LASTENHUONEEN SISUSTUSVINKIT

Modernisti Kodikas blogin Kerttu haastoi minut tässä postauksessaan kertomaan kolme parasta vinkkiä lastenhuoneen sisustukseen. Kertun oma postaus aiheesta olikin tosi hyvä ja voin täysin yhtyä hänen vinkkeihinsä. Koitin kuumeisesti miettiä mitä sanottavaa minulla olisi ja keräsin tähän postaukseen kuvia meidän lastenhuoneista vuosien saatossa.




Me asumme tosiaan hirsitalossa ja sen vuoksi kaikki kauniit tapetit ovat jääneet vain haaveeksi. Lastenhuoneeseen laittaisin ehdottomasti jonkun kivan graafisen tapetin jos se olisi mahdollista, ainakin Ferm Livingilta löytyy tosi kivoja ja ajattomia vaihtoehtoja.

Lastenhuone tulee mielestäni näyttää siltä mikä se on, lastenhuoneelta. Siellä saa olla värejä, iloisia kuoseja ja leppoisa meininki. Ensimmäinen vinkkini onkin, että älä ylisisusta. Kaiken ei tarvitse olla täydellistä ja tärkeintä on, että huone on toimiva. Älä sijoita lastenhuoneeseen mitään sellaista minkä et halua menevän rikki, vaikka kuinka kaunis se olisikin. Lapsi ei ehkä ymmärrä, että joku tietty koriste-esine ei kestäkään leikkimistä. Leluilla voi myös sisustaa kivasti ja kauneimmat lelut voi laittaa hyllyn päälle koristeeksi. Nykyään on olemassa toinen toistaan ihanempia puisia leluja ja meillä ne ovatkin usein tuolla pocket hyllykössä korosteena ja sieltä kuitenkin helposti leikkeihin napattavissa.



Toinen vinkkini on, että  tee huoneesta lapselle toimiva ja koita katsoa huonetta lapsen silmin. Tärkeimmät ja käytetyimmät lelut kannattaa sijoittaa alemmas tasoille ja niin, että ne ovat helposti saatavilla leikkeihin. Ikeasta ainakin löytyy kivoja matalempia hyllyjä edullisesti ja ne toimivat hyvin taaperonkin huoneessa. Myöhemmin niitä voi täydentää lisäosilla tai nostaa korkeammaksi erillisillä jaloilla. Meillä on esimerkiksi alakerran leikkihuoneessa Ikean kenkätelineet hyllytasoina ja niissä lelulaatikot.

Huonekaluja meillä on lapsilla laidasta laitaan. Aatulla on sänkynä muuramen jolla ja Eevillä unipuun jatkopuu. Nämä ovat molemmat uusina melko hintavia, mutta meidänkin omat olen molemmat löytänyt todella siisteinä käytettyinä. Sanoisin, että tietyissä jutuissa panostaminen kannattaa. Näissäkin myyjä sai vielä kohtuu hyvän hinnan ja laatu kun molemmissa on ollut huippua niin me taas saimme hyväkuntoiset sängyt ovh hintaa edullisemmin. Pikkuiset kaapit ovat Ikeasta ja toimivat hyvin lastenhuoneessa, mutta nämä tuskin kulkevat mukana kymmeniä vuosia. Artekin jakkarat taasen varmasti seuraavat lapsia vielä ensimmäisiin omiin asuntoihinkin.





Kolmas vinkki on, että keksi kaikille oma paikkansa. Ainakin meillä on helpottanut lelujen säilytystä kun jokaisella jutulla on tietyt omat laatikot tai purnukat. Pikkulegot ovat omissaan, junaradan osat omissaan, pehmolelut isommissa pussukoissa, pikkuautot omassa kannellisessa purkissa jne. Kahdella lapselta löytyy jos jonkin moista ukkelia ja ties mitä tilpehööriä ja näissä nuo omat säilytyslaatikot ovat ehdottomat. Muuten ei koskaan löytäisi mistään mitään. Onhan nuokin joskus ihan sekaisin, mutta pääsääntöisesti meillä lapset kyllä muistavat kerätä lelut omiin laatikoihin...niin silloin kun muistavat yleensäottaen ne lelut kerätä :) Laatiohin voi myös vaikka teipata liitutaulumuovia ja kirjoittaa siihen mitä missäkin on tai sitten teipata esimerkiksi kuvan laatikon sisällöstä. Kuvien avulla pienemmätkin lapset osaavat laittaa lelut oikeisiin laatikoihin.

Ikean keittiöpuolelta löytyy käteviä muovilaatikoita, joissa isoimmat näkyvät tuolla alimmassa kuvassa. Niistä on pienempiäkin ja niihin sopii täydellisesti esim cd-levyt. Ikeassa on myös sellaisia värikäitä muovirasioita, missä on kansi (muistaakseni lastenpuolella) ja niissä om kätevä säilyttää esimerkiksi pinnejä ja pampuloita. Nuo Legon säilytysrasiat vetävät myös hyvin tavaraa sisäänsä ja niissä meillä on ollut mm dubloja.






Kerttu kyseli myös lastenhuoneen hittituotteita ja siihen listaisin pöytävalaisimet, säilytyskorit ja pussujat sekä erilaiset naulakot ja vaatekoukut. Pöytävalaisimissa on nyt mitä ihanempia eläimiä, hedelmiä, hahmoja ja vaikka mitä muuta ja niitä käytetään kauniisti osana sisustusta. Näistä hyvä valikoima löytyy esimerkiksi heicolta. Säilytystuotteissa ferm livingin metallikorit ja graafiset kangaspussukat pitävät pintansa, mutta rinnalle on tullut myös isoja paperisia pussukoita esim pehmoleluille (Tellkiddo). Lisäksi markkinoille on tullut perinteisten auto-ja veturinaulakoiden rinnalle modernimpia versioita lasten naulakoista ja nyt niissä seikkailevat esimerkiksi supersankarit, puput ja vesimelonit.

13 kommenttia

  1. Kaunis huone!
    Mutta on teillä kyllä vastavasti leluja jos kaikki kaapit ja muut säilytysratkaisut on vieläpä täynnä tavaraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      ja ei meillä itseasiassa ole, kuvissa on tosiaan noin 4 vuoden ajalta lastenhuoneesta kuvia ja paljon on muuttunutkin vuosien varrella ja leluja lähtenyt jo kiertoon. Juuri lapset kävivätkin lelut läpi ja myivät sellaiset pois millä eivät enää leiki. Aatulta esimerkiksi lähti kaikki dublot, jotka ovat vieneet melkoisesti tilaa. Eevi taas myi tuon kuvissakin näkyvän puisen hellan ja Aatu puisen parkkitalon. Tuossa ikean lipastossa meillä on pelkästään lautapelejä ja ylimmässä laatikossa pikkulegot. Pelit vie paljon tilaa vaikkei niitä montaa tuonne mahdukaan. Ja nyt tuossa pikkuisessa tasossa on enimmäkseen Aatun junaradan osia, ne kun osa on tosi isoja paloja. Yläkerrassa ei ole leluja ollenkaan, noissa lipastoissa on lasten kirjat.

      Poista
  2. Aivan ihania kuvia. Tosi kiva raikas ja leikkisä sisustus. Tykkään!

    VastaaPoista
  3. Täytyy kyllä sanoa, että se ei ole kovin iso homma hirsitalossa saada seinää tapetointikuntoon :) Kyllä sitä hirsitaloissakin on ihan kokonaankin tapiseerattuja huoneita ;) vaatii vaan vähän enemmän hommaa ku peruspahvitalossa ku levytetään eka (joka sekin on nopea homma ja onnistuu amatööriltä nim merkki kokemusta on.) ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu on toki, uudemmissa etenkin! Me ei vaan haluttu kuitenkaan noita hirsiäkään täällä piiloon, mutta jos asuisimme jonkinlaisessa muussa talossa niin varmasti haluaisin kivoja tapettejakin!

      Poista
  4. Onpa lastesi näköinen lastenhuone: tuolla on kiva leikkiä :). Työpöydän tuolit ovat ihanat: kenen mallistoa ne mahtavat olla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuolit ovat Fritz Hansenin drop chair:it

      Poista
  5. Kiitos vinkeistä! Meillä on vähän sitä ongelmaa, että leluja on vähän kaikenmuotoisissa ja -kokoisissa pytyissä, eikä ehkä riittävän paljon kullekin pääluokalle omia laatikoitaan. Tarvitsisimme ennen kaikkea Ikean Expeditiin sopivia läpinäkyviä laatikoita, mutten vielä ole löytänyt.

    VastaaPoista
  6. Hyviä säilytysratkaisuja! Mistähän mahtaa olla metalliset korit joissa on pehmoleluja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on Ferm Livingin wire basket nimisiä

      Poista

Kommentit piristävät aina!