silti tykkään kyllä katsella niitä kauniitakin kuvia, ihan yhtä lailla. Ehkä se on se kauhun tasapaino mikä pitäisi säilyttää omissakin jutuissa niin ei pääse turhan utopian puolelle lipsahtamaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin juuri! Ja uskon, että se on kaikilla sama juttu. Oma arki kun tuntuu niin tavalliselta, että haluaa mielellään kertoa niitä kivoja juttuja ja jakaa kauniita hetkiä.

      Poista
  9. Kiitos ihanasta kirjoituksesta ja muistutuksesta, että miten tätä elämää eletään! :)

    VastaaPoista
  10. Pitkästä pitkästä aikaa tulin lukemaan blogiasi. Olen lukenut sitä alkuajoista lähtien ja lopetin lukemisen muutama vuosi takaperin. Jännä lukea sinulta tämmöinen postaus, kun itse annat ihan samanlaisen kuvan elämästäsi blogissasi. Lopetin blogin seuraamisen kun se muuttui pikkuhiljaa niin kaupalliseksi. Jokainen postaus sisältää alelinkin, mainoksia tai koskee saatuja tuotteita. Kaikki on stailattu täydelliseksi, koti on sisustettu designtuotteilla jotka on saatu tai hankittu yhteistyössä jonkun firman kanssa. Viimeksi kun kävin täällä, laskin varsin että montako postausta sinulla on kuukaudessa ilman mitään mainostamista tai linkkejä jonnekin nettikauppoihin ym. Ja vastaus oli YKSI. Siis yksi postaus. Nytkin blogisi etusivulla on VIISI mainosbanneria ennen kuin pääsee edes otsikkoon asti. Joten todellakin jännä nähdä sulta tällainen postaus, kun itse toimit ihan samoin. Totta kai blogilta haetaan niitä ihania kuvia ja hyvää mieltä, mutta kyllä sitä kaipaa arkirealismia ja maanläheisyyttäkin. Ja ilman nitä mainoksia.Somekupla. Todellakin. Ja harmi.

    VastaaPoista

Kommentit piristävät aina!