ONE WE LIKE

Hei kuulkaa, se on loma nyt!! Seuraavan kuukauden ajan tullaan puuhaamaan kaikkea kivaa ja ensi viikolla lähdemmekin jo sinne lomareissulle. Toki lomalla joutuu vähän remppahommiakin tekemään, ehkä sitten viimeisellä viikolla koitetaan saada niitä aikaiseksi.

Koitan saada loman ajaksi tänne blogin puolelle kuitenkin vähän ajastettua joitain postauksia, paljon kuvia ja juttuja on jäänyt tuonne luonnoksiin ja nytpä sitten onkin hyvä aika laittaa ne eetteriin. Kommentteihin ja sähköposteihin vastaamisessa saattaa tosin olla pientä viivettä, mutta vastailen kyllä kaikkiin josskin vaiheessa!

Otsikkoon palatakseni, onko One We Like teille tuttu merkki? Kyseessä on ruotsalainen melko pieni yritys, joka valmistaa kauniita ja käytännöllisiä lastenvaatteita. Merkin vaatteita löytyy myös kotimaisesta Lilla Company kaupasta mistä mekin saimme muutaman kappaleen testattavaksi. Eevillä on tässä supersöpö koiracollege ja toinen saatu vaate oli pidemmän mallinen höyhencollegetunika. Materiaali on aivan uskomattoman pehmeää ja miellyttävää, kannattaa kyllä tutustua. Yksi suosikkini on tämä kartta t-paita!



Lilla Companyn kanssa tulemme syksyn mittaan tekemään enemmänkin yhteistyötä, sillä olen toinen valituista VIP bloggaajista tälle kaudelle. Mikäli sinulta löytyy myös blogi, kannattaa tutustua Lillan blogiohjelmaan täällä.  Suosittu tähtiasiakasohjelma jatkuu edelleen, siitä löytyy lisää tietoa täältä ja kannattaa siis rekisteröityä kanta-asiakkaaksi niin saa tähtiä ostoksistaan ja passin tullessa täyteen, saa alennusta tilauksen loppusummasta.



Sain arvottua myös tuon Finnish Design Shopin arvonnan voittajan ja tällä kertaa arpaonni suosi facebook sivuille kommentoinutta henkilöä. En nyt tähän kirjoita hänen kokonimeään, mutta voittaja on tägätty kyseiseen facebook postaukseen eli käykää kurkkaamassa oma face josko onni olisi potkaissut!

Huomenna suunnitelmissa olisi mennä Ähtärin eläinpuistoon jos kelit vaan suosivat, sinne on nyt tullut sellainen pikkupanda mitä lapset haluaisivat mennä katsomaan. Sitten tiedossa on pakkaamista, vikat pesispelit ennen reissua ja kohta köllötelläänkin sitten jo 30 asteen lämmössä!

HEI KESÄ!

No niin, vihdoin saatiin se kesäkin tänne Suomeen! Lapset ovat olleet ihan ihmeissään, että ihan oikeastiko voidaan mennä ulos shortseilla?! No joo-o! Tällaista kun sitten olisikin loppukesä..

Kesävaatteista ei ole tullut paljon kirjoiteltuakaan kun niitä tosiaan ei ole vielä päästy edes käyttämäänkään. Nämä söpöt Gardner and the Gangin vaatteet olemme saaneet ihanasta uudesta pikkuisesta lastenvaateliikkeestä nimeltä Bella&Bo. Kyseisen verkkokaupan valikoimista löytyy ekologisia, ympäristöystävällisistä materiaaleista valmistettuja lastenvaatteita sekä sisustustuotteita. Kaikki lastenvaatteet ovat valmistettu luomupuuvillasta, joka ei sisällä kemikaaleja eikä haitallisia aineita.Valikoimissa on myös suloisia printtejä ja petivaatteita.

Nämä salamavaatteet ovat siis Gardner and the Gang merkkisiä ja itselleni ihan uusia tuttavuuksia. Ensituntumalta materiaali vaikuttaa hyvältä ja mukavan pehmeältä. Nämä on pesty pari kertaa ja printille ei käynyt kuinkaan. Merkillä löytyy myös muita hauskoja kuosivaatteita esimerkiksi psykedeelinen seeprapaita! Bella&Bo kaupassa alkoi juuri ale ja kaikki lastenvaatteet sekä petivaatteet ovat nyt -25% alessa. Itse himoitsen noita alimmaisessa kollaasissa näkyviä Fine Little Day:n pussilakanoita lapsille. Samaa kuusikuosia meillä onkin jo tyynyissä ja sitä löytyy myös ihanana vauvanpeittona. Kannattaa olla nopea, näitä oli vain muutamat enää jäljellä! Tsekatkaa ale täältä ja alta näette nuo salamavaatteet käytössä.

Onko teillä kokemusta Gardner and the Gangista?














Hem Key table ja Finnish Design Shop arvonta

Ihastelin jo aikaisemmin näitä Hem merkin Key-sivupöytiä ja mietin, että nämä olisivat todella käytönnällisiäkin. Nämä toimivat nimittäin niin olkkarissa sohvanvieressä laskutasona kuin makkarissa yöpöytänäkin. Yhteistyön tiimoilta sain valita Finnish Design Shopista yhden mieluisan tuotteen ja päädyin juurikin tähän pienempään key pöytään. Sijoitin sen meidän makkariin ja tässä muutamia kuvia, mitäs pidätte?



Näitä Key pöytiä löytyy kahdessa koossa ja tämä on tosiaan se pienempi. Jokaista kokoa löytyy myös neljässä värissä, tämän lisäksi siis täysin musta, täysin valkoinen ja saarni/valkoinen. Itse tykästyin eniten tähän musta/saarno väriin, sillä se sopii kivasti yhteen meidän muiden mustien huonekalujen kanssa kuten esimerkiksi tuon Hayn lounge tuolin kanssa.


Sängyssä on tällä hetkellä yhdet suosikkipetivaatteistani eli nuo Balmuirin pellavaiset pussilakanat ja saman merkin päiväpeitto. Muistattehan, että koodilla KMO20 saatte -20% alen aina tuolta Balmuirin verkkokaupasta!


Finnish Design Shopin kanssa päätimme järkätä teille myös kivan kesäarvonnan, jossa palkintona on 100 euron lahjakortti Finnish Design Shopin verkkokauppaan. Käy kurkkaamassa alla olevasta bannerista Finnish Design Shopin suuri valikoima ja kommentoi tähän postaukseen mihin käyttäisit lahjakortin. Osallistua voi myös Facebookissa tykkäämällä blogini facebook sivusta ja kommentoimalla siellä arvontapostaukseen oma suosikkituote. facebook arvat lasketaan näihin arpoihin mukaan ja mahdollisuus on siis saada kaksi arpaa tähän arvontaan. Arvonta päättyy pe 26.6.2015

JUHANNUSKUVIA

Juhannus pähkinänkuoressa: vesisadetta, hyttysiä ja hyvää ruokaa. Mites teillä?

Kelit ei tosiaan tänä(kään) vuonna suosineet, mutta aina silloin tällöin sattui poutahetki ja lapset hyödynsivät ne heti kisaamalla noilla Jollyroomista saaduilla menopeleillä. Aatu sai jokin aika sitten tällaisen mageen F1 polkuauton ja sillä on nyt sitten joka päivä ajellut. Vastaavia onkin aina ihaillut puistoissa ja tämä oli kyllä tosi mieluinen juttu!




Eevillä on ollut käytössä tämä Pinepeakin potkulauta, näitä on useammassa värissä ja kaikki hyvässä alessakin tuolla jollyroomin sivuilla! Tsekatkaa myös instassa oleva arvonta, jossa voi voittaa potkulaudan valitsemassaan värissä.



Pieni vesisade ei onneksi grillaamista haitannut ja itseasiassa korkattiinkin tämän kesän grillikausi nyt vasta juhannuksena. Grillissa valmistui lihaa, kanaa, maissia, perunanyyttejä, kasviksia ja makkaraa. Nuo perunanyytit on niin hyviä, tällä kertaa laitettiin osaan mustapekkajuustoa ja osaan aurajuustoa.





Loppujuhannus menikin itsellä sitten työmaalla eli mitään kovin ihmeellistä me ei tänä vuonna puuhattu. Nyt olisi enää ensi viikko töitä ja sitten alkaisi hyvin ansaittu kuukauden kesäloma. Onneksi aurinkoakin on luvassa, suuntaamme nimittäin lomareissulle Mallorcalle.


JUHLAJUTTUJA JA JUHANNUSALEJA

Tässä vielä kuvasaldoa viime viikonlopun synttäreiltä. Sirkusteemalla siis mentiin ja koristeet on pääosin hommattu Tigerista. Balmuirilta saatu pellavaliinakin pääsi käyttöön ja tuo on kyllä tosi kaunis!



Täytekakun kanssa oli vähän ongelmia. Se oli kyllä paljon nätimpi ennen kuin me siirrettiin se tuohon lautasella. Ei se nyt mikään mestariteos ollut sitä ennenkään, mutta kakku vähän hajosi tuossa siirtovaiheessa ja päällyksetkin vaihtoi paikkaansa :D

Muita tarjottavia oli kahden täytekakun lisäksi pikkuiset donitsit, nakki- ja lihapullapiilot (lasten suosikkeja!), tonnikalapiirakka, kinkkukierteet sekä Nutella-juustokakku.








Sankari sai paljon mieluisia lahjoja ja tässä yksi kuva niistä eli uusi jalkapallo, pelipaita sekä verkkapuku. Nyt toivottelenkin teille kaikille oikein mukavaa juhannusta ja alta löytyy vielä muutama juhannuksen alevinkki!

Nellylla alkoi suuri kesäale ja sieltä löytyykin paljon tuotteita, joissa osassa jopa -70% ale. Puoleen hintaan oli esimerkiksi noita Niken treenivaatteita ja Ralph Laurenin vaatteita. Lisäksi alessa on päivittäin vaihtuvia erikoisalennuksia, tänään on vuorossa mekot. Kurkatkaa ale täältä.

takki // mekko // kengät // laukku // valkoinen takki // siniset farkut // mustat farkut // raitapaita
valkoiset farkut // lappuhaalarit // mekko // harmaa college// pikee // tennarit // vaaleanpunainen takki // trikoot

Finnish Design Shop aloitti eilen alensa ja sisustustuotteista kiinnostuneiden kannattaa kurkata tarjoukset täältä. Tuola löytyy kyllä myös esimerkiksi Marimekon vaatteitakin alesta.


Kannattaa kurkata vielä myös Booztin ale, sillä sinne on lisätty tuotteita ja aleprosentteja nostettu. Ale löytyy täältä.

*Sis mainoslinkkejä