LEFFAHUONE

* Kaupallinen yhteistyö Genelecin ja Audiokaupan kanssa

Uudessa kodissa halusimme panostaa äänentoistoon ja haaveena oli myös saada jonkinmoinen erillinen leffahuone. Tämähän tosin ei ole varsinainen erillinen huone vaan olohuoneen yhteydessä oleva tila. Monesti leffahuone on hämyisä ja tumma mikä parantaa tietysti valkokankaalta katsottaessa värientoistoa ja kuvanlaatua. Meillä kun tila on vaalea yleisilmeeltään päädyimme laittamaan tämän tilan isoon ikkunaan pimennysverhon ja toisella puolella olkkaria on ne screen verhot. Ne ovat mielestäni kuitenkin blokanneet aurinkoa ihan tarpeeksi ja valoisallakin voi tuosta elokuvia katsella vaikkei tila ihan pilkkopimeä olisikaan.

Koska elektroniikka ei ole meidän kummankaan ominta alaa niin päädyimme ammattilaisten puoleen ja Audiokaupan Tuomo kävi piipahtamassa raksallamme ja katsoi millaiset kaiuttimet ja muut pelit tänne sopisi parhaiten.


Videotykin valinnassa tuli ottaa huomioon mm. etäisyys tuohon kankaaseen ja Tuomo suosittelikin meille tätä BenQ W1090 videotykkiä. Tykin asennus oli helppoa ja erillisellä kiinnitystelineellä saa asennettua tykin oikealle korkeudelle. Koska meillä on normaalia huonekorkeutta korkeampi tila tuossa, oli varren myös oltava pidempi, että kuvan saa näkymään suoraan valkokankaalla.

Videotykkejä on vaikka minkä hintaisia ja kalleimmat 4K projektorit maksavat useita tuhansia euroja. Nyt kuitenkin niissäkin on hinnat tulleet alemmas ja siinä, missä ennen 4K:sta sai maksaa 5000 euroa, saa niitä nyt reilulla parilla tonnilla. Me kun emme ole mitään hifistelijöitä, tulimme siihen tulokseen ettemme tarvi välttämättä parasta ja kalleinta projektoria. Varmasti henkilö, joka on näihin perhetynyt, haluaa myös panostaa täysillä kuvanlaatuun ja huomaa pienimmätkin erot ja vivahteet. Me olemme kuitenkin olleet tosi tyytyväisiä tykkiin ja hankimme uuteen kotiin myös uuden telkkarin, missä on 4K ominaisuus niin riittää se varmasti meille. Voihan tästä aina upgreidata jos haluaa vielä paremman tykin joskus hommata. Tällä on hyvä kuitenkin aloittaa.

Kerroin Tuomolle, että haluaisin teknisten vempaimien olevan myös kauniita muotoilultaan ja sopivan sisustukseen. Mielestäni Genelec on onnistunut juuri tässä ja heidän tuotteensa ovat kyllä tosi kauniita ja muotoiluun on panostettu erityisesti. Lisäksi ne ovat kotimaisia ja huippulaatua äänentoistoltaan, täydellinen paketti siis! Tuomo suositteli meille tuonne takaseinälle näitä Genelecin G two aktiivikaiuttimia ja niitä laitettiin kaksi kappaletta.



Kurkataanpa sitten tänne toiselle puolelle! Valkokankaitakin on monia erilaisia, mutta tykkäsimme eniten tästä kehystetystä Grandview valkokankaasta. Tuumakoko meillä on tuossa 92 tuumaa. Mikäli tilassa on myös televisio, on katosta laskettava valkokangas kätevä. Meillä on kuitenkin televisio tuolla "arkiolkkarissa" niin tähän emme sellaista tarvinneet. Etukaiuttimiksi Tuomo suositteli Genelecin G three aktiivikaiuttimia ja niitä laitettiin sinne 3 kappaletta. Arkiolkkarista meillä löytyy televisiion kytkettynä vielä nämä G one pikkukaiuttimet, jotka pienestä koostaan huolimatta antavat suuren äänen!


Ja sitten, että saadaan ääni kuulumaan, tarvitaan tietysti myös vahvistin. Tuomo suositteli meille tätä Yamahan RX-V781 mallista vahvistinta ja sellainen sitten hankittiinkin. Tästä löytyy niin wifi kuin bluetooth ja spotify connect suoratoistopalvelukin.

Itselle musiikki on tosi tärkeää ja yleensä kotona kyllä kuuntelenkin musiikkia paljon ja varsinkin jos olen yksin, popitan ihan täysillä. Oi kuinka omakotitalossa asuminenkin on ihanaa kun ei tarvitse välittää häiriintyykö naapurit! Meillä ei aikaisemmin ole ollut mitään hienoja äänentoistolaitteita, joten ovathan nämä nykyiset vehkeet ihan mahtavat! Se äänenlaatu on jotain uskomatonta eikä sitä ennen oikein ajatellutkaan kuinka suuri merkitys kaiuttimilla on. Meillä on rakennusvaiheessa tehty varaus, että voimme asentaa kaiuttimet mm. saunaan ja terassille, joten ehkä vielä myöhemmin nekin hankimme. Muuten huoneissa ei ole erillisiä kaiuttimia vaan musiikki soi tuossa olohuoneessa, mistä kyllä kuuluu kaikkialle taloon ihan hyvin.


Kyllähän sitä tarvitaan kunnon bassojytke vielä mukaan ja niinpä meille hankittiin vielä tämä Genelecin F two subbari, joka toimii hyvin noiden Genelecin G-luokan kaiuttimien kanssa. Muotoilu tässä on Harri Koskisen käsialaa ja sulautuu kyllä hyvin tuonne tilaan olematta liian hifi!



Tässä näkymä illansuussa kun ulkona on vielä valoisaa, pimennysverho blokkaa kyllä hyvin valon tuolta puolelta.




Ja näin pimeäksi tila tuli kun laskettiin nuo screenverhotkin toiselta puolelta (eikä aurinko toki enää paistanut). Tätä oli vähän hankala kuvata kun oli näin hämärää, mutta värit toistuvat kyllä hyvin ja kuva on tarkka, vaikkei huone täysin pilkkopimeä olekaan. Silloin kun aurinko paistaa ja elokuvassa on todella tumma kuva, ei värit toki toistu niin syvinä ja tummina kuin mitä ihan pimeässä.

Olemme olleet kyllä todella tyytyväisiä näihin hankintoihin ja lämpimästi suosittelen Audiokauppaa ja etenkin Genelecin kaiuttimia muillekin. Mikäli olette menossa Habitareen, käykäähän ihmettelemässä Genelecin tuotteita livenä. Genelec löytyy osastolta 6f70.


Mukavaa viikonloppua jälleen kerran ja palaillaan taas ensi viikolla!

*tuotteista saatu alennusta blogin kautta

2 kommenttia

  1. Moikka! Tosi kiva huone :) Varmasti kiva viettää tuossa aikaa yhdessä. Mua kiinnostaa mikä tuo seinänväri on tuossa sohvan takana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Se on farrow&ball maalin sävy cornforth white. Tosi kaunis vaaleanharmaa

      Poista

Kommentit piristävät aina!