SEINÄJOEN ASUNTOMESSUT: KOHDE 24 KANNUSTALO POHJANMAA

Asuntomessukierros postaukset aloitin yhdestä suosikkikohteestani talo Lumiancesta (postaus täällä) ja tässä se minun toinen suosikkini, Kannustalon Pohjanmaa. Nämä kaksi ovat tyyliltään täysin erilaisia, mutta silti vähän samanlaisia. Pohjanmaa on nimensä mukaisesti Pohjalainen perinteinen talo modernilla twistilla. Itse tykkään enemmän modernista tyylistä, mutta Pohjanmaa pääsi yllättämään täysin. Olin toki tästä lukenut jo Suvin Valkoinen Harmaja blogista ja tiesin, että talo tulisi olemaan todella kaunis. En osannut odottaa kuitenkaan mitään tällaista!

Tulkaahan kierrokselle!


Talo oli näyttävä myös ulkoa ja messualueella onkin nähtävissä useampi punainen talo. Sivussa näkyvälle terassille oli tehty kauniisti keskelle istutusalue.


Tämä olohuone kiinnitti ensimmäisenä huomioni astuessani sisään. Niin kaunis! Talo on samaan aikaan perinteinen ja moderni ja siellä sijaitsi älyttömän kodikas tunnelma. Olisin voinut heti kantaa matkalaukkuni tuonne ja jäädä asumaan! Kuten sanoinkin, en ole maalaisromanttisen tyylin tai perinteisen talomallin ystävä, mutta tämä kohde oli siinäkin mielessä hauska, että talo ei tuntunut vanhanaikaiselta sitten ollenkaan. Maalaisromanttisuudesta ei täällä ollut tietoakaan vaan enemmänkin Pohjanmaa on kuin moderni mummola. Sinne on koottu kaikki parhaat palat vanhasta ja heitetty sekaan klassisen kaunista sisustustyyliä. Sisustusta en luonnehtisi moderniksi niinkään, vaan ajattomaksi. Sellaiseksi mikä kestää aikaa, niinkuin monet talossa nähdyt desing tuotteetkin tekevät. Rupesin jo itsekin miettimään olenko sittenkään moderni tyyppi, sillä haluaisin omankin kotini olevan ennenkaikkea kodikas.



Oli myös suuri kunnia päästä rupattelemaan sisustusidolini Helena Karihtalan kanssa. Olen aina tykännyt Helenan sisutamista messukodeista niiden kodikkaan tunnelman vuoksi. Ihailen myös hänen taitoaan sisustaa aina erilainen koti, mutta kuitenkin niin, että ne ovat hänen tyyliään kaikki. Messukodeissa monesti on kaunis sisustus, mutta joskus tuntuu, että sisustusta on liikaa tekemällä tehty. Uskon, että tämän kodin sisustukseen on käytetty paljon tunteja, mutta silti se näyttää siltä kuin näin sen olisikin aina kuulunut olla ja niin, että täällä oikeasti asuu oikeat henkilöt. Tämä on jonkun perheen koti eikä näyttelyesine.



Olohuoneen toisella puolella oli kaunis keittiö, missä oli suuri saarreke pyörien päällä ja tässä oli hauskasti käytetty todella hyvin hyödyksi myös tuo portaiden alla oleva tila.


Portaiden toisella puolella oli upea ruokailutila ja siinä huomioni kiinnitti ensiksi nuo Wishbone tuolit ja heti sen perään tuo kaunis seinän pituinen hyllykkö. Luonnonvaloa tulvi ihanasti tuohon tilaan noista ylhäällä olevista ikkunoista.


Keittiö oli Topi-keittiöiden mallistosta Helena Karihtalan suunnittelemaa "Lato"- sarjaa. Väri oli tässä nätti vaaleanharmaa ja tuossa ikkunoiden alla oli hyvin työskentelytilaa ja toisella puolella sitten korkeat kaapit. Tätä samaa sarjaa oli myö monessa muussa tilassa tässä talossa ja ihastuin kyllä niin, että varasin aikaa tuonne Seinäjoen Topi keittiöille tarkempia suunnitelmia varten. Juttelin tuolla Topi- keittiöiden edustajan kanssa ja heille on nyt ihn uutuutena tullut se haluamani aamiaiskaappi, joten innolla menen tsekkaamaan tämänkin vaihtoehdon. Tämä näyttäisi varmasti hyvältä valkoisena meidänkin kodissa. Harmittaa kun voi laittaa vain yhden keittiön, niin kauniita suunnitelmia olen jo meidänkin omasta eri firmoilta nähnyt.



Keittiön vierestä johti rappusen yläkertaan ja sieltä avautui näin kaunis näkymä tuohono alakerran olohuoneeseen. Yläkerrassa oli tullainen "silta" mikä erotti kaksi osaa toisistaan. Tässä kuvassa ihastelin noita mustia väliovia ja muitakin mustia yksityiskohtia. Kuinka erinäköinen voikaan peiliovi olla mustana!



Toisessa päädyssä yläkertaa oli kaksi lastenhuonetta, joissa sävymaailma noudatti samaa linjaa muun talon sisustuksen kanssa. Lastenhuoneissa oli kauniit tapetit ja hauskat räsymatot. Täälläkin oli tuota samaa kiintokalustesarjaa mustana mm. vaatekaapissa ja sängynaluslaatikoissa.



Keskellä taloa oli oleskelutila, missä oli hienosti hyödynnetty kirjahylly televisiotasona.


Yläkerran pesutiloissa oli vaalea ilme, mihin särmää antoi kuitenkin kivasti nuo Tappwellin hanat ja suihku.




Oi, vanhempin makuuhuone oli ihana ja hämyinen. Täällä hihkaisin ääneen kun näin tuon vaatekaapin. Aatun huoneeseen olisi tulossa yhden seinän mittainen vaatekaappi ja nyt aloin miettiä, josko sen tekisikin mustana. Käsittämättömän upea tämä! Makuuhuoneen tapetti kiinnitti myös huomioni ja tietysti muutkin yksityiskohdat mm. artekin TW003 valaisimet ja By Lassenin yöpöydät. Huomatkaa nuo ihanat vanhanaikaiset valokatkaisjat, mitkä sopivat täydellisesti Pohjanmaan tunnelmaan.




Alakerrasta löytyi sitten vielä toiset pesutilat, sauna ja kodinhoitohuone. Täällä olikin käytetty sitten tummempia sävyjä ja kaunista neliömallista laattaa.



Pohjanmaan eteisessä löytyi taas samaa Topi-keittiöiden kiintokalustetta vaatekaapin muodossa. Tässä on kätevästi laittettu alas pienemmät laatikot mihin saa esimerkiksi kenkiä piiloon. Huh, olipahan taas kuvapläjäys, toivottavasti jaksoitte lukea loppuun saakka. Muista kohteista tulikin otettua vähän maltillisemmin kuvia, mutta nämä kaksi suosikkiani tähän astisista veivät kyllä muistikortilta kiitettävästi tilaa.

Mitäs tykkäätte Pohjanmaasta?
 

7 kommenttia

  1. Voisin hyvin kuvitella asuvani tuolla. Moni idea oli kiva ja uusi ja tosiaan modernin kodikas.

    VastaaPoista
  2. Komia on! Tuo olohuoneen sivupöytä tai hyllyllä on juuri sitä mitä etsin, tiedätkö mikä tuote on kyseessä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli ihana. Valitettavasti en muistanut kysyä mistä se on hankittu. Menen kyllä vielä ainakin pressipäivänä käymään messuilla, koitan muistaa kysäistä silloin!

      Poista
  3. Onpa synkkä ja masentava sisustus. Musta on tyylikäs, mutta liika on liikaa.

    VastaaPoista

Kommentit piristävät aina!